lauantai 24. elokuuta 2019

Anja Erämaja: Imuri

Anja Erämaja: Imuri, 2019
Kustantaja: WSOY
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 176
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Anja Erämaja on lempirunoilijoitani. Olen aiemmin blogannut hänen runoteoksistaan Ehkä liioittelen vähän, Töölönlahti ja Laulajan paperit. Palkittu runoilija on nyt kirjoittanut ensimmäisen proosateoksensa, Imurin.

Erämaja ei ole ainut runoilija, joka on viime aikoina siirtynyt proosan pariin: Aiemmin kesällä bloggasin Henriikka Tavin ensimäisestä proosateoksesta, Tellervosta. Tavi onnistui siirtymään runoudesta proosaan varsin herkullisesti, mutta kuinka käy Anja Erämajan?

Hyvin tietysti. Sekä Erämajan että Tavin runoudessa on paljon arjen havaintoja, ironiaa, hauskuutta ja vakavuutta sopivasti. Runon puhujina ovat usein naiset, jotka antavat ajatuksen lentää. Nämä ominaisuudet sopivat myös proosaan.

Erämajan esikoisromaani Imuri kertoo naisesta, joka yrittää. Hän yrittää olla hyvä äiti, hyvä yrittäjä  ja hyvä naisystävä. Jokin kuitenkin vastustaa koko ajan. Ei tule valmista oikein mistään. On naisella nimikin, Kristiina. Se vaan, että nainen ei ole sinut itsensä kanssa, anonyymisti vetää mustat salihousut jalkaan, valkoisen alustopin ylle. (S. 13.) Anonyymi tyyppi voisi olla kuka tahansa meistä.

Arjessa olisi korjaamista, monessakin asiassa: lapset näpyttävät puhelinta, eivät tahdo päästä ajoissa ylös sängystä, pitäisi rakentavassa hengessä etsiä yhteyttä heihin; miesystävä vaatisi huomiota, läheisyyttä olisi siinä tarjolla; pitäisi tehdä töitä, täyttää papereita... Ajatukset ja toimet keskeytyvät ja poukkoilevat. Elämän pirstaleinen rytmi tanssittaa omaa tanssiaan. Sanat tavoittavat jotain joka koko ajan pakenee edellä, keskittyminen on vaikeaa.

Imurissa seurataan naisen elämää kolmen vuorokauden ajan. Vaikka tuntuu siltä, että mikään ei etene ja elämä junnaa paikallaan, niin jokin nytkähtää. Parasta kirjassa onkin se, miten naisen ajatukset kypsyvät, liikkuvat ja tarrautuvat johonkin uuteen koko ajan: Yrittäjähenkee kyllä löytyy. Toiset yrittää viihtyä, toiset sietää, toiset yrittää kolmoislutzia, toiset ratkoa yhden tähden ristikon. (S. 131.)

Erämajan runoista tuttu lakoninen kerronta ja tajunnanvirran seuraaminen ovat keskeisiä myös hänen proosassaan. Tästä kirjasta on turha etsiä suurta juonta tai elämän tarkoitusta, ellei sitten löydä sitä arjessa räpiköimisestä.

Kirja alkaa dialogilla, jota sisarukset käyvät äidin kuolinvuoteen ympärillä. Sanailu on perin suomalaista, lyhyttä ja vaikeaa. Huumori kukkii huomaamatta. Pääosin kirjan teksti kuitenkin etenee suorana kerrontana, joka ei tosiaankaan ole suoraa, vaan Kristiinan päänsisäistä, mutkaista puhetta.

Tässä kirjassa on nyt sitä naisen arkea, jota olen peräänkuuluttanut usemman kerran. Sellaista tavallista elämää, jossa yritetään selvitä päivästä toiseen ilman suurempia harmeja. Kyllähän se onnistuu, ja juuri siinä arjen harmaudessa ollaan villakoiran ytimessä, kaikessa siinä, mihin naisen on revettävä ja mitä naisen on oltava. Kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen, mutta ehkä vaikeinta se on tuon peilistä tuijottava naisen kanssa...



Imurista on kirjoittanut myös Arja - ja hersyvästi onkin.  Lisäksi Imuria on kuvattu Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa. Kuittaan kirjalla Helmetin lukuhaasteen kohdan 35. Teoksessa on yrittäjä.

1 kommentti:

  1. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse tai whatsapp.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!