Lauantai 30.102021 tuntui uskomattomalta unelta, kun puolenpäivän aikaan astuin perheeni kanssa Messukeskuksen ovista sisään. Taisin hengitellä muutaman kerran vähän kiivaammin ja melkein purskahtaa itkuun, kun portailta avautui tuttu näky halliin, joka oli täynnä kirjaihmisiä ja silmänkantamattomiin niitä tärkeimpiä, eli kirjoja.
Aluksi seurailin 8-vuotiasta kuopustani. Ostimme metritolkulla metrilakuja ja uusimman Tatun ja Patun (Tatu ja Patu kesäleirillä), johon saimme heti nimmarit kirjan tekijöiltä, eli Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta.
Kirjailijatapaamisten merkitys lapsille on valtava. Aikaisempina vuosina muun muassa Siri Kolun ja Don Rosan tapaaminen ovat tehneet perheen isompiin lapsiin suuren vaikutuksen. Nyt Aino Havukainen jututti nuorimmaista taitavasti ja Sami Toivonen piirsi hänelle vetävän koripalloilijakuvan uuden kirjan etulehdelle. Melkoinen aarre pojan hyllyyn!
Pian kuopus löysi lasten messuosastolta, Kumpulasta, naapurimme ja pääsi heti perheen lasten kanssa oikeaan tunnelmaan. Lapset napottivat kuuntelmassa Elastisen sanailua ja saivat häneltäkin nimmarin. Sitten osallistuttiin mysteeritehtäviin ja siirryttiin pelifirman osastolle.
Teini-ikäinen poika kävi kiertämässä hallin ja totesi, ettei halua yhtään kirjaa. Hän löysi pian vapaan säkkituolin ja asettui metrilakujensa ja kännykkänsä kanssa sellaiselle ja vahti toisella silmällään ehkä pikkuveljeään. Tässä oli ihan riittävästi aktiviteettia hänelle.
Minä puolestani kiiruhdin Rosebudin osastolle tekemään kirjaostoksia. Sana oivallisesta, uudesta kirjakaupasta Helsingissä on kiirinyt Tampereelle asti ja teinkin Rosebudin osastolta sellaisia löytöjä, että oksat pois. Kun muu perhe oli lähdössä hotellille, sain pukattua heidän kyytiinsä pari kirjakassillista. Tarkoitus olikin, että kirjahankinnat jäisivät siihen, koska jouduin palaamaan junalla Tampereelle. Toisin kävi.
Perheen lähdettyä kiiruhdin Teoksen bloggaajatapahtumaan, jossa viisi teoksen kirjailijaa esitteli uutuuskirjojaan. Kirjailijoista paikalla olivat Juha Hurme, Alexandra Salmela, Marjo Niemi, E. L. Karhu ja Matias Riikonen. E. L. Karhu oli juuri nimetty yhdeksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista, ja hänen esiintymisensä oli vapautunutta ja iloista. Pian kävi ilmi, että kaikki kirjailijat lukuun ottamatta Matias Riikosta olivat koulutukseltaan dramaturgeja. Nuorempi polvi oli Juha Hurmeen entisiä oppilaita.
Tapahtuma oli hauska, ja kirjapuhe hersyvää. Juuri tällaista keskustelua olin kaivannut kaikista eniten messutarjonnasta. Marjo Niemi luki otteen uutuuskirjastaan Kuuleminen, keskustelu rönsyili pakkomielteistä elokuviin, poikien leikeistä hyypiö Aleksis Kiveen ja lopulta rohkeaan Iiris Uurtoon.
Tilaisuuden jälkeen jututin kirjagrammaajia ja muutamia kirjabloggaajia. Kaikilla näytti olevan kassit pullollaan kirjoja ja mieli täynnä kirjaintoa. Illan päätteeksi tapasin vielä kirjallisuudenopiskelukaverini Teoksen osastolla, ja siellä messut lähtivät monellakin tapaa lopullisesti käsistä. Teoksen osasto oli nimittäin niin täynnä tarjouksia, että lopulta päädyin raahaamaan kotiin repullisen kirjoja ja kummassakin kädessä lisäksi painavat paperikassit täynnä löytöjä.
Junamatka kului kuin lentäen (jos tällainen kielikuva sallitaan) Kirjakko ruispellossa -blogin Marin kanssa. Blogimme ovat suunnilleen samanikäiset (ensi vuonna 10-vuotiaita) mutta emme ole ikinä ennen tavanneet missään. Juttu luisti kuin vanhoilla tutuilla ja sellaisia kai blogimaailman kautta olemmekin.
Lauantai oli siis täyttä törinää ja toimintaa, mutta virtuaalilipulla jatkoin messuilua vielä sunnuntaina. Kuuntelin suoria lähetyksiä Senaatintorilta ja fiilistelin kirjaostoksiani. Messuhulina rauhoittui hienojen keskustelujen äärelle. Kuuntelin sekä Rosa Liksomin haastattelun hänen uudesta kirjastaan Väylä että Kati Outisen haastattelun hänen muistelmateoksestaan Niin lähelle kuin muistan.
Helsingin Sanomien järjestämä esseekeskustelu kesti sunnuntaina kokonaisen tunnin ja pureutui hienosti tämän hetken suosikkikirjallisuuteni eli esseisiin. Lavalla olivat keskustelemassa Suvi Auvinen, Olli Löytty ja Silvia Hosseini, jonka esseekokoelma Tie, totuus ja kuolema oli viime keväänä yksi tärkeimmistä kirjoista, jonka luin.
Hosseinin kirjassa on muutama essee, jotka lohduttivat minua, kun isäni oli kuolemassa syöpään. Muistan, kuinka kuuntelin esseitä Hosseinin itsensä lukemana ja tuijotin Näsijärven selälle mieli täynnä isän ikävää. Sanat lohduttivat - niin kuin niillä usein on tapana. Olin myös ikionnellinen, kun löysin Hosseinin kirjan Rosebudin osastolta omakseni. Se on jo ulkonäöltään niin kaunis kirja, että huokailen sen äärellä onnellisena. Se on surukirjojani, tärkeä kirja.
Tässä vaiheessa viikkoa olen juossut melkein koko työviikon läpi, kuljettanut lapsia harrastuksiin, korjannut aineita, osallistunut yhteen lukupiiriin ja tyky-pilatekseen. Sopivissa väleissä olen avannut Helsingin kirjamessut eetteriin ja kuunnellut tai katsellut yhteensä kahdeksan keskustelua, joista olen saanut virtaa arkeen ja lukuvinkkejä puhelimen täyteen.
Entäs sitten se lukeminen? Olenko ehtinyt rakkaimman harrastukseni pariin ollenkaan, kun hulina on täyttänyt pääni näin tehokkaasti? Uusia kirjojahan on nyt hankittuna 27 kappaletta... Eipä hätää, yksi niistä on jo melkein lopussa, joten siitä jatketaan. Virtuaalilippu messuille on sekin voimassa koko marraskuun ja luulenpa, että katson vielä aika monta keskustelua pimeinä marraskuun iltoina.
Kiitos Helsingin kirjamessuille bloggaajalipusta!
