lauantai 25. huhtikuuta 2020

Lukuvinkkejä 12-vuotiaille pojille

Lukuviikkojen perinteenä olen seurannut poikani lukemisen kehittymistä. Poika oppi lukemaan 6-vuotiaana eskarilaisena, ja otin tavoitteekseni kasvattaa hänestä sujuvasti lukevan ihmisen. Urakka ei ole ollut missään vaiheessa helppo: Pojan oma mielenkiinto on aina ollut ennen kaikkea pelimaailmassa. Eskarilaisena, ja oikeastaan ihan tuonne neljäsluokkalaiseksi asti, hän oli lisäksi erittäin vilkas tapaus, mutta on kuin onkin kasvanut melko rauhalliseksi esiteiniksi.

Perheessämme on lisäksi kaksostytöt, joiden kasvaminen lukijoiksi on ollut huomattavasti nopeampaa ja sujuvampaa kuin pojan kasvaminen. He lukivat Harry Potter -kirjoja jo ekaluokkalaisina ja ovat lukeneet tuhansia sivuja enemmän ja monipuolisempaa tekstiä kuin pikkuveljensä tulee koskaan lukemaan. Pojalla on nimittäin myös tapana lukea hyviksi havaitsemiaan kirjoja yhä uudelleen ja uudelleen, ennemmin kuin hankkia uusia lukukokemuksia.  Sekä poikani että tyttäreni ovat kuitenkin lukeneet moneen kertaan joitain yhteisiä suosikkikirjojaan. Näitä ovat tietysti J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja ja Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarja. Ne tuntuvat maistuvan aina vaan ikään kuin välipaloina. Ehkä tutuista tarinoista saa myös jonkinlaista turvaa.

Vaikka poikaa täytyy välillä patistella kirjojen ääreen, en missään vaiheessa ole suostunut heittämään hanskoja tiskiin hänenkään lukutaitonsa ruokkimisessa. Lukutaito on kuitenkin aivan ensisijainen opiskelutaito, jonka merkitys nyt korona-aikana on vain kasvanut.

Poikani ensimmäisten lukuvuosien kirjasatoa voi kurkkia näistä kirjoituksistani: Miten houkutella 7-vuotias poika lukemaan ja Lukuvinkkejä 8-vuotiaille pojille. Tuolloin lahjoin poikaa peliajalla: hän sai luetusta kirjasta peliaikaa. Enää tällainen lahjominen ei toimisi, koska hänellä on niin monta pelikonetta ja niin paljon vapaa-aikaa (ja nyt vielä tämä korona-aika), että lahjomisella ei ole merkitystä.

Pojan lukutaidon kehittymistä voi seurata myös tästä päivitysketjusta, johin olen koonnut hänen lukemiaan kirjoja ja kirjasarjoja: Lukuvinkkejä 9-vuotiaille pojilleLukuvinkkejä 10-vuotiaille pojille ja Lukuvinkkejä 11-vuotiaille pojille. Olen aika tyytyväinen kehitykseen. Nykyisin poika lukee vapaaehtoisesti ennen nukahtamistaan, eli lukemisesta on tullut hänelle tapa. Vetoan usein myös hänen kilttiin luonteeseensa ja huonoon omaantuntoonsa: jos hän on ollut pitkään kännykällä, hän myöntyy lopulta aika helposti kirjankin ääreen.


Kaikki lapseni ovat olleet onnekkaita alakoululaisia, sillä lähikoulumme on panostanut vuosittaiseen lukudiplomiin, jonka suorittaminen on ollut melkeinpä velvollisuus. Lukudiplomipakettiin on kuulunut 6 kirjaa vuodessa, ja ne on saanut valita tarkoin mietityiltä listoilta.

Poika sai juuri valmiiksi 6. luokan lukudiplomin viimeisen tehtävän. Lukudiplomin myötä hän on lukenut paljon sellaisia kirjoja, joihin hän ei olisi varmasti muuten itse tarttunut. Tällaisia ovat tänä vuonna olleet muun muassa Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli ja Arto Kivimäen Aikojen alussa, Antiikin taruja 1. Lukudiplomi on suoritettu kirjakeskusteluilla ja kirjallisilla töillä. Suuri kiitos kuuluu pojan opettajille tässä työssä.

Tämän vuoden kirjalöytöjä ovat olleet Max Braillerin Maailman viimeiset tyypit -kirjasarja, jonka poika kylläkin hotkaisi viikossa, eli sillä ei pitkälle päästy. Joulupukki toi ensimmäisen osan ja varasin kirjastosta hänelle uutuudet heti perään.

Kirjamessureissulta poika sai Jim Kayn kuvittaman Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan, jonka olin ajatellut antaa hänelle joululahjaksi, kuten kaikki aikaisemmatkin Jim Kayn kuvittamat Potterit. Hän kuitenkin halusi sen omakseen heti, kun näki sen hyllyssä kirjamessuilla. Se oli onneksi myös reilussa tarjouksessa siellä, joten hän sai sen mukaansa. Harry Potter -sarja kuluu edelleen hänen käsissään ja soi Bookbeatista äänikirjana aika usein myös silloin, kun hän pelaa.

Toinen löytö tänä vuonna on ollut Rick Riordanin Percy Jackson -sarja, jonka poika on lukenut kokonaan, osittain Bookbeat-palvelusta e-kirjoina, osittain kirjoina. Näihin hän tarttui siskojensa suosituksesta. Percy Jackson on tavallinen poika, joka kuulee olevansa antiikin jumalten sukua, ja siitä lähtee käyntiin melkoinen seikkailu. Sarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Salamavaras, ja sen luettuaan poika oli myyty. Harry Potter -kirjoilla ja Percy Jackson -kirjoilla hän on myös kuitannut aika monta kirjallisuustehtävää kouluun (lukuvinkkejä, henkilökuvauksia, juoniselostuksia yms.). Percy Jacksonin innoittamana hän luki lukudiplomiin myös Kivimäen kirjan, jossa kerrataan antiikin jumaltarustoa.

Sekä Percy Jackson että Harry Potter ovat myös vihdoin osoittaneet, että poika ei välttämättä tarvitse enää kuvia tekstin yhteyteen. Kuvat ovat tietysti edelleen plussaa, mutta eivät enää välttämättömiä lisukkeita tarinan yhteyteen. Lukeminen sujuu, ja on ilmeisesti nautittavaa, ilman niitäkin.

Edelleen poika ahmii täysin vapaaehtoisesti Aku Ankka -sarjakuvia, erityisesti Don Rosan piirtämiä sarjoja mutta myös Aku Ankka -lehden, joka kolahtaa postilaatikkoon joka viikko. Tähän asti hän on myös saanut omakseen uusimman Neropatin päiväkirjan aina sellaisen ilmestyessä. Niiden hinta on melko edullinen (alle 20 euroa), ja meillä on niille kolme lukijaa omasta takaa ja neljäs lukija kasvamassa hyvää kyytiä. Niitä on myös lainailtu naapuruston lapsille.

Vaikka käyn kirjastossa säännöllisesti ja kannan sieltä kirjoja lapsille, meillä on myös kirjahyllyt väärällään omia kirjoja. Jokainen lasten omiin kirjoihin satsattu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Lapset ovat myös huomanneet, että äiti ei osta ikinä kaupasta leluja tai karkkia (paitsi karkkipäivänä), mutta Aku Ankan taskukirjan saa mukaansa heti, kun vain hoksaa pyytää. Olen myös kustantanut pojalle oman Bookbeat-jäsenyyteni yhteyteen perhejäsenyyden, joka maksaa muistaakseni noin 5 euroa kuukaudessa. Palvelu on ollut hänellä ahkerassa käytössä.

Tiedän, että haastavia vuosia on edessäkin: ensi vuonna poika on yläkoululainen, ja arkeen tulee varmasti muitakin haasteita kuin lukutaidon ylläpitäminen. Täytyy kai vain yrittää sinnikkäästi kannustaa ja kiristää poikaa kirjojen ääreen, kuten tähänkin asti. Ensi vuonna sitten raportoin lukuvinkkejä 13-vuotiaalle pojalle. Saapa nähdä, löytyykö sellaisia...

Hyvää Lukuviikkoa!


Päivityksessä mainitut tai pojan käsissä havaitut kirjat ja kirjasarjat:

Max Brailler: Maailman viimeiset tyypit -sarja
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja -sarja
Arto Kivimäki: Aikojen alussa, Antiikin taruja 1
Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
Rick Riordan: Percy Jackson -sarja
Don Rosa: Don Rosan parhaat, Mestarin  omat suosikit
J. K. Rowling: Harry Potter -sarja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!