sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Katja Kettu: Kätilö

Katja Kettu: Kätilö, 2011
Kustantaja: WSOY
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 344
Mistä sain kirjan: ystävältä lainassa



Katja Ketun Kätilö oli minulle melkein ylivoimainen lukukokemus. Kirja on voittanut palkintoja, muun muassa Blogistanian Finlandian vuonna 2011, ja ollut lukulistallani jo kauan. Mutta kun korviini kantautui hyvin kriittisiäkin kommentteja kirjasta, en ollut enää kovin innokas aloittamaan lukemista. Kirjan aiheena oleva jatkosota ja Lapin sota ovat kuitenkin olleet yksi hallitseva teema blogini aikana lukemissani kirjoissa ja tiesin, että tämä kirja täydentäisi lukuputkeani, johon kuuluvat Heidi Kongäksen Dora, Dora sekä Jenni Linturin Isänmaan tähden, joissa molemmissa kuvattiin Suomen aseveljeyttä Saksan kanssa toisessa maailmansodassa.

Kätilö muistutti paljosta muustakin, sillä kirjan alku toi vahvasti mieleeni Kerstin Ekmanin upean Sudentalja-trilogian ensimmäisen osan Herran armo, jonka päähenkilönä on Ruotsin Lapissa työskentelevä kätilö. Hänkin joutuu kirjan alussa auttamaan ei-toivotun lapsen synnytyksessä ja toteamaan lapsen katoamisen. Kuinka ollakaan, luin viime syksynä myös John Irvingin Oman elämänsä sankarin, jonka päähenkilö, Homer Wells, ei voi välttää kohtaloaan ryhtyä "Jumalan töihin", eli synnytyslääkäriksi, joka tekee myös abortteja. Katja Ketun kirjan päähenkilökin puhuu "Jumalan töistä" toimittaessaan lapsen päästöjä tai lähdetyksiä.

Kätilön teemat ovat siis pyörineet lähiaikoina lukemassani kirjallisuudessa paljonkin. Miksi minulle melkein kävi kälämisti tämän kirjan kanssa? Ensimmäiset sata sivua luettuani olin aivan pyörällä päästäni, kuka oli kuka ja mitä tapahtui parhaillaan ja mitä oli jo tapahtunut. Henkilöistä käytettiin useita nimityksiä ja kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, ketä kulloinkin tarkoitettiin. Lisäksi laskin joltain satunnaiselta sivulta peräti kahdeksan sanaa, joiden täsmällistä merkitystä en ymmärtänyt. Osa kirjan minulle vieraista sanoista oli ilmeisesti peräpohjalaisia murresanoja (jutaaminen, onkaaminen, kirvaaminen, kisuaminen, koparot, kiveliö, kläpi, kohvainen, visto), osa ilmeisesti kirjailijan uudissanoja tai runollisia ilmaisuja (pihkankirpeä, rautaomenainen, persiljanpuhdas, kelpokylki, sienestäjän sielu), joita kaunokirjallisuudessa - toivottavasti - aina jonkin verran on, ja tässä niitä oli lukuisasti. Peräpohjalaismurteen nuottiin tottuminen vei oman aikansa (Tehet sie minule seppelhen?) ja sanajärjestyksen vanhoillisuus (verbit lauseiden lopussa) haki omaa rytmiään. Epämääräinen ja epätäsmällinen olo aiheutti sen, että aloitin kirjan alusta. Sitten alkoi sujua: henkilöt selkiytyivät ja oma sanavarastoni laajeni.

Yhtenä Kätilön päähenkilönä on siis ehdottomasti kieli. Parhaimmillaan kieli säkenöi, alkaa vyöryä kohti. Se on vimmaista ja lihallista, suopursun henkeäsalpaavaa, villiä tuoksua. Mutta niin on kirjan varsinainen päähenkilökin, kätilö. Vikasilmä, Villisilmä, punikin pentu, kylähullun narttukoira, Medizinitsa, Fräulein Schwester, jolla on parantajan kädet ja laulun lahja. Kirjan kieli on myös rujoa ja hyökkäävää, kuvottavaakin, yhtä himoa ja löyhkää. Välillä se tuntuu olevan liikaa: Tiesin vain, että tekisin mitä tahansa jos saisin kauniita karvaomenoitasi vielä joskus kouraani punnita ja niitä hitaasti lipitellä Kuolleen miehen vuonon valoyössä. Mitä vain, jota saisin taivaanlemuasi nuuhkia ja hiestä märkänä viereesi nukahtaa.

Saksalaisten miehittämä Lappi on rajaton ja raaka. Venäjän ja Saksan pohjoinen rintama elää, tykit jyskyvät taustalla. Välillä kuljetaan miehitetyn Norjan puolella Jäämeren rannalla Kuolleen miehen majalla, merellä ja vuonoissa, välillä ollaan Suomen puolella, välillä Titovkan vankileirillä. Lapin luonto, kasvit ja ihmiset onkaavat ympärillä ja räkkä pauhaa korvissa.

Kätilö on julma romaani. Ihmiset ovat julmia toisilleen, luonto on julmaa, sota on julmaa, rakkaus on julmaa. Inhimillisyys on ylellisyyttä, johon harvalla ja vain hetkittäin on varaa. Jumalaa ei näy, ja  Laestadiuksen saarnakirjakin poltetaan rakkauden "nimessä ja veressä". Titovkan vankileirin Operaatio navetta on kaiken julmuuden huippu, sota kauheimmillaan. Kun rotuerottelu asettaa ihmiset arvojärjestykseen, niin näin se menee: saksalaiset, suomalaiset ja norjalaiset, saamelaiset, ryssät ja lopuksi naiset.

Keneenkään kirjan minäkertojista ei pysty samaistumaan, kaikki he syyllistyvät eläimellisiin tekoihin, ovat hulluja. Hulluiksi heidät tekee sota, jatkuva eloonjäämiskamppailu. Mutta hulluksi tekee myös rakkaus. On pelottavaa ajatella, mihin kaikkeen kuka tahansa ihminen pystyy, kun ei ole rajoja eikä lakeja, vain armotonta elämistä. Pakkotyö, nälkä, raiskaukset, teloitukset, ihmiskokeet, ruumiskasat, palavan lihan käry - onko ihmisen julmuudella mitään rajaa?

Kätilö ei ollut minulle lukunautinto. Luin sitä kauan ja välillä mietin jo, alkoiko tästä niin sanottu lukujumi, kun ei maittanut, ei oikein millään. Loppua kohti lukutahti parani, mutta ahmimisintoa ei tullut missään kohtaa. Juoni kuroutui liian hitaasti minun makuuni, kieli vaati keskittymistä ja sulattamista. Sodan hirveyksiä en pystynyt kohtaamaan kuin palan kerrallaan.

Silti olen tyytyväinen, että kirjan luin, kuten on lukenut lähes jokainen muukin kirjabloggaaja. Kirja äänestettiinkin vuoden 2011 Blogistanian Finlandia -voittajaksi. En linkitä tähän erikseen yhtäkään blogia, mutta blogini etusivulta löytyvät linkit noin pariinkymmeneen blogiin, joissa melkein kaikissa on luettu myös Kätilö. Katja Ketun tuotantoa haluan ehdottomasti lukea lisää.

23 kommenttia:

  1. Kirjan teksti oli niin vahvaa, että luin kolme sivua päivässä. Muutaman päivän jälkeen totuin tekstiin ja pystyin lukemaan hiukan pitempiä pätkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin minun lukemiseni oli aluksi.

      Vihdoin sain tämän bloggauksenkin kirjoitettua loppuun, vaikka Blogger oli julkaissut tämän keskeneräisenä ja ilman kuvaa... :)

      Poista
  2. Minulla Kätilö on yhä lukematta. Ennakko-odotukset ovat niin korkealla että se on yksi syy miksen kirjan pariin ole vielä uskaltanut. Minulle on siis puolestaan helpottavaa lukemisen kannalta huomata kriittisempiäkin postauksia. Ehdottomasti aion kirjan jossain vaiheessa lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä kannattaa lukea, ehdottomasti. Mutta minulle tämä oli aika työläs kirja. Vaikka nyt kun luen noita sitaattejani, niin nehän ovatkin kovin eläväisen tuntuisia.

      Poista
  3. Olen lukenut useita postauksia Kätilöstä, mutta jostain syystä en ole syttynyt. Voi johtua siitäkin, että pääsääntöisesti kaikenlaiset sotakirjat ovat suuri turn off minulle.

    Tekstinäytteesi perusteella Ketun kieli vaikuttaa kyllä kiehtovalta, samoin oikeastaan asetelman rujous ja rumuus. Kovin vahvasti murrekieliset kirjat eivät tosin innosta minua.

    Taidan laittaa tämän kirjan ei-kiireelliselle hankintalistalle eli jos joskus tulee eteen edullisesti, niin voin ostaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä voi suositella luettavaksi. Sotakirjat puolestaan tekevät yleensä minuun vaikutuksen ja luen niitä henki kurkussa ja liikuttuneena. Tämän kirjan kieli oli lopulta tenhoavinta koko kirjassa.

      Poista
  4. Kätilö oli vahva lukukokemus. Toivon vain, ettei Kettu menisi enää yhtään rujompaan suuntaan tyylissään. Hänen ensimmäinen kirjansa Surujenkerääjä vihjasi ja vaikeni, mikä viehättää minua tyylillisesti enemmän kuin revittely. Novellikokelema Piippuhylly, jossa esiityy Kätilöstä tuttuja henkilöitä on Kätilöäkin hurjempi. Loppunovelli tuntui suorastaan pornolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin nyt lukea Surujenkerääjän ja Piippuhyllyn, josta en ole arvioita vielä lukenut juuri siksi, etten saisi liikaa ennakkotuntemuksia... Minuunkin toimii vihjailu paremmin kuin suora kerronta. Puhdistus ja Dora, Dora toimivat historiallisten kauheuksien esittelijöinä minulle tehokkaammin kuin Kätilö.

      Poista
  5. Lensin tämän kirjan parissa. Kertakaikkiaan tässä oli ytyä ja ypäkkää kyytiä. Piippuhyllyn kanssa olen Marjatta Mentulan linjoilla. Roisi kieli ei saa olla pääasia. Tarina ja henkilöt ne vievät lukijan sydämen. Niin kävi tämän kirjan osalta minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kirjan henkilöt jäivät hulluiksi ja osoittautuivat julmiksi. Toisaalta ajattelin, että sota tekee kaikista tuollaisia hirviöitä. Pelottavaa. Lopulta kieli jäi minulle tärkeimmäksi osaksi tätä kirjaa. Mutta en tosiaan kaipaisi yhtään roisimpaa kielenkäyttöä.

      Poista
  6. Hienosti kirjoitat, ja minäkin olen laillasi iloinen että luit Kätilön, vaikket sille ihan täysin syttynytkään ja lukukokemus oli takkuinen. :) Minulle Kätilö on ollut yksi väkevimmistä lukukokemuksista vuosiin. Ihastuin aika lailla varauksetta, mutta olen kanssasi samaa mieltä: kielen kanssa mennään jo aika lailla rajoilla. Jos kieli olisi yhtään tuosta roisimpaa, en minäkään ehkä jaksaisi.

    Piippuhylly odottelee minullakin lukuvuoroaan, haluaisin ehtiä sen pariin vielä syksyn aikana (no joo, siis ennen Blogistanian Finlandiaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan jälkimaku on vahva edelleen, eli tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät mieleen muhimaan, kuten usein käy kirjoille, joiden lukeminen vaatii syystä tai toisesta ponnisteluja. Vaikuttava kirjahan tämä on, ehdottomasti, ja olen tyytyväinen siihen, että sen luin.

      Piippuhyllyn kanssa en pidä kiirettä, jaksan odottaa sopivaa hetkeä. Blogien perusteella sen kieli on vielä hurjempaa kuin Kätilössä. Täytyy kerätä voimia. :)

      Poista
  7. sanontaa ei sen nain mene ei kaytetty noihin aikoihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Kyseessä on kuitenkin kaunokirja, joten ihan joka sanan tai sanonnan oikeellisuuden pohdinta ei ole oleellista. Mielestäni Kettu tavoittaa aikakauden kaoottisuuden ja sodan julmuuden kuitenkin hienosti.

      Poista
  8. Viimeiseen: olet ihan oikeassa. Luin Kätilön niin putkeen kuin saatoin. Verevää kieltä. Piippuhylly piti heti laittaa varaukseen ja sekin meni nopeasti. En osannut kieltäkään pahastella, mutta ikääkin on jo sen verran, että mieluummin äimistelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin vimma Ketun kerronnassa on ja se vimma uppoutuu tunteisiin ja kuviin syvälle. Piippuhylly pitänee lukea jossain vaiheessa.

      Poista
    2. Kuuntelin Kätilön äänikirjana, Eija Ahvon lukemana. Se tempaisi mukaansa heti alusta pitäen. Luettuna murresanat ja kieli varmaan olisivat olleet hankalia mutta Ahvon lukemana kieli oli mielenkiintoista, väkevää ja voimallista. Kerrassaan ihanan kamala kirja.

      Poista
    3. Eija Ahvo kuulosta juuri sopivalta lukijalta tälle kirjalle. Nyt kun lukemisesta on kulunut kuukausia, kieli elää vieläkin. Se on jättänyt vahvoja kuvia mieleen. Ihanan kamalaksi sitä voisikin kutsua.

      Poista
  9. Luin, tai siis kuuntelin Eija Ahvon lukemana. just päättyi. Yllätyin kovasti kauniista ja runollisesta kielestä. Alapäillä retosteli oli jo ennalta tiedossa, joten koetin vain kestää ja eläytyä siihen voimakkaan visuaalisesti. Ennakkoluulot Kettua kohtaan ainakin karisivat. Hän osaa kielen ja hurmata draaman tajulla. Vrt.Sofi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä noissa nuorissa naisissa tosiaan on samaa. Sofi Oksasen kieli ei ole kuitenkaan yhtä väkevää, vaikka kerronta on muuten hyvin ilmaisuvoimaista, kuten Ketullakin.

      Tämä sopii varmasti hyvin äänikirjaksi. Kieli on niin verevää, että sen voisi kuvitella puheeksikin. Voimakas visuaalisuus tästä tekikin vaikuttavaa kirjallisuutta.

      Poista
  10. Katsoin Kätilö-elokuvan eilen. Se oli hyvä! Pidin myös ohjauksesta, jota on kritiikeissä arvioitu huonoksi. Rakkaussuhde tuntui uskottavalta.
    Kieli ei tuntunut elokuvassa pahalta. Siinä oli vain pohjoisen suoruutta, Kososen puhumana jop viattomuutta.
    Ihan kuin loppu olisi mennyt toisin kuin kirjassa, mutta ei sillä mitään väliä. Minulla on kirjan lukemisesta aikaa, joten en enää osannut niin verrata siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on edelleen elokuva näkemättä. Yritin aloittaa Yöperhosta, mutta se tuntui aivan kauhealta kurjalta. Yritän paremmalla hetkellä uudestaan.

      Poista
  11. No olipa kirja! Ensimmäiset sivut tankkasin oudonoloisen kielen takia monta kertaa, mutta sitten mentiin. Minusta kaikki oli täydellistä. Ja aika kamalaa. Mutta kieli ihanaa ja voimakasta. Tarina hurja.Kosketti kovasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!