"Jotkut pitävät runoudesta..."

Jotkut -

eli eivät kaikki.

Ei edes enemmistö kaikista vaan vähemmistö.

Jollei lasketa koulua, missä on pakko,

eikä itse runoilijoita,

on näitä ihmisiä ehkä kaksi tuhannesta.

Pitävät -

mutta pidetäänhän pussikeitostakin,

pidetään kohteliaisuuksista ja sinisestä väristä,

pidetään vanhasta huivista,

pidetään siitä, että saadaan oma tahto perille,                                    
pidetään koiran paijaamisesta.

Runoudesta -

mutta mitä sitten on runous?

Monenlaista hataraa vastausta

kysymykseen on jo tarjottu.

Mutta minä en tiedä enkä tiedä ja otan siitä tukea

kuin pelastavasta kaiteesta.

                                              - Wislava Szymborska -

 

Haluan aloittaa blogini lempirunoilijani runolla. Vaikka runossa puhutaan "runoudesta", käsitän sen usein mielessäni kaunokirjallisuudeksi yleensä: "...mitä sitten on runous?" Yhtä hyvin voisi kysyä: "Mitä sitten on kaunokirjallisuus?"

Jotkus pitävät runoudesta, jotkut jostain muusta. Minulle on sattunut kohdalle tällainen pitäminen, eli satun olemaan niitä, jotka pitävät runoudesta. Kirjallisuus on minulle arkipäivää, siinä missä moni muukin asia, esimerkiksi ruuanlaitto, siitä ei tarvitsisi mielestäni tehdä sen isompaa numeroa. Arkipäiväisistä asioista on kuitenkin ihana keskustella, ja sitä haen tällä blogillanikin.

Blogini aloittamisen jälkeen olen lukenut kaksi kirjaa: Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ja Timo Parvelan Ella ja kaverit 1-3. Oksasesta saan kirjoittaa vasta 24.10. jälkeen, koska kyseessä on lukupiirikirja, josta ei saa vaihtaa mielipiteitä ennen lukupiirin tapaamista, ja Ellalla en halua aloittaa, etten leimautuisi pelkästään lastenkirjabloggaajaksi. Siispä päätin aloittaa lempirunoilijani runolla.

Nyt lähden viikoksi Kreikkaan, koska jotkut pitävät myös matkustamisesta ja kreikkalaisesta ruuasta, ja pakkaan tietysti matkalaukun täyteen paitsi hellevaatteita myös pokkareita. Palataan asiaan noin viikon kuluttua.