Alexandra Salmela ja Martina Matlovičová: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia

Alexandra Salmela: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia, 2013
Kuvittaja: Martina Matlovičová
Kustantaja: Teos
Kansi: Janka Balik
Sivuja: 93
Mistä sain kirjan: oma ostos






Sulo ei ollut kovin suosittu lapsi. Hänelle ei annettu pääroolia kevätnäytelmässä. Hän ei voittanut yhtään kilpailua. Ja mikä kamalinta: hän ei ollut aina reipas ja hyväntuulinen. Vanhempia se hiersi, sillä he itse olivat täydellisiä.
   Eräänä päivänä Sulo kieltäytyi hymyilemästä vieraille ja esittämästä heille Lempi-äidin säveltämää kappaletta Olen paras. Sen sijaan Sulo piiloutui sängyn alle. 
  Vanhemmat vetivät hänet hienoon autoonsa ja ajoivat Täydellisyystehtaaseen.
  "Viallinen kappale vaihtoon", Valio-isä nosti Sulon tiskille.
  Virkailija kurtisti silmäkulmiaan: 
  "Lapsen takuuaika on umpeutunut. Viekää se lasten keskuskorjaamoon." (S. 52 - 53.)

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia on slovakialaissyntyisen tamperelaiskirjailijan, Alexandra Salmelan, ja slovakialaisen kuvittajan, Martina Matlovičován, yhteistyönä syntynyt satukokoelma. Salmelan sadut ja Matlovičován kuvitus muodostavatkin vallan mainion paketin. Kirja on jämäkkä ja värikäs kokonaisuus, jossa ei ole mitään turhaa söpöilyä, vaan mukavaa vauhtia alusta loppuun. Teos sisältää 21 lyhyehköä satua, joista riittää luettavaa useaksi illaksi. Kuvitus vilisee yksityiskohtia ja hulluttelua, joten tylsiä hetkiä ei tarvitse pelätä.

Satujen nimet kertovat paljon: Kirahviäiti, Magneettinen ritari, Päätön isi, Apinaprinsessa, Merirosvomimmi, Löllöhirviö, Avaruusseilaajat... Ihan perinteisistä saduista ei ole kyse: Prinsessa ei suostu vastaanottamaan kosijoita, hajamielinen isi hukkaa lopulta päänsä, Löllöhirviö joutuu kiusatuksi, Sulo ei suostu korjattavaksi. Kaikenlaisia satuhahmoja riittää, esimerkiksi hirviöitä, jättiläisiä ja merenneitoja, mutta heidätkin heitetään yllättäviin paikkoihin, kuten merenneito pesuvatiin. Satujen lapsilla riittää tekemistä ja seikkailua, sillä aikuiset toimivat tosiaankin hölmösti, eikä heistä ole oikein mihinkään. He eivät pidä lupauksiaan tai ovat muuten vain ihan pihalla, työn uuvuttamia tai liian kunnianhimoisia. Vai mitä mieltä olette isästä, joka hiihdättää lastaan kesälläkin?

Lapsiyleisöäni viehättikin juuri satujen tuoreen tuntuinen anarkia. Vaikka absurdit käänteet vievät milloin avaruuteen, milloin autiolle saarelle, satujen loput ovat onnellisia, kuten saduissa pitääkin olla. Lasten mielestä lukemista olisi pitänyt jatkaa ja jatkaa, vaikka kello näytti ties mitä. "Lue vielä seuraava", manguttiin.

Itse olisin kaivannut pientä armonantoa aikuisille, sillä eivät kai kaikki aikuiset ole näin avuttomia. Lähes joka sadussa lapset selviytyvät parhaiten itsekseen ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Mutta siinäpä onkin kirjan juju. Lasten mielikuvitus ja kekseliäisyys saavat satukokoelmassa ansaitsemansa arvon. Lapsilla on jalat maassa vaikka avaruudessa, he pysyvät toimintakykyisinä tilanteessa kuin tilanteessa ja heistä tulee helposti sankareita. Esimerkiksi sadussa Uupumuksen puu lapset pelastavat pikku äitinsä lamaannuttavan puun alta. Lopussa kaikki on taas hyvin, kun lapset saavat nukkua turvallisesti pikku äidin ja ison äidin välissä. Niin, perheessähän voi olla kaksi äitiä, ja mikseivät vaikkapa dinodonosaurus ja piranhosaurus voisi asua yhteisessä kodissa. Ystävyyttä on niin monenlaista, ja puskapissillekin on lopulta kiva saada seuraa.

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia oli tänä vuonna ehdokkaana Tulenkantajat-palkinnon saajaksi. Olin seuraamassa ehdokkaiden paneelikeskustelua Vihtorin kirjaston kirjamessuilla ja ihailin Alexandra Salmelan kielitaitoa. Hän kertoi kirjoittaneensa Kirahviäiti-satuja sekä suomeksi että slovakiaksi, eräänlaisen kielisuodattimen läpi, ja hioneensa niitä molemmilla kielillä. Lopputulos on jotenkin kutkuttavaa ja särmikästä suomea. Kieltä on käytetty oivaltavasti ja kekseliäästi - luovasti. Kielisuodatin on tuottanut muun muassa tällaisia sanoja: kultaliini, prinsessointi, kuivamaalainen, hovihuvit; ja tällaisia nimiä: Kri, Pomppuliina, Iii ja Rororo.

Matlovičován kuvitus on puolestaan kerrassaan hyväntuulista ja tarinoita myötäilevää. Tekijöiden yhteistyö on selvästi ollut hauskaa. Kirjassa on myötäsyntyisenä kansainvälistä tunnelmaa: suomen kielen, slovakialaisen ajattelun ja kuvien raikasta sekoittumista ja universaalia lasten kunnioittamista.

Satu Norsuäidin paluu päättää kirjan ja jättää aikuislukijan miettimään, mitähän tälle tylsälle nenälleen voisi tehdä: Norsuäiti oli kadonnut. Laurin kotiin muutti tylsä äiti, joka teki ainoastaan tylsiä asioita. Hulluttelu oli lakkautettu, savannilla leikkiminen kielletty ja kärsässä keinuminen lopetettu, sillä tylsällä äidillä oli vain tavallinen tylsä nenä. (S. 88.)

Kirjaa on luettu ja siihen on ihastuttu myös blogeissa Värikäs päivä, Mari A:n kirjablogi, Lukuneuvoja ja Opuscolo.