Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa, 2020

Kustantaja: Wsoy

Kansi: Martti Ruokonen

Mistä sain kirjan: luin ja kuuntelin Bookbeatista

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa oli vuoden odotetuimpia kirjoja, ja se totisesti myös lunasti kaikki odotukset. Kinnunen on osoittautunut luotettavaksi kirjailijaksi, jonka tyylitaju ja suomen kielen taituruus ovat ihan omaa luokkaansa. Hänen neljäs teoksensa on aivan yhtä laadukas kaunokirjallinen tapaus, kuin hänen aiemmat kolme teostaan: Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti. Nytkin tuntuu, että voisin avata kirjan mistä kohdasta tahansa ja siteerata kohtaa esimerkkinä suomen kielen kauneudesta. Eikä kyse ole mistään päälleliimatusta taiteellisesta kielestä, vaan suomen kielen yksinkertaisesta ilmaisuvoimasta - kun sen osaa. 

Kirja on omistettu heille, joille hiljaisuus on helpoin tie, ja se kertoo unohdettujen naisten tarinoita. Kaikki nämä naiset ovat joutuneet yhteiskunnan arvoasteikolla pohjasakaksi. Heidän suurin syntinsä ovat heidän yhteytensä saksalaisiin sotilaisiin, joita Suomen Lappi oli täynnä jatkosodan aikana. Saksalaiset olivat aseveljiä, mutta kun rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa astui voimaan jatkosodan jälkeen, näistä aseveljistä tuli vihollisia, jotka oli ajettava pois Suomen alueelta. Samassa hetkessä saksalaisten kanssa yhteydessä olleista naisista tuli saksalaisten huoria. 

Naisia oli saksalaisilla töissä: siihteereinä, keittämässä ruokaa, hoitamassa sairaita ja haavoittuneita. Heitä oli myös viihdyttämässä sotilaita. Romansseilta ei voitu välttyä, olivathan kyseessä nuoret ihmiset. Kaikkia näitä tarinoita kertovat Kinnusen luomat naishahmot. 

Naisia on paljon, ja he joutuvat Lapin sodan alkaessa päättämään, lähtevätkö saksalaisten mukana kohti Jäämerta, josta heidät lähetetään Saksaan sotilaiden mukana tai palautetaan Suomeen... Niin minkälaisiin oloihin Suomessa? Kinnusen päähenkilöt, viisi naista, päättävät lähetä saksalaisten kyytiin, mutta heidät jätetäänkin rannalle ja lähetetään vankileiriolosuihteisiin odottamaan siirtoa Suomeen.  Vankileirillä hiukset keritään ja kohtelu on julmaa. Kukaan ei tiedä, mikä heitä Suomessa odottaa. Syyte sotarikoksista kenties? Vankila? Yllättäen he saavat tilaisuuden paeta ja pitkä vaellus Suomen käsivarresta etelää kohti alkaa.  

Matkaa tekevät Irene, Aili, Katri, Siiri ja Veera. Irene tulee heistä läheisimmäksi, koska hänen näkökulmastaan vaellusta seurataan eniten ja hänen menneisyydestään kerrotaan eniten. Hänen valintansa eivät ole olleet helppoja, eikä tulevaisuuskaan tunnu selviävän pitkän vaelluksen aikana. 

Vaellus on vaarallinen: nälkä, eksymisen vaara, kylmyys ja kosteus, vuolaat virrat, miinat ja ihmisten vihamielisyys vainoavat kävelijöitä. Matka taittuu hitaasti, kengät ja laukut hiertävät. Mitä lähemmäs asutusta he saapuvat, sitä enemmän  ihmisten reaktiot heitä pelottavat: He kaihtoivat ihmisiä. Ensin niitä, jotka tulivat vastaan, ja lopulta pelkkää ajatusta vastaantulijoista. - - Tie oli muuttunut heille turvallisemmaksi kuin kylät, matka helpommaksi kestää kuin ajatus sen loppumisesta. He olivat suojassa vain kun kävelivät, ja kuitenkin jokainen askel tuntui vievän heitä lähemmäksi tuhoa. 

Mikä heitä odottaisi kotona? Millainen Suomi heitä olisi vastassa? 

Matkalla kohdattujen ihmisten muodossa heitä tulevat vastaan sekä armo että julmuus. Saunan tai vastapaistetun leivän jakaminen nostavat lukijan silmiin kyyneleet. Pahat sanat tai saksalaisen äpärän synnyttäneen naisen rääkkääminen herättävät kauhua. Ihminen on ihmiselle susi. Minkälaisen moraalisen ylenkatseen kautta ihmisillä on varaa tuomita toisensa? 

Poltettu Lappi ja sen karu ja kaunis luonto ovat se maisema, jossa tämä vaellus, viiden naisen via dolorosa käydään. Jokaisen matkalle lähteneen on tehtävä tiliä menneisyyden kanssa, ja valmistauduttava tulevaan - tuntemattomaan. 

Kinnunen asettaa lukijan keskelle historian todellisia tapahtumia ja kutsuu katsomaan tarkasti: Tällainen on ihmisen elämä. Se on selviytymistä ja äärimmäisiä valintoja, se on askeleita askeleiden perään. Ei ole yhdentekevää, kenen kanssa ja mihin suuntaan askeleita otetaan. Toisen vaellusta voi edes joskus yrittää keventää, sillä historiaa tehdään myös hyvin teoin.  

Kirjabloggaajat ovat kirjoittaneet paljon Kinnusen romaanista. Tässä linkit muutamiin blogeihin: Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Leena Lumi, Kirjasähkökäyrä ja Kirja hyllyssä.