Anja Erämaja: Laulajan paperit

Anja Erämaja: Laulajan paperit, 2005
Kustantaja: WSOY
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 70
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


 

Tällaista runoutta suorastaan janoan! Anja Erämajan esikoisteos Laulajan paperit on humoristinen, itseironinen, koskettava ja älykäs yhtä aikaa.

Laulajan paperit koostuu proosasunoista, joissa on jopa kappalejaot. Jokaista runoa voi siis alkaa lukea kuin pientä tarinaa:

Meno

En tiedä, ehkä se menee näin. Ajan bussilla Hämeentietä, jään konservatorion kohdalla pois. Muut menevät soittokokeisiin, minä naimisiin.  - - Rakenustyömaan laidalla on muutama valmis talo, astun niistä yhteen. Nousen kolmanteen kerrokseen ja soitan ovikelloa, minulle avataan.
   Riisun kengät, takin, puseron, olen naimisissa. Tehdään spagettikastiketta, hankitaan kuplavmuoviin pakattu valokuvateos. Muovin poksauttelu on hauskaa.
   Elokuussa huomaan seisovani keskellä keittiön lattiaa.  - - Vedän sandaalit jalkaan, lähden naimisista. Sanon meneväni maauimalaan. (S. 29.)

Kaikista runoista ei synny ehjää tarinaa. Joskus jutun juoni hajoaa ja tilalle tulevat absurdit mielleyhtymät tai tarinaa häiritsevät havainnot ympäristöstä. Tajunnanvirta vie. Lukijaa naurattaa ääneen.

Runoilija-minä on laulaja, joka käy esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa. Laulun ja musiikin voima toistuu runoissa, ja runon minä pohtii äänensä ja olemuksensa aitoutta. Hän esiintyy, mutta millainen hän oikeasti on: mikä on pintaa, mikä todellista, millaiseen rooliin seuraavaksi pukeudutaan?

Runoista tuleekin lauluja, joista joihinkin on jopa kerrottu oikeat lukutavat (tai kenties laulutavat), esimekiksi Litistynyt korva aukeaa laskoksistaan hitaasti, ei liian tai Kahvilla 2 mitä nopeimmin. Ohjeet voi tietysti lukea myös osiksi runojen nimiä. Runojen otsikot viittaavat laulajan elämään ja esiintymisiin: Ohjelmanumero, Takahuoneessa, Sopraano ja altto, Peruukissa ja ilman, Ääni auki, Laulutunti, Iskelmän pituinen, Soittakaa uudelleen, Laulaja esittelee kaksiotaan tai Kaikki mukaan, everybody. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää esitystä. Mitä se on? Ei sitä ainakaan saa liian vakavasti ottaa.

Runokokoelman huumori muistuttaa minua Henriikka Tavin Esim. Esa -kokoelman tunelmasta, sen hersyvästä itseironiasta ja oivalluksista. Runojen minä panee itsensä likoon ja näkee itsensä välillä melko naurettavana hahmona. Mutta niinhän on oikeastaan koko elämä. En osaa nimetä suomalaisesta runoudesta yhtäkään miespuolista runoilijaa, joka vastaavalla tavalla saisi runouden kukkimaan huumoria. Esimekriksi Erämäjän runo Kovaa teetä, ripset laatikosta yrittää etsiä vastausta kysymykseen mikä minä olen:
Luulevat mieheksi kun oikein laittaudun, tälläydyn ja ehostan itseni, paneudun naamaani peilin edessä. Tukkaa kun pöyhin ja kierrän, transuna pitävät. Että mies näin puhkeaa kukkaan. Olkoonkin että yletyn hattuhyllylle ja kengännumeroni on 43 (Jeesuksellakin muuten, sitä on tutkittu), nainen tässä valmistautuu töihin, laulamaan lainakappaleita, kiertelemään pannu kädessä pöydästä pöytään.- -  (S. 17.)

Kaikki ei suju aina tyylipuhtaasti. Olin pudota penkiltä nauraessani, kun runossa Laulaja kääntyy kerrotaan, kuinka laulaja esittää syntymäpäiväjuhlissa onnittelulaulun Happy Birthday mister Reino, happy birthday to you ja kaikki mukaan! Eläköön Reino! Hienostihan se kajahtaa, mutta sankarin nimi onkin Reijo. Viisikymmentä vuotta, toistasataa vierasta, kahdensadan kilowatin kaapit - kauan eläköön Reino. (S. 20.)

Vähintään yhtä hillitöntä on meno runossa Kaikki mukaan, everybody, jossa gospelhenkinen meno  tarttuu lukijaankin - ja toivottavasti myös runon senioriyleisöön. Ainakin minulle tässä esitettävästä biisistä tuli korvamato, johon yhdistyvät mielessäni nyt kaikenlaiset koreografiat:
Huojun huojumme, se kuuluu asiaan. Hesekiel yhdisti kuivat luut, kuulkaa Herran sanaa. Varvasluu liittyy pöytäluuhun, pöytäluu liittyy kantaluuhun. - - 
       Läiskimme käsiä yhteen, kunto kasvaa, kulkaa Herran sanaa. Naiset lauteille ja perunat kellariin. Nyt näytetään seniorikansalaisille, missä mennään, nyt synnytetään! - - 
       Pääkallo irtoaa kaularangasta, lonkkaluu reisiluusta. Leppänen ottaa oktaavin alempaa. Auto hautautuu lumeen, talous notkahtaa, ja minä, teen kuin teenkin spagaatin, toinen jalka Nebraskassa, toinen Vladivostokissa. Tämä on kansainvälinen kappale. (S. 67.)

Elina Warstan kansi on piste i:n päälle tässä kokoelmassa. Laulaja on siinä, hymy huulillaan ja irtoripset räpsymässä. Kannesta voi päätellä, että kokoelmassa suhtaudutaan elämään hymyillen, mutta toisaalta silmiä ei näy, kaikkea ei näy ulospäin. Hymy on vain esiintyjän hymy. Kokoelma kertoo, mitä irtoripsien takana tapahtuu.

Laulajan paperien innoittamana hain kirjastosta luettavaksi Anja Erämajan uudemmat kokoelmat Töölönlahti ja Ehkä liitoittelen vähän. Runoilija kipusi saman tien lempirunoilijoideni kärkeen.



Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteessa kirja sopii tietysti kohtaan 2. Kotimainen runokirja. Osallistun teoksella myös Ompun runohaasteeseen. (Luin kirjan jo viime vuoden runohaasteeseen, mutta blogijono on sen verran korkea, että ehdin blogata tästä vasta nyt.)