Ranskan työväenluokan taistelut

 Édouar Louis: Kuka tapppoi isäni, 2022; Naisen taistelut ja muodonmuutokset, 2022

Alkuteos: Qui a tué mon père, 2018; Combats et métamorphoses d'une femme, 2021

Suomentaja: Lotta Toivanen

Kustantaja: Tammi

Kansi: Tom Backström

Sivuja: 76; 103

Mistä sain kirjan: Lainasin kirjastosta

Loppuvuonna 2022 luettavakseni osui monta työväenluokasta kertovaa kirjaa. Ranskalaisen Édouard Louis'n kirjoittamat teokset Kuka tappoi isäni ja Naisen taistelut ja muodonmuutokset kertovat hänen isänsä ja äitinsä tarinat, mutta ottavat myös suorasukaisesti kantaa Ranskan poliittisiin päätöksiin. Varsinkin Kuka tappoi isäni lähenee poliittisen pamfletin muotoa. Kirja alkaa yhteiskunnallisella julistuksella:  

Kun amerikkalaistutkija Ruth Gilmorelta kysyttiin, mitä termi rasismi hänelle merkitsee, hän vastasi, että rasismi on tiettyjen väestöryhmien altistamista ennenaikaiselle kuolemalle. - - Jos politiikalla tarkoitetaan sitä, että tietyt ihmiset hallitsevat muita ja että yksilöt elävät yhteisöissä, joita he eivät ole itse valinneet, silloin politiikka on väestön jakamista niihin, joita tuetaan, hoivataan ja suojellaan, ja niihin, jotka altistetaan kuolemalle, vainolle ja väkivallalle. (S. 9.)

Louis ankkuroi Gilmoren ajatukset isänsä elämään. Isä on tehdastyöläisen poika, jonka oma isä kuolee nuorena. Isäkin ajautuu tehdastyöhön, vaikka yrittää elää myös vapaata ja villiä elämää. Väkivalta, päihteet ja köyhyys tekevät hänen elämästään onnetonta. Lopulta hän menettää myös terveytensä joutuessaan työpaikalla onnettomuuteen, joka tuhoaa hänen  selkänsä. 

Kirjan loppuun Louis on koonnut poliittisten päättäjien lausuntoja: Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy puhui vaalikampanjassaan "tuillaeläjistä", joiden piiriin kuuluu myös Louis'n isä. Sarkozyyn luotsaaman politiikan seurauksena isää yritettiin työllistää, vaikka tehdastyö oli tuhonnut hänen selkänsä. Isä kärsii myös hengitysvaikeuksista. Jacques Chirac puolestaan jätti hallituksensa kanssa julkisten korvauksen piiristä pois kymmeniä lääkkeitä, joihin kuului myös isän käyttämiä lääkkeitä. Työlakien huonontamista harrastettiin Ranskassa myös vuonna 2016 Francois Hollanden aikakaudella. Tuolloin astui voimaan laki, joka helpotti irtisanomista ja työnantajan mahdollisuuksia vaatia työntekijöiltä pidempiä työviikkoja. 

Louis'n keräämät konkreettiset esimerkit kertovat, kuinka päättäjien tekemät ratkaisut vaikuttavat heti ihmisiin - mutta eivät tietenkään kaikkiin ihmisiin: Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä. Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta. (S. 67.) Politiikka voi muuttaa köyhyydessä elävien ihmisten elämää myös helpompaan suuntaan: kun Ranskan hallitus nosti kouluavustuksia, isä vei koko perheen juhlimaan sitä merenrantaan. 

Juhlinnasta tulee mieleen Leena Landerin teos Liekin lapset, jossa kuvataan, kuinka varsinaissuomalaisen työväentalon pihassa odotetaan senaatin päätöstä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta vuonna 1906. Väki odottaa sanansaattajaa, ja kun tieto työväenluokan ja naisten äänioikeudesta saapuu, ilo on valtava. Kyse on heille elämästä ja kuolemasta, kuten Louis'n isälle 100 vuotta myöhemmin. 

Louis'n äidin tarina myötäilee isän tarinaa, mutta tarina on selvästi läheisemmästä ihmisestä kirjoitettu. Louis'n äiti sieti yhteistä elämää väkivaltaisen miehensä kanssa 25 vuotta, kunnes jätti Louis'n isän, jota poikakin pelkäsi. Vaikka äiti tekee dramaattisen päätöksen, jolla on vaikutusta koko perheen elämään, Naisen taistelut ja muodonmuutokset on huomattavasti valoisampi teos kuin Kuka tappoi isäni. Äidillä on viisi lasta kahden eri miehen kanssa. Nuorena hankitut lapset ja väkivaltaiset aviomiehet eivät kuitenkaan lannista äitiä, joka ruokkii lapset ja miehensä päivittäin. Hän venyttää penniä, kunnes kyllästyy miehensä baari-iltoihin. 

Louis'n kirjat ovat nykykirjallisuuden ihanteiden vastaisia. Niissä ei oikeastaan ole mitään uutta, ellei uutta ole juuri se, että hän kirjoittaa kaikkia nykykirjallisuuden sääntöjä ja ihanteita vastaan: 

Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä selittää todellisuutta, ainoastaan näyttää se, mutta kirjoitan selittääkseni ja ymmärtääkseni äidin elämää. 

  Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä toistaa itseään, mutta haluan kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa yhä uudelleen ja palata siihen, kunnes se näyttää palasia totuudestaan, haluan kaivaa kuoppaa kuopan perään, kunnes se mikä piilee kaiken alla, alkaa tihkua läpi. - - 

  Koska nyt minä tiedän. Se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen, äidin elämästä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta. ( S. 14-15.)

Äidin tarina on kuoppainen ja rosoinen. Äiti ei ole pyhimys. Hän ei ole uhrautuja, eikä hän ymmärrä poikaansa, joka lähtee opiskelemaan ensin lukioon ja sitten yliopistoon. Poika sanoutuu irti työväenluokasta, tekee luokkanousua äidin silmien edessä, eikä äiti pysty hyväksymään sitä. 

Tarvitaan paljon muutoksia, ennen kuin välit pojan kanssa taas paranevat. Louis kertoo, että äidin muodonmuutos, vapautuminen kotikylästä ja isästä ovat tehneet äidistä onnellisemman ihmisen, vaikka hänen luokkansa ei ole muuttunut. 

Äidin tarina on kuin Minna Canthin näytelmä Työmiehen vaimo päivitettynä nykyaikaan ja Ranskaan. Työmiehen vaimo ilmestyi vuonna 1888. Eikö mikään muutu työväenluokan elämässä koskaan? Kuinka kauan tätä taistelua käydään - miehiä, köyhyyttä ja kotiorjuutta vastaan? Mikä voisi vapauttaa naiset lopullisesti?

Édouard Louis'n teksti on toisaalta hämmentävää, toisaalta raikasta luettavaa: Voiko näin suoraan edes kirjoittaa? Onko tämä fiktiota ollenkaan? 

Lukupiirikirjana Kuka Tappoi isäni herätti paljon keskustelua muun muassa yksilön vapaudesta. Kuinka paljon ihminen voi valita asioita elämässään, esimerkiksi koulutusta tai terveyttä (tupakointi, päihteet, hammashoito)? Kuinka paljon yhteiskunta mahdollistaa asioita ja onnellisuutta, kuinka paljon ihminen tekee elämäänsä itse? Louis'n teosten kaltaista kirjallisuutta tarvitaan niin kauan, kun politiikka on elämän ja kuoleman kysymys joillekin ihmisille. Taide paitsi ilmentää, myös luo yhteiskuntaa.  

Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä

 Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä, 2022

Kustantaja: Otava

Kansi: Päivi Puustinen

Sivuja: 363

Mistä sain kirjan: ostin omaksi

Reetta Hännisen Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä oli tämän kesän hienoimpia lukukokemuksia.  Kirja valikoitui kesän lukupiirikirjaksi ja osoittautui oikeaksi aarteeksi monella tavalla: Ensinnäkin se on taitavasti ja vetävästi kirjoitettu - paikoin sitä ei pystynyt laskemaan käsistään, sillä se oli niin jännittävä ja tuntui kuin olisi lukenut juonellista kaunokirjaa. Toisekseen se tarjoaa paljon tietoa Suomen historian vaikeista vuosista, erityisesti sortokausista. Kolmanneksi on Maissi Erkko itse, todellinen, historiallinen henkilö, jonka aatteet ja persoona heräävät kirjan sivuilla eloon.  

Maissi Erkko (1872 - 1936) tunnetaan Päivälehden perustajan ja päätoimittajan, Eero Erkon, vaimona ja Helsingin Sanomien päätoimittajan, Eljas Erkon, äitinä. Elämäkerrassa hän on paljon muutakin. Hän oli nuorsuomalainen vaikuttaja ja eli Suomen historian kriittisiä vuosia yhdessä perheensä kanssa. Hän oli aktiivinen poliittinen toimija ja ilmaisi mielipiteensä kipakastikin, jos tarve vaatii. Hän paransi maailmaa ja oli taipumaton oikeuden ja lain puolustaja. Hän oli kolmen pojan äiti, selviytyjä ja arjen taistelija. Hän rakasti saaristoa ja luontoa. Elämäkerta onnistuu nostamaan Maissi Erkon todelliseksi päähenkilöksi, ei historialliseksi muusaksi tai taustahenkilöksi, joka tunnetaan vain aviomiehen tai pojan kautta. 

Elämäkerran kirjoittaja Reetta Hänninen on filosofian tohtori ja työskentelee historian tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän on aikaisemmin kirjoittanut yhdessä Niklas Jensen-Eriksenin ja Aleksi Mainion kanssa tietokirjan Suomen suurin, joka kertoo Helsingin Sanomien historiasta. Teos valittiin vuoden historiateokseksi vuonna 2019, ja sen kirjoittamisen yhteydessä Hänniselle heräsi idea kirjoittaa Maissi Erkon elämäkerta.  

Lukupiirin kokoontumiseen isäntämme oli järjestänyt meille hienon yllätyksen. Reetta Hänninen soitti ovikelloa kesken kokoontumisemme, ja saimme keskustella hänen kanssaan kirjasta. Niinpä tämä blogikirjoitus sisältää myös kirjailijan itsensä kommentteja. Kun kehuimme kirjan sujuvaa ja elävää tekstiä,  kirjailija kertoi lukeneensa lapsesta lähtien paljon ja koko ajan. Lukeneisuus paljastuu kirjan joka sivulla. Näin tutkija-kirjailija kuvailee Seiliä, Maissi Erkon synnyinsaarta: Saari nousi merestä kuin sadat kaltaisensa. Rantakalliot laskeutuivat veteen, milloin lähes pystysuorina, milloin pyöreän kaartuvina kuin hylkeen selkä. Kallioiden laella, missä jäkälä peitti kaiken valkeana jalkojen alla rasahtavana mattona, kasvoi pieniä mäntyjä. Saari ei kuitenkaan ollut noita ulkosaariston tuulenpieksemiä luotoja, vaan se suorastaan pursusi elinvoimaista vehreyttä. (S. 13.)

Maissi Erkko, alun perin Maria Aurora Holländer, syntyi Seilin saarella naisten mielisairaalan taloudenhoitajan perheeseen. Lapsuuden kuvaus, elämä mielisairaalan ympäristössä ja saaristossa on elämäkerrassa kuvattu värikkäästi. Lapsuuden perheessä oli lämmin yhteishenki, ja sisarukset olivat Maissille tärkeitä koko hänen elämänsä ajan, erityisesti hänen kaksossiskonsa Elin Alexandra oli hänelle merkittävä tuki ja turva ja ilon tuoja.   

Lapsuuden perhe ymmärsi tyttärien koulutuksen merkityksen. Maissi ja hänen kaksossisarensa lähetettiin kouluun, molemmat omien mieltymystensä mukaisesti - niissä puitteissa, joita naisille oli 1800-luvun lopussa tarjolla. Maissi opiskeli ensin Turussa ja myöhemmin Tukholmassa fysioterapeutiksi. Hän menestyi opinnoissaan aivan erityisen hyvin. Hän myös harjoitti ammattiaan vielä naimisiin mentyäänkin ja hankki lisäkoulutusta. Hän osallistui perheen elättämiseen poikkeuksellisen aktiivisesti oman luokkansa naiseksi. 

Kirjassa oli paljon minulle täysin uutta tietoa. En tiennyt Maissi Erkosta entuudestaan oikeastaan yhtään mitään. Kirjan myöstä tutustuin paitsi häneen, myös Erkkojen sukuhistoriaan sekä Suomen historiaan ja tietysti suurimman päivälehtemme, Helsingin Sanomien historiaan. Kaikista näistä sain aivan valtavasti uutta tietoa. 

Elämäkerran välityksellä Maissi Erkon elämä tuli monin tavoin läheiseksi. Hänninen tuntuu tavoittaneen jotain olennaista Maissi Erkon luonteesta ja aatteellisuudesta. Lukijana tunsin, että Maissista tuli todellinen persoona. Hänninen kertookin, että Helsingin Sanomien arkistoista löytyi paljon materiaalia: kirjeitä ja kirjeluonnoksia, joista hän on lainannut otteita suoraan. Materiaalia on varmasti monen muunkin elämäkertakirjoittajan tavoitettavissa, mutta kyllä Hännisellä on jokin erityinen taito tehdä Maissi eläväksi ihmiseksi siinä lukijan silmien edessä. 

Hännisen mukaan materiaalin paljous toisaalta helpotti ja toisaalta vaikeutti kirjoittajatyötä, joka kesti kaksi vuotta. Toisaalta materiaalista sai paljon tietoa, mutta väliin mahtui myös aukkokohtia. Oli ajanjaksoja, joilta ei ole säilynyt kirjeitä tai merkintöjä juuri lainkaan. Lisäksi materiaalista oli vaikea rajata, kun sitä oli joistain aiheista hyvin paljon. 

Erkkojen kohtalona oli elää Suomen historian mullistuksia läpi. Ensimmäisenä nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattaja Helsingin Sanomat, silloin Päivälehti, joutui vaikeuksiin sortokauden alussa.  Erkot tuomittiin maanpakoon ja he elivät muutaman vuoden New Yorkissa. Noista ajoista elämäkerrasta välittyy värikästä ajankuvaa sekä USA:n historiasta että newyorkilaisten siirtolaisten arjesta. 

Palattuaan kotimaahan Erkot olivat aktiivisesti mukana rakentamassa Suomen itsenäisyyttä. Poliittinen kuohunta jatkui: Eero Erkko joutui vankilaan sisällissodan aikana ja Erkkojen pojat osallistuivat taisteluun valkoisten riveissä. Silti Eeron henki säilyi ja Suomen itsenäistyessä Erkot olivat tekemässä Ståhlbergista Suomen ensimmäistä presidenttiä. 

Hännisen kirjoittama elämäkerta on todellakin elämäkerta naisesta, joka ajattelee ja toimii itsenäisesti, eikä suostu pitämään suutansa kiinni. Hän sai avioliitossaan ajatella ja toimia itsenäisesti, osallistua poliittiseen toimintaan ja ottaa kantaa asioihin. Sen hän todella tekikin. Eeron kuoleman jälkeen hän hankki Helsingin Sanomien pääomistuksen perheen haltuun, ja kun hänen poikansa astui lehden johtoon, hän ojensi poikaansa poliittisissa linjoissa hyvin ahkerasti. Riidoilta ei myöskään voitu välttyä. 

Maissi Erkko oli tinkimätön oikeuden ja laillisuuden puolustaja. Hän oli älykäs nainen,  jolla oli vahva oikeudentaju. Hänellä oli myös vahva yhteiskunnallinen asema Eero Erkon puolisona ja nuorsuomalaisena vaikuttajana. Asemaansa hän myös uskalsi käyttää, eikä jäänyt hiljaiseksi kotirouvaksi. Tämä elämänasenne oli ehkä kodin perintöä, jossa tyttärien ei oletettu jäävän kodin seinien sisäpuolelle, vaan kurkottavan omaan ammattiin ja hankkivan koulutusta heitä itseään kiinnostavalta alalta. Tällainen asenne ei ollut 1800-luvulla ollenkaan tavallista, mutta sillä oli mullistava vaikutus nuoren valtion tulevaisuuteen. 

Hännisen kirjoittama elämäkerta osoittaa, että historia on täynnä koskettavia ja merkittäviä elämiä. Ihmiset elävät parhaan kykynsä ja viisautensa mukaan, ja jälkipolvet voivat nähdä heidän valinnoissaan erityistä rohkeutta tai pelkuruutta. Kun historialliset katastrofit tavoittavat arjen, vaaditaan kannanottoja, vaaditaan tasa-arvon ja oikeuden puolustajia, sellaisia ihmisiä kuin Maissi Erkko. Hän oli oikeastaan aika tavallinen ihminen, mutta oikeudentajussaan kiihkeä ja rohkea. Sellaiset ihmiset tekevät historiaa.

 

Kirjailija-tutkija Reetta Hänninen ja Tulisydän.

Kirjasta lisää myös Kirjailuja- kirjablogissa. Helmetin lukuhaasteessa kuittasin kirjalla kohdan 35. kirjassa on oikeudenkäynti.