sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

Alfred Döblin: Berlin Aleksanderplatz, 1979
Alkuteos: Berlin Alexanderplatz, 1929
Suomentaja: Aarno Peromies
Kustantaja: WSOY
Kansi: ?
Sivuja: 558
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Keväällä eräässä lukupiirissä oli luettavana nobelisti Günter Grassin Taikalaatikko, ja kun saksalaisen kirjallisuuden makuun päästiin, kesän lukemiseksi valikoitui Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz, Günter Grass kun on moneen kertaan maininnut kirjalliseksi esikuvakseen juuri Döblinin. Minä päätin lyödä kaksi - tai oikeastaan kolme - kärpästä yhdellä iskulla. Oli minun vuoroni valita kesäkirja toiseen lukupiiriin, joten valitsin saman kirjan, joka oli jo kertaalleen täksi kesäksi valittu. Lisäksi huomasin, että saan tästä oivallisen luettavan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen.

Kaikki kolme kärpästä meinasivat kyllä päästä lentelemään täysin vapaasti, sillä sen verran vaikeaksi teos osoittautui. Antaakas kun kerron...

Berlin Alexanderplatz on ilmestynyt vuonna 1929 ja on alaotsikkonsa mukaan Kertomus Franz Biberkopfista. Sitä se todella onkin, mutta on se paljon muutakin. Luin kirjaa noin kuukauden ja viimeiset kaksi viikkoa pelkäsin, että vaikka kuinka yritän, en saa kirjaa luettua lukupiirin kokoontumiseen mennessä. Teos rönsyili ja vaati keskittymistä, enkä saanut luettua kuin kymmenisen sivua kerrallaan. Viimeiset 100 sivua lensivät melko tahtia, ja niiden ansiosta olen lopulta tyytyväinen, että sain kirjan luettua.

Mikä tässä kirjassa sai minut jatkamaan, vaikka lukeminen oli työlästä, oikeastaan lähes ylivoimaista?

Kirja kiinnosti minua kolmesta syystä: 1) kirja on klassikko, ja sitä pidetään kokeilevan, modernin kirjallisuuden (futurismin) esimerkkiteoksena, 2) erilaisten tekstilajien tunnistaminen ja kerronnan poukkoilu alkoi kiehtoa ja 3) lopulta kiinnyin päähenkilö Franz Biberkopfiin.

Kirjan alussa esitellään berliiniläinen työläinen Franz Biberkopf, joka vapautuu vankilasta lusittuaan neljä vuotta tyttöystävänsä taposta. Hän palaa Berliiniin, on täysin hukassa ja töitä vailla. Hänellä on kuitenkin yksi päämäärä: hän haluaa pysyä kaidalla tiellä. Aluksi näyttääkin hyvältä, mutta sitten se alamäki alkaa ja moukari nimeltä elämä yrittää murskata hänet.

Berlin Alexanderplatz on työläiskirjallisuutta olematta kuitenkaan puhtaasti sitä. Biberkopf edustaa työväenluokkaa, mutta enemmän kuin kunnon työläisiä, hänen tuttavapiirissään on rikollisia. Leipä yritetään ansaita tavalla tai toisella, mutta jos haluaa elämältä muutakin kuin voileipiä, kuten Franz Biberkopf haluaa, tuttavapiiriin alkaa  kertyä hämäräporukkaa. On sutenöörejä, huijareita ja ammattiroistoja, jotka ryöstävät arvotavaraa ja myyvät sitä edelleen. Roistojen joukossa on kuitenkin sympaattisia kavereita ja sitten todella pahoja tyyppejä, ja kirjaan saadaan näistä piireistä monenlaisia jännitteitä.

Toisena päähenkilönä kirjassa on Berliini. On raitiovaunuasemat, kapakat, tanssipaikat, mainokset, uutisotsikot, työmaat, teurastamo, kaupustelijat ja ihmiset, joiden keskusteluihin tai elämäntilanteisiin lukija heitetään varoittamatta. Sinne berliiniläiset myös jäävät, hankkimaan elantoaan ja pitämään kokouksiaan, sekä kommunistit että kansallissosialistit, ja historia kertoo, kummat vetosivat ensimmäisen maailmansodan hävinneen Saksan kansalaisiin vahvemmin. Berlin Alexanderplatz kertoo kuitenkin ajasta, jolloin työväestö suhtautui epäillen molempiin puolueisiin ja politikointiin ylipäätään.

Kirjan vaikeaselkoisuutta lisäsi se, että erilaisten tekstilajien lisäksi kertojanäkökulma saattoi vaihtua kesken kaiken. Esimerkiksi dialogin sekaan on kirjoitettu puhujan sisäistä monologia, hänen ajatuksiaan ja tajunnanvirtaansa, kansanlauluja ja marssilauluja, joiden sanat pulpahtavat kulkijan mieleen. Döblinin tavoitteena oli luoda kollaasiromaani ja virittää romaanitaide vastaamaan futurismin taideihanteita, tavoittaa yhtä aikaa monta todellisuutta ja tapahtumaa, hakea ympäristöstä kaikki, mitä siinä tapahtuu. Tekstiä on vaikea seurata, mutta jos miettii itsensä kulkemassa kaupungin katua, ja yrittää tiedostaa kaikki ajatuksensa, joita päähän pälkähtää ja tekstit, joita silmiin osuu, se voisi olla jotain vastaavaa ajatusten sekamelskaa.

Kiittelen suomentaja Aarno Peromiestä, joka on vanginnut tekstiin myös sopivasti puhekielisyyttä, joka on Franzin omaa ääntä ja kieltä. Kertojanäkökulman vaihdos sujuu taitavasti: He jatkavat jutteluaan, Franz syö ja juo leppoisasti, ajattelee Linaa ja sitä ettei pikkutipu putoa nukkuessaan ja vilkuilee ympärilleen, kuka täällä piippua tupruttaa. Tänään hän myi lehtiä aika mukavasti, mutta kalsaa oli. Viereisestä pöydästä joku aina tiirailee, kuinka hän syö. Pelkäävät kai, että multa menee väärään kurkkuun. Oli kerran yks kundi, se söi makkaravoikun, ja kun se oli mahassa se muutti mieltään ja tuli vielä kerran ylös kurkkuun ja sanoi: ei ollut sinappia! ja vasta sitten se painui kunnolla sinne ales. Niin tekee kunnon makkaravoikku, jolla on hyvät vanhemmat. - - (S. 115 - 116.)

Lukupiirissä kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Työläs luettava se oli ollut lähes kaikille. Vain kaksi seitsemästä oli kokenut kirjan lopulta positiivisena tapauksena - minä olin toinen. Yhtä kirja ei kiinnostanut, toista kirjan ihmiset eivät kiinnostaneet, vaan he olivat kaikki vastenmielisiä. Lisäksi kirjan naiskuvaa moitittiin. Niin, kirjan keskeiset naishenkilöt ovat huoria. Minun mielestäni Berlin Alexandeplatzin naiset olivat avarasydämisimpiä ihmisiä, joita kirjallisuudessa on ehkä koskaan kuvattu. He olivat rakastettavia. Mirriä tai Evaa en unohda koskaan.

Kun nämä naiset myös aikansa vakuuttivat, kuinka ihana Franz, Fransu, oli, aloin uskoa heitä. Mitä siitä, että hän on tappanut tyttöystävänsä ja liikkuu epäilyttävässä seurassa! Hän on vilpitön mullikka. Tai no, vähän ehkä vilpillinenkin, mutta mitä pikkuseikoista -  ja niin siinä vain kävi, että lopussa itkin Fransuni elämää ja olin, hitto vieköön, kiintynyt häneen. (Sen siitä saa, kun lukee kirjaa kuukauden: henkilöihin kiintyy.)

Lukupiirissä käytiin myös keskustelua siitä, oliko teoksen 1920-luvun Berliinin kuvaus niin ansiokasta  kuin väitetään. Berliinin kävijät eivät tunnistaneet kaupunkia (en kuulu heihin, sillä pari yötä ohikulkumatkalla ei vielä tee kaupunkia tutuksi). Piirissä esitettiin olettamus, että kaupunkikuvaus voisi olla mistä tahansa kaupungista. Ehkäpä niin.

Kirja on ollut myös suosittu aikanaan. Miten se on voinut ollat suosittu - miten saksalaiset ovat selvinneet kirjan lukemisesta 1920-luvulla (sillä tuskin kirja on silloinkaan ollut helppoa luettavaa)?

Väitän, että jos vastaavanlainen kirja kirjoitettaisiin Tampereella nyt, tamperelaiset lukisivat sitä silmät kiiluen. He ohittaisivat tajunnanvirran, ohittaisivat kertojat, ehkä jopa Franzin (tai Matin), ja bongailisivat omat "Poke-stopinsa", eli etsisivät tutut bussireitit, tunnelityömaan, sillat, kapakat ja yökerhot, lukisivat Ilta-Sanomien otsikot, hyräilisivät tuttuja iskelmiä ja hittejä, kuulisivat Tammelantorin puheensorinaa ja kuuntelisivat varmaan myös Näsijärven aaltoja. Voin kuvitella, että 1920-luvulla kirja on ollut Berliinissä melkoinen hitti: Ruller, ruller ajavat ratikat, keltaisia perävaunuineen, yli puulla päällystety Alexanderplatzin, vaunusta hyppääminen sen liikkuessa on vaarallista. Rautatieasema on purettu maan tasalle, yksisuuntainen liikenne Königstrasselle Wertheimin ohi. Se joka haluaa itään, joutuu kiertämään pääpoliisiaseman takaa Klosterstrassen kautta. Junat kolistelevat asemalta kohti Jannowitzin siltaa, veturi päästää ylhäällä höyryä pois, se seisoo nyt tarkalleen Prelaatin kohdalla, Schlossbräu, sisäänkäynti kulman takaa. (S. 210.)

Döblinin, juutalaisen kirjailijan, kohtalona oli maanpako muutaman vuoden päästä kirjan ilmestymisen jälkeen. Ilmeisesti kokeilevan modernisminsa takia Döblin jäi taustalle, kun Saksan 1920-luvun kirjailijoita pantiin myöhemmin paremmuusjärjestykseen. Thomas Mann hänen aikalaisistaan saavutti jopa Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Döbliniä kyllä kannattaa lukea, sillä Berlin Alexanderplatz on modernisuudessaan aivan lyömätön ja jo sellaisenaan kiinnostava. Kaupanpäälle tulee Franz Biberkopfin elämä, ja tietyn pisteen jälkeen ei hänen elämästään ole mitään kerrottavaa. Kertoja, joka välillä tekee itsensä näkyväksi, toteaa: Me olemme päässeet tämän kertomuksen loppuun. Siitä tuli pitkä, mutta sen täytyi laajentua ja yhä vain laajentua, kunnes se saavutti sen lakipisteen, sen käännekohdan, joka vasta valaisee kokonaisuutta. (S. 556.)

Veikkaan, että Berlin Alexanderplatzin jälkeen olen valmiimpi tarttumaan sellaisiin haasteisiin kuin James Joycen Ulysseus tai Volter Kilven Alastalon salissa. Berlin Alexanderplatz on samalla tavalla kirjallinen runsaudensarvi kuin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on. Olen tyytyväinen, että luin Döblinin klassikon, vaikka tiukkaa tekikin. Se, että jouduin kamppailemaan oman lukutaitoni ylärajoilla, teki minulle hyvää.

Osallistun Berlin Alexanderplatzilla Kirjabloggaajien klasikkohaasteen kolmanteen osaan. Haastettta emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi. Klassikkohaasteen ensimmiseen osaan luin J. R. R. Tolkienin Hobittin ja toiseen osaan Voltairen Candiden. Pidin Berlin Alxanderplatzista paljon enemmän kuin Hobittista, joka oli mielestäni paljon tylsempää luettavaa ja jota luin puolisen vuotta. Kaikissa näissä kirjoissahan käydään jonkinlaista matkaa, Hobitissa ja Candidessa ihan konkreettisesti. Frans Biberkopfin matka puolestaan kulki ihmisen sisäisiä polkuja eikä perille pääsystä ole tietoa.


Tarukirjan  Margit on myös lukenut Berlin Alexanderplatzin hyvin samanlaisin tunnelmin kuin minä. Kuittaan Berlin Alexanderplatzilla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 25. Kirjassa on yli 500 sivua.


21 kommenttia:

  1. Olen nähnyt osan tämän tv-sarjan uusinnoista, vaikutti varsin rankalta tarinalta, ja loppu oli varsin sekava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on rankka, mutta lukeminen myös. Kirjassa on nimittäin paljon, paljon muuta kuin Franz Biberkopfin tarina.

      Fassbinderin tv-sarjaa on paljon kehuttu ja haluaisin nähdä sen.

      Poista
  2. Wau! Sinä teit sen! Mullakin on kirja lainassa, mutta voipi olla että luen lukupiiriin sen kevyemmän vaihtoehdon. Tai sitten tämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tarttua tähänkin, mutta kannattaa varata aikaa. Mun pitäisi mennä lainaamaan se kevyempi vaihtoehto. :)

      Poista
  3. Huuh! Vaikuttaa työläältä kirjalta lukea. Nyt Alastalon jälkeen olen kaivannut lukuromaaneja, mutta tätä Döblinin kirjaa olen ajatuksissani kierrellyt parisen vuotta. Kävin hiihtolomalla 2014 Berliinissä ja mietin kirjaa matkalukemiseksi. No, mukaan tarttui jotain ihan muuta ja jotain kepeää. Tämä ei varmasti matkakirjana toimisikaan, mutta ehkä matkaa ennen tai sen jälkeen silloin, kun on aikaa ja voimia syventyä kunnolla. Hieno blogiteksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ainakaan helppo matkakirja ole, mutta ajan kanssa kannattaa ruveta lukemaan. Ennen Berliiniä tai sen jälkeen sopisi vallan mainiosti. Lukemisen extremeä kuitenkin, ainakin minulle.

      Alastalon salissa olisi kai tuossa pian aloitettavien listalla. Hurmeen Nyljetyt ajatuksetkin kovasti innostivat sen pariin.

      Poista
  4. Hmm, kiinnostuin varovaisesti tästä kirjasta vaikka se kuulostaakin melkoiselta haasteelta. Muistan, ettet viime kesänä suuremmin innostunut Hobitista - hyvä, että tämä sentään oli jonkin verran parempi klassikkokokemus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kiinnostua. Minulle tämä oli työläs kirja, mutta ajallinen takaraja (lukupiirin kokoontuminen) pakotti kamppailuun ja lopulta olin tosi tyytyväinen, että sain kirjan luettua. Olisi kiva kuulla, mitä tuumaisit Franz Biberkopfin elämästä!

      Olen pääni puhki miettinyt, miksi se Hobitti oli niin raskas ja Taru sormusten herrasta ei houkuttele yhtään. Valuvika meikäläisessä.

      Poista
  5. Muutama vuosi sitten yritin lukea Berlin Alexanderplatzin, mutta se jäi kesken, koska se oli niin hidas luettava ja päähenkilö ärsytti minua monella tasolla. Ehkäpä pitäisi yrittää joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päähenkilön ärsyttävyys on varmasti syy siihen, että moni ei jaksa tämän kanssa pitemmälle. Ihmettelin minäkin, missä vaiheessa ehdin häneen kiintyä, koska hänhän ei tosiaan ole mikään kunnon mies. Tai on kyllä ollut, mutta sitten se alamäki alkaa.

      Koko ajan tuli kuitenkin viitteitä, että hänessä on jotain hyvääkin ja sitten olinkin jo utelias tietamään, miten hänen käy. Kannattaa yrittää uudestaan!

      Poista
  6. Olen nähnyt Joken tavoin tv-sarjan (tai ainakin muutaman osan siitä). Muistiini on jäänyt Franz aluspaitasillaan ja se, että hänen elämänsä kuristui jatkuvasti loppua kohti. Kirjan lukeminen on TIETYSTI ollut sekin listalla iäisyyden, mutta en ole päässyt tuumasta toimeen.

    Ihan mahtava tämä sun kuvauksesi ja mua ilahduttaa erityisesti sekin, että jaksat lukea kirjallisuutta, jonka vastaanotto ei ole helpoimmasta päästä. Siinä on oma viehätyksensä ja paljon välähdyksen hetkiä, kun jokin loksahtaa. Suuret kiitokset erinomaisesta arviosta.

    PS. Mihin perustui ajatus, että kirja ei kuvaisi 20-luvun Berliiniä? Tämä asia jäi nyt mietityttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Omppu! <3 Vaikeaa kirjalllisuutta tai kirjallisuuden extremeä kaipaa ajoittain. Murdochin Meri, meri muuten kuului extreme-sarjaan minulla, samoin SSM, mutta siinä pääsin kyllä riemukkaisiin tunnelmiin paljon aikaisemmin kuin tässä. Se Saatana oli niin huikea tyyppi. Franz Biberkopf ei ollut huikea, mutta jotain hänessäkin oli. Suosittelen!

      Ajatus siitä, että kirja ei kuvaisi 20-luvun Berliiniä perustuu siihen, että kirja voisi periaatteessa kuvata mitä tahansa kaupunkia. Kuvaustapa ei tehnyt Berliiniin henkeä, vaan ikään kuin kuoret siitä. Juuri nuo paikannimet, työmaat, äänet... Niitä löytyy joka kaupungista. Enemmän henkeä oli päähenkilössä.

      En ole ihan varma, onko näin. Kuorien sisäänkin kun yleensä tuppaa jotain ajankuvaa iskostuvan. Pitäisi päästä pian Berliiniin haistelemaan, jäikö kirjasta jotain erityisen berliiniläistä sieluuni. Veikkaan, että jäi kuitenkin.

      Poista
  7. Kiitos kuvauksesta ja onnea suorituksesta! Itse sinnittelin Mannin Taikavuoren, eikä sekään ollut helppo, mutta tämän perusteella kuulostaa kakunpalalta. Alastalo taas on silkkaa iloa (ja takalistolihaksia vaativaa), jos näihin vertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Arja! Arvaapa kiinostaako Döblinin aikalainen Thomas Mann nyt minuakin - en ole häneltä nimittäin mitään koskaan lueknut!

      Alankin suunnitella Alastaloa ensi kesän klassikkohaasteeseen. Jotain iloa elämään! :D

      Poista
  8. Ahaa, voimia Alastaloon. Kerään myös niitä. Hieno kirjoitus sinulta. Saksalaisesta klassikkokirjallisuudesta minun huipullani keikkuu Mannin Buddenbrookit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! <3 Ehkä yritämme yhdessä Alastaloon!

      Buddenbrookit kuulostaa jo hyvin vakuuttavalta! Ehkäpä siihen Manniin on myös tartuttava pian. Saksa on nyt jotenkin hyvin vetovoimainen.

      Poista
  9. Äh, minun ei pitänyt lukea tätä arviotasi ennen lukupiiriä, mutta niin vain kävi, että tulin muka vähän kurkkaamaan ja sitten ahminkin koko tekstin. :D Ja huh ja vau, miten upea kirjoitus! <3 Olen itse vasta aloitellut tätä, ja työläältä tuntuu. Mietin, että jos kirja tästä vielä sekavammaksi muuttuu, minun on pakko laatia lukusuunnitelma, jonka mukaan yritän lukea tietyn määrän sivuja päivässä, muuten en saa tätä varmaan urakoitua ennen lukupiirikokoontumista. Mutta tämä kuulostaa kyllä myös sellaiselta kirjalta, josta syntyy paljon keskustelua. (Aion kyllä lukea sen toisenkin lukupiirikirjamme, joka taitaa kyllä olla sata kertaa helpompi kuin tämä. :D )

    Tuo on muuten usein niin totta, että kirjan henkilöihin kiintyy kovasti. Olen itse ollut viime aikoina lähes koulutyttömäisen ihastunut Alastalon salin yhteen isäntään, Malakias Härkäniemeen. Hän on melkein yhtä ihana, kuin ikirakkauteni vänrikki Koskela. <3 :D Ja Alastalosta puheen ollen, että uskon että tulet lopulta pitämään siitä oikeinkin paljon!

    (Ihan pian nähdään, ihanaa! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista, Sara! <3 Oli tässä vähän urakoinnin makua, mutta sitten lopussa kiitos seisoi, eli kyllä kannatti. Olen tästä melkeinpä innoissani ja hykertelen tyytyväisenä. Eikähän tuo Franz ole minua jättänyt rauhaan, eli mietin häntä edelleen päivittäin.

      Minun pitäisi suoriutua kirjastoon etsimään se Päivien kimallus, joka kyllä kiinnostaisi myös kovasti. Luulen, että se eteneekin vähän helpommin kuin tämä haaste.

      Malakias Härkäniemi kuulostaa vakuuttavalta mieheltä! <3 Luulen, että Alastalo kutsuu ennen pitkää.

      Poista
  10. Lukuhaasteet ovat hyviä. Minäkin sain Berlin Alexanderplatzin luetuksi aikanaan Saksa-haasteeseen. Ja olen tyytyväinen, että tuli luetuksi, kuten sinäkin. Osin hidas luettava, mutta palkitseva kirja.

    VastaaPoista
  11. Elina, tää on nyt silleen kova juttu, että eikös tämä ole tullut elokuvanakin vai olenko nähnyt unta...En muista lukeneeni kirjaa, vaikka kotimaani olikin kauan saksalainen kirjallisuus. Ei, Rainer W. Fassbinder on ohjannut televisiosarjan Berlin Alexanderplatz, jonka olen nähnyt ja se oli todella hyvä! Myös Maria Braunin avioliitto oli hänen ohjaustyönsä.

    Thomas Mann, ihan kultaa! Ja sitten Heinrich Böll, Gunter Grass, Herman Hesse, Max Frisch...Herta Müller, Rainer Maria Rilke..eikä sovi unohtaa Saksan kirjallisuuspaavia, edesmennyttä Marcel Reich-Ranickia.

    Berliini sinällään on ollut meille suuri pettymys aina, muu Saksa ja etenkin Itävalta taas päinvastoin. Emme ole suurkaupunki-ihmisiä, joten se selittänee osan, mutta ihastuimme heti mm. Wieniin ja moniin Saksan aika suuriin kaupunkeihin. Saksan pikkukaupungit ja maaseutu ovat aivan omaa luokkaansa, joten yli 30 reissua ei ole mennyt hukkaan. Ach, nyt tuli niin matkakuume, mutta sille ei ole nyt tilaa...Toivottavasti ensi vuonna sitten!Huomaathan miten saksankielinen alue minuun vaikuttaa, vaikka olenkin lukenut vain lyhyen saksan. Se on mun sisällä. Siellä se asuu. Alppijärvet, alppien lumihuiput, saksan kieli, ruoka, kulttuuri, suuret puut, joita ei kaadeta pois heti kun ne ovat aikuisia, antoisat kirjakaupat, taidemuseot, katukahvilat, ilmasto...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on päähäni piirtynyt pysyvästi tuon Berlin Alexanderplatzin tv-sarjasta kuva, jossa Franz Biberkopf seisoo aluspaitasillaan. Ei nyt niin mieltä ylentävä näkymä, mutta minkäs teet. :)

      Poista

Kiitos kommentista!