Timo Parvela: Maukka ja Väykkä rakentavat talon

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä rakentavat talon, 2. painos 2010
Kuvittaja: Virpi Talvitie
Kustantaja: Tammi
Kansi: Virpi Talvitie
Sivuja: 107
Mistä sain kirjan: omasta (lasten) hyllystä




Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjat ovat aarteita. Näin voin todeta kahden luetun kirjan perusteella.

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. He asuvat sinisessä talossa mäen harjalla - paitsi että sininen talo on nyt valunut mäen rinteeseen ja asukkaiden elämä on hankalaa, koska pitää tottua vinoon elämään. Niinpä ystävät päättävät siirtää talon takaisin mäen päälle. Ensin yritetään huijata aurinkoa, jotta saadaan talvioloista kaikki hyöty irti:

- Ymmärtäväkö kaikki nyt varmasti? Maukka kysyi painettuaaan sitä ennen oman piponsa Väykän pään peitoksi. - Me käyttäydymme niin kuin talvi olisi tulossa. Teemme tismalleen samat asiat kuin joka syksy ja saamme auringon luulemaan, että se on erehtynyt. Se lakkaa sulattamasta lunta ja me ehdimme kasata jäljellä olevan lumen laduksi ja hinata talon takaisin mäelle vielä ennen kesää. Onko kysyttävää? (S.15.)

Lopulta täytyy tunnustaa tosiasia ja ottaa työläämmät keinot käyttöön. Voi vain arvata, kenen tehtäväksi talon purkaminen ja kokoaminen jää. Tietenkin Väykän, tuon toimeliaan ja pyyteettömän puurtajan. Maukka tietysti yrittää parhaansa mukaan auttaa, mutta hänen ideansa ovat niin lennokkaita, ettei niistä ole käytännön hyötyä. Ja luonteva laiskuuskin vaivaa.

Parvela saa vangittua näihin satuhahmoihinsa niin paljon inhimillistä luonnetta että lukiessa on pakko myhäillä tyytyväisenä. Juuri näin se menee: toiset haaveilevat ja taiteilevat, toiset tarttuvat toimeen. Molempia tyyppejä tarvitaan, jotta elämässä olisi elämän makua. Miten käykään, kun Maukka syyttää Väykkää mielikuvituksen puutteesta? Ja keitä ovat juhannusyön viuhahtajat?

Vaikka Maukka välillä ärsyttää itsekkyydellään, on hän myös haavoittuva, herkkä taiteilija. Väykän toimeliaisuus puolestaan on turvallista ja varmaa. Virpi Talvitien kuvituksessa hahmot ovat niin ilmeikkäitä, että heidät voi kuvitella eteensä juuri sellaisina kuin he ovat - kerrassaan viehättävinä persoonina.

Hyppäsimme vielä sarjan kakkososan, Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo, yli ja säästelemme sitä joulukalenteriksi. Se on alun perin sellaiseksi suuniteltu ja pianhan onkin joulukalenterin aika.

Kirjojen keskellä - blogin Maija  ja Opuscolon Valkoinen kirahvi ovat näihin Parvelan sankareihin yhtä ihastuneita kuin minä ja lapset. Suosittelen Maukkoja ja Väykkiä sekä lapsille että aikuisille. Ne toimivat melkoisina parisuhdeoppainakin:

- Mutta ystävän minä kyllä tarvitsisin, Väykkä sanoi, kun Maukka oli puolivälissä pihaa. Maukka pysähtyi. Ja kääntyi.
- Millaisen ystävän?
- En minä tiedä. Erilaisen kuin minä, Väykkä sanoi.
- Sellaisen kuin minä?
- Vaikka.
- Vaikka minä en osaa rakentaa ja minä olen välillä rasittava?
- Vaikka minä en osaa laulaa ja minä olen tylsä ja tavallinen, Väykkä vastasi. (S. 105.)

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä

Timo Parvela: Maukka ja Väykkä, 5. painos, 2010 (teos on ilmestynyt vuonna 2007 mustavalkoisena Itupiikin kustantamana)
Kuvittaja: Virpi Talvitie
Kustantaja: Tammi
Kansi: Virpi Talvitie
Sivuja: 128
Mistä sain kirjan: oma ostos



Paljon onnea syntymäpäivänäsi, Timo Parvela!

Kirjailija Timo Parvela täyttää tänään 50 vuotta. Juhlapäivänä haluan kiittää häntä lukuisista naurunpyrskähdyksistä ja yhteisistä hetkistä lasten kanssa - ja toivoa monia, monia kirjoja lisää.

Parvela on kirjoittanut yli 60 kirjaa, esikoisteoksenaan nuortenkirjan Poika (1989). Tunnetuimpia hänen kirjoistaan ovat Ella-kirjat, Maukka ja Väykkä -kirjat sekä Ansa ja Oiva -kirjasarja. Hän on voittanut myös Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2006 teoksella Keinulauta yhdessä kuvittaja Virpi Talvitien kanssa. Hänen kirjojaan on käännetty paljon eri kielille, erityisesti Ellat ovat Saksassa suosittuja.

Aamulehden syntymäpäivähaastattelussa (18.5.2014) Parvela kertoo työtahdistaan, joka selittää tuotteliaisuuden. Hän noudattaa lukuvuoden mallia, eli hän kirjoittaa elokuun puolivälistä toukokuun loppuun, noin 200 päivää vuodessa, kaksi sivua päivässä. Taustalla vaikuttaa Parvelan oma koulutus ja hänen vanhempiensa ammatti: kaikki ovat opettajia. Minua ovat ilahduttaneet myös Parvelan kolumnit, joissa hän muistuttaa lukutaidon tärkeydestä. Vaikka Parvela on jättänyt opettajan työn kauan sitten, hän kertoo, että hänen ajatuksensa ovat usein koululuokassa.

Parvelan Ella-kirjat sijoittuvatkin kouluun ja kertovat tokaluokkalaisten arjesta. Ne ovat huvittaneet lapsiani ja minua jo monen monta vuotta, ja muistan ikuisesti sen ensimmäisen Ellan, joka oli pudottaa minut sängystä, sillä nauroin niin, että vedet valuivat silmistä eikä kirja ollut pysyä hyppysissä. Lapset suorastaan säikähtivät, sillä en meinannut pystyä lopettamaan. Naurun aiheena oli Ellan opettaja, jonka olemukseen ja elämään Parvela on kiteyttänyt jotain olennaista sekä peruskoulun nykytilasta että ammattikasvattajan työstä. Lapsia jaksavat naurattaa Ellan ja luokkakavereiden kohellukset ja sanailut, aikuislukijaan uppoavat monet muutkin yksityiskohdat.

Tämän kevään yhteisten lukuhetkien sulostuttaja ylitse muiden on kuitenkina tässä: Maukka ja Väykkä. Opuscolon Valkoinen kirahvi on kehunut Maukka ja Väykkä -kirjoja moneen otteeseen. Hänen suosituksestaan olen hankkinut muutaman kirjan lasten omaan hyllyyn, ja kun sain ensimmäisen Maukan ja Väykän meille kotiin, aloitimme sen heti lasten kanssa. Ja kun nyt Pikkukakkonen alkoi esittää Maukkaa ja Väykkää myös televisiosarjana, niin osuimmepa oikein ajan hermoon. Tosin ensimmäisen osan perusteella voin sanoa, että vaikka tv-sarja on ihastuttava, niin kirja on vielä parempi. Toivottavasti sarja innostaa lapset ja aikuiset myös lukemaan Maukan ja Väykän seikkailuja.

Kirja on jaettu 20 lukuun, joista jokainen on 4 - 6 sivun mittainen. Pienille kuulijoille voi lukea yhden luvun illassa, mutta meillä janottiin joka ilta monta lukua putkeen. Kirja oli kaikkien lasten (6-8-vuotiaat) mieleen. Ja sekös ilahdutti äitiä, sillä myönnän ihastuneeni kirjaan päätä pahkaa. Viisaudessaan kirja nimittäin päihittää monta keskivertoa aikuisten kirjaa. Oikeastaan pystyn lähinnä huokailemaan onnellisena, kun mietin tätä kirjaa, ja haluan sen jälkimaun säilyvän mielessäni pitkään. Miksi näin - mikä tässä kirjassa on niin erinomaista?

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. He asuvat sinisessä talossaan ja elävät hyvin kissamaista ja koiramaista yhteiselämää. Vai elävätkö oikeastaan? He ovat nimittäin hyvin inhimillisiä ja hyvin erilaisia. Ja siinä on kirjan idea pähkinänkuoressa: Miten sovitella yhteen kahden erilaisen persoonan yhteiselo? Mitä kaikkea voikaan oppia siitä, että rakkain ystävä on niin erilainen kuin itse on!

Maukka on laiskanpulskea, mukavuudenhaluinen ja omahyväinen taiteilijasielu. Hän runoilee öisin, tavoittelee täydellisyyttä, mutta on äärettömän herkkänahkainen. Väykkä puolestaan herää aikaisin aamulla ahertamaan. Hän on touhukas ja avarasydäminen koira, joka saattaa villiintyä kevään tuoksuista, vaikka muuten onkin kovin järkevä. Maukan kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus, suoranainen viisaus, on ystävyyden kantava voima, joka tekee Maukan elämästä turvallista. Toisaalta Maukka järjestää Väykän tasaiseen elämään yllätyksiä ja seikkailua.

Ystävysten keskinäinen kiintymys on sydäntä lämmittävää. Aika kuluu talon töissä, mutta myös juhlissa. Kylänväkeä käy vierailulla ja lintujen syysmuutto laukaisee kaukokaipuun. Pelataan jalkapalloa, harjoitellaan laulukilpailuihin, käydään hiihtoretkellä:
 - Minun sukseni ovat liian pienet, sanoi Maukka.
 - Samanpituiset ne ovat kuin aina ennenkin, Väykkä rauhoitteli.
 - Sauvat ovat liian lyhyet.
 - Samanpituiset ne ovat kuin aina ennenkin.
 - Siteet ovat liian tiukat.
 - Samanlaiset ne ovat kuin aina ennenkin.
 - Aurinko on liian kirkas.
 - Samanlainen se on kuin aina ennenkin.
 - Tämä on ihan kamalaa.
 - Samanlaista tämä on kuin ennenkin, huokasi Väykkä ja lähti hitaasti hiihtämään latua. Maukka tuijotti hetken avuttomana sen peään, mutta lähti sitten seuraamaan. (S. 81.)

Maukka ja Väykkä -kirjan huumori on tahdiltaan hiukan hitaampaa, kuin vauhdikkaiden Ella-kirjojen tykitys. Mutta Maukan ja Väykän seurassa pääseekin nauttimaan mukavasta hymyilystä, joka säilyy suupielessä koko lukemisen ajan, vaikka vaikeitakin asioita mahtuu tämän parivaljakon elämään. Suosikkiluvukseni nousi luku Mukava päivä. Väykkä herää aikaisin ja ahkeroi koko päivän; Maukka - no, Maukka vötkistelee pitkään sängyssä, katselee sadetta ja kirjoittaa yöllä runon. Molemmat voivat kuitenkin todeta päivänsä (Väykkä menee aikaisin nukkumaan, Maukka vasta seuraavan aamun sarastaessa) päätteeksi: Olipa mukava päivä.


Virpi Talvitien kuvitus on silmiä hivelevän kaunista, mutta myös sopivasti vinksallaan. Maukan ja Väykän luonne-erot näkyvät paitsi heidän ilmeissään myös heidän olomuksissaan. Kuva Maukan ja Väykän kalareissulta on suosikkini. Eläinsankareiden työnjako ja olemus on tavoitettu kuvaan, vaikka he näkyvät melko pieninä taustalla. Tarinassahan Väykkä saa kerrankin Maukan houkuteltua mukaansa kalaan. Mutta Maukkapa tahtoo tehdä kaiken täydellisesti, joten hän tutkii oikeaa kalastushetkeä kirjoista ja koko päivä menee sopivien merkkien tarkkailuun. Lopulta kalansaalis on aivan ylivoimainen ja jotain kalaonnen viehätyksestä katoaa. Parvelan kertomuksessa kalat uivat verkkoon ja Talvitien kuvittamina ne uivat lukijan verkkokalvolle.

Maukka ja Väykkä on ystävyyden ylistystä alusta loppuun. Se opettaa, että läheisyyden eteen täytyy tehdä kompromisseja, täytyy suvaita ja hyväksyä, auttaa ja ymmärtää - rakastaa koko sydämestään. Tämän kultaisempaa kirjaa saa hakea, jos haluaa, mutta ei oikeastaan kannata, sillä tässä on kaikki.