sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Merta päin - kohti Bengtskäriä!



Rakkaan ystäväjoukon kesken perustimme muutama vuosi sitten hyvin epämuodollisen luku-matkapiirin tai matka-lukupiirin. Tavoitteena on valita vuosittain uusi matkakohde, johon reissaamme yhdessä. Ennen matkaa yritämme lukea mahdollisimman paljon kyseisen matkakohdemaan kirjallisuutta - kukin kuitenkin oman arkensa puitteissa. Voi siis valita, onko päämäärä eli matkakohde tärkeämpi kuin itse matka (ne kirjat) vai matka tärkeämpi kuin päämäärä. Reissulle voi lähteä lukematta yhtään kirjaa tai voi lukea kirjoja lähtemättä matkalle.

Tämän idean mukaan luimme ensimmäisenä vuonna ruotsalaista kirjallisuutta ja kävimme Tukholmassa (jonne en päässyt mukaan) ja toisena vuonna luimme virolaista kirjallisuutta ja kävimme Tartossa.

Viime vuonna, lukupiirimme kolmantena vuonna, matkakohteena oli Dublin, joten luimme irlantilaiskirjallisuutta. Matkasta syntyi pari kirjallista bloggausta, ensin irkkukirjallisuudesta yleensä ja sitten James Joycen Dublinista.

Bloggaukseni majakkakuva on Howthista, Irlanninmeren rannalta. Tässä maisemassa syntyi idea tämän vuoden matkakohteesta, joka ei olekaan maa, vaan meri. Olemme lähdössä kesällä Bengtskäriin!

Tänä vuonna olisi siis pitänyt lukea erityisen paljon meriaiheista kirjallisuutta. Kuinka ollakaan, olen lukenut vasta kaksi kategoriaan sopivaa kirjaa, nimittäin Petri Tammisen Meriromaanin (josta bloggaan mahdollisimman pian) ja Pablo Nerudan Andien mainingit -runokokoelman, jossa on paljon muutakin kuin merta.

Blogiaikanani olen kuitenkin lukenut nämä meriaiheiset kirjat:



Näistä Kesäkirja, Kerro minulle, Zorbas, Jää ja Tuulenpesä ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Aransaarilla olen käynytkin, joten irlantilaisen J.M. Syngen Aransaaret on suorastaan rakas kirja.

Toivoisin nyt lukijoilta vinkkejä hyvistä meriromaaneista!

8 kommenttia:

  1. Ennen Bengtskärille menoa kannattaa lukea Paula Wilsonin Bengtskär - Majakka, koti ja taistelutanner. Hieno tietokirja Bengtskäristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Panenkin sen heti hankintalistalle.

      Poista
  2. Kuinka ihana idea onkaan yhdistää kirjat ja matkat! Majakalle pääseminen on omistakin haaveistani.

    Sinun Irlanti-kirjasi tulevat olemaan minulle tarpeen ensi kesää ajatellen, toivon myös pääseväni tuonne Howthiinkin, vaikka aion perheeni kanssa yöpyä noin 15 kilometriä Dublinista etelään.

    Yksi hieno merikirja on Susan Fletcherin Meriharakat. Moni bloggaajat on rakastanut myös Claudie Gallayn Tyrskyjä (joka oli minulle hyvä, muttei rakas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Katja! <3

      Meriharakat onkin jo hyllyssäni odottamassa - siihen on nyt tartuttava. Tyrskyt olin aivan unohtanut, vaikka olen lukenut siitä muutaman arvionkin.

      Howth on niin kaunis paikka! Siellä on hienot vaellusreitit, joista ainakin lyhyimmistä selviävät lapsetkin. Vietimme siellä kokonaisen päivän, vaelsimme aallonmurtajalla, kylässä ja rantavalleilla ja söimme eräässä sataman ravintolassa (jossa istuessa lokki kakkasi päälleni). Kerrassaan ikimuistoinen päivä. Dublinista sinne pääsi näppärästi paikallisjunalla (20 min).

      Poista
  3. Tämä ei liity kyllä mitenkään Bengtskäriin eikä aivan tavanomaisesti mereenkään, mutta suosittelen joskus lukemaan Steven Hallin Haitekstin. Hyvin erikoinen ja jännittävä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä erikoinen, sillä luin sen silloin ilmestymisensä aikoihin, enkä paljon ymmärtänyt... Muistaakseni siinäkin riitti vettä. Kiitos vinkistä kuitenkin, Joululainen! :)

      Poista
  4. Palaan tänne paremmalla ajalla, mutta nyt haluan vinkata eräästä vanhasta ja unohdetusta kirjasta: Sally Salmisen Katriina. En ole itsekään kirjaa vielä lukenut, mutta sitä on minulle suositeltu hienona saaristolaiselämän kuvauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Sara! ❤ Taidanpa yrittää divareista sitä etsiä. Muutama meriaiheinen kirja tuossa on jo pinossa. Matkakuume nousee...

      Poista

Kiitos kommentista!