Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 2, Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

Lucia Berlin:  Siivoojan käsikirja 2, Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia, 2018
Alkuteos: A Manual for Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin, 2015
Suomentaja: Kristiina Drews
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 290
Mistä sain kirjan: oma ostos



Lucia Berlin on uusi lempikirjailijani. Tosin uusia lempikirjailijoita on ilmestynyt viime vuosina näköpiiriini ruuhkaksi asti, mainittakoon vaikka Alice Munro, Elena Ferrante ja Ljudmila Ulitskaja - kaikki naisia ja loistavia kirjailijoita - ja Berlin on tässä seurassa kuin kotonaan. Miksei olisi? Hänen novelliensa lukeminen aiheuttaa minussa kihelmöintiä, sillä koskaan en tiedä, mihin suuntaan tarina lähtee viemään. Kokonaista tarinaa tosin ei ole aina luvassa sitäkään. Silti kihelmöi.

Berlin ei kerro mitään hienovaraisesti eikä arvoituksellisesti, mutta ei hän myöskään yritä vakuuttaa suurilla kertomuksilla. Päinvastoin. Hetket tulevat ja menevät, kertomukset ovat raadollisia, välillä brutaaleja. Silti olen mykistynyt niiden aitouden ja niissä piilevän ironian edessä. Ne ovat viisaita yrittämättä olla yhtään mitään erityistä tai erityisen kaunista. Kristiina Drewsin suomennos suorastaan loistaa tarinoiden mukana.

Voiko juopon elämästä kääriä esiin timantteja? Kyllä voi.Voiko sisaren kuolemasta iskeä huumoria? Kyllä voi. Tässä Siivoojan käsikirjan toisessa osassa on yhteensä 18 novellia, joista aika moni sijoittuu Meksikoon, johon minäkertoja on matkustanut ollakseen siskonsa apuna, kun tämä on kuolemassa syöpään. Meksikolainen elämäntapa, Sally-siskon perhe ja muistot sekoittuvat nauruksi ja itkuksi, johon lukija pääsee osalliseksi: Minä taas... jos minulle kerrottaisiin, että minulle on enää vuosi elinaikaa, uisin varmaan kauas ulapalle ja hoitaisin asian saman tien pois päiväjärjestyksestä. Sallylle sen sijaan kuolemantuomio on kuin lahja. Ehkä se johtuu siitä, että hän rakastui Xavieriin viikkoa ennen kuin sai tietää. Nyt hän on herännyt henkiin. (S. 49.)

Berlin on taitava. Hän antaa tapahtumien ja muistojen viedä mennessään ja limittyä. Elämän ristiriitaisuudet, vastakohtien törmääminen aiheuttavat lukijalle huimausta: yhtä lähellä kuin kuolema ja rakkaus ovat toisiaan, yhtä lähekkäin ovat nauru ja itku. Berlinin novelleissa alkoholi aiheuttaa sekoilua ja rakastumista, niin ikään muistaminen ja unohtaminen kuuluvat samaan pakettiin. Tarinoissa vilahtavat siskon lisäksi lapset, äiti ja eno, ja niissä harrastetaan juopottelua kolmannessa polvessa. Lopussa mukana on jo happisäiliö ja elämänpiirin pieneneminen. Novelleista syntyy elämänkaari, joka jää sumuiseksi ja peittyy paikoin liioitteluun ja sattumuksiin.

Novelleissa on Berlinin omia elämänvaiheita, mutta kuinka paljon? Ja onko sillä väliä? Minäkertoja kertoo perheestään ja rakkauksistaan, kokemuksistaan ammateissaan siivoojana tai terveysasemien vastaanottoapulaisena. Kaikki ei ole aivan omaa, kuten alkoholistin railakas ja karu elämä tuntuu olevan, vaan kuvattaviksi pääsevät myös ihmiskohtalot, joita kertojan tielle osuu: Novellissa Mijito kerrotaan koskettava tarina laittomasti maahan muuttaneen tytön elämästä, novellissa 502 kerrotaan hilpeä alkoholihöyryinen kohtaaminen ja novellissa Meillä on muisto vieraillaan vankilan kirjoittajakurssilla. Novellissa B. F. ja minä piirtyy ammattimiehen muotokuva. Berlin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta terävästi.

Berlinille on tyypillistä, että arkisen näköisen tapahtuman kautta sukelletaan johonkin syvään ja yllättävään. Esimerkiksi käy minäkertojan havainto variksista. Hän huomaa ne eräänä päivänä talonsa etupihan puolella, ja niiden määrä ja elämä alkavat kiehtoa häntä: Eniten minua vaivaa, että olen pannut ne merkille vain aivan sattumalta. Mitä muuta minulta on jäänyt huomaamatta? Kuinka monta kertaa elämässäni olen ollut niin sanotusti takapihan puolella, kun olisi pitänyt olla etupihalla? Mitä sellaista minulle on sanottu, mitä en ole kuullut? Millaista rakkautta olisi ollut tarjolla - rakkautta jota en ole tuntenut? (S. 264.)

Lucia Berlinin Siivooja käsikirja 1 oli lukijalle täydellinen paketti ja teemoiltaan vaihtelevampi kuin tämä novellikokoelman toinen osa. Silti tämä toinenkin osa puhuttelee, hämmästyttää ja yllättää. Lukemisen juhlaa - siitä voi puhua, kun puhuu Lucia Berlinin novelleista.



Ruusuilla on tanssittu myös kirjablogeissa Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä, Reader, why did I marry him, Kirjaluotsi, Tuulevin lukublogi, Kulttuuri kukoistaa ja Opus eka.

Osallistun teoksella Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen, jossa luetaan naisten kirjoittamia klassikkoja.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia, 2. painos 2018 (suomeksi 2017)
Alkuteos: A Manual for Cleaning Women, 2015
Suomentaja: Kristiina Drews
Kustantaja: Aula &Co
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 287
Mistä sain kirjan: oma ostos



Lucia Berlinin (1936 - 2004) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on ilman muuta viime vuoden  käännöskirjatapaus. Se sisältää 25 novellia, jotka on koottu kirjailijan 1970 - 1990-luvuilla kirjoittamista novelleista. Suomennokseen on lisätty myös alkusanat, johdanto ja lyhyt elämäkerta Lucia Berlinistä. Ne valottavat hyvin Berlinin erityislaatuista kirjailijauraa ja värikästä elämää, joista ei Suomessa ennen tätä julkaisua tiedetty juuri mitään. Yhdysvalloissa hänen uransa koki renessanssin, kun hänen novellinsa koottiin uudeksi kokoelmaksi vuonna 2015. Tapausta alettiin odottaa suomeksi, ja odotuksen lopputulos on lukijalle silkkaa karkkia. Kristiina Drewsin taitava suomennos viimeistelee herkkupalan.

Monet teoksen novelleista paljastuvat joiltain osin omaelämäkerrallisiksi, kun niitä vertaa Berlinin elämän tapahtumiin. Tosin kirjailija pukee kaiken niin loistokkaaseen fiktioon, että on lopulta aivan sama, mistä tarinat ovat peräisin. Lydia Davis kertookin novellikokoelman alkusanoissa, että Berlinin mielestä kaiken kertomisen ydin oli hyvässä tarinassa. Siksi tarinoissa on aina jotain liioiteltua ja yllättävää, jotain joka oikoo mutkia suoraksi ja nousee tavanomaisen yläpuolelle. Jotkin tarinat heittäytyvät jopa groteskiin menoon, kuten juoposta hammaslääkäri-isoisästä kertova Tohtori H. A. Moynihan, laittomalle meksikolaiselle aborttiklinikalle sijoittuva Tiikerinpuremia tai hoitovietin hurmoksesta kertova Oma jockeyni. Jos novellit eivät ole groteskeja, niin ne ovat vähintäänkin ilkikurisia, kuten esimerkiksi novellit Suru ja Hyvät ystävät. Berlinin huumori on välillä räkäistä naurua ja välillä vinoa hymyä.

Berlinin ihmiset on kuvattu persooniksi ennen kaikkea tekojensa kautta, ja he ajautuvat kummallisiin tilanteisiin sattumalta. Kirjailija ei ikinä sorru maalailemaan maisemaa tai henkilöitä sivutolkulla, mutta kun hän ihmisen kuvaa, se on sitten siinä: Bella oli luultavasti koko läntisen Texasin kaunein nainen, hän oli voittanut ainakin miljoona kauneuskilpailua. Pitkät, platinanvaaleat hiukset ja kellanruskeat silmät. Ja hänen hymynsä - tai oikeastaan hänen naurunsa, käheä, syvältä kumpuava nauru - se ilmaisi vilpitöntä iloa ja samalla salaa ilkkui kaikessa ilossa piilevää murhetta. (S. 116.)

Berlinin päähenkilönä on aina nainen: katolista koulua käyvä protestanttityttö, pienen Ben- nimisen vauvan äiti, useamman pojan äiti, eronnut nainen, yksinhuoltaja, ensiapupoliklinikan vastaanottovirkailija, siivooja, sisko... Novelleista rakentuu naisen koko elämänkaari tytöstä aina viisikymppiseksi naiseksi, joka osaa nauttia täysin siemauksin eteensä osuvista romansseista. Novellikokoelman lopussa aihepiirit rauhoittuvat, kun nainen vanhenee ja katkaisuhoidotkin ovat taakse jäänyttä elämää. Herkullisia yksityiskohtia riittää toki vielä viimeisissäkin novelleissa.

Kokoelman ihastuttavin mies löytyy novellista Todo luna, todo Año. Hän on César, joka opettaa novellin päähenkilön, Eloisen, sukeltamaan ja kalastamaan eräänä kuumana kesänä Meksikossa. Novellin lopussa Césarin hahmo saa pienen särön, mutta hänen luokseen palataan vielä novellissa Suru. Silloin César saa kunnian opettaa myös päähenkilön siskon sukeltamaan. Tosin päähenkilön nimi ei ole enää Eloise vaan Dolores... Mitä ihmettä! Sama nainen, samat muistot, mutta eri nimi.

Vaikka novelleissa saattaa olla samoja henkilöitä ja samoja tapahtumia, niin että tarinat verkottuvat, kertoja tekee itsestään epäluotettavan. Tekisi mieli tulkita Eloise ja Dolores Lucia Berliniksi, mutta kertoja on ottanut ohjat käsiinsä ja muistuttaa lukijaa siitä, että kertoja päättää:  Eloise voi olla Dolores tai Lucia tai sitten ei. Tärkeintä on tarina, niinhän se oli.

Kokoelman tarinat sijoittuvat Meksikoon, New Mexicoon, Texasiin ja Kaliforniaan. On kuuma ja hiekka pöllyää. Berlin kuvaa alkoholisteja, katkaisuhoitolaitoksia, pesuloita, ensiapupoliklinikan arkea, vanhenemista ja kuolemaa. Siivoojan käsikirja -novellissa annetaan käytännön ohjeita siivoojille, ja samalla syntyy poskettoman hauskaa, mutta myös koskettavaa kaunokirjallista proosaa.

Berlinin kynästä syntyy siis mitä vaan - etukäteen ei voi tietää, mihin tarina lopulta keskittyy tai mihin se päättyy. Joskus lopussa on yllätys, mutta useimmiten taas ei. Loppukaan ei ole niin tärkeä kuin tarina.

Yksi kokoelman hurjimpia tarinoita on Kaikki karkaa käsistä -novelli, joka on kertomus alkoholistiäidin viinantuskasta. Hänen yöllinen retkensä kaupungin halki viinakauppaan on puistattavaa luettavaa, mutta tarinan ikävin osa on edessä aamulla, kun äiti on saanut ryyppynsä ja on pystynyt aloittanut päivän kotityöt. Lakoninen loppu tiivistää alkoholistin perheen arjen.

En olisi haluunut Berlinin novellien ikinä loppuvan. Hän on novellistiikan mestari siinä missä Alice Munro, James Joyce tai Raymond Carver ovat. Syksyllä lukemani Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha kuuluu samaan taidokkaaseen novellitaiteeseen. Berlin on kuitenkin suurieleisempi kuin kukaan näistä muista mestareista. Hän vangitsee lukijan keskelle karheita tarinoitaan. Tähtiä ja pyhimyksiä -novellissa koulutyttö oivaltaa itsestään jotain: Sinä päivänä leikkikentällä minä tiesin, että en koskaan elämässäni kuuluisi joukkoon. En olisi ainoastaan erilainen kuin muut, minua ei ikinä hyväksyttäisi mukaan porukkaan. - - Kaikki siinä kentällä minun ympärilläni oli silkkaa symmetriaa ja oikeaa ajoitusta (s. 51). Mikään Berlinin novelleissa ei ole symmetristä eikä muutenkaan kohdallaan - mutta voi elämä, millaista proosaa siitä syntyy.



Siivoojan käsikirja äänestettiin toiseksi Blogistanian Globalia -sarjassa viime vuonna. Kirja on luettu ainakin näissä blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa, Tekstiluola, Reader, why did I marry him, Lukuisa,  Mitä luimme kerran ja Pikkuseikkoja. Blogikirjoituksista minulle selvisi, että kokoelmaan on tulossa jatko-osa syksyllä, kun koko alkuperäisteos saadaan käännettyä. Berlinin lukeminen sei iis loppunutkaan tähän - maltan tuskin odottaa! Kuittaan kirjalla Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteen kohdan 25. Novellikokoelma.