Blogistanian parhaat kirjat on valittu

Tässä ovat Blogistanian parhaat kirjat vuonna 2013:

Blogistanian Finlandia

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu




Blogistanian Globalia 

Haruki Murakami: 1Q84









Blogistanian Kuopus 

Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta



Blogistanian Tieto

Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta

Onnea voittajille!

Lisää tuloksia ja kommentteja voittajista löytyy näistä osoitteista: 

Blogistanian Finlandia: Kirjavinkit

Blogistanian Globalia: Kirjasfääri

Blogistanian Kuopus: Les! Lue!

Blogistanian Tieto: Luetut, lukemattomat


Luettua elämää -blogin ehdokkaat löytyvät täältä. (Blogistanian parhaat kirjat 2013 -valinnan äänestysohjeet voi käydä tarkistamassa vaikkapa täältä.) Blogistanian Tieto -voittaja, Tuula Karjalaisen Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta, sai minulta täydet 3 pistettä ja Blogistanian Finlandia -voittaja, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, sai minulta yhden pisteen. Blogistanian Globalian ja Blogistanian Kuopuksen voittajia en ole lukenut.

Kirjablogien ehdokaslistoilta voi käydä poimimassa toinen toistaan mielenkiintoisempia uutuuskirjoja omille lukulistoilleen!

Vuosi 2013 oli loistava kirjavuosi - toivottavasti tästäkin vuodesta tulee sellainen!

Blogistanian parhaat kirjat 2013 -ehdokkaani

Luettua elämää äänestää: 

Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto 2013

Luin viime vuonna yhteensä 30 vuoden 2013 uutuuskirjaa, joista suomalaisia aikuisten kirjoja oli 10 ja ulkomaisia kuusi, lastenkirjoja oli 12 ja lisäksi tietokirjoja oli kaksi. Voin siis äänestää kaikissa Blogistanian 2013 -kategorioissa.

Jokaisen kategorian ehdokaslistaan sai nimetä kolme kirjaa. Listan ensimmäinen kirja saa äänestyksessä 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmas 1 pisteen.

Jään kiinnostuneena odottamaan äänestystuloksia, jotka ilmestyvät huomenna 28.1.2014 näissä blogeissa:

Blogistanian Finlandia: Sallan lukupäiväkirja

Blogistanian Globalia: Kirjasfääri

Blogistanian Kuopus: Les! Lue!

Blogistanian Tieto: Luetut, lukemattomat





1. Hannu Väisänen: Taivaanvartijat  (3 p.)

Taivaanvartijat oli taivaallinen lukukokemus. Se lumosi minut aistillisuudellaan ja hauskuudellaan. Väisänen nauttii kerronnasta, ja hän on syvällisen ironian, myös itseironian, taituri.

2. Leena Krohn: Hotel Sapiens (2 p.)

Hotel Sapiens oli kutkuttavan älykäs mestariteos. Ironiaa ei puutu tästäkään teoksesta. Se pohtii ihmisyyttä ja jättää jälkeensä toivon. Hieno, kansainvälisen tason kotimainen kirja.

3. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (1 p.)

Taivaslaulun vaikuttavuus on sen kauniissa kielessä ja tabuja rikkovassa sisällössä. Listalleni se pääsi äitien, ja ennen kaikkea masentuneiden äitien, äänenkannattajana. Jos jokin viime vuoden kirjoista voi muuttaa maailmaa, tässä tapauksessa parantaa naisen asemaa vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä tai auttaa masentunutta ihmistä tai hänen läheisiään, se on tämä kirja.  

















1. John Irving: Minä olen monta (3 p.)

Minä olen monta oli minulle lukemisen juhlaa alusta loppuun. En voi vastustaa Irvingin tyyliä ja taitoa.  Minä olen monta on vahvasti yhteiskunnallinen, leikkisä, koskettava ja mukavan irstaskin. Irving yhdistää poskettomaan tyyliinsä Shakespearen draamat, ihmisten monet roolit ja sukupuolisuuden sellaiseksi sekamelskaksi, että en voinut kuin nautiskella. Kirjailija ottaa kantaa homoaviolittojen puolesta, ja toivon, että tämäkin kirja lisää maailmaan suvaitsevaisuutta.

2. Yiyun Li: Kulkurit (2 p.)

Kulkurit oli silmät avaava ja riipaiseva kirja Kiinasta. Yiyun Li kutoo herkkiä  ihmiskohtaloita niin taidokkaasti, että lukijan sydäntä puristaa. Ihmisten haparoivat elämänliekit, jotka totalitarismi sammuttaa, jättävät sieluun pysyvän jäljen.  

3. Anna Poznanski: Vii5i (1 p.)

Vii5i oli minulle vuoden paras dekkari. Se on hallittu kokonaisuus, jossa huikea jännitys rakennetaan geokätköilyn varaan. Se on innostuneesti kirjoitettu ja innostuneesti käännetty - ilo lukea!

















1. Laura Lähteenmäki: Iskelmiä (3 p.)

Iskelmiä kertoo siitä, miten kova halu nuorella tytöllä on tulla rakastetuksi. Se on aito ja kunnioittavasti kerrottu kasvutarina, joka jokaisen äidin ja tyttären pitäisi lukea.

2. Jussi Siirilä: Barrikadikesä (2 p.)

Barrikadikesä oli vuoden löytöjäni. Nauroin ääneen, sillä niin vetävästi ja hauskasti Siirilä kertoo Maya-sankarin elämästä. Silti kirja käsitteli myös vakavia teemoja. Loistava kokonaisuus! Tällaisia kirjoja tarvitaan herättämään tavallisten varhaisnuorten lukuinto.

3. Hannu Mäkelä: Ääni, joka etsi Laulua (1 p.)

Ääni, joka etsi Laulua nousee kolmoseksi kauniin kerrontansa ansiosta. Yksinäisyydestä voi kurkottaa kohti ystävyyttä ja yhteyttä. Kirja rohkaisee seikkailuun.







1. Tuula Karjalainen: Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta (3 p.)

Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta on selkeä ja taidokas kokonaisuus. Se on havainnollinen ja innostuneesti kirjoitettu tietokirja, jota piti ahmia kuin romaania.

2. Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä, Kirjablogikirja (2 p.)

Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä -kirjablogikirja kävi suoraan kirjabloggaajan sydämeen. Se antoi intohimoisille lukijoille äänen.




Valinnat olivat siinä, mutta edelleen tekee mieli hehkuttaa kotimaista kirjavuotta: Jari Tervon Esikoinen, Asko Sahlbergin Herodes, Kjell Westön Kangastus 38 (bloggaus tulossa), Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta sekä Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma Seitsemän enoa olivat hyvin lähellä Finlandian kärkikolmikkoa. Riikka Pelon Jokapäivänen elämämme on tuossa vasta aloitettuna. Monta muutakin hyvää jäi lukulistalle, ja huomenna julkaistava äänestyslista varmasti kasvattaa lukulistaa entisestään.

Lastenkirjoista Heli Laaksosen ja Elina Warstan Aapine putosi aivan viime hetkellä neljänneksi, vaikka sekin on upea teos. Enkä voi moittia takuuvarmoja viihdyttäjiä, Tatua ja Patua, Heinähattua ja Vilttiossua, Ellaa tai Risto Räppääjääkään. Kyllä on ollut lasten kanssakin kirjallinen juhlavuosi!

Tänä vuonna aion jättää uutuuksien metsästämisen vähälle ja keskittyä irkkukirjallisuuteen, Tove Janssoniin ja nobelisteihin. Toivottavasti kuitenkin pääsen äänestämään joka kategoriassa ensi vuonnakin.

Hyviä kirjoja talvipäiviinne!

Lukemisesta ja bloggaamisesta - haastavia kysymyksiä

Sain tällaisen ihanan kukan Kirjasähkökäyrän Mailta ja mukana seurasi kysymyksiä kirjallisuudesta ja bloggaamisesta. Kiitän haasteesta! Sama haaste löysi minut myös Mustikkakummun Annan kautta. Kiitos myös hänelle!

Olen pyöritellyt näitä kysymyksiä mielessäni jo jonkin aikaa, mutta en silti ole varma, vastaisinko huomenna samoin. Tänään tunnelma on kuitenkin tällainen:

Tässäpä Main mukavat kysymykset:

1. Miten muuten käyttäisit ajan, joka sinulla kuluu kirjabloggaamiseen?

Todennäköisesti käyttäisin tämän ajan kotitöiden tekemiseen tai käsitöihin. (Harrastukseni seuraukset voi nähdä, kun luo silmäyksen kaaokseen ympärilläni. Intohimoni eivät todellakaan kohdistu taloustöihin.)

2. Mitkä ovat viisi kirjaa, joista pidät eniten kirjablogissasi?

Viisi kirjaa ylitse muiden omassa blogissani ovat olleet Hannu Väisäsen Taivaanvartijat, Mihail Bulgagovin Saatana saapuu Moskovaan, Joel Lehtosen Putkinotko, Leena Krohnin Hotel Sapiens ja Ulla-Lena Lundbergin Jää.

3. Onko sinulla jokin inhokkikirja, mistä et pitänyt, mutta luit kuitenkin?

Osaan yleensä jättää inhokkikirjan kesken, mutta lukupiirikirjathan on luettava, eikös vain. Ehkä viime vuosien työläin lukukokemus minulle on ollut Riku Immosen HD-miehen seikkailut. Huh. Humanistin painajainen.

4. Mitä muuta harrastat kirjojen lukemisen ja niistä bloggaamisen lisäksi?

Harrastan liikuntaa: työnnän vauvaa rattaissa ahkerasti ja käyn jumpissa aina, kun vain suinkin pääsen. Kutominen on myös kivaa, mutta kausittaista, ja teatterissa käyn mahdollisimman paljon, mutta siihenkin ehti tulla melkein vuoden tauko vauvan myötä.

5. Onko sinulla ikioma lukupaikka ja millainen se on?

Ikioma lukupaikkani on oma sängynpuoliskoni, jossa on melko ruuhkaista. Joudun jakamaan sen lasten kanssa, joten en ole ihan varma, onko se edes omani.

6. Kuuluuko lukemiseesi herkuttelu, musiikin kuuntelu tai jokin muu kiva puuhastelu?

Herkut, musiikki tai muut puuhat unohtuvat tyystin, kun luen (ks. kohta 1). 

7. Käytätkö lukuharrastukseesi paljon rahaa? Riittääkö esim. tuhat euroa kaikkeen (sisältää messut ym ihanat lukuasut ja villasukat)?

Kyllä riittää 1000 euroa tähän harrastukseen. Ostan kirjoja paljon, mutta yleensä alennuksesta. Kirjasto on tullut taas rakkaaksi bloggaamisen myötä, sillä uutuudet löydän sieltä. Lukeminen taitaa olla suhteellisen halpa harrastus.

8. Missä säilytät kirjojasi?

Olisi helpompi vastata kysymykseen, missä en säilytä kirjoja. Jääkaappi ja sauna ovat varmaan ainoat paikat, joissa niitä ei ole. Pöydät, kaapit, kirjahyllyt - kaikki paikat ovat täynnä kirjoja.

9. Annoitko joululahjaksi kirjoja? Minkä nimisiä?

Joululahjaksi äidille lähti Laila Hirvisaaren Me Katariina, kummitädille Kristiina Harjulan Pispalan kiviä, miehen veljelle Jari Tervon Esikoinen, ystäville R. L. Stevensonin Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimailla ja Alice Munron Kerjäläistyttö. Lapsille lähti Tove Janssonia, Mauri Kunnasta ja vaikka mitä. Käärin varmaan parikymmentä kirjapakettia tänäkin jouluna. On ihanaa antaa lahjaksi kirja.

10.Mikä on hienointa lukuharrastuksessasi (uudet kirjat, messut, kirjablogi, kirjastot, oma aika, tarinat, kirjoista kirjoittaminen, klassikot, kirjapiirit...)

Hienoninta on aina vaan lukeminen. Mutta olen ikionnellinen lukupiireistä ja blogistani, jotka ovat entisestään rikastuttaneet lukemistani.

 

Ja tässä Annan heittämät pähkinät:

1. Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta yleensä luet?

Luen aina kun vain mahdollista, mutta eniten öisin, kun muut nukkuvat.

2. Kerro jokin lapsuuden lukumuistosi.

Näitä on aika monta, mutta parasta oli, kun äiti luki siskolleni ja minulle ääneen Pupu Tupunaa, Pekka Töpöhäntää ja muita kuvakirjoja.

3. Luetko runoja, ja jos luet, niin kuka on suosikkirunoilijasi?

Toki luen runoja. Wislava Szymborska ja Johanna Venho ovat suosikkejani.

4. Perinteinen kirja, äänikirja vai e-kirja? Miksi?

Perinteinen kirja ehdottomasti. En osaa keskittyä äänikirjoihin ja e-kirjoja varten tarvitsisin lukulaitteen, joka on kyllä harkinnassa. (Ks. kohta 8 edellisestä listasta.)

5. Mikä kirja on vaikuttanut sinuun eniten? Miksi?

Kyllä se on ollut jokin lastenkirja, Pikku prinssi tai Marikki ja Kesäkummun Tuikku, joita luin uudestaan ja uudestaan. Ne opettivat lukemaan. Lukemisen nautinto on niistä peräisin.

6. Missä kirjallisessa matkakohteessa haluaisit käydä?

Olen lähdössä Dubliniin ensi kesänä. Maltan tuskin odottaa.

7. Minkä lajityypin kirjoja et missään nimessä lue?

Kioskikirjallisuudesta sain joskus yliannostuksen, eikä romanttinen kirjallisuus tahdo oikein sytyttää. Ja alleviivaavat selviytymistarinat tyyliin Tuhat loistavaa aurinkoa tai Little Been tarina suututtavat minua.

8. Vaikuttaako kirjan ulkoasu osto- tai lainauspäätökseesi?

Kirjan ulkoasu vaikuttaa jonkin verran. Hyvä esimerkki ovat Adichien kirjat, joita kansien perusteella olen pitäyt viihdekirjoina. Ilmeisesti eivät ole.

9. Mikä on mielestäsi kaunein tai vaikuttavin kirjan nimi?

Minua eivät säväytä mitkään kauniit kirjan nimet - ne lähinnä aiheuttavat puistatuksia. Olen ennemminkin tiiviin otsikoinnin ystävä: Jää, Nälkävuosi, Herodes. Mitäpä niihin lisäämään. Ja kyllä vaikuttaa.

10. Mitä kirjaa suosittelet minulle?

Voisinpa suositella Asko Sahlbergin Herodes-järkälettä. Vaikka kaikille.

Sitten heitän tämän kukan ja haasteen eteenpäin kirjallisten kysymysten saattelemana Toisen tähden alla -blogiin Jaanalle, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan Annalle ja Tea with Anna Karenina -blogiin Nooralle:

1. Miksi päätit ruveta bloggaamaan?
2. Mikä blogiteksteistäsi on sinulle rakkain - minkä kirjoitit sydänverelläsi?
3. Mikä on paras kirjamuistosi?
4. Romantiikkaa vai jännitystä?
5. Kenet kirjailijan haluaisit tavata ja mitä hänelle sanoisit?
6. Mikä oli lapsuutesi tärkein kirja?
7. Kuinka paljon käytät päivässä aikaa lukemiseen ja bloggaamiseen?
8. Mikä kirja sai sinut viimeksi nauramaan ääneen?
9. Mikä kirja sai sinut viimeksi itkemään?
10. Minkä kirjan lukemista odotat erityisesti tänä vuonna?

Ihania talvipäiviä kaikille!

Kiva, kun olet täällä

 

Kiitän Opuscolon Valkoista kirahvia tällaisesta mukavasta tunnustuksesta ja piristyksestä! Voin myös todeta, että kiitos samoin, Valkoinen kirahvi. Ihanaa, että kirjoitat blogiasi! 

 

Tämä kuva ja teksti on tervehdys ja kiitos kaikille sivuilla viereileville lukijoille - kiva, kun olette täällä! On aina ihmeellistä, että jaksatte lukea ajatuksiani kirjoista. Jokainen lukija ilahduttaa ja jokainen kommentti, joka teksteihin tulee, on osoitus siitä, että kirjoista ollaan kiinnostuneita. Hyvistä kirjoista kannattaa pitää elämää. Ja ennen kaikkea: hyviä kirjoja kannattaa lukea!

 

 

Lähetän tämän tunnustuksen eteenpäin näille ahkerille bloggaajakollegoilleni ja -kommentoijilleni:

 

P.S. Rakastan kirjoja Saralle

Sinisen keskitien bleuelle

Oksan hyllyltä MarikaOksalle

Koko lailla kirjallisesti Jennille

 

Kiva, kun olette täällä!

Riikka Pelo Metsossa 20.1.2014

Finlandia-palkinnon voittanut Riikka Pelo vieraili Tampereen pääkirjastossa, Metsossa, maanantaina 20.1.2014. Kun kuulin vierailusta, ajattelin, etten uskalla yrittääkään päästä paikalle, sillä en ehtisi mitenkään lukea Pelon kirjaa Jokapäiväinen elämämme, jonka sain joululahjaksi. Ystävät kuitenkin houkuttelivat minut mukaansa, joten kaappasin kirjan laukkuuni ja lähdin mukaan - josko vaikka omistuskirjoituksen tohtisin pyytää. Onneksi lähdin. Finlandia-voittajaa haastatteli kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, ja oli ilo kuunnella kaunista keskustelua kiinnostavasta kirjasta.

Tilaisuus alkoi otteella, jonka Riikka Pelo luki Finlandialla palkitusta kirjastaan Jokapäiväinen elämämme. Ote määritteli heti tunnelman: nyt ollaan suuren kirjallisuuden äärellä. Kieli oli niin kaunista, että se tuntui pysäyttävän ajan.

Vilja-Tuulia Huotarinen määritteli tunnelmansa Pelon kirjasta vertaamalla lukukokemustaan helmistä tehtyyn käsirenkaaseen, jonka helmet ravistellaan teoksen sivuille. Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Aljasta. Kirjailija kertoi, kuinka hän oli ajatellut kirjansa kertovan ennen kaikkea äidin ja tyttären suhteesta, mutta oli huomannut sen mahdottomaksi. Hänen oli ollut pakko ottaa myös järjestelmä, Neuvostoliitto, mukaan teokseen, koska perheen kohtalosta on olemassa selvät dokumentit, joita ei voinut lopulta ohittaa, vaikka ne olivat karmeita.

Riikka Pelo kertoi kirjoitusprosessistaan jotenkin niin elävästi, että ainakin minä suorastaan haltioiduin. Kaikesta huokui kunnioitus runoilijaa ja hänen tytärtään kohtaan. Kirjailija kertoi, että hän etsi Aljalle sopivaa ääntä lähes vuoden verran ja saman verran kului myös Marinan äänen löytämiseen. Hän sanoi kuulostelleensa kieltä ja etsineensä sopivaa tilannetta ja paikkaa, jossa kuuluisi henkilöiden "läsnäolo ja hengitys", mutta kesti kauan, ennen kuin naiset "päästivät hänet elämäänsä". Lopulta raskaus oli olotila, joka tuntui olevan kuvattavalle oikea lähtökohta. Sitten löytyi myös tilanne, johon kirjailija äidin ja tyttären sijoitti.

Vilja-Tuulia Huotarinen kertoi lukeneensa kirjaa myös romaanina kirjoittamisesta. Marinalla ja Aljalla oli suunnitelmissa kirjoittaa yhteinen teos, josta on säilynyt Marinan kirjoittamia otteita nimellä Jokapäiväisen ennusmerkit. Aljan osuudesta ei ole säilynyt dokumentteja. Huotarinen sanoi, että hän kuvitteli Jokapäiväisen elämämme lopulta siksi kirjaksi, jonka äiti ja tytär ehkä olisivat voineet kirjoittaa. Riikka Pelo myönsi, että jotain sentapaista hänelläkin oli mielessään - hän halusi kirjoittaa ikään kuin Aljan osuuden.

Yleisö kysyi, kävikö kirjailija monta kertaa Venäjällä kirjoittamisen aikana, ja Pelo kertoi käyneensä Venäjällä elämässään kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän oli ollut kaksi viikkoa pioneerileirillä lapsuudessaan ja toisella kerralla hän oli käynyt tarkistamassa kirjaansa varten Moskovan rakennuksia ja oikeita kävelysuuntia. Hän oli käynyt myös Moskovan lähellä katsomassa taloa, jossa Tsvetajevojen perhe asui väärällä nimellä ja johon sijoittuvat kirjan traagisimmat tapahtumat. Paikka oli ollut kiinni ja vihainen koira oli estänyt tarkemman tutustumisen taloon. Hämmästyttävää on, että Pelo ei puhu eikä ymmärrä venäjää. Mietin, miten valtava työ on ollut materiaalin haalimisessa ja käsittelyssä!

Tilaisuuden jälkeen sain kuin sainkin kirjailijalta omistuskirjoituksen kirjaani ja luvan kuvata hänet blogiini. Odotan malttamattomana, että pääsisin lukemaan Pelon kirjan. Luvassa on mitä ilmeisemmin jotain häikäisevän kaunista: haastattelun lopuksi Vilja-Tuulia Huotarinen näytti meille kevyen ranneliikkeen, jolla käsirenkaan helmet lähtevät putoamaan.

 

Tässä on kuvattuna kirjabloggaajan onnen hetki ja kirjahyllyn uusi aarre. 

 

Kiitos kirjailijalle!

Leo Tolstoi: Kuinka hanhi jaetaan

Leo Tolstoi: Kuinka hanhi jaetaan. Satua ja totta, (koottuja tarinoita 1800-luvulta)
Kuvittaja: Matti Pikkujämsä
Suomentaja ja kokoaja: Martti Anhava
Kustantaja: Otava, 2008
Sivuja: 95
Mistä sain kirjan: joulupukki toi lapsille

Leo Tolstoin pieni kirjanen Kuinka hanhi jaetaan on tarttunut mukaani jostain kirja-alesta hauskan ulkonäkönsä ansiosta. Matti Pikkujämsän retrohenkinen kuvitus on sekoitus oranssia, ruskeaa ja valkoista ja kokonaisuutena vastustamaton. Ostaessani kirjaa tarkistin kirjailijan nimen pariinkin kertaan: Leo Tolstoi. Kyllä se on hän - Anna Kareninan ja Sodan ja rauhan kirjoittaja, 1800-luvun venäläistaituri, arvostettujen klassikoiden ja tolstoilaisuuden isä. Onko hän kirjoittanut satukirjan? Ja miten kirja on päätynyt tällaiseen kuosiin?

Vastaus hämmennykseen löytyy kirjan lopusta, johon on lisätty pieni tietoteksti kirjailijasta. Leo Tolstoi (1828 - 1910) kirjoitti paitsi rakastetut klassikkonsa, myös lukemistoja lapsille, joita hän opetti kotikylässään. Lukemistoihin hän kokosi mukaelmia kansantarinoista. Lisäksi hän on kirjoittanut luonnontieteellisiä lastuja (kuten kirjassa niitä nimitetään), pieniä selityksiä luonnonilmiöistä. Nämä on kirjasessa siroteltu satujen väliin esimerkiksi otsikoilla Mistä tuuli tulee?, Miksi ikkunat huurtuvat ja mistä kaste tulee?, Aurinko ja lämpö, Aistit. Erityisesti Tolstoi tuntuu rakastaneen puita, joiden kasvusta hänellä on monta tarinaa. Luonnonilmiöiden tarkastelu ja niiden ihaileva ihmettely istuvat hienosti elämää kunnioittavan tolstoilaisuuden aatteeseen. Tällaiset lukemistot ovat varmasti toimineet hyvin opetusmateriaalina 1800-luvulla.

Kirjan sadut ovat mainoita. Niissä on kansantarinoiden väkevää tuntua ja paikoin hämmentäviä opetuksia. Huijareiden henki on herkässä ja kiittämättömyys on todellakin maailman palkka, niin että lopuksi kuolla kupsahdetaan. Saduissa opetetaan myös sääliä ja anteeksiannon suurta voimaa - perin tärkeitä inhimillisiä tunteita, jotka tekevät ihmisistä ihmisiä. Esimerkiksi Piispa ja rosvo -sadussa rosvo jää kiinni piispan hopeinen kynttilänjalka ryöstösaaliinaan. Piispa rientää paikalle pelastamaan ryöväriä kiinniottajien kynsistä. Hän ojentaa roistolle toisenkin kynttilänjalan: "Miksi sinä, mies hyvä, otit vain toisen mukaasi? Minähän annoin sinulle molemmat." Silloin rosvo alkaa itkeä ja katuu tekoaan. Kirjaan nimeen viittaava satu Miten talonpoika hanhet jakoi on puolestaan venäläisen kansanluonteen ja huumorin hieno tiivistelmä.

Matti Pikkujämsän kuvitus täydentää luonnontieteelliset tekstit, mutta myös lyhyet ja oudotkin tarinat pieniksi taideteoksiksi. Jokainen aukeama on pieni seikkailu. Kuten kuvasta näkyy Sodan ja rauhan kirjoittaja on halutessaan osannut tiivistää tarinan neljään (!) virkkeeseen.

Kirja on kaikin puolin erikoinen, mutta siitä tuli melkoinen yllättäjä. En olisi voinut parempaa iltasatukirjaa keksiä kuusivuotiaalle pojalleni, joka rakastaa jännittäviä tarinoita ja toisaalta on kiinnostunut luonnonilmiöistä, kuten kaikki lapset. Hänen pyynnöstään parhaita satuja piti lukea siskoillekin, koska ne olivat niin kiehtovia. Jää, vesi ja höyry -ilmiöiden lukeminen sai välillä ääneenlukijan pään höyryämään, mutta lapset vain kuuntelivat tyytyväisinä. Ehkäpä tällaiset pienet tietoiskut solahtivat mukavasti heidän satumaailmansa sekaan. Lukemistot oppikirjoina ovat olleet ehkä toimivampia kuin nykyiset oppiainerajoitteiset tietokirjat.

Eipä silti, oppi meni perille aikuisellekin. Nyt kun pakkaset vihdoin alkoivat, olen Leo Tolstoin ansiosta täysin selvillä siitä, miksi eteisessä syntyy mieletön veto, kun aukaisee ulko-oven. Tarvitsin tämänkin havainnon tekemiseen hyvin seikkaperäisen, lapsille suunnatun selityksen. Kiitos siis Tolstoille vuosisadan taakse siitä, että katselen ympäristöäni taas vähän valppaampana, pikkuisen uusin silmin!



Kuinka hanhi jaetaan -kirjalla sain puolivahingossa yhden suorituksen lisää Jaanan Venäjää valloittamana -haasteeseen. Olen tästä hykerryttävästä venäläislöydöstä suorastaan innoissani.

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva, 1991
Alkuteos: Småtrollen och den översvämningen, 1945
Suomentaja: Jaakko Anhava
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 54
Mistä sain kirjan: joulupukki toi lapsille



Hän kertoi, millaista oli ollut kun hän oli pieni, kun muumipeikkojen ei tarvinnut vaeltaa kauheitten metsien halki ja järvien poikki löytääkseen asuinpaikan.
  Niinä aikoina he asuivat yhdessä talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana. (S. 15.)

Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen muumikirja. Jansson alkoi kirjoittaa muumitarinoita talvisodan aikaan vuonna 1939, jolloin hän halusi paeta ankaria aikoja aivan omaan mielikuvitusmaailmaansa. Maalaaminen ei sujunut, mutta tarinoita syntyi omaksi iloksi. Muumipeikon hahmo, jota Jansson oli jo piirtänyt jonkin aikaa, sai ympärilleen muita hahmoja, jotka yhdessä lähtivät seikkailemaan. Syntyivät muumipeikot. Kirja ilmestyi ensi kerran vasta vuonna 1945, kun eräs ystävä houkutteli Janssonin kokeilemaan, josko tarina julkaistaisiin. Loppu on historiaa. 

On vähän kummallista, että Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi suomeksi vasta vuonna 1991. Tarina ei ehkä ole niin vetävä kuin myöhemmissä kirjoissa, mutta on tällä kirjalla ansionsa. Tässä ensimmäisessä kirjassa nimittäin kerrotaan, missä muumipeikkoja asuu ehkä edelleenkin. Heidän alkuperäinen asuinpaikkansa on kaakeliuuni - ja jotain samaahan on kaakeliuunin muodossa ja muumitalossa, jonka Muumipappa perheelleen rakentaa. Muumit ja suuri tuhotulva paljastaa, miten Muumilaakso löytyi ja kuinka muumiperhe päätyi sinne asumaan.

Ensimmäinen muumitarina on hyvin samanlainen kuin viimeinenkin muumikirja, kuvakirja Vaarallinen matka. Molemmissa tehdään matkaa, jonka varrella kohdataan luonnonkatastrofeja ja vaelletaan halki pelottavien paikkojen. Muumit ja suuri tuhotulva -kirjassa matkalle lähtevät Muumipeikko ja hänen äitinsä (kirjassa ei aluksi  käytetä nimitystä Muumimamma, mutta loppupuolella löytyy jo tuttu nimitys), jotka etsivät Muumipeikon isää, joka on noin vain lähtenyt hattivattien mukaan ja hylännyt heidät. Muumipeikon äidillä on kuitenkin aavistus, että isä on pulassa, ja hänet täytyy pelastaa.

Seikkailu vie Muumipeikon ja hänen äitinsä pimeään metsään ja mustaan veteen, jossa heitä uhkaa Suuri käärme. He seikkailevat myös vanhan herran ihmeellisessä puutarhassa, jossa kaikki on tehty herkuista: Mutta kun Muumipeikko painoi kätensä lumeen, hän huomasi heti ettei se ollutkaan lunta vaan jäätelöä. Ja vihreä ruoho, joka murtui hänen jaloissaan, oli hienoa kehrättyä sokeria. Joka puolella niittyä virtasi kaikenvärisiä puroja, jotka kuohuivat ja poreilivat kultahiekkapohjan päällä. - Vihreää limonaatia! huusi Nipsu, joka oli kumartunut juomaan. - Ei se ole vettä , se on limonaatia. (S. 18)  Minulle tuli tästä maasta heti mieleen Roald Dahllin Jali ja suklaatehdas -kirja. Samanlainen herkkuparatiisihan on myös tehtaanjohtaja Vili Vonkalla. Lieneekö sattumaa? Vanhassa herrassa ja Vili Vonkan hahmossa on myös jotain samaa. (Dahlin kirja on vuodelta  1964. Yritin etsiä tietoa, milloin Muumit ja suuri tuhotulva olisi käännetty englanniksi, mutta en yhtäkkiä sitä löytänyt. Tietääkö joku?)

Muumit ja suuri tuhotulva on satu, jossa on kaikki perinteiset sadun ainekset. Hahmot seikkailevat, kohtaavat matkalla sekä ystäviä että vihollisia, auttavat toisiaan selviytymään, saavat tehtävän suoritettua ja kaikki käy lopulta onnellisesti. Mutta kuvataiteilijan satukirjassa on yksi piirre ylitse muiden, ja se on tietysti kuvitus.

Muuumit ja suuri tuhotulva on herkästi kuvitettu. Tuula Karjalainen kehuu Tove Jansson -elämäkerrassaan Janssonin viivaa aivan erityisen kauniiksi, ja tässä kirjassa sitä saa ihailla. Myöhemistä muumikirjoista tämän kirjan kuvitus poikkeaa hiukan tyyliltään, sillä
kuvituksessa on mukana paratiisisaarten kukkia, hedelmäpuita ja muun muassa palmu, jota tarinassa ihmetellään. Myös eksoottinen marabuherra on juonessa mukana. Jansson suunnitteli aivan tosissaan muuttoa ja taiteilijasiirtokunnan perustamista Marokkoon tai Tonga-saarille. Hän säästi sitä varten rahaakin. Haaveet jäivät piirrettyjen eksoottisten kukkien tasolle, mutta tässä kirjassa ne vielä elävät. Tarinassa jopa nukutaan kaktuksen alla, vaikka ympäristö suorastaan lotisee märkyyttään tuhotulvan seurauksena!

Muumit ja suuri tuhotulva -kirja siis aloitti Muumien tarun ja esitteli hahmoista muumien ohella Nipsun, hemulit ja hattivatit. Kirjaa on nyt luettu blogeissa paljon, esimerkiksi Opuscolossa, sillä Jansson-juhlavuoden kunniaksi varmaan aika moni on ottanut tavoitteekseen lukea kaikki muumikirjat tämän vuoden aikana. Alusta on hyvä aloittaa.

Osallistun kirjalla sekä Facebookin Tove Jansson -juhlavuosi 2014 -haasteeseen että Opuscolon Vuosi Toven matkassa -haasteeseen.