Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset, Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille, 2020
Alkuteos: Invisible women, Exposing data bias in a world designed for men, 2019
Suomentaja: Arto Schroderus
Kustantaja: Wsoy
Sivuja: 335
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta
Caroline Criado Perezin Näkymättömät naiset on hätkähdyttävä tietokirja. Se latoo lukijan silmien eteen erilaisia epäoikeudenmukaisuuksia, joita naiset kohtaavat maailmassa joka päivä. Suurin osa niistä jää tunnistamatta, koska arjen toimintamallit ovat sellaisia, joita ei edes huomata. Niin on vain aina tehty. Naiset ovat hoitaneet oman osuutensa, joka jää usein näkymättömiin, koska se tapahtuu kodin piirissä. Kodin piiristä on myös vaikea murtautua ulkomaailmaan.
Hätkähdyttävintä Perezin kirjassa on ehkä se, että jokainen lukija ymmärtää myös, että Perez on vasta sohaissut pintaa näillä paljastuksillaan. Kaikkihan tietävät, että naiset tekevät ilmaista hoivatyötä, he tekevät suurimman osan kotitöistä, heidät sivuutetaan johtopaikoilta ja politiikassa, mutta epäoikeudenmukaisuuden paikkoja on paljon muitakin. Ihmeellistä on myös se, että asioille ei oikeastaan tehdä mitään. Syynä tähän Perez pitää sitä, että naisista ei ole olemassa tilastotietoja, eli heidän kokemusmaailmastaan ei ole kerätty tietoa.
Perez kertoo muun muassa niinkin triviaalista asiasta kuin lumen aurauksesta. Tiedättehän, miten Suomessakin ajoväylät puhdistetaan aivan ensimmäisenä lumesta - ajoväyliä pitkin miesten on päästävä työpaikoilleen mahdollisimman tehokkaasti. Samaan aikaan naiset liukastelevat jalkakäytävillä viedessään lapsia hoitoon tai käydessään lähikaupassa. Tutkimusten mukaan liukkailla keleillä naiset kansoittavat ensiapuasemat, koska he kaatuilevat huonosti auratuilla ja huonosti hoidetuilla jalkakäytävillä. Entäs jos jalkakäytävät hoidettaisiin kuntoon ihan ensimäisenä lumimyräköitten jälkeen? Autoilla kun kuitenkin päästään pienempien lumivallien läpi töihin.
Tässä yhteydessä on pakko nostaa esiin "pelon maantiede", josta puhuttiin paljon jo 1990-luvulla. (Anja Kauranen kirjoitti aiheesta myös romaanin, joka on edelleen ajankohtainen.) Perez muistuttaa kirjassaan siitä, että kaupunkisuunnittelussa tulisi ottaa huomioon turvallisuus: puistojen, bussipysäkkien ja katujen valaistukset ja sijainnit olisi suunniteltava niin, että naisten on turvallista liikkua yksin. Vähän aikaa sitten Sarah Everardin väkivaltainen kuolema Isossa-Britanniassa sai aikaan "Text Me When You Get Home" -kampanjan, jonka avulla naiset nostavat esiin keinoja, joilla he varmistavat turvallisuuttaan. Miksi naisten täytyy edelleen tehdä niin? Miksi heidän täytyy pelätä seksuaalista väkivaltaa päivittäin ja suunnitella kulkureittinsä niin, etteivät tulisi huomatuiksi? Perez kertoo myös naisten oloista pakolaisleireillä. En ollut aikaisemmin ajatellutkaan, kuinka vaarallista naisen on käydä yhteisvessassa yksin.
Perezin kirja asettuu jatkumoon, joka tekee naisena olemista näkyväksi. Simone de Beauvoir loi kirjassaan Toinen sukupuoli filosofisen pohjan tälle Perezin teoksella. Beauvoirin piti aikoinaan kirjoittaa omasta elämästään, mutta hän huomasi, ettei se onnistunutkaan ilman, että hän määritteli ensin, millaisia oletuksia naisena olemiseen liittyy. Maailmassa hän - siis oletettu ihmishenkilön standardi - on mies. Nainen on aina jotain, joka määritetään suhteessa mieheen. Perez ikään kuin konkretisoi Beauvoirin klassikon ja kertoo, miten eri tavoin naiset ovat toisia. Perez siis kertoo, miten se käytännössä tapahtuu edelleen, 2020-luvulla, 70 vuotta Beauvoirin teoksen ilmestymisen jälkeen.
Perez nimeää ihmisen mallina käytetyn prototyypin, joka on valkoihoinen 25-30-vuotias, 70-kiloinen mies (s. 131). Onko maailma oikeastaan turvallinen muille kuin heille? Millaiset turvavyöt suojaisivat parhaiten naisten vartaloa? Entäs raskaana olevan naisen vartaloa? Onko auton niskatuki naisille sopivalla korkeudella? Mitä infarktin jälkeen käytetyt verenohennuslääkkeet vaikuttavat naisten kuukautisiin? Miten naisen keho - esimerkiksi naisen ohuempi iho - reagoi kemikaaleihin?
Yhtenä kauhistuttavimpana työelämän esimerkkinä Perez esittelee alipalkattujen naisten, usein maahanmuuttajien, työn kynsihoitoloissa, joissa he altistuvat kemikaaleille päivittäin. Toinen naisryhmä ovat kehitysmaiden naiset, jotka kokkaavat perheen ruuat avotulien ääressä päivästä toiseen. Kuinka paljon savumyrkkyjä he hengittävätkään elämässään? Naiset ovat aina tehneet työtä. He ovat tehneet työtä palkatta, alipalkattuina, aliarvostettuina ja näkymättöminä, mutta aina he ovat tehneet työtä. Naiset tekevät suurimman osan paitsi näkymättämistä töistä, myös alipalkatuista töistä ja pätkätöistä maailmassa, koska heidän pitää sovittaa työelämänsä hoiva- ja kotityönsä ehtoihin. Työtä tekevien ihmisten oikeuksia parantavat lait parantavat ennen kaikkea naisten asemaa.
Kautta historian naisten tekemä työ on jätetty huomiotta, koska se tapahtuu niin suurelta osin kotona, jossa lapsia ja vanhuksia hoidetaan. Perez nostaa tämänkin naisten tekemän työn esiin ja vaatii sen laskemista mukaan bruttokansantuotteeseen. Pohjoismaisille naisille Perezin huomiot ovat jo vanhoja uutisia. Hänen väitteensä mukaan kunnollinen, verovaroin kustannettu päivähoito lisää naisten osallistumista työelämään ja samalla se nostaa BKT:tä. Työssä käyvien äitien omantunnon tuskiin hän kertoo tutkimuksesta, joiden mukaan varhaiskasvatukseen osallistuvat lapset ovat aikuisina aktiivisia työelämässä - aktiivisempia kuin kotihoidossa kasvaneet lapset.
Suomessa kasvaneena naisena otan laadukkaan, verovaroin kustannetun varhaiskasvatuksen itsestäänselvyytenä. Sitä se ei suinkaan maailmanlaajuisesti ole, ei edes Euroopassa, saati muualla maailmassa. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten Tampereen teatterikesässä esiintynyt australialaisten naisten ryhmä ryhtyi yhtäkkiä kesken esityksen ylistämään suomalaista päivähoitojärjestelmää, josta he kuulivat ensimmäisen kerran täällä. He kertoivat siitä yleisölle silmät palaen ja olivat varmoja, että asumme paratiisissa. Useammalla heistä oli lapsi mukanaan kiertueella, ja he kokivat äitiyden ja taitelijaelämän sovittamisen erittäin hankalaksi Australiassa. Luulen, että muutama idea lähti näiden naisten mukana toiselle puolelle maapalloa.
Vaikka väitänkin, että moni Perezin havainto on meillä jo korjattu, hänen teoksensa olisi monelle suomalaisnaisellekin silmiä avaava muistutus kehitysmaiden naisten asemasta. Myös länsimaissa on monia aloja, joissa naisten työ jää edelleen miesten työn varjoon, esimerkkinä Perez mainitsee tutkijoiden työn. Naiset ovat yhä enemmän edustettuina myös akateemisessa maailmassa, mutta siellä heidän työpanoksensa jää usein mieskollegoiden varjoon. Kuten muissakin ammateissa, perhe-elämän velvoitteet - vanhempainvapaat ja hoivatyö - kaatuvat naistutkijoiden niskaan kotona, mikä vähentää heidän mahdollisuuksiaan panostaa uraan. Lisäksi Perez väittää, että kun tutkijaryhmät julkaisevat artikkeleitaan, miesten nimet mainitaan ensin. Tällainen käytäntö korostaa miesten näkyvyyttä tiedonhaussa, eli aina kun artikkeleita haetaan, miesten nimet löytyvät ensimmäisenä. Koska algoritmit poimivat suosituimpia hakutuloksia, miesten valta-asema tehostuuu tätä kautta. Puhumattakaan tietysti siitä tosiasiasta, että tiedettä ovat historiassa tehneet miehet, jolloin heidän hegemoniaansa on vaikea purkaa. Tällaisten pieniltä vaikuttavien asioiden tiedostaminen purkaa kuitenkin myyttiä miesten neroudesta - tai ehkä pikkuhiljaa nostaa myös naispuoliset nerot esiin.
Perezin kirja tuo myös toivoa. Maailma muuttuu paremmaksi pala kerrallaan. On selvää, että Beauvoirin Toinen sukupuoli toi aikoinaan naisiin liittyvät myytit näkyviksi ja herätti naiset ja päättäjät toimimaan. Toisen sukupuolen ilmestymisaikaan, 1940-luvulla, jopa naisten äänioikeus oli vielä suhteellisen tuore asia. Naisten asema yhteiskunnassa on parantunut huomattavasti noista ajoista, mutta se on vaatinut paljon työtä. Perezin esittämien tutkimustulosten mukaan naisten asemaa parantaa erityisesti se, että naiset pääsevät päättäviin poliittisiin virkoihin. Tämä näkyy Suomessa konkreettisesti nyt, kun meillä on naispuolisia puoluejohtajia hallituksessa. Kansanedustajistakin lähes puolet on nyt naisia. Hyvänä esimerkkinä nykyisen hallituksen tekemistä parannuksista naisten asemaan voisivat olla vanhempainvapaiden tasoittaminen, varhaiskasvatuksen palauttaminen kaikkien ulottuville sekä naisten fyysistä koskemattomuutta entistä paremmin suojaava laki. Hallitus on myös panostanut koulutukseen sekä tehnyt määrätietoisesti työtä yhteiskunnallisen tasa-arvon parantamiseksi.
Joissain arvioissa Perezin kirjaa on kuvattu verenpainetta nostattavaksi kokemukseksi. Näinkin voi käydä, jos ei aiemmin ole ajatellut naisten yhteiskunnallisen aseman alemmuutta miehiin nähden. Kirja on nostanut myös miesten verenpainetta, mutta eri näkökulmasta: Perez on kokenut tasa-arvotaistelunsa takia häirintää. Häirintää kokevat myös nykyisen Suomen hallituksen naisministerit. Miksi naisten tasa-arvoinen kohtelu tai naisten johtava asema koetaan uhkaksi? Ketä tasa-arvo uhkaa? Eikö nimenomaan naisten työ - heidän astumisensa kodin piiristä yhteiskunnan toimiviksi osallistujiksi - ole nostanut pohjoismaisen hyvinvoinnin tähän pisteeseen, jossa nyt olemme? Se on hyödyttänyt kaikkia yhteiskunnan jäseniä. Kaikki inhimillinen henkinen pääoma on syytä ottaa käyttöön, jos maailmaa ja elämää halutaan suojella. Tämä tarkoittaa sitä, että naisten elämää rajoittavat tai haittaavat esteet on ensin ymmärrettävä ja sen jälkeen myöskin poistettava, jotta ei olisi enää toisia, vaan ihmisiä kaikki yhdessä.
Tuulevin lukublogissa on myös arvio kirjasta. Helmetin lukuhaasteeseen tämä sopisi kohtaan 8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa.
