sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Ranskan työväenluokan taistelut


 Édouar Louis: Kuka tapppoi isäni, 2022; Naisen taistelut ja muodonmuutokset, 2022

Alkuteos: Qui a tué mon père, 2018; Combats et métamorphoses d'une femme, 2021

Suomentaja: Lotta Toivanen

Kustantaja: Tammi

Kansi: Tom Backström

Sivuja: 76; 103

Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta


Loppuvuonna 2022 luettavakseni osui monta työväenluokasta kertovaa kirjaa. Ranskalaisen Édouard Louis'n kirjoittamat teokset Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset kertovat hänen isänsä ja äitinsä tarinat, mutta ottavat myös suorasukaisesti kantaa Ranskan poliittisiin päätöksiin. Varsinkin Kuka tappoi isäni lähenee poliittisen pamfletin muotoa. Kirja alkaa yhteiskunnallisella julistuksella:  

Kun amerikkalaistutkija Ruth Gilmorelta kysyttiin, mitä termi rasismi hänelle merkitsee, hän vastasi, että rasismi on tiettyjen väestöryhmien altistamista ennenaikaiselle kuolemalle. - - Jos politiikalla tarkoitetaan sitä, että tietyt ihmiset hallitsevat muita ja että yksilöt elävät yhteisöissä, joita he eivät ole itse valinneet, silloin politiikka on väestön jakamista niihin, joita tuetaan, hoivataan ja suojellaan, ja niihin, jotka altistetaan kuolemalle, vainolle ja väkivallalle. (S. 9.)

Louis ankkuroi Gilmoren ajatukset isänsä elämään. Isä on tehdastyöläisen poika, jonka oma isä kuolee nuorena. Isäkin ajautuu tehdastyöhön, vaikka yrittää elää myös vapaata ja villiä elämää. Väkivalta, päihteet ja köyhyys tekevät hänen elämästään onnetonta. Lopulta hän menettää myös terveytensä joutuessaan työpaikalla onnettomuuteen, joka tuhoaa hänen  selkänsä. 

Kirjan loppuun Louis on koonnut poliittisten päättäjien lausuntoja: Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy puhui vaalikampanjassaan "tuillaeläjistä", joiden piiriin kuuluu myös Louis'n isä. Sarkozyyn luotsaaman politiikan seurauksena isää yritettiin työllistää, vaikka tehdastyö oli tuhonnut hänen selkänsä. Isä kärsii myös hengitysvaikeuksista. Jacques Chirac puolestaan jätti hallituksensa kanssa julkisten korvauksen piiristä pois kymmeniä lääkkeitä, joihin kuului myös isän käyttämiä lääkkeitä. Työlakien huonontamista harrastettiin Ranskassa myös vuonna 2016 Francois Hollanden aikakaudella. Tuolloin astui voimaan laki, joka helpotti irtisanomista ja työnantajan mahdollisuuksia vaatia työntekijöiltä pidempiä työviikkoja. 

Louis'n keräämät konkreettiset esimerkit kertovat, kuinka päättäjien tekemät ratkaisut vaikuttavat heti ihmisiin - mutta eivät tietenkään kaikkiin ihmisiin: Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä. Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta. (S. 67.) Politiikka voi muuttaa köyhyydessä elävien ihmisten elämää myös helpompaan suuntaan: kun Ranskan hallitus nosti kouluavustuksia, isä vei koko perheen juhlimaan sitä merenrantaan. 

Juhlinnasta tulee mieleen Leena Landerin teos Liekin lapset, jossa kuvataan, kuinka varsinaissuomalaisen työväentalon pihassa odotetaan senaatin päätöstä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta vuonna 1906. Väki odottaa sanansaattajaa, ja kun tieto työväenluokan ja naisten äänioikeudesta saapuu, ilo on valtava. Kyse on heille elämästä ja kuolemasta, kuten Louis'n isälle 100 vuotta myöhemmin. 

Louis'n äidin tarina myötäilee isän tarinaa, mutta tarina on selvästi läheisemmästä ihmisestä kirjoitettu. Louis'n äiti sieti yhteistä elämää väkivaltaisen miehensä kanssa 25 vuotta, kunnes jätti Louis'n isän, jota poikakin pelkäsi. Vaikka äiti tekee dramaattisen päätöksen, jolla on vaikutusta koko perheen elämään, Naisen taistelut ja muodonmuutokset on huomattavasti valoisampi teos kuin Kuka tappoi isäni. Äidillä on viisi lasta kahden eri miehen kanssa. Nuorena hankitut lapset ja väkivaltaiset aviomiehet eivät kuitenkaan lannista äitiä, joka ruokkii lapset ja miehensä päivittäin. Hän venyttää penniä, kunnes kyllästyy miehensä baari-iltoihin. 

Louis'n kirjat ovat nykykirjallisuuden ihanteiden vastaisia. Niissä ei oikeastaan ole mitään uutta, ellei uutta ole juuri se, että hän kirjoittaa kaikkia nykykirjallisuuden sääntöjä ja ihanteita vastaan: 

Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä selittää todellisuutta, ainoastaan näyttää se, mutta kirjoitan selittääkseni ja ymmärtääkseni äidin elämää. 

  Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä toistaa itseään, mutta haluan kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa yhä uudelleen ja palata siihen, kunnes se näyttää palasia totuudestaan, haluan kaivaa kuoppaa kuopan perään, kunnes se mikä piilee kaiken alla, alkaa tihkua läpi. - - 

  Koska nyt minä tiedän. Se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen, äidin elämästä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta. ( S. 14-15.)

Äidin tarina on kuoppainen ja rosoinen. Äiti ei ole pyhimys. Hän ei ole uhrautuja, eikä hän ymmärrä poikaansa, joka lähtee opiskelemaan ensin lukioon ja sitten yliopistoon. Poika sanoutuu irti työväenluokasta, tekee luokkanousua äidin silmien edessä, eikä äiti pysty hyväksymään sitä. 

Tarvitaan paljon muutoksia, ennen kuin välit pojan kanssa taas paranevat. Louis kertoo, että äidin muodonmuutos, vapautuminen kotikylästä ja isästä ovat tehneet äidistä onnellisemman ihmisen, vaikka hänen luokkansa ei ole muuttunut. 

Äidin tarina on kuin Minna Canthin näytelmä Työmiehen vaimo päivitettynä nykyaikaan ja Ranskaan. Työmiehen vaimo ilmestyi vuonna 1888. Eikö mikään muutu työväenluokan elämässä koskaan? Kuinka kauan tätä taistelua käydään - miehiä, köyhyyttä ja kotiorjuutta vastaan? Mikä voisi vapauttaa naiset lopullisesti?

Édouard Louis'n teksti on toisaalta hämmentävää, toisaalta raikasta luettavaa: Voiko näin suoraan edes kirjoittaa? Onko tämä fiktiota ollenkaan? 

Lukupiirikirjana Kuka Tappoi isäni herätti paljon keskustelua muun muassa yksilön vapaudesta. Kuinka paljon ihminen voi valita asioita elämässään, esimerkiksi koulutusta tai terveyttä (tupakointi, päihteet, hammashoito)? Kuinka paljon yhteiskunta mahdollistaa asioita ja onnellisuutta, kuinka paljon ihminen tekee elämäänsä itse? Louis'n teosten kaltaista kirjallisuutta tarvitaan niin kauan, kun politiikka on elämän ja kuoleman kysymys joillekin ihmisille. Taide paitsi ilmentää, myös luo yhteiskuntaa.  

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuoden 2022 parhaat kirjat - ja tietysti tilastoja!


Lukuvuosi vaihtui, ja saa lausua hyvästit vuodelle 2022. Siviilielämässä vuosi oli rankka ja surullinen, ja  maailmanlaajuisesti voisi kai todeta samaa. Bloggaaminen jäi melkein kokonaan ja olin aktiivinen lähinnä Instagramin puolella, tosin sielläkin tavallista vähemmän. Pääsin kuitenkin osallistumaan keväällä Helsinki Lit -tapahtumaan ja syksyllä Helsingin kirjamessuille. Odotetut Tampereen kirjafestarit jouduin kuitenkin jättämään välistä, koska makasin kipeänä kotona, n. 6 kilometrin päässä.  

Lukuvuotena vuosi oli kuitenkin melko hyvä, vaikka luin yli 10 kirjaa vähemmän kuin viime vuonna - kirjallisuushan on hyvä pakopaikka. Helmet-lukuhaaste 2022 valmistui joulukuun alussa ja myös TBR100-listani eteni muutamalla teoksella, samoin kuin uutena haasteena Me naiset -lehdestä bongattu naiskirjailijoiden lukuhaaste

Goodreadsin mukaan luin tänä vuonna yhteensä 74 kirjaa. Näistä kuuntelin aktiivisesti äänikirjana seitsemän kappaletta (passiivisena sivukuuntelijana olin varmasti n. sadassa lastenkirjassa, joita kuopus kuunteli uudestaan ja uudestaan). Muutaman kirjan luin ja kuuntelin vuorotellen. Laskuissa ovat mukana kaikki lukemani aikuisten kirjat ja lähes kaikki lanu-kirjat. 

Vanhat tutut kaavat toistuivat, eli luin eniten (51 %) suomalaista kirjallisuutta. Seuraavaksi eniten käsiini osui kirjallisuutta Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista, yhteensä 24 % lukemastani.  Hyvänä kolmosena olivat edustettuina Ranska ja Ruotsi, joista luin 5 kirjaa kummastakin maasta. Seuraavaksi eniten luin kirjoja muista Pohjoismaista, eli Norjasta, Islannista ja Tanskasta, mutta lisäksi luin kirjat myös Israelista, Nigeriasta ja Ghanasta. 

Naisten kirjoittamia kirjoja oli taas suurin osa lukemastani, eli 44 kappaletta (59 %) kirjoista oli naisten käsialaa, kun taas miehiä oli edustettuna 29 kappaletta (29 %). Lisäksi luin yhden muunsukupuolisen kirjailijan kirjan. 

Listaltani löytyy 23 eri kustantajaa, ja se on paljon. Tosin tarkempi tutkiminen osoittaa, että 58 % kirjoista oli kuitenkin kolmen suurimman suomalaiskustantamon, eli Tammen, Wsoyn ja Otavan kustantamia. Helmet-lukuhaasteen ansiota puolestaan lienee se, että listaltani lähes puolet kirjailijoista oli itselleni ennestään tuntemattomia kirjailijoita. Heitä oli 35, joiden joukossa oli sellaisia nimiä kuin Édouard Louis, Annie Ernaux, Lars Kepler, Gustave Flaubert ja J. M Barre. 

Genreistä edustetuin oli nykykirjallisuus, johon laskin 25 % (18 kpl) lukemistani kirjoista. Suurin osa lukemistani kirjoista on julkaistu 2000-luvulla. Lastenkirjoja (kuvakirjoja ja lastenromaaneja) oli 19 % (14 kpl) lukemastani kirjallisuudesta, klassikkoja 8 % ja jännityskirjallisuutta 8 % (molempia 6 kpl),  runokokoelmia 7% ja sarjakuvia oli 7 % ( kumpiakin 5 kpl). Kaunokirjallisuutta edusti suurin osa lukemastani kirjallisuudesta, yhteensä 89 % (66 kpl), ja tietokirjoja luin vain 3 kappaletta. Tosin kauno- ja tietokirjan yhdistelmiä luin 5 kappaletta (esseitä ja historiallisia sarjakuvia). 

Tähtiä jakelin taas suruttomasti. Kirjojen valinta osuu tässä iässä jo aika hyvin kohdalleen, joten 4-5 tähteä sai peräti 46 kirjaa, eli 62 % lukemistani kirjoista. 

Tässä kirjoista parhaat, ei kuitenkaan parhaus- vaan aakkosjärjestyksessä:  


Nykykirjallisuus: 


Ulkomaiset kirjat: 

Chimamandi Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa, 2008

Rachel Cusk: Siirtymä, 2018

Annie Ernaux: Isästä / Äidistä, 2022

Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen, 2022

Edouard Louis: Kuka tappoi isäni, 2022 ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset, 2022

Douglas Stuart: Shuggie Bain, 2022


Kotimaiset kirjat

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri, 2008

Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista (novellikokoelma), 2020

Anneli Kanto: Rottien pyhimys, 2021

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut, 2022

Emma Puikkonen: Musta peili, 2021

Pirkko Saisio: Passio, 2021

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät, 2020

Petri Tamminen: Se sano - Unohtumattomat lausahdukset, 2021

Meri Valkama: Sinun, Margot, 2021



Vuoden tietokirjat: 

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa, 1888

Thornkild Hansen: Onnellinen Arabia, 1965

Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä, 2022

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto, 2015

Veronica Pimenoff (toim.): Kasvukausia, 2022


Vuoden klassikot: 

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies, 1979

Gustave Flaubert: Rouva Bovary, 1857

John Steinbeck: Eedenistä itään, 1953

Vuoden lanut: 

Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä - Setä Surkeus, 2022

Leena Krohn ja Inari Krohn: Auringon lapsia, 2010

J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä, 2022

Jukka-Pekka Palviainen: Anna palaa, Kosonen, 2021


Vuoden jännityskirjat: 

Lars Kepler: Hypnotisoija, 2010 ja Paganini ja paholainen, 2011


Vuoden äänikirjat: 

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha, 1926 (lukijana Jukka Pitkänen)

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä, 2021 (lukijana Anja Erämaja)


Vuoden yllättäjät

Inger-Mari Aikio: 69 cuoldda - 69 pylvästä, 2017

Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies, 1976; Peter-Peter 1971

Märta Tikkanen: Suurpyytäjä, 1989


Vuoden sarjakuvat

Fabien Nury ja Thierry Robin: The Death of Stalin, 2017

Alice Oseman: Heartstopper, 2021

Ville Tietäväinen ja Iiro Kuttner: Harvennus, 2021


Vuoden esseet

Ida Pimenoff (toim.): Kasvukausia, 2022

Taneli Viljanen: Varjoja, usvaa, 2020


Vuoden runot: 

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä, 2021

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö, 2020

Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama, 2018


Vuoden työvoitto:  

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä, 2007


Vuoden kehnoimmat: 

Brian Michael Bendis ja Mark Bagley: Avengers Assemble nro 6, 2012

C. J. Sansom: Talvi Madridissa, 2009 

                                   

Kirjailijat, joilta luin useamman teoksen (kaikilta kaksi): 

Agatha Christie 

Lars Kepler

Édouard Louis 

Aila Meriluoto

Jukka-Pekka Palviainen

Timo Parvela


Uuden lukuvuoden suunnitelmiin kuuluu tietysti uuteen Helmet-haasteeseen osallistuminen. Olen myös ilmoittautunut 16. kerran kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Tästä se taas lähtee. 

Hyvää uutta vuotta 2023!