Lisää lukuvinkkejä 10-vuotiaille pojille

Lukuviikon kunniaksi olen usein julkaissut blogissa lukuvinkkejä lapsille, erityisesti pojille. Näitä vinkkilistoja  on nyt kertynyt melko monta osaa ja blogin uumenissa niitä voi olla lisääkin. Nyt on siis vuorossa ties kuinka mones lukuvinkkilista. (Aikaisemmat julkaisut on listattu tekstin loppuun.)

Vanhempi poika, jonka kanssa tämän perinteen aloitin, on nyt 15-vuotias ja lukee vain koulusta luettavaksi annettuja kirjoja. Kuopuksen kanssa sen sijaan tilanne on vielä aika hyvä. Hän lukee vielä paljon itsekseen, ja taitaapa olla niinkin, että hänen iltasatuikänsä on venynyt paljon myöhemmäksi kuin edellisen sankarin kanssa. 

 

Viime vuonna saimme valmiiksi valtavan iltasatu-urakan, eli luimme kaikki Harry Potter -sarjan kirjat loppuun. Sen jälkeen katsoimme kaikki HP-elokuvatkin alusta loppuun. Harry Potter -intoilumme huipentui kesällä 2022, kun matkustimme Lontooseen ja vierailimme Harry Potter -studioilla. Kuopus otti vierailusta kaiken ilon irti. Perheen isommat lapset ovat myös Potterinsa lukeneet useaan kertaan, mutta he ovat sen ikäisiä, että alkoi olla viimeiset hetket, että heidät sai studioille mukaan. Suosittelen käyntiä, jos se vain on joskus mahdollinen. 

Totuuden nimissä iltasatuina luetut Harry Potterit alkoivat tuntua vähän pitkästyttäviltä jossain viidennen ja kuudennen kirjan välimaastossa. Niinpä nyt onkin sitten luettu urakalla iltasaduiksi kaikkea muuta. Poika on itse valinnut luettavat lahjakirjoistaan, joita on kertynyt hyllyyn Potter-urakan aikana. Onkin syytä kiittää kummitätiä, joka on kartuttanut lastenkirjahyllyämme uusimmilla lastenromaaneilla. Vaikka näistäkään kirjoista kaikki eivät ole olleet omia suosikkejani, niin poika on rakastanut niitä kaikkia. 

Niinpä olemmekin lukeneet Anja Portinin Radio Popovin (2020), Reetta Niemelän  kirjoittaman ja Katri Kirkkopellon kuvittaman Mustan kuun majatalon (2021) ja J. K. Rowlingin Ikkabogin (2020), joka on pojan erityinen suosikki - ja josta minä taas en erityisemmin piitannut. Joulukalenterikirjana luimme somessa ylistetyn Karin Erlandssonin kirjoittaman ja Peter Bergtingin kuvittaman Yöjunan. Sekin oli minulle pettymys Tmo Parvelan Maukka, Väykkä ja  mieletön lumipallo -joulukalenterikirjan jälkeen. 

Nyt meillä on iltasatukirjana meneillään viime vuoden Finlandia junior -voittaja, Sofia Chanfreaun kirjoittama ja hänen sisarensa Amanda Chanfreaun kuvittama Kirahvin sydän on tavattoman suuri. Se on meidän kummankin suosikki. 

Nuorimmaisen koulussa  - joka on tietysti myös vanhempien lasten entinen koulu - tehdään edelleen ahkerasti lukudiplomeita, ja poikakin innostui pienellä painostuksella sellaisen tekemään. Lukudiplomiin kuuluu jokin klassikko, jokin kuvakirja, jokin runokirja, uusi lastenromaani, jokin tietokirja ja lisäksi johonkin teemaan sopiva kirja. Kolmannella luokalla teemana oli oppimisen ilo. Kirjalistat ovat pitkiä ja meillähän kävi niin, että omasta kirjahyllystä löytyi melkein joka kohtaan sopiva kirja. 

Klassikkokirjana poika luki iki-ihanan Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira -kirjan. Se teki häneen yhtä suuren vaikutuksen, kun se on tehnyt hänen isompiinkin sisaruksiinsa. Runokirjana upposi Laura Ruohosen klassikkorunokirja Allakka Pullakka, joka oli yhdessä luettu aikaisemminkin. Ostin pojalle myös omaksi Pia Krutsinin runoileman ja Jani Ikosen kuvittaman Kaupunki Kukaties -teoksen, jonka poika luki itse ja hekotteli lukiessaan. Samalla tavalla vaikutti myös Laura Ruohosen uusin runokokoelma Kummalla kammella. 

Lukudplomia varten poika luki myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatuja ja Patuja sekä Timo Parvelan Pate-kirja. Samaan syssyyn meni uusin Roope Lipastin kirjoittama Lätkä-Laurikin. Näiden kaikkien sarjojen uusimmat teokset luetaan heti, kun ne vain käsiimme saamme. 

Pojan omia suosikkeja ovat hassunhauskat ja älyvapaat Dav Pilkeyn Koiramies-kirjat sekä Trollin Mestarietsivä Peppuset. Aaron Blabeyn Hurja jengi -sarjakuvateoksista on tehty jopa elokuvaa, ja kuopus on lukenut kaikki sarjan kirjat. Ne menevätkin yhdeltä istumalta.  Paula Norosen Yökoulut hän on myös lukenut ihan jokaisen. Nekin saa hotkaistua nopeasti, eli lukukokemuksesta tulee heti onnistumisen ilo. 

Tietokirjoista poika innostuu joskus valtavasti. ZoneVD:n uusin tietokirja Uskomattoman tiedon jäljillä ostettiin Helsingin kirjamessuilta omaksi ja sitä luetaan ahkerasti. Se on kuunneltukin äänikirjana monta kertaa. Lukudiplomiin poika luki tietokirjaksi Mauri Kunnaksen Hullunkurisen lintukirjan, joka on vähän vanhempaa tuotantoa, mutta sopikin kuopukselle oikein hyvin. Hän nimittäin oikeasti bongailee lintuja aika ajoin. 

Uusimpana löytönä voisin mainita Di Gregorion ja Barbuccin sarjakuvateokset Sisarukset Gremillet. Poika luki sarjan kaksi ensimmäistä teosta nopeaan tahtiin ja kolmas osa odottaa jo kirjastossa. Vaikka sarjakuvat vaikuttavat vähän tyttömäisiltä, en ole missään nimessä maininnut asiasta, vaan olen vain työntänyt kirjat pojalle käteen. Vinkin sarjakuvista bongasin erään kirjavinkkarin kirjagram-tililtä.  

Melkein unohdin mainita Anders Sparringin kirjoittamat Vorosen perhe -kirjat. Ne on kuvittanut Per Gustavsson, ja jokin näissä anarkistisissa tarinoissa kiehtoo poikaa. Hän hihittelee kirjoille ja lukee minulle parhaita paloja ääneen. Anarkiaa on myös Barbara Cantinin goottihenkisissä Mortina-kirjoissa.

Äänikirjoina poika on viime aikoina kuunnellut Narnian tarinoita. Bookbeat on hänellä auki joka ilta, ja kirjoja kuluu aikamoista tahtia. Päivät päättyvät kuitenkin joka ilta äidin lukemaan iltasatuun. Jos olen liian väsynyt, iltasatu etenee vain muutaman sivun, mutta joka ilta se etenee. Saapa nähdä, joko ensi vuonna luen vain itselleni iltaisin, vai vieläkö joku lapsi on iltasatuja vailla. 

Aikaisemmat lukuvinkit: 

Lukuvinkkejä 8-vuotiaalle pojalle vuonna 2016

Lukuvinkkejä 9-vuotiaalle pojalle vuonna 2017

Lukuvinkkejä 10-vuotiaille pojille vuonna 2018

Lukuvinkkejä 11-vuotiaalle pojalle vuonna 2019

Lukuvinkkejä 12-vuotiaille pojille vuonna 2020

Lisää lukuvinkkejä 8-vuotiaille pojille vuonna 2022

Julkaisussa mainitut kirjat tai kirjasarjat: 

Blabey Aaron: Hurja jengi -sarja

Cantini Barbara: Mortina-sarja

Chanfreau Sofia ja Chanfreau Amanda: Kirahvin sydän on tavattoman suuri

Di Gregorio Giovannia ja Barbucci Alessandro: Sisarukset Gremillet -sarjakuvat

Erlandson Karin: Yöjuna (joulukalenterikirja)

Krutsin Pia ja Ikonen Jani: Kaupunki Kukaties

Kunnas Mauri: Hullunkurinen lintukirja

Lipasti Roope: Lätkä-Lauri-sarja

Niemelä Reetta: Mustan kuun majatalo

Nopola Sinikka ja Nopola Tiina: Risto Räppääjä -sarja

Noronen Paula: Yökoulu-sarja

Parvela Timo: Pate-sarja

Pilkey Dav: Koiramies-sarja

Portin Aja: Radio Popov

Rowling J. K: Ikkabog 

Ruohonen Laura: Allakka Pullakka ja Kummalla kammella

Sparring Ander: Vorosen perhe -kirjat

Troll: Mestarietsivä Peppunen

Uspenski Eduard: Fedja-setä, kissa ja koira

ZoneVD: Uskomattoman tiedon jäljillä

Isabel Allende: Henkien talo

Isabel Allende. Henkien talo, 2, painos 2010

Alkuteos:  La casa de los espiritus, 1982

Suomentaja: Jyrki Lappi-Seppälä

Kustantaja: Otava

Sivuja: 436

Kansi: Markus Pyörälä

Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

Isabel Allenden Henkien talo sijoittuu nimeltä mainitsemattomaan latinalaisamerikkalaiseen maahan, joka on tunnistettavissa Chileksi, kirjailijan kotimaaksi, josta hän lähti maanpakoon vuonna 1975 sotilasjuntan vallankaappauksen jälkeen. Kirjailija on kirjoittanut kirjansa Yhdysvalloissa, ja siitä on tullut kansainvälinen menestys. Teos edustaa maagista realismia Gabriel Carcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden perinteen jatkajana.

Romaanin päähenkilöitä ovat Trueban suvun naiset: Clara, Blanca ja Alba. Heistä muodostuu tyttärien ja äitien ketju, sukupolvien jatkumo. Claran ja Blancan suhde on kuvattu hyvin läheiseksi ja sellaisena se onkin suorastaan maaginen: Äiti ja tytär tarinoivat, katselivat vanhoja valokuvia sukulaisista ja kertoivat vuorotellen juttuja piereskelevistä sedistä ja sokeista serkuista jotka putosivat puusta kuin säkki, kävivät yhdessä tähyämässä kauas Andien rinteille ja laskemassa pilviä, puhuivat toisilleen erikoiskielellä, josta espanjankielen t-äänne oli korvattu n:llä ja r:n sijalla oli l, joten he puhuivat aivan niinkuin pesulan kiinalainen (s. 136). 

Taustalla julmana patriarkkana ja konservatiivisten arvojen puolustajana häärää Claran aviomies Esteban Trueba, joka välillä heittäytyy minä-kertojaksi tarinassa, jossa hänen olisi nykynäkökulmasta paras pysyä hiljaa. 

Trueban hahmo on ikään kuin selitys myös sille, miksi maa syöksyy sekasortoon ja sosiaaliseen kahtiajakoon. Trueban perhe edustaa omistavaa luokkaa. Suvun rappiomaatila nousee uuteen kukoistukseen, kun nuori Esteban Trueba saapuu laittamaan sen kuntoon. Hän panee työntekijät järjestykseen ja työntekoon ja kohentaa siinä ohessa heidän olojaan. Tosin hän on myös äkkipikainen julmuri ja naisten raiskaaja, jonka himot laantuvat vasta hänen naituaan Claran. 

Perheen naiset harjoittavat hyväntekeväisyyttä minkä ehtivät, mutta heidän on vaikea paikata Esteban Trueban aiheuttamia tuhoja ja julmuuksia. Kuten arvata saattaa, tapahtuu rakastumisia yli luokkarajojen. Tapahtuu myös kummallisia naimakauppoja, syntyy tyttäriä ja syntyy poikia.

Kirjan kerronta on rönsyilevää ja toisteista. Maagisen realismin piirteet, kuten epäluonnolliset tapahtumat, henkien puhe ja spiritismi ovat kirjan henkilöiden arkipäivää. Claran ja Estebanin talo on tapahtumien keskipiste, ja Claran mukana sinne asettuvat myös henget, joiden kanssa naiset pysyvät hyvissä väleissä. 

Tapahtumat on kerrottu paisutellen, suvun legendoja ja myyttisiä tarinoita liioitellen. Tarinankertomisen perinne elää suvussa ja kulttuurissa. Maskuliinisen ja feminiinisen maailmankatsomuksen kilpailuasetelma on julma, eikä rauhaa tunnu löytyvän. Miesten ja naisten maailmat ovat kaukana toisistaan. 

Tarina olisi varmastikin rönsyillyt loputtomiin, elleivät yhteiskunnalliset levottomuudet olisi temmanneet Trueban perheenkin pyörteisiinsä. Kun kansa valitsee maan johtoon sosialistisen presidentin, yläluokka pelästyy omaisuutensa puolesta. Armeija lietsotaan pelastamaan maa "kommunistiroistojen" kynsistä, sotilasjuntta kaappaa vallan ja seuraa verinen kansanpuhdistus, jossa Trueban sukukaan ei säästy menetyksiltä. 

Parilla kynänvedolla sotilaat muuttivat koko maailmanhistorian kulun, pyyhkivät pois tapahtumia, aatteita ja henkilöitä, joita hallitus ei hyväksynyt. - - Sotilaita ei ole luotu loistamaan rauhan töissä. Kaappaus tarjosi heille mahdollisuuden toteuttaa käytännössä sen mitä olivat kasarmeissa oppineet, sokeaa tottelemista, aseiden käsittelyä ja muita taitoja jotka sotilaat hallitsevat kunhan omantunnon ääni vaikenee (s. 388 - 389). 

Kirjan loppu on epätoivon sävyttämää kaaoksen kuvausta. Todellisuus käy julmasti kansan ja sen sukuhistorioiden kimppuun. Kaikki tuntuu hajoavan. Todellisten tapahtumien seurauksena meille Suomeenkin saapuivat historian ensimmäiset pakolaiset, joita diplomaatit auttoivat suurlähetystöjen pakoon.

Henkien talo tuntui aluksi kiehtovalta, mutta muuttui puolivälin paikkeilla puuduttavaksi luettavaksi. Aina näytti löytyvän jokin selitys (henget, velvollisuus, kuohuva veri, ylenmääräinen lempeys) itse kunkin kummalliselle käytökselle (avioitumisille, pettämisille, mököttämisille, väkivallalle, alistumisille), eikä henkilöiden toiminnassa ollut mitään järkeä. Se oli toisaalta myös ihanaa. Lopulta sotilasjuntta ankkuroi tarinan niin hirveään todellisuuteen, että lukijan jokainen solu sähköistyy. Ihmiselämän arvo jää ahneuden ja julmuuden jalkoihin, suvut ja perheet häviävät historian hämäriin. Klassikoiden tehtävä on toimia muistina.

Osallistun kirjalla kirjabloggaajien 16. klassikkohaasteeseen, jota emännöi Kirjaluotsi-blogi. Mukana on 24 kirjablogia, joten kannattaa käydä lukemassa klassikkovinkkejä. Olen osallistunut haasteeseen joka kerta ja tässä ovat aiemmin lukemani teokset: 

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

2. Voltaire: Candide

3. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplats

4. Gabriel Carcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys

5. Henry James: Naisen muotokuva

6. Maria Jotuni: Huojuva talo 

7. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

8. Evelyn Waugh: Mennyt maailma

9. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

11. Volter Kilpi: Alastalon salissa 

12. Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli

13. Jonathan Swift: Gulliverin retket

14. Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

15. Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Ranskan työväenluokan taistelut

 Édouar Louis: Kuka tapppoi isäni, 2022; Naisen taistelut ja muodonmuutokset, 2022

Alkuteos: Qui a tué mon père, 2018; Combats et métamorphoses d'une femme, 2021

Suomentaja: Lotta Toivanen

Kustantaja: Tammi

Kansi: Tom Backström

Sivuja: 76; 103

Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta

Loppuvuonna 2022 luettavakseni osui monta työväenluokasta kertovaa kirjaa. Ranskalaisen Édouard Louis'n kirjoittamat teokset Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset kertovat hänen isänsä ja äitinsä tarinat, mutta ottavat myös suorasukaisesti kantaa Ranskan poliittisiin päätöksiin. Varsinkin Kuka tappoi isäni lähenee poliittisen pamfletin muotoa. Kirja alkaa yhteiskunnallisella julistuksella:  

Kun amerikkalaistutkija Ruth Gilmorelta kysyttiin, mitä termi rasismi hänelle merkitsee, hän vastasi, että rasismi on tiettyjen väestöryhmien altistamista ennenaikaiselle kuolemalle. - - Jos politiikalla tarkoitetaan sitä, että tietyt ihmiset hallitsevat muita ja että yksilöt elävät yhteisöissä, joita he eivät ole itse valinneet, silloin politiikka on väestön jakamista niihin, joita tuetaan, hoivataan ja suojellaan, ja niihin, jotka altistetaan kuolemalle, vainolle ja väkivallalle. (S. 9.)

Louis ankkuroi Gilmoren ajatukset isänsä elämään. Isä on tehdastyöläisen poika, jonka oma isä kuolee nuorena. Isäkin ajautuu tehdastyöhön, vaikka yrittää elää myös vapaata ja villiä elämää. Väkivalta, päihteet ja köyhyys tekevät hänen elämästään onnetonta. Lopulta hän menettää myös terveytensä joutuessaan työpaikalla onnettomuuteen, joka tuhoaa hänen  selkänsä. 

Kirjan loppuun Louis on koonnut poliittisten päättäjien lausuntoja: Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy puhui vaalikampanjassaan "tuillaeläjistä", joiden piiriin kuuluu myös Louis'n isä. Sarkozyyn luotsaaman politiikan seurauksena isää yritettiin työllistää, vaikka tehdastyö oli tuhonnut hänen selkänsä. Isä kärsii myös hengitysvaikeuksista. Jacques Chirac puolestaan jätti hallituksensa kanssa julkisten korvauksen piiristä pois kymmeniä lääkkeitä, joihin kuului myös isän käyttämiä lääkkeitä. Työlakien huonontamista harrastettiin Ranskassa myös vuonna 2016 Francois Hollanden aikakaudella. Tuolloin astui voimaan laki, joka helpotti irtisanomista ja työnantajan mahdollisuuksia vaatia työntekijöiltä pidempiä työviikkoja. 

Louis'n keräämät konkreettiset esimerkit kertovat, kuinka päättäjien tekemät ratkaisut vaikuttavat heti ihmisiin - mutta eivät tietenkään kaikkiin ihmisiin: Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä. Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta. (S. 67.) Politiikka voi muuttaa köyhyydessä elävien ihmisten elämää myös helpompaan suuntaan: kun Ranskan hallitus nosti kouluavustuksia, isä vei koko perheen juhlimaan sitä merenrantaan. 

Juhlinnasta tulee mieleen Leena Landerin teos Liekin lapset, jossa kuvataan, kuinka varsinaissuomalaisen työväentalon pihassa odotetaan senaatin päätöstä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta vuonna 1906. Väki odottaa sanansaattajaa, ja kun tieto työväenluokan ja naisten äänioikeudesta saapuu, ilo on valtava. Kyse on heille elämästä ja kuolemasta, kuten Louis'n isälle 100 vuotta myöhemmin. 

Louis'n äidin tarina myötäilee isän tarinaa, mutta tarina on selvästi läheisemmästä ihmisestä kirjoitettu. Louis'n äiti sieti yhteistä elämää väkivaltaisen miehensä kanssa 25 vuotta, kunnes jätti Louis'n isän, jota poikakin pelkäsi. Vaikka äiti tekee dramaattisen päätöksen, jolla on vaikutusta koko perheen elämään, Naisen taistelut ja muodonmuutokset on huomattavasti valoisampi teos kuin Kuka tappoi isäni. Äidillä on viisi lasta kahden eri miehen kanssa. Nuorena hankitut lapset ja väkivaltaiset aviomiehet eivät kuitenkaan lannista äitiä, joka ruokkii lapset ja miehensä päivittäin. Hän venyttää penniä, kunnes kyllästyy miehensä baari-iltoihin. 

Louis'n kirjat ovat nykykirjallisuuden ihanteiden vastaisia. Niissä ei oikeastaan ole mitään uutta, ellei uutta ole juuri se, että hän kirjoittaa kaikkia nykykirjallisuuden sääntöjä ja ihanteita vastaan: 

Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä selittää todellisuutta, ainoastaan näyttää se, mutta kirjoitan selittääkseni ja ymmärtääkseni äidin elämää. 

  Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä toistaa itseään, mutta haluan kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa yhä uudelleen ja palata siihen, kunnes se näyttää palasia totuudestaan, haluan kaivaa kuoppaa kuopan perään, kunnes se mikä piilee kaiken alla, alkaa tihkua läpi. - - 

  Koska nyt minä tiedän. Se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen, äidin elämästä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta. ( S. 14-15.)

Äidin tarina on kuoppainen ja rosoinen. Äiti ei ole pyhimys. Hän ei ole uhrautuja, eikä hän ymmärrä poikaansa, joka lähtee opiskelemaan ensin lukioon ja sitten yliopistoon. Poika sanoutuu irti työväenluokasta, tekee luokkanousua äidin silmien edessä, eikä äiti pysty hyväksymään sitä. 

Tarvitaan paljon muutoksia, ennen kuin välit pojan kanssa taas paranevat. Louis kertoo, että äidin muodonmuutos, vapautuminen kotikylästä ja isästä ovat tehneet äidistä onnellisemman ihmisen, vaikka hänen luokkansa ei ole muuttunut. 

Äidin tarina on kuin Minna Canthin näytelmä Työmiehen vaimo päivitettynä nykyaikaan ja Ranskaan. Työmiehen vaimo ilmestyi vuonna 1888. Eikö mikään muutu työväenluokan elämässä koskaan? Kuinka kauan tätä taistelua käydään - miehiä, köyhyyttä ja kotiorjuutta vastaan? Mikä voisi vapauttaa naiset lopullisesti?

Édouard Louis'n teksti on toisaalta hämmentävää, toisaalta raikasta luettavaa: Voiko näin suoraan edes kirjoittaa? Onko tämä fiktiota ollenkaan? 

Lukupiirikirjana Kuka Tappoi isäni herätti paljon keskustelua muun muassa yksilön vapaudesta. Kuinka paljon ihminen voi valita asioita elämässään, esimerkiksi koulutusta tai terveyttä (tupakointi, päihteet, hammashoito)? Kuinka paljon yhteiskunta mahdollistaa asioita ja onnellisuutta, kuinka paljon ihminen tekee elämäänsä itse? Louis'n teosten kaltaista kirjallisuutta tarvitaan niin kauan, kun politiikka on elämän ja kuoleman kysymys joillekin ihmisille. Taide paitsi ilmentää, myös luo yhteiskuntaa.  

Vuoden 2022 parhaat kirjat - ja tietysti tilastoja!

Lukuvuosi vaihtui, ja saa lausua hyvästit vuodelle 2022. Siviilielämässä vuosi oli rankka ja surullinen, ja  maailmanlaajuisesti voisi kai todeta samaa. Bloggaaminen jäi melkein kokonaan ja olin aktiivinen lähinnä Instagramin puolella, tosin sielläkin tavallista vähemmän. Pääsin kuitenkin osallistumaan keväällä Helsinki Lit -tapahtumaan ja syksyllä Helsingin kirjamessuille. Odotetut Tampereen kirjafestarit jouduin kuitenkin jättämään välistä, koska makasin kipeänä kotona, n. 6 kilometrin päässä.  

Lukuvuotena vuosi oli kuitenkin melko hyvä, vaikka luin yli 10 kirjaa vähemmän kuin viime vuonna - kirjallisuushan on hyvä pakopaikka. Helmet-lukuhaaste 2022 valmistui joulukuun alussa ja myös TBR100-listani eteni muutamalla teoksella, samoin kuin uutena haasteena Me naiset -lehdestä bongattu naiskirjailijoiden lukuhaaste. 

Goodreadsin mukaan luin tänä vuonna yhteensä 74 kirjaa. Näistä kuuntelin aktiivisesti äänikirjana seitsemän kappaletta (passiivisena sivukuuntelijana olin varmasti n. sadassa lastenkirjassa, joita kuopus kuunteli uudestaan ja uudestaan). Muutaman kirjan luin ja kuuntelin vuorotellen. Laskuissa ovat mukana kaikki lukemani aikuisten kirjat ja lähes kaikki lanu-kirjat. 

Vanhat tutut kaavat toistuivat, eli luin eniten (51 %) suomalaista kirjallisuutta. Seuraavaksi eniten käsiini osui kirjallisuutta Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista, yhteensä 24 % lukemastani.  Hyvänä kolmosena olivat edustettuina Ranska ja Ruotsi, joista luin 5 kirjaa kummastakin maasta. Seuraavaksi eniten luin kirjoja muista Pohjoismaista, eli Norjasta, Islannista ja Tanskasta, mutta lisäksi luin kirjat myös Israelista, Nigeriasta ja Ghanasta. 

Naisten kirjoittamia kirjoja oli taas suurin osa lukemastani, eli 44 kappaletta (59 %) kirjoista oli naisten käsialaa, kun taas miehiä oli edustettuna 29 kappaletta (29 %). Lisäksi luin yhden muunsukupuolisen kirjailijan kirjan. 

Listaltani löytyy 23 eri kustantajaa, ja se on paljon. Tosin tarkempi tutkiminen osoittaa, että 58 % kirjoista oli kuitenkin kolmen suurimman suomalaiskustantamon, eli Tammen, Wsoyn ja Otavan kustantamia. Helmet-lukuhaasteen ansiota puolestaan lienee se, että listaltani lähes puolet kirjailijoista oli itselleni ennestään tuntemattomia kirjailijoita. Heitä oli 35, joiden joukossa oli sellaisia nimiä kuin Édouard Louis, Annie Ernaux, Lars Kepler, Gustave Flaubert ja J. M Barre. 

Genreistä edustetuin oli nykykirjallisuus, johon laskin 25 % (18 kpl) lukemistani kirjoista. Suurin osa lukemistani kirjoista on julkaistu 2000-luvulla. Lastenkirjoja (kuvakirjoja ja lastenromaaneja) oli 19 % (14 kpl) lukemastani kirjallisuudesta, klassikkoja 8 % ja jännityskirjallisuutta 8 % (molempia 6 kpl),  runokokoelmia 7% ja sarjakuvia oli 7 % ( kumpiakin 5 kpl). Kaunokirjallisuutta edusti suurin osa lukemastani kirjallisuudesta, yhteensä 89 % (66 kpl), ja tietokirjoja luin vain 3 kappaletta. Tosin kauno- ja tietokirjan yhdistelmiä luin 5 kappaletta (esseitä ja historiallisia sarjakuvia). 

Tähtiä jakelin taas suruttomasti. Kirjojen valinta osuu tässä iässä jo aika hyvin kohdalleen, joten 4-5 tähteä sai peräti 46 kirjaa, eli 62 % lukemistani kirjoista. 

Tässä kirjoista parhaat, ei kuitenkaan parhaus- vaan aakkosjärjestyksessä:  

Nykykirjallisuus: 

Ulkomaiset kirjat: 

Chimamandi Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa, 2008

Rachel Cusk: Siirtymä, 2018

Annie Ernaux: Isästä / Äidistä, 2022

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen, 2022

Edouard Louis: Kuka tappoi isäni, 2022 ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset, 2022

Douglas Stuart: Shuggie Bain, 2022

Kotimaiset kirjat: 

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri, 2008

Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista (novellikokoelma), 2020

Anneli Kanto: Rottien pyhimys, 2021

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut, 2022

Emma Puikkonen: Musta peili, 2021

Pirkko Saisio: Passio, 2021

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät, 2020

Petri Tamminen: Se sano - Unohtumattomat lausahdukset, 2021

Meri Valkama: Sinun, Margot, 2021

Vuoden tietokirjat: 

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa, 1888

Thornkild Hansen: Onnellinen Arabia, 1965

Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä, 2022

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto, 2015

Veronica Pimenoff (toim.): Kasvukausia, 2022

Vuoden klassikot: 

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies, 1979

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, 1857

John Steinbeck: Eedenistä itään, 1953

Vuoden lanut: 

Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä - Setä Surkeus, 2022

Leena Krohn ja Inari Krohn: Auringon lapsia, 2010

J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä, 2022

Jukka-Pekka Palviainen: Anna palaa, Kosonen, 2021

Vuoden jännityskirjat: 

Lars Kepler: Hypnotisoija, 2010 ja Paganini ja paholainen, 2011

Vuoden äänikirjat: 

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha, 1926 (lukijana Jukka Pitkänen)

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä, 2021 (lukijana Anja Erämaja)

Vuoden yllättäjät: 

Inger-Mari Aikio: 69 cuoldda - 69 pylvästä, 2017

Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies, 1976; Peter-Peter 1971

Märta Tikkanen: Suurpyytäjä, 1989

Vuoden sarjakuvat: 

Fabien Nury ja Thierry Robin: The Death of Stalin, 2017

Alice Oseman: Heartstopper, 2021

Ville Tietäväinen ja Iiro Kuttner: Harvennus, 2021

Vuoden esseet: 

Ida Pimenoff (toim.): Kasvukausia, 2022

Taneli Viljanen: Varjoja, usvaa, 2020

Vuoden runot: 

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä, 2021

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö, 2020

Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama, 2018

Vuoden työvoitto:  

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä, 2007

Vuoden kehnoimmat: 

Brian Michael Bendis ja Mark Bagley: Avengers Assemble nro 6, 2012

C. J. Sansom: Talvi Madridissa, 2009 

                                   

Kirjailijat, joilta luin useamman teoksen (kaikilta kaksi): 

Agatha Christie 

Lars Kepler

Édouard Louis 

Aila Meriluoto

Jukka-Pekka Palviainen

Timo Parvela

Uuden lukuvuoden suunnitelmiin kuuluu tietysti uuteen Helmet-haasteeseen osallistuminen. Olen myös ilmoittautunut 16. kerran kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Tästä se taas lähtee. 

Hyvää uutta vuotta 2023!