Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia, 2019
Kustantaja: Teos
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivuja: 220
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Hyvää naistenviikkoa! Kirjablogit ovat jo useana kesänä juhlistaneet naisia julkaisemalla naistenviikolla arvioita naisten kirjoittamista kirjoista tai naisista kertovista kirjoista. Myös Luettua elämää kantaa luetut kirjansa kekoon edistääkseen naisten kirjoittamien kirjojen näkyvyyttä.

Laura Lindstedtin Ystäväni Natalia on varmastikin kesän kuumin kirja. Lindstedt voitti Finlandian vuonna 2015 teoksellaan Oneiron, ja odotukset uutta romaania kohtaan ovat tietysti korkealla.

Älykkäämpää asetelmaa, kuin mitä Ystäväni Nataliassa on tarjolla, ei ehkä voi kuvitellakaan. Kirja kertoo Nataliasta, joka tulee psykologin vastaanotolle, koska seksi hallitsee hänen elämäänsä, eikä normaali arki enää onnistu. Miten kiinnostava potilas hän onkaan!

Käy ilmi, että psykologin seinällä on maalaus, joka on alun perin kuulunut Natalian isoäidille. Maalaus nimeltä Suukorva onkin ehkä syy, jonka takia Natalia on päätynyt juuri tämän tietyn psykologin sohvalle kertomaan elämästään. Maalauksen myötä päästään käsiksi kuvataiteeseen, jonka merkitys limittyy herkullisesti Natalian hekumallisiin seksifantasioihin ja kuviin, jotka Natalia kertoo ja jopa piirtää terapeutilleen.

Psykologi alkaa soveltaa Natalian hoitamiseen itse kehittelemäänsä kerrostushoitoa. Siinä terapeutti poimii potilaan kertomuksesta tärppejä, joiden päälle potilas alkaa etsiä lisää merkityksiä. Terapia kuulostaa varsin järjelliseltä, ja järjelliseltä kuulostaa psykologikin. Paitsi että hänen tärkeilynsä ja asiallisuutensa alkaa vähitellen huvittaa.

Natalia puolestaan kertoo toinen toistaan rohkeampia seksifantasioitaan vaihdellen tyylilajeja ja omaa identiteettiään. Nataliasta siis rakentuu täysin epäluotettava kertoja, mutta psykologi pysyy asiallisena ja lipsuu vain kerran koskettamaan potilastaan. Lukija alkaakin epäillä, vedättääkö Natalia psykologiaan.  Pysyykö kaikki kontrollissa? Kuka oikeastaan kontrolloi ja ketä?

Ystäväni Natalian lopussa on lueteltu Natalian kirjahyllyn kirjat ja niiden joukosta löytyy myös Nathalia Sarrauten kirja Ystäväni Martereau, joka pitäisi ilmeisesti tuntea, jotta saisi kirjan kerroksista kaiken irti. Olin nimittäin keväällä Tampereen Akateemisen kirjakaupan lukupiirissä kuuntelemassa Laura Lindstedtiä ja hän kertoi valmistelevansa väitöskirjaa Sarrautesta.

Lukukokemuksena Ystäväni Natalia oli hyvin kaksijakoinen. Toisaalta seksuaalisuuden vatkaaminen nauratti. Toisaalta terapeutin sohvalla kiehnäävä kuuma pakkaus alkaa lähinnä vaivaannuttaa lukijaa, joka seuraa tilannetta kuin tirkistelijänä. Pyskologi, jonka sukupuoli jää mysteeriksi, yrittää pitää etäisyyttä ja auttaa potilastaan eheytymään, kuten ammatti edellyttää. Onnistuuko hän? Ymmärtääkö hän lopulta potilastaan?

Staattinen ympäristö - terapeutin vastaanottohuone - auttaa fokusoimaan asian ytimeen, eli seksuaalisuuteen. Se vapauttaa kokeileemaan erilaisia kerronnan tyylejä, vetämään rooleja, syventämään aihetta. Staattien asetelma - potilas puhuu terapeutilleen - ajaa samaa tarkoitusta. Teoksessa on paljon pohdittavaa ja se jättää jälkeensä paljon kysymyksiä. Ketä tässä oikein pitäisi auttaa? Miksi seksuaalisuus on pornon saastuttamaa? Miksi seksuaalinen kuvasto on aina vaan miehen katseelle alistettua? Onko Nataliallakaan lopulta tarjota siihen mitään omaa?

Kesäaikana, kun pihalla hehkuvat kukat ja mehiläiset surisevat, voi heittäytyä Natalian vietäväksi. Antaa hänen purkaa kuvastonsa, jos se häntä auttaa. Pyskologi ainakin on hänen tarinoistaan hurmaantunut:  Viljelikö Natalia vihjeitään tietoisesti, toisin sanoen testasiko hän ammattitaitoani, vai puhuivako myytit ja arkkityypit hänen kauttaan? Mikäli kyse oli jälkimmäisestä, kuten aloin uumoilla, sohvallani makasi sensaatio, jonka käsittely ansaitsisi oman artikkelinsa, ellei peräti kirjan. (S. 142.)

Kirjanhan Natalia nyt sai, ja varsin hauskan kirjan saikin. Lindstedtin kirjoitustyyli, ja varsinkin psykologin tärkeilevä kertojanääni verrattuna Natalian moniin villeihin rooleihin, luo mainioita kontrasteja. Välillä mietin, onko tämä kaikki kuitenkin kokeilua kokeilun vuoksi, kikkailua kikkailun vuoksi ja naurattamista naurattamisen vuoksi. Psykologin pohdinnat kun voisi kai siirtää myös kirjailijan ammatin ytimeen: - - Mutta minulle sanat eivät ole yhdentekeviä. Sanat, ja myös niiden keskinäinen järjestys, vaikuttavat kaikkeen, teenhän asiakkaitteni kanssa töitä kielen avulla. Tai ehkä pikemminnkin kielen kautta? Ei, ei sittenkään. Ei missään nimessä! Mehän työskentelemme kielessä niin kuin kilpauimari työskentelee vedessä, niin kuin lintu lentää ilmassa, mato möyrii maassa ja puu palaa tulessa. Ja koska kieli on elementtimme, olisin vastuuton, ellen huoltaisi sitä aina kun mahdollista.  (s. 73.)

Lindstedt työskentelee taitavasti kielessä, hän leikittelee sillä ja manipuloi lukijaa. Natalian seura ei kuitenkaan sytyttänyt minua, eikä kuivakka psykologikaan siihen pystynyt. Romaani on kuitenkin villi aloitus villille naistenviikolle.


Ystäväni Natalia on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Reader, why did I marry him, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Donna mobilen kirjat ja Kirja vieköön!