Alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015
Suomentaja: Kristiina Drews
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 290
Mistä sain kirjan: oma ostos
Lucia Berlin on uusi lempikirjailijani. Tosin uusia lempikirjailijoita on ilmestynyt viime vuosina näköpiiriini ruuhkaksi asti, mainittakoon vaikka Alice Munro, Elena Ferrante ja Ljudmila Ulitskaja - kaikki naisia ja loistavia kirjailijoita - ja Berlin on tässä seurassa kuin kotonaan. Miksei olisi? Hänen novelliensa lukeminen aiheuttaa minussa kihelmöintiä, sillä koskaan en tiedä, mihin suuntaan tarina lähtee viemään. Kokonaista tarinaa tosin ei ole aina luvassa sitäkään. Silti kihelmöi.
Berlin ei kerro mitään hienovaraisesti eikä arvoituksellisesti, mutta ei hän myöskään yritä vakuuttaa suurilla kertomuksilla. Päinvastoin. Hetket tulevat ja menevät, kertomukset ovat raadollisia, välillä brutaaleja. Silti olen mykistynyt niiden aitouden ja niissä piilevän ironian edessä. Ne ovat viisaita yrittämättä olla yhtään mitään erityistä tai erityisen kaunista. Kristiina Drewsin suomennos suorastaan loistaa tarinoiden mukana.
Voiko juopon elämästä kääriä esiin timantteja? Kyllä voi.Voiko sisaren kuolemasta iskeä huumoria? Kyllä voi. Tässä Siivoojan käsikirjan toisessa osassa on yhteensä 18 novellia, joista aika moni sijoittuu Meksikoon, johon minäkertoja on matkustanut ollakseen siskonsa apuna, kun tämä on kuolemassa syöpään. Meksikolainen elämäntapa, Sally-siskon perhe ja muistot sekoittuvat nauruksi ja itkuksi, johon lukija pääsee osalliseksi: Minä taas... jos minulle kerrottaisiin, että minulle on enää vuosi elinaikaa, uisin varmaan kauas ulapalle ja hoitaisin asian saman tien pois päiväjärjestyksestä. Sallylle sen sijaan kuolemantuomio on kuin lahja. Ehkä se johtuu siitä, että hän rakastui Xavieriin viikkoa ennen kuin sai tietää. Nyt hän on herännyt henkiin. (S. 49.)
Berlin on taitava. Hän antaa tapahtumien ja muistojen viedä mennessään ja limittyä. Elämän ristiriitaisuudet, vastakohtien törmääminen aiheuttavat lukijalle huimausta: yhtä lähellä kuin kuolema ja rakkaus ovat toisiaan, yhtä lähekkäin ovat nauru ja itku. Berlinin novelleissa alkoholi aiheuttaa sekoilua ja rakastumista, niin ikään muistaminen ja unohtaminen kuuluvat samaan pakettiin. Tarinoissa vilahtavat siskon lisäksi lapset, äiti ja eno, ja niissä harrastetaan juopottelua kolmannessa polvessa. Lopussa mukana on jo happisäiliö ja elämänpiirin pieneneminen. Novelleista syntyy elämänkaari, joka jää sumuiseksi ja peittyy paikoin liioitteluun ja sattumuksiin.
Novelleissa on Berlinin omia elämänvaiheita, mutta kuinka paljon? Ja onko sillä väliä? Minäkertoja kertoo perheestään ja rakkauksistaan, kokemuksistaan ammateissaan siivoojana tai terveysasemien vastaanottoapulaisena. Kaikki ei ole aivan omaa, kuten alkoholistin railakas ja karu elämä tuntuu olevan, vaan kuvattaviksi pääsevät myös ihmiskohtalot, joita kertojan tielle osuu: Novellissa Mijito kerrotaan koskettava tarina laittomasti maahan muuttaneen tytön elämästä, novellissa 502 kerrotaan hilpeä alkoholihöyryinen kohtaaminen ja novellissa Meillä on muisto vieraillaan vankilan kirjoittajakurssilla. Novellissa B. F. ja minä piirtyy ammattimiehen muotokuva. Berlin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta terävästi.
Berlinille on tyypillistä, että arkisen näköisen tapahtuman kautta sukelletaan johonkin syvään ja yllättävään. Esimerkiksi käy minäkertojan havainto variksista. Hän huomaa ne eräänä päivänä talonsa etupihan puolella, ja niiden määrä ja elämä alkavat kiehtoa häntä: Eniten minua vaivaa, että olen pannut ne merkille vain aivan sattumalta. Mitä muuta minulta on jäänyt huomaamatta? Kuinka monta kertaa elämässäni olen ollut niin sanotusti takapihan puolella, kun olisi pitänyt olla etupihalla? Mitä sellaista minulle on sanottu, mitä en ole kuullut? Millaista rakkautta olisi ollut tarjolla - rakkautta jota en ole tuntenut? (S. 264.)
Lucia Berlinin Siivooja käsikirja 1 oli lukijalle täydellinen paketti ja teemoiltaan vaihtelevampi kuin tämä novellikokoelman toinen osa. Silti tämä toinenkin osa puhuttelee, hämmästyttää ja yllättää. Lukemisen juhlaa - siitä voi puhua, kun puhuu Lucia Berlinin novelleista.
Ruusuilla on tanssittu myös kirjablogeissa Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä, Reader, why did I marry him, Kirjaluotsi, Tuulevin lukublogi, Kulttuuri kukoistaa ja Opus eka.
Osallistun teoksella Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen, jossa luetaan naisten kirjoittamia klassikkoja.
