Björnstjerne Björnson: Leonarda, 1880Alkuteos: Leonarda
Suomentaja: J. Enlund
Kustantaja: G. W. Edlund
Sivuja: 41
Mistä sain kirjan: Projekti Gutenbergin ilmainen sähkökirja
Björnstjerne Björnsonin (1832 - 1910) Leonarda on nelinäytöksinen näytelmä, jonka lukeminen sujui nopeasti ja vaivattomasti lukulaitteellani. Näytelmä olikin vallan mainio maratonkirjavalinnaksi, sillä kesäyön valoisina tunteinakin sivut kääntyilivät tiuhaan ja lukuvire pysyi hyvänä.
Björnson kuuluu 14 nobelistia -haasteen kirjailijalistalleni. Olen aikaisemmin lukenut hänen hienon novellinsa Kotkanpesä, mutta hänen muusta tuotannostaan en mitään tiennytkään. Wikipedia paljastaa, että hänen kynästään ovat peräisin Norjan kansallislaulun sanat ja paljon muutakin norjalaisille merkittävää runoutta ja kirjallisuutta. Björnson olikin kansallisaatteen mies ja teatterivaikuttaja. Hän sai historian kolmannen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1903.
Leonarda on oikeastaan moraalinen tutkielma. Se on tarina yhteisön hyljeksimästä naisesta, jonka aatteiden puhtaus ja mielen oikeudentunto nostavat moraalisesti kunniakkaammaksi kuin kukaan tietääkään. Leonardaa halveksitaan, koska hänen miessuhteensa näyttävät arveluttavilta - hänellä on huonon naisen maine.
Käy niin, että piispan veljenpoika, Hagbart, rakastuu Leonardan siskontyttäreen, jonka Leonarda on kasvattanut. Hagbart haluaa tutustua naiseen, joka on kasvattanut niin hurmaavan ja viattoman olennon kuin hänen palvomansa Ogoot on. Hän haluaa tehdä niin yhteisön paheksunnan uhallakin. Tutustumisen myötä Hagbartin silmät avautuvat näkemään Leonardan ajattelun ja tekojen arvon. Hän ryhtyy puolustamaan naisen mainetta, jotta voisi solmia kunniakkaan liiton tämän kasvattityttären kanssa. Asiat kuitenkin mutkistuvat ja näytelmän loppu on varsin yllättävä. Leonardan osuus vain kasvaa kohtaus kohtaukselta.
Näytelmä on kannanotto kaksinaismoralismia vastaan aikana, jolloin miehille sallittiin enemmän seksuaalisia vapauksia kuin naisille:
Piispa: - - Mutta siitä en ole puhumatta, ettäs minun keskuuteeni vedät semmoisen ihmisen, joka ei kanna edes miehensä nimeä. Tiedämmekö, ken hänen miehensä oli? Hän sekä joutui naimisiin, että erosi ulkomailla. Emmekä tunne hänen myöhäisempääkään elämäänsä, se on tuskin ollut moitteetonta. Tänne muutettuansa ei hän ole kertaakaan käynyt kirkossa. Hän on elänyt kovin kummallisella tavalla, ja viime aikoina sallinut erään miehen, jolla on huono maine, käyskellä luonansa. (S. 13.)
Näytelmässä on vahva vire naisten aseman parantamisen puolesta. Ilmiselvästi kirjailija haluaa nostaa naiset moraalisesti ja yhteiskunnallisesti tasa-arvoisiksi toimijoiksi miesten rinnalle - ellei jopa ylikin. Leonarda nimittäin tarjoaa opetuksen itselleen piispallekin.
Björnsonin näytelmästä tulee mieleen toinen norjalainen suuruus, Henrik Ibsen, jonka realistiset näytelmät uudistivat pohjoismaista ajattelua ja edistivät sukupuolten ja yhteiskuntaluokkien tasa-arvoa 1800-luvun lopussa. Wikipedian mukaan Björnson olisi ollut aikaansa, ja jopa Ibseniä, edellä yhteiskunnallisilla aatoksillaan ja realistissävytteisillä näytelmillään. Myöhemmin hänen tuotantonsa on jäänyt Ibsenin varjoon.
Björnsonin tuotantoa on suomennettu jonkin verran 1800-luvun lopulla. Projekti Gutenbergin sivuilta löytyy kolme suomennosta, joista on hyvä aloittaa tutustuminen tähän nobelistiin. Tästäkin näytelmästä kehkeytyi mainio ajankuva 1800-luvun aatteellisesta ilmapiiristä. Näytelmässä isoäiti on yllättäen vapaamielisempi kuin piispa. Hän ymmärtää nuorta rakkautta ja muistuttaa: Minä olen nähnyt monta polvea. Minun aikanani oltiin suvaitsevaisia. (S. 16.) Vanhoilla ja nuorilla on varaa olla vapaita!
