maanantai 5. syyskuuta 2022

Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä




 Reetta Hänninen: Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä, 2022

Kustantaja: Otava

Kansi: Päivi Puustinen

Sivuja: 363

Mistä sain kirjan: ostin omaksi


Reetta Hännisen Tulisydän, Maissi Erkon kiihkeä elämä oli tämän kesän hienoimpia lukukokemuksia.  Kirja valikoitui kesän lukupiirikirjaksi ja osoittautui oikeaksi aarteeksi monella tavalla: Ensinnäkin se on taitavasti ja vetävästi kirjoitettu - paikoin sitä ei pystynyt laskemaan käsistään, sillä se oli niin jännittävä ja tuntui kuin olisi lukenut juonellista kaunokirjaa. Toisekseen se tarjoaa paljon tietoa Suomen historian vaikeista vuosista, erityisesti sortokausista. Kolmanneksi on Maissi Erkko itse, todellinen, historiallinen henkilö, jonka aatteet ja persoona heräävät kirjan sivuilla eloon.  

Maissi Erkko (1872 - 1936) tunnetaan Päivälehden perustajan ja päätoimittajan, Eero Erkon, vaimona ja Helsingin Sanomien päätoimittajan, Eljas Erkon, äitinä. Elämäkerrassa hän on paljon muutakin. Hän oli nuorsuomalainen vaikuttaja ja eli Suomen historian kriittisiä vuosia yhdessä perheensä kanssa. Hän oli aktiivinen poliittinen toimija ja ilmaisi mielipiteensä kipakastikin, jos tarve vaatii. Hän paransi maailmaa ja oli taipumaton oikeuden ja lain puolustaja. Hän oli kolmen pojan äiti, selviytyjä ja arjen taistelija. Hän rakasti saaristoa ja luontoa. Elämäkerta onnistuu nostamaan Maissi Erkon todelliseksi päähenkilöksi, ei historialliseksi muusaksi tai taustahenkilöksi, joka tunnetaan vain aviomiehen tai pojan kautta. 

Elämäkerran kirjoittaja Reetta Hänninen on filosofian tohtori ja työskentelee historian tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän on aikaisemmin kirjoittanut yhdessä Niklas Jensen-Eriksenin ja Aleksi Mainion kanssa tietokirjan Suomen suurin, joka kertoo Helsingin Sanomien historiasta. Teos valittiin vuoden historiateokseksi vuonna 2019, ja sen kirjoittamisen yhteydessä Hänniselle heräsi idea kirjoittaa Maissi Erkon elämäkerta.  

Lukupiirin kokoontumiseen isäntämme oli järjestänyt meille hienon yllätyksen. Reetta Hänninen soitti ovikelloa kesken kokoontumisemme, ja saimme keskustella hänen kanssaan kirjasta. Niinpä tämä blogikirjoitus sisältää myös kirjailijan itsensä kommentteja. Kun kehuimme kirjan sujuvaa ja elävää tekstiä,  kirjailija kertoi lukeneensa lapsesta lähtien paljon ja koko ajan. Lukeneisuus paljastuu kirjan joka sivulla. Näin tutkija-kirjailija kuvailee Seiliä, Maissi Erkon synnyinsaarta: Saari nousi merestä kuin sadat kaltaisensa. Rantakalliot laskeutuivat veteen, milloin lähes pystysuorina, milloin pyöreän kaartuvina kuin hylkeen selkä. Kallioiden laella, missä jäkälä peitti kaiken valkeana jalkojen alla rasahtavana mattona, kasvoi pieniä mäntyjä. Saari ei kuitenkaan ollut noita ulkosaariston tuulenpieksemiä luotoja, vaan se suorastaan pursusi elinvoimaista vehreyttä. (S. 13.)

Maissi Erkko, alun perin Maria Aurora Holländer, syntyi Seilin saarella naisten mielisairaalan taloudenhoitajan perheeseen. Lapsuuden kuvaus, elämä mielisairaalan ympäristössä ja saaristossa on elämäkerrassa kuvattu värikkäästi. Lapsuuden perheessä oli lämmin yhteishenki, ja sisarukset olivat Maissille tärkeitä koko hänen elämänsä ajan, erityisesti hänen kaksossiskonsa Elin Alexandra oli hänelle merkittävä tuki ja turva ja ilon tuoja.   

Lapsuuden perhe ymmärsi tyttärien koulutuksen merkityksen. Maissi ja hänen kaksossisarensa lähetettiin kouluun, molemmat omien mieltymystensä mukaisesti - niissä puitteissa, joita naisille oli 1800-luvun lopussa tarjolla. Maissi opiskeli ensin Turussa ja myöhemmin Tukholmassa fysioterapeutiksi. Hän menestyi opinnoissaan aivan erityisen hyvin. Hän myös harjoitti ammattiaan vielä naimisiin mentyäänkin ja hankki lisäkoulutusta. Hän osallistui perheen elättämiseen poikkeuksellisen aktiivisesti oman luokkansa naiseksi. 

Kirjassa oli paljon minulle täysin uutta tietoa. En tiennyt Maissi Erkosta entuudestaan oikeastaan yhtään mitään. Kirjan myöstä tutustuin paitsi häneen, myös Erkkojen sukuhistoriaan sekä Suomen historiaan ja tietysti suurimman päivälehtemme, Helsingin Sanomien historiaan. Kaikista näistä sain aivan valtavasti uutta tietoa. 

Elämäkerran välityksellä Maissi Erkon elämä tuli monin tavoin läheiseksi. Hänninen tuntuu tavoittaneen jotain olennaista Maissi Erkon luonteesta ja aatteellisuudesta. Lukijana tunsin, että Maissista tuli todellinen persoona. Hänninen kertookin, että Helsingin Sanomien arkistoista löytyi paljon materiaalia: kirjeitä ja kirjeluonnoksia, joista hän on lainannut otteita suoraan. Materiaalia on varmasti monen muunkin elämäkertakirjoittajan tavoitettavissa, mutta kyllä Hännisellä on jokin erityinen taito tehdä Maissi eläväksi ihmiseksi siinä lukijan silmien edessä. 

Hännisen mukaan materiaalin paljous toisaalta helpotti ja toisaalta vaikeutti kirjoittajatyötä, joka kesti kaksi vuotta. Toisaalta materiaalista sai paljon tietoa, mutta väliin mahtui myös aukkokohtia. Oli ajanjaksoja, joilta ei ole säilynyt kirjeitä tai merkintöjä juuri lainkaan. Lisäksi materiaalista oli vaikea rajata, kun sitä oli joistain aiheista hyvin paljon. 

Erkkojen kohtalona oli elää Suomen historian mullistuksia läpi. Ensimmäisenä nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattaja Helsingin Sanomat, silloin Päivälehti, joutui vaikeuksiin sortokauden alussa.  Erkot tuomittiin maanpakoon ja he elivät muutaman vuoden New Yorkissa. Noista ajoista elämäkerrasta välittyy värikästä ajankuvaa sekä USA:n historiasta että newyorkilaisten siirtolaisten arjesta. 

Palattuaan kotimaahan Erkot olivat aktiivisesti mukana rakentamassa Suomen itsenäisyyttä. Poliittinen kuohunta jatkui: Eero Erkko joutui vankilaan sisällissodan aikana ja Erkkojen pojat osallistuivat taisteluun valkoisten riveissä. Silti Eeron henki säilyi ja Suomen itsenäistyessä Erkot olivat tekemässä Ståhlbergista Suomen ensimmäistä presidenttiä. 

Hännisen kirjoittama elämäkerta on todellakin elämäkerta naisesta, joka ajattelee ja toimii itsenäisesti, eikä suostu pitämään suutansa kiinni. Hän sai avioliitossaan ajatella ja toimia itsenäisesti, osallistua poliittiseen toimintaan ja ottaa kantaa asioihin. Sen hän todella tekikin. Eeron kuoleman jälkeen hän hankki Helsingin Sanomien pääomistuksen perheen haltuun, ja kun hänen poikansa astui lehden johtoon, hän ojensi poikaansa poliittisissa linjoissa hyvin ahkerasti. Riidoilta ei myöskään voitu välttyä. 

Maissi Erkko oli tinkimätön oikeuden ja laillisuuden puolustaja. Hän oli älykäs nainen,  jolla oli vahva oikeudentaju. Hänellä oli myös vahva yhteiskunnallinen asema Eero Erkon puolisona ja nuorsuomalaisena vaikuttajana. Asemaansa hän myös uskalsi käyttää, eikä jäänyt hiljaiseksi kotirouvaksi. Tämä elämänasenne oli ehkä kodin perintöä, jossa tyttärien ei oletettu jäävän kodin seinien sisäpuolelle, vaan kurkottavan omaan ammattiin ja hankkivan koulutusta heitä itseään kiinnostavalta alalta. Tällainen asenne ei ollut 1800-luvulla ollenkaan tavallista, mutta sillä oli mullistava vaikutus nuoren valtion tulevaisuuteen. 

Hännisen kirjoittama elämäkerta osoittaa, että historia on täynnä koskettavia ja merkittäviä elämiä. Ihmiset elävät parhaan kykynsä ja viisautensa mukaan, ja jälkipolvet voivat nähdä heidän valinnoissaan erityistä rohkeutta tai pelkuruutta. Kun historialliset katastrofit tavoittavat arjen, vaaditaan kannanottoja, vaaditaan tasa-arvon ja oikeuden puolustajia, sellaisia ihmisiä kuin Maissi Erkko. Hän oli oikeastaan aika tavallinen ihminen, mutta oikeudentajussaan kiihkeä ja rohkea. Sellaiset ihmiset tekevät historiaa.

 

Kirjailija-tutkija Reetta Hänninen ja Tulisydän.


Kirjasta lisää myös Kirjailuja- kirjablogissa. Helmetin lukuhaasteessa kuittasin kirjalla kohdan 35. kirjassa on oikeudenkäynti. 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Gustave Flaubert: Rouva Bovary


Gustave Flaubert: Rouva Bovary, 5. painos, 1993 

Alkuteos: Madame Bovary, 1857

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Eino Palola

Kansi: Marjatta Saastamoinen (Edgar Degas'n maalaus Hattukaupassa)

Sivuja: 354

Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas, jo 15. kertaa. Tällä kertaa emäntänä on Ankin kirjablogi. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tapahtuma täyttää kirjasomen klassikoilla ja yrittää kannustaa ihmisiä tarttumaan vanhempaan kirjallisuuteen. Klassikoiden mainehan on vaikea, mutta tämänkertainen valintani, Gustave Flaubertin Rouva Bovary on aivan erityisen hyvä esimerkki kirjasta, joka on kyllä klassikko, mutta ei vaikea tapaus ollenkaan. 

Kirjan alussa esitellään varsin tavallisen ja vaatimattoman oloinen maalaislääkäri Charles Bovary, joka rakastuu talontyttäreen, Emma Roualtiin. Tunne on molemminpuolinen, ja avioliitto solmitaan onnellisissa olosuhteissa. Mutta kun avioliitto etenee, Emman mieleen hiipii tyytymättömyys. Pian käy selväksi, että aviomiehen palvova rakkaus ei riitä tekemään Emmaa onnelliseksi: Ennen naimisiinmenoaan Emma oli luullut olevansa rakastunut, mutta sitä onnea, jonka olisi pitänyt johtua tuosta rakkaudesta, ei ollut tullutkaan, ja siksi hän luuli erehtyneensä. Ja Emma tahtoi nyt tietää, mitä oikeastaan tarkoitettiin elämässä sellaisilla sanoilla kuin onnellisuus, intohimo ja huumaus, jotka olivat tuntuneet hänestä niin kauniilta kirjoissa. (S. 37.) 

Emma haluaisi elää ylellistä lääkärin rouvan elämää: hän tilaa muotilehtiä Pariisista ja yrittää kalustaa kotiaan viimeisimmän muodin mukaisesti. Tavallisen maalaislääkärin tulot vain eivät tahdo riittää sellaiseen elämään. Kaikki Emman ympärillä on maalaista, tylsää ja ankeaa: Kestäisikö tätä kurjuutta ikuisesti? Eikö hän, Emma, pääsisi siitä irti? Hän oli kuitenkin yhtä hyvä kuin kaikki ne, jotka elivät onnellisina! Hän oli nähnyt Vaubyessard'issa herttuattaria, joiden vartalo oli kömpelömpi ja käytöstapa moukkamaisempi, ja häntä kiukutti Jumalan puolueellisuus. (S. 69.)

Nykylukija huomaa, että Emma ei oikeastaan tee mitään. Hän on äiti, mutta imettäjä hoitaa lasta; hän on vaimo, mutta palvelijat hoitavat taloustyöt. Emman murheet ovat yläluokan joutilaan elämän murheita. Emmalla näyttää olevan loputtomasti aikaa olla hyödytön, näyttää kauniilta ja pohtia, miksei hän ansaitsisi yhtä suuria rikkauksia ja kauniita tavaroita kuin rikkaammat ihmiset. Näissä oloissa kirjojen lukeminen näyttää suorastaan vaaralliselta. 

Olisi helppoa syyttää Gustave Flaubertia naisten vähättelystä ja suoranaisesta sovinismista, mutta Flaubert ei oikeastaan säästele kirjassaan ketään. Hän kertoo myös miehistä varsin tarkkanäköisesti ja tekee heistä vähintään yhtä naurettavia hahmoja. Maalaiskylän asukkaat ovat itsekkäitä oman edun tavoittelijoita ja moukkamaisia persoonia. Varakas ja ovela apteekkari Homais näyttäytyy melko sydämellisenä hahmona, mutta hänen motiivinsa ovat lopulta hyvin itsekkäitä; kauppias Lheureuex puolestaan osoittautuu julmaksi hyväksikäyttäjäksi. Taitavimmat lääkärit aterioivat täysin tyytyväisinä potilaan kärsiessä tuskissaan, kyläläiset parveilevat onnettomuuksien äärellä kuin haaskalinnut, jne. 

Parhaimmillaan Flaubert rakentaa syvästi satiirisia kohtauksia ja kuvailee ihmisten pienisieluisuutta niin herkullisesti, että lukija kiemurtelee myötähäpeästä koko ihmiskuntaa kohtaan. Toisaalta kerronnassa on mukana myös lämpöä, eli syvä ymmärrys siitä, että elämä on traagista - suurien toiveiden ja tavoitteiden ja arkisen mitättömyyen jatkuvaa kamppailua. Flaubertin ihmiskuvaa voisi väittää melkeinpä kyyniseksi, jollei hän väläyttäisi myös hyvin inhimillistä lämpöä siellä täällä: erityisesti Charles Bovary, ja lopulta myös Emma, herättävät myös myötätuntoa.  

Rouva Bovaryssa on koko ajan surullinen pohjavire, joka osoittaa, että jatkuva tyytymättömyys ja haaveilu johtavat pahimmillaan onnetomaan elämään. Rouva Bovary kärsii masennuksesta ja pitkästymisestä, joihin hän yrittää  hakea helpotusta. Taas kerran klassikko pääsi myös yllättämään ajankohtaisuudellaan, sillä viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka nuorten lisääntyvä masennus johtuu muun muassa  liiallisesta sosiaalisen median käytöstä. Somessa seurataan toinen toistaan rikkaampien ja kauniimpien ihmisten elämää ja verrataan omaa elämää heidän elämäänsä. Vertailun tuloksena mikään omassa, tavallisessa elämässä ei tunnu riittävän. Onni on aina seuraavan hienon sisustustavaran, kosmetiikan tai dieetin takana, mutta ei siinä hetkessä, jota eletään. 

Voiko Emma Bovarya oikeastaan syyttää itsekkääksi haihattelijaksi, joka pilaa oman ja miehensä ja koko perheensä elämän heittäytymällä turhamaisten huvien vietäväksi? Eikö hän pikemminkin ole ympäristönsä uhri? Tai elämän uhri: Yhdentekevää! Hän ei ollut onnellinen, ei ollut milloinkaan ollut. Mistä tuli tuo elämän riittämättömyys, tuo kaiken nopea lahoaminen? (S. 287.)

Entäs kirjailija Gustave Falubertin saamat syytteet Rouva Bovaryn siveettömästä sisällöstä - syytteet, joista hän oikeudessa vapautui? Flaubertin kerronta on elävää ja rehellistä, kaunistelematonta. Hän on realisimin uranuurtajia, ja kieltämättä hän osaa kuvata intohimoa ja rakkauskohtauksiakin varsin suorasukaisesti. Nykylukijasta nämä vuonna 1857 liian rohkeina pidetyt kohtaukset ovat kuitenkin varsin kesyjä. Rakkauden huuman kuvaajana Flaubert on suorastaan taitava. 

Erityisen taitava Flaubert on ihmisen ristiriitaisten tunteiden kuvaajana. Hänen henkilönsä eivät ole tahdottomia nukkeja, vaan perin inhimillisiä tapauksia, joiden elämää seuraa välillä henkeään pidättäen. Kun suljin klassikon kannet, olin vaikuttunut. Jäin kaipaamaan näitä ranskalaisen maalaiskaupungin asukkaita, jotka yrittivät elää mahdollisimman mielekästä elämää - emmekö me kaikki yritä?   

Olen osallistunut kirjablogien klassikkohaasteeseen joka kerta, ja Gustave Flaubertin Rouva Bovary on komea lisä listalle, jossa on jo vaikka mitä kiinnostavaa. Listalta olisi vaikea valita erityistä suosikkiani, sillä jokainen lukemani klassikko on ollut vaikuttava omalla tavallaan ja mielestäni ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa. Jos klassikoiden lukemisen haluaisi aloittaa helpoimmasta päästä, niin ehkä kuitenkin tarttuisin juuri Rouva Bovaryyn

Klassikkohaasteeseen osallistumisen myötä olen selättänyt monta ulkomaista klassikkoa, joihin en olisi ilman haastetta ehkä tarttunutkaan. Kotimaisia klassikoita listalleni on kertynyt vasta kaksi. Toisaalta olen opiskellut pääaineenani Suomen kirjallisuutta ja kahlannut suomalaiset klassikot melko kattavasti läpi. Seuraava voisi kuitenkin olla naiskirjailijan vuoro, sillä naiskirjailijoitakaan ei listallani liiemmälti näy, vain 5/15. Tässä linkit aiempiin klassikkohaastejulkaisuihin: 

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

2. Voltaire: Candide





13. Jonathan Swift: Gulliverin retket


15. Gustave Flaubert: Rouva Bovary


        Palataan ensi vuoden tammikuussa asiaan! 




tiistai 19. heinäkuuta 2022

Naistenviikko: poimi listalta luettavaa

Kuva: Tuija Takala


Naistenviikko pyörähti käyntiin kirjablogeissa ja meinasin vallan myöhästyä lähdöstä. Tässä nyt kuitenkin ollaan intoa piukassa. Jospa edes muutaman julkaisun saisin aikaiseksi viikon kunniaksi. Asia on nimittäin sen verran tärkeä, että haluan olla mukana lukemassa naisten kirjoittamaa tai naisista kertovaa kirjallisuutta, koska se on kirjallisuutta, jota miehet eivät lue. Niinpä naisten kirjoittamalla kirjallisuudella on lähtökohtaisesti puolet vähemmän lukijoita kuin miesten kirjoittamilla kirjoilla. Tasa-arvon edistäminen on oikeastaan aika ihana ja helposti toteutettava tehtävä: lue enemmän naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. 

Naistenviikon lukuhaastetta emännöi tuttuun tapaan  Tuijata-kirjablogin Tuija. Kannattaa hypätä mukaan ja käydä kurkkimassa blogeista viikon kirjoituksia. Jokainen juttu edistää tasa-arvoa, se on selvä. 

Oma panostukseni on lähtenyt vähän käsistä. Olen lukenut tänä kesänä vain yhden miehen kirjoittaman kirjan (johon palaan ensi viikolla), ja sen sijaan olen haalinut käsiini naisten kirjoittamia kirjoja sekä omasta kirjahyllystäni että kirjastosta. 

Me naiset -lehdessä julkaistiin kesäkuussa 2021 artikkeli, jossa oli liitteenä lista naisten kirjoittamista  kirjoista, yhteensä 101 teosta. Artikkeli julkaistiin uudestaan 27.5.2022 ja innostuin haastamaan ystäviäni lukemaan listalta 5 uutta tuttavuutta tämän kesän aikana. Lähdin itsekin mukaan keräämään uusia kokemuksia erilaisista aihepiireistä.  

Viisi uutta kirjaa tuli hotkaistua melkoisella vauhdilla. Kesäkirjoinani komeilevat siis Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa, Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri, Inger-Mari Aikion runokokoelma 69 cuoldda - 69 pylvästä, Rachel Cuskin Siirtymä sekä Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa. Laskin, että olen lukenut listalta nyt 55 kirjaa, ja yöpöydällä ja omassa kirjahyllyssä odottaa muutama lisää. Tavoitteenani on tietysti lukea koko lista läpi. Hyppäähän sinäkin mukaan tähän haasteeseen!

Linkitin listalta ne kirjat, jotka olen lukenut blogiaikanani (näkyvät harmaina) ja kirjoittanut niistä julkaisun. Sinisellä maalasin ne kirjat, jotka olen lukenut jossain elämäni vaiheessa. Ihanaa naistenviikkoa kaikille!

1. Kaari Utrio: Eevan tyttäret (1984)

2. Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä (2014)

3. Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät (1957)

4. Minna Canth: Kauppa-Lopo (1889)

5. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä (1981)

6. L. Onerva: Mirdja (1908)

7. Anna Gavalda: Kimpassa (2004)

8. Virginia Woolf: Oma huone (1929)

9. Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (1976)

10. Maria Jotuni: Huojuva talo (1935/1963)

11. Ranya ElRamly: Auringon asema (2002)

12. Hanan al-Shaikh: Kaukana Lontoossa (2000)

13. Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä (2019)

14. Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla (1998)

15. Tove Jansson: Kesäkirja (1972)

16. Kherstin Thorvall: Ehdottomasti kielletty (1976)

17. Kate Chopin: Herääminen (1899)

18. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

19. Aino Kallas: Sudenmorsian (1928)

20. Vappu Kannas: Rosa Clay (2020)

21. Kaipainen Anu: Poimisin heliät hiekat (1979)

22. Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (2013)

23. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015)

24. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri (2009)

25. Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies (1977)

26. Kyung-soon Shin: Pidä huolta äidistä (2009)

27. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (2006)

28. Susan Abulhawa: Jeninin aamut (2010)

29. Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (2017)

30. & 31. Joan Didion: Maagisen ajattelun aika (2005) ja Iltojen sinessä (2011)

32. Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli (1949) ST

33. Koko Hubara: Ruskeat tytöt (2017)

34. Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa (1887)

35. Rachel Cusk: Siirtymä (2017)

36. Elena Ferrante: Loistava ystäväni (2011) ja muu Napoli-sarja

37. Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (2016)

38. Miina Supinen: Liha tottelee kuria (2007)

39. Eve Hietamies: Yösyöttö (2010)

40. Laura Restrepo: Intohimon saari (1989)

41. Karolina Ramqvist: Karhunainen (2020)

42. Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous (1997)

43. Jung Chang: Villijoutsenet (1991)

44. Herta Müller: Sydäneläin (1994)

45. Marlene Haushofer: Seinä (1963)

46. Leena Krohn: Tainaron (1985)

47. Margaret Atwood: Orjattaresi (1985)

48. Maja Lunde: Mehiläisten historia (2015)

49. Eeva Kilpi: Tamara (1972)

50. Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen (2001)

51. L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1920)

52. Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha (1911)

53. Erin Hunter: Villiin luontoon (2009)

54. Helen Fielding: Bridget Jones – elämäni sinkkuna (1996)

55. Gunn-Britt Sundström: Suhteista parhain (1976)

56. Emily Brönte: Humiseva Harju (1847)

57. Sally Salminen: Katrina (1936)

58. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (1987)

59. Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2015)

60. Zadie Smith: Nimikirjoitusmies (2002)

61. Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia (2019)

62. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (2003)

63. Annie Ernaux: Puhdas intohimo (1991)

64. Maylis De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2013)

65. Merete Mazzarella: Juhlista kotiin (1992)

66. Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (2001)

67. Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa (2020)

68. Selma Anttila: Uhri (1923)

69. Alice Walker: Häivähdys purppuraa (1982)

70. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

71. Anneli Kanto: Veriruusut (2008)

72. Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2015)

73. Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani (1980)

74. Sapfo: Iltatähti, häälaulu (noin 600 eaa/1969 )

75. Celia Fremlin: Hetket ennen aamunkoittoa (1958)

76. Ingeborg Bachmann: Malina (1971)

77. Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen (1989)

78. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu (2003)

79. Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli (2009)

80. Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (1926)

81. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016)

82. Marjane Satrapi: Persepolis (2000)

83. George Sand: Markiisitar (1832)

84. Mariama Bâ: Pitkä kirje (1981)

85. Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa (1996)

86. Isabel Allende: Henkien talo (1982)

87. Erica Jong: Lennä, uneksi (1973)

88. Inger-Mari Aikio: 69 čuoldda − 69 pylvästä (2019)

89. Bell Hooks: Mies tahtoo muuttua (2004)

90. Jane Austen: Emma (1815)

91. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926)

92. Daphne du Maurier: Rebekka (1938)

93. Maria von Trapp: Laulava Trappin perhe (1949)

94. Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo (2019)

95. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (1997)

96. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (2011)

97. Astrid Lindgren: Saariston lapset (1964)

98. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)

99. Mary Shelley: Frankenstein (1818)

100. Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (1962)

101. Fredrika Carstens: Muratti (1840)