sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Asko Sahlberg: Tammilehto

Asko Sahlberg: Tammilehto, 4. painos, 2009
Kustantaja: WSOY, 2004
Kansi: Sami Saramäki (kuva Harri Haanpää)
Sivuja: 458
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä









Loka-marraskuuni vavahduttavin lukukokemus on tässä: Asko Sahlbergin Tammilehto. Kirjassa on kaikki niin kohdallaan kuin erinomaisessa kaunokirjassa ikinä voi olla. Yritän selittää:

Asko Sahlbergilla on tavattoman kaunis lause. Niitä on kirja täynnä, ja ne sattuvat sieluun niin, että välillä täytyy laskea kirja käsistään ja huokaista onnellisena:

Syksy oli jo pitkällä, hidas ja latautunut syksy (s. 105).

He kuulostelivat hetken toistensa vaitonaisuutta (s.18).

Yöllä hän kuunteli unettomuuden valtaaman kaupungin levottomia ääniä (s. 227).

Juuri kun lukija on johdateltu kauneuteen, Sahlberg suunnittelee lukijan päänmenoksi jo aivan muuta. Seuraavana hetkenä kirjasta purkautuu niin raadollisia kohtauksia, että lukijan tekee huonoa. Seksuaalisuus tulee sivujen läpi, eikä armahda ketään. Väkivalta iskee ilmat pihalle.

Sahlbergilla on poikkeuksellisen vahva taito kertoa ihmisensä. Tammilehdon päähenkilöt Martin, Aarne ja Emma tulevat lihaksi lukijan silmien eteen, eikä heidän heikkouksiaan tai haavojaan pääse pakoon. Henkilökuvaus on niin väkevää, että ilma on paikoin raskas hengittää: Hän ei kuulunut niihin kuukausiin, niihin viikkoihin, siihen pikkukaupungin kauhistuneeseen aamuun. Hän asui siinä menneisyydessä, joka heiltä oli riuhtaistu rajusti pois. Sitä paitsi se olento Aarnessa, joka oli tunteeton toisen kohtaloille, ei ollut hänen tavallinen minänsä. Se oli hänen toinen minänsä, sodan myötä syntynyt. Se oli pakotettu esiin, ja kun sota olisi ohi, se kuolisi. Niin hänen täytyi ajatella. Muuten hän ei olisi kestänyt itseään. (S. 62.)

Martin, rappiokartanon onneton isäntä. Aarne, herkkä punakaartilainen. Emma, halveksittu houkka. Ihmiset yrittävät selvitä sotkuista ja askelista, joita elämä ja historia paiskaavat heidän eteensä. Armoa, sitäkin on, mutta vasta siinä kohtaa, kun ihminen on valmis sen vastaanottamaan.

Kirja kertoo sisällissodasta: ihmisistä sitä ennen, sen aikana ja sen jälkeen. Sattuma määrää ihmisen syntymän johonkin perheeseen, johonkin aikaan ja paikkaan, joidenkin ihmisten keskelle. Mukana seuraa onni, joka hipaisee ja häpeä, joka määrää.    

Sahlbergin Tammilehto on komea osa kotimaista sisällissotakirjallisuutta. Nykykirjailijoista Leena Lander (Käsky ja Liekin lapset) ja Kjell Westö (Missä kuljimme kerran) ovat onnistuneet kuvaamaan historiallista murhenäytelmää yhtä vahvasti. Nämä kirjailijat myös osoittavat, että aihe ei koskaan vanhene, eikä sitä saa koskaan unohtaa.

Olen aiemmin lukenut Asko Sahlbergilta ainoastaan yhden, mutta sitäkin loistavamman teoksen, Herodeksen. Pelkästään jo näiden kahden kirjan perusteella Sahlbergin voi laskea suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiin. Hän olikin Tammilehdolla Finlandia-ehdokkaana vuonna 2004 (silloin voiton vei Helena Sinervo Runoilijan talossa -teoksella) ja Herodeksella vuonna 2013 (silloin voiton vei Riikka Pelo Jokapäiväinen elämämme -teoksella). Sahlberg on kuitenkin ollut 2000-luvulla tuottelias kirjailija, joten muutakin luettavaa riittää. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt kirja Irinan kuolemat, jota on myös kehuttu blogeissa.


Tammilehto oli P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran valinta lukupiirikirjaksi, ja kirjasta ovat jo kirjoittaneet muut lukupiiriläiset Kaisa V ja Kaisa. Lisäksi kirjan on lukenut ainakin Minna.

12 kommenttia:

  1. Olipa kiva kerrata Tammilehdon lauseita postauksesi kanssa. Huomaan näin jälkeenpäin, että Martin ja Emma ovat jääneet vahvasti mieleen. Ja se raadollisuus kauneuden keskellä. Hyvin erittelit teoksen tuntoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahlbergilla on todellakin taito luoda vahvoja henkilöitä. Ja nuo lauseet! Kauniista lauseista ja raadollisuudesta tulee riipaiseva yhdistelmä, joka ainakin minuun vaikuttaa syvälle. Niinhän se taisi tehdä meihin kaikkiin.

      Poista
  2. Luin Tammilehdon kymmenisen vuotta sitten. Kuvittelin, että se olisi jonkinlaisen kieron kuvion sisältämä sisällissotakuvaus, ja tavallaan onkin se sitä, mutta siitä seksuaalisesta puolesta en pitänyt, se ei tunnu uskottavalta. Sodassa on kyllä pääosin muut asiat mielessä kuin seksi. Ainaskin luulisin niin. Leena Landerin Käskyn olen katsellut elokuvana ja taisin puolet siitä kuunnella kuunnelmana, siinä elokuvassa on sama juttu seksin suhteen kuin Tammilehdossa. Voi olla, että sitten kun Sahlberg kirjoittaa jotain nykyaikaan sijoittuvaa, se saattaa kelvata minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin yhdistyivät mielessä Landerin ja Sahlebergin kuvaustavat. Seksuaalisuus on tuodellakin vahvasti kuvattu, Sahlbergilla ehkä vielä "rumemmin" kuin Landerilla. Toisaalta seksuaalisuus tekee henkilöistä myös haavoittuvaisia ja hyvin inhimillisiä.

      Onkohan Sahlbergilla nykyaikaan sijoittuvia kirjoja? Pitää ottaa selvää. Aion lukea hänen teoksiaan vastakin, sillä sen verran ihastunut olen hänen tyyliinsä. Ymmärrän kyllä, että se voi olla joillekin liikaa.

      Poista
  3. Luin juuri eilen ensimmäisen Sahlbergini. Todella hyvä kirjailija, pitää seurata jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Suosittelen Herodesta, vaikka se onkin melkoinen jättiläinen.

      Poista
  4. Olen Sahlbergin suuri ihailija, mutten ole vielä lukenut tätä. Kuulostaa upealta, kylmät väreet kulkee pelkkiä sitaatteja lukiessa. Laitankin heti varaukseen, kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tämäkin kirjailija siis yhdistää makujamme.:) Sahlbergin kerronnassa on paikoin pateettisuutta, mutta mietin, että jos sitä ei olisi, paljon vahvuuttakin katoaisi. Nautin noista lauseista ja syvyydestä, joita niillä syntyy kuvaukseen.

      Jään odottamaan Tammilehto-arviotasi!

      Poista
  5. Minä luin tämän viitisen vuotta sitten, enkä kovin hyvin muista enää kirjan juonta. Sinun kirjoituksesi sai kuitenkin joitakin muistoja pulpahtelemaan pintaan. Muistelisin, että hämmästelin lukiessani juuri tuota seksuaalisuutta, ja tarinan jotenkin väkevää tunnelmaa. Kirja taisi tehdä minut surulliseksi, ja muistan miettineeni, miten poikkeava sisällissotakuvaus tämä onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja todellakin tekee surulliseksi, sillä tässä on melko surullisia ihmiskohtaloita. Elämään kuuluu kärsimys ja vain paloja onnea. Sahlbergin kyky nähdä myös se onni, on jotenkin sykähdyttävää. Hän kirjoittaa rumuuteen kauneuden railoja. Niihin voisi jäädä asumaan.

      Poista
  6. Elina, tämä jotenkin kuulostaa isosti minun kirjaltani ja kirjoitat tästä tosi huikeasti! Rakastan kauniita lauseita ja tietynlainen runoproosa vetoaa myös minuun, tosin tajusin kyllä, että nyt kyseessä jotain armottomamampaa. Saatan ottaa tämän joululomalukuun eli kerään kirjoja, jota noudan kirjastosta ja sitten pidän kunnon joulun perheen ja vanhojen kirjojen kera eikä bloggaamista! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun innostuit tästä, Leena! ❤ Ihmettelisin, jos et tästä pitäisi. Sahlbergin kerronta on välillä paatoksen puolella, mutta minulle se iskee kuin sata volttia. Herodes oli minulle oikea eikä tämäkään kauas jää. Sahlbergin lauseisiin voisin jäädä asumaan.

      Joulusuunnitelmasi ovat täydelliset! ❤

      Poista

Kiitos kommentista!