Alice Munro. Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta, 1985Alkuteos: The Beggar Maid, (Who Do You Think You Are?) 1977
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 259
Mistä sain kirjan: oma ostos
Se mitä hän ei koskaan sanonut kenellekään, ei koskaan uskonut kenellekään, oli että joskus hän mietti ettei se sittenkään ollut ollut sääliä tai ahneutta tai pelkuruutta tai turhamaisuutta vaan jotain aivan muuta, jotain sellaista kuin kuvitelma onnesta. - - Silloin oli kuin he olisivat ryömineet kahden aivan toisen, mutta silti aivan heidän näköisensä, ihmisen nahkoihin, kuin olisi ollut olemassa myös säteilevän kiltti ja viaton Rose ja samanalainen Patrick, jotka miltei aina jäivät arkipäiväisen minänsä varjoon. Ehkä Rose näki nimenomaan tuon Patrickin silloin kerran tyttönä ollessaan, kurkistaessaan Patrickin huomaamatta hänen tutkijankammioonsa. Ehkä. Rosen olisi pitänyt jättää hänet sinne. (S. 121 - 122.)
Alice Munron Kerjäläistyttö on ensimmäinen Munron teos, jonka olen lukenut. Munron viimevuotinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voitto teki hänestä ajankohtaisen kirjailijan, ja kun lukupiiriin valittiin seuraavaa kirjaa, Munroa tervehdittiin ilolla. Vaikeutena oli löytää kirja, jota kukaan piiriläinen ei ollut vielä lukenut, sillä Munro on ollut parinkin lukupiiriläisen kestosuosikki jo kauan ennen palkintoa.
Kerjäläistyttö kertoo alaotsikkonsa (Tarinoita Flosta ja Rosesta) mukaisesti kahdesta naisesta, Flosta ja Rosesta. Päähenkilö on Rose, jonka äitipuoli Flo on. Kirjassa on 10 tarinaa, jotka kertovat välähdyksiä Rosen elämästä. Ne etenevät kronologisesti, mutta eivät ole yhtä ja samaa tarinaa, vaan ikään kuin rakennuselementtejä, joista Rosen elämä koostuu. Rosen elämästä muodostuu jonkinlainen kokonaiskuva näiden tarinoiden varaan.
Mikä tehtävä Flolla sitten on? Flo edustaa Rosen eälmässä köyhää lapsuutta, alituista torailua ja valtapeliä, maalaisuutta - mutta myös huolenpitoa ja turvaakin. Flo on tavallinen, vahva, työkeskeinen ja kouluttamaton nainen, jonka vastavoimaksi rakentuu Rosen elämä, josta tulee ainaista pakenemista jostakin, oman itsensä etsimistä ja rakkauden janoamista. Rose käy koulua, menee naimisiin, eroaa, kokee rakkaussuhteita ja tekee uraa.
Rosen elämä on pintapuolisesti ja nopeasti kerrottuna modernin perusnaisen tarina. Mutta tapa, jolla tarina kerrotaan, on vertaansa vailla. Munrolla on totisesti taito tehdä päähenkilöstään ristiriitainen persoona, jonka elämä näyttäytyy välillä kipeänä, välillä huvittavana pyristelynä kohti onnea.
Rosen kipupisteitä ovat köyhä lapsuus ja epäonnistunut avioliitto, joista molemmista hän oppii kertomaan huvittavia tarinoita. Kirjan alkupuolen tarinat kertovatkin Rosen lapsuudesta kanadalaisen pikkukaupungin köyhässä kaupunginosassa. Esimerkiksi koululaisten julmat kiusaamiset ja nokkimisjärjestys on kuvattu suorastaan kylmäverisesti. Suosikkinovellikseni kohosi niminovelli Kerjäläistyttö, joka kertoo Rosen avioliiton tarinan - millaista tarkkaa havainnointia se onkaan! Puistattaa. Loput novellit sekoittuvat mielessäni, sillä niissä on aika monta Rosen rakkaussuhteiden kuvausta, jotka eivät oikein erotu toisistaan.
Lukupiiriläisten lukukokemukset olivat hyvin yhteneväiset. Kirjan alkupuoli lupasi hyvää, mutta loppu ei aivan lunastanut odotuksia. Oliko kirjan lopussa esiintyvä Rose todellakin sama Rose kuin kirjan alussa? Pohdimme, kuinka paljon ihmisen persoona ja koko elämäkin näyttäytyy erilaisena uusissa ihmissuhteissa. Voiko oikeastaan kenestäkään puhua samana persoonana koko elämää?
Lisäksi kaksi lukupiiriläistä huokasi näin: Kun aloin lukea, ajattelin, että osaisinpa kirjoittaa näin. Nobelisti on nobelisti. Miten syntyy vaikutelma, että lukee ihan tavallisen lauseen, mutta lukee kuitenkin paljon enemmän? Miten peruslauseeseen tai peruskerrontaan saadaan särö, pieni kivi, joka alkaa hiertää ja tekee tekstiin kitkan, mielenkiinnon, henkeäsalpaavan elämän tunteen. Kyseessähän oli tavallinen elämäntarina - vai onko mikään elämäntarina tavallinen?
Lukupiirin Munro-asiantuntijat vakuuttivat, että muut Munrot ovat vielä parempia. Kerjäläistyttö poikeaa nobelistin muusta tuotannosta, sillä sen novellit ovat saman naisen elämän osia. Loput Munrot ovatkin perinteisiä novellikokoelmia. Hykertelen tässä onnellisena, kun mietin, miten hienoja lukukokemuksia onkaan luvassa, jos tämä kirja on naisen heikompaa tuotantoa. Kaikki lukupiiriläiset totesivat, että tämä ei jää heidän ainoaksi Munrokseen.
Loppuun vielä herkkupala Munron kerronnasta. Kerjäläistytön viimeisessä tarinassa kerrotaan Ralph Gillespiestä, Rosen luokkatoverista, jonka kanssa Rosella on ollut sanaton yhteys koko kouluajan. Rose kohtaa Ralphin kotikaupungissaan vuosien jälkeen. Myöhemmin Rose lukee paikallislehdestä uutisen Ralphin kuolemasta: Rose ei kertonut kenellekään. Hän iloitsi siitä että oli edes yksi asia jota hän ei pilaisi kertomalla, vaikka tiesikin vaikenevansa yhtä paljon siksi, ettei hänellä ollut mitään kerrottavaa kuin kunnioittavaa häveliäisyyttä. Mitä hän voisi kertoa itsestään ja Ralph Gillespiestä? Mitä muuta kuin sen, että tämän elämä tuntui hänestä tutulta, tutummalta kuin niiden miesten joita hän oli rakastanut, piirua hänen omaansa paremmalta? (S. 259.)
Kerjäläistytön ovat lukeneet myös Tea With Anna Karenina -blogin Noora, jonka tiedän Munro-faniksi, Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus, Mustikkakummun Anna, Tarukirjan Margit, Kirjasähkökäyrän Mai, Kirsin kirjanurkan Kirsi, Juuri tällaista -blogin Ilse ja Opuscolon Valkoinen kirahvi.
