torstai 20. huhtikuuta 2017

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni, 2016
Alkuteos: L'amica geniale
Suomentaja: Helinä Kangas
Kustantaja: WSOY
Kansi: Martti Ruokonen
Sivuja: 362
Mistä sain kirjan: oma ostos



Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa, Loistava ystäväni, on niin koukuttavaa luettavaa, että päässä humisee. Olin lukenut kirjasta ylistäviä blogiarvioita, ja teos pääsi toiselle sijalle viime vuoden Blogistanian Globalia -äänestyksessä. Etukäteen vähän pelkäsin kirjan mainetta: jos kirja on kovin kehuttu, odotukset nousevat liian korkeiksi ja usein tulee petyttyä kirjaan. Ei tällä kertaa.

Ferranten kerronta on äärettömän sujuvaa, ja suomentaja Helinä Kangas ansaitsee suuret kiitokset työstään. En muista milloin olisin lukenut käännöskirjaa - tai ylipäätään mitään kirjaa - tällaista vauhtia. Mikään ei tökkinyt, vaan virkkeet suorastaan työnsivät tarinaa eteenpäin. Kieli ei kikkaile, se ei ole mitenkään uudistavaa tai teennäistä, se vain kertoo ja se riittää.

Kirjan alku on lähes maaginen: kahden pienen tytön välille syttyvä ystävyys on kerrottu sellaisella otteella, että lapsuuden leikkien taikapiiri tavoittaa myös lukijan. Tulee mieleen nobelisti Alice Munron Kerjäläistyttö tai Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia, joissa molemmissa on mestarillista lapsuudenkuvausta.

Loistavan ystäväni kertojanääni on Elenan, Lenùn. Toiseksi päähenkilöksi nousee hänen älykäs, mutta oikukas, ystävänsä Rafaella, jota muut kutsuvat Linaksi, mutta Elena kutsuu häntä Lilaksi. Jo pienenä Lila yllyttää Elenan ylittämään rajojaan ja haastaa hänet mukaansa vaarallisiin seikkailuihin. Tyttöjen ystävyydestä tulee luja, vaikka siitä ei puutu kilpailua, kateutta eikä mielipahaakaan.

Napoli-sarja sijoittuu tietysti Napoliin, ja koska olen käynyt siellä kaksi kertaa, saatoin kuvitella kaupungin ympärilleni. Näin mielessäni nuhjuiset ja roskaiset, kapeat kadut, sekä talojen väliin, katujen ylle levitetyt pyykit. (Tämä matka -blogista voi käydä kurkkimassa nykypäivän Napolin tunnelmia.) Kaduille kuvittelin komeat italianot ja sirot signorat, jotka kulkevat itsevarmoin askelin piikkikoroissaan. Ja tietysti teoksen lapset, jotka varttuvat kaupungin köyhissä kerrostalokortteleissa nuoriksi naisiksi ja miehiksi.

Nähdä Napoli ja kuolla -sanonta on peräisin 1700-luvulta ja kertoo siitä, että Napoli on ympäristöineen niin kaunis, että sen nähtyään on valmis kuolemaan. Napolia  ei voi unohtaa, mutta kaukana ovat sen kauneuden päivät myös siitä toisen maailmansodan jälkeisestä Italiasta, josta Ferranten romaani kertoo.

En ikävöi lapsuuttamme, se oli täynnä väkivaltaa (s. 32). Etelä-Italian sosiokulttuurinen perusta paljastuu kirjassa pikkuhiljaa. Kirjan myötä ymmärrän, mitä Pertti Arajärvi tarkoitti sosiaalisella pääomalla, josta hän kertoi eräällä luennollaan. Se tarkoittaa luottamusta, joka yhteisössä vallitsee ihmisten välillä. Kun on tutkittu syitä, miksi hyvinvointivaltiot ovat menestyneet, ja on verrattu rikasta Pohjois-Italiaa ja köyhää Etelä-Italiaa, on selvinnyt, että hyvinvointi vaatii paljon sosiaalista pääomaa. Sitä ei Etelä-Italiassa ole. Ihmiset eivät voi luottaa toisiinsa, saati viranomaisiin.

Lenùn ja Lilan kotikortteleissa rehottavat camorra, väkivalta ja koronkiskonta, ja kasvaessaan tytöt heräävät katsomaan ympäristöään ja sen asukkaita eri silmin. Perheiden väliset suhteet, vanhat kaunat ja kiitollisuudenvelat sekä nöyryytykset vaikuttavat kaikkeen ihmisten kanssakäymiseen: "Tuo on ollut sodassa ja tappanut, tuo on pamputtanut ja juottanut risiiniöljyä, tuo on ilmiantanut vaikka kuinka monta, tuo on näännyttänyt oman äitinsä nälkään, tuossa talossa on kidutettu ja tapettu, näillä kivillä on marssittu ja tehty roomalaisia tervehdyksiä, tässä kadunkulmassa on hakattu ihmisiä, noiden rahat tulevat nälkäisten selkänahasta...(s. 161.)"

Olen juhlinut Etelä-Italiassa ystäväni häitä, ja ikimuistoisella hääreissulla me morsiamen ystävät ihmettelimme, mihin kaikki sirot italialaiset kaunottaret ajan myötä katoavat. Milloin heistä tulee tohvelit jalassa lyllertäviä, ylipainoisia mammoja? Elena Ferranten Loistava ystäväni vastaa tähänkin kysymykseen. Naisen asema on olematon eteläitalialaisessa kulttuurissa:
"Jos sinä maksat minulle palkkaa, niin minä katson että Lila saa käydä koulua", Rino sanoi.
"Käydä koulua? Minkä takia, olenko minä käynyt koulua?"
"Et."
"Oletko sinä käynyt koulua?"
"En"
"No, miksi sisaresi, joka on tyttö, pitäisi käydä koulua?" (S. 67.)

Millaista on kasvaa naiseksi sodanjälkeisessä Etelä-Italiassa? Siitä kertoo Ferranten kirja, ja pahuksen kiehtovasti kertookin. Tytöt yrittävät vuoroin sopeutua ympäristöönsä, vuoroin kapinoida sitä vastaan. Kun toinen älykkäistä tytöistä saa käydä koulua, mutta toinen ei, saadaan kertomukseen jännitteitä ystävysten välille mutta myös ystävysten ja heidän korttelinsa muiden asukkaiden välille. Nämä tytöt, jotka ruokkivat älyllään toisiaan, etsivät omaa paikkaansa ja yrittävät järjestää ja ymmärtää elämäänsä parhaansa mukaan. Miten heidän käy? Tuleeko heistä onnellisia?

En ollut nahoissani pysyä, kun Loistava ystäväni päättyy italialaisten häiden kuvaukseen (koska olen ollut vieraana sellaisissa, näin kaiken hyvin elävänä mielessäni). Ferranten kirjassa häät keikauttavat kaiken nurin. Niihin on ladattu valhe, joka kääntää elämän aivan toiseksi. Valheen paljastuminen luo kirjaan niin vahvan koukun, että pakkohan Ferranten seuraava kirja, Uuden nimen tarina, oli aloittaa saman tien. Ferranten Loistava ystäväni -kirjalla on aito italialainen temperamentti: räiskyvä, antaumuksellinen, totinen ja lumoava.





Loistavaa ystävääni on luettu paljon kirjablogeissa: Kirja hyllyssä, Mari A:n kirjablogi ja Leena Lumi, josta löytyy kattava lista muistakin kirjasta kirjoittaneista blogeista. Kuittaan kirjalla HelMetin lukuhaasteen kohdan 38. Kirjassa mennään naimisiin.

8 kommenttia:

  1. Elina, niin samaa mieltä<3 Kerrankin kunnon kirjasarja, joka sai minutkin taas lukemaan aamukolmeen.

    Näissä olisi sekä tässä että jatko-osassa paljonkin pohdittavaa ja puhuttavaa, mutta pitää varoa, ettei spoilaa toisten nautintoa. Jos eka osa jäi jännittävään koukkuun, sama tapahtuu tokassakin eli nyt odotetaan kolmatta. Kaikki muut kirjat muuten jäävät odottamaan, kun Ferrante ilmestyy:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen niin samoissa tunnelmissa kanssasi! (Eikä ole ensimmäinen kerta, kun meillä osuu suosikki samaan kohtaan.) <3

      Kirjassa on moni osa-alueita, jotka kiehtovat. Olen myös melkoinen Italia-fani ja vieraillut maassa neljä kertaa. Ero pohjoisen ja etelän välillä on huikea, ja tässä kirjassa on kiehtovasti hypätty siihen kaoottisempaan ja perinteiseen Italian puoliskoon.

      On vaikea kuvitella mitään parempaa koukkkua, kuin tässä I kirjassa oli. Nyt rupesi jännittämään tämän toisen osan kanssa (olen vasta puolivälissä kirjaa).

      <3

      Poista
  2. Ai miten hienosti palautat mieleen kirjan tunnelmia! Nyt alkoi kutkutella: Uuden nimen tarina pitää hankkia pikapuoliin luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen puolivälissä kakkososaa, enkä haluaisi muuta tehdäkään kuin lukea sitä. Ah!

      Poista
    2. Samaa mieltä kuin Jonna! Kiitos kirjan tunnelman mieleenpalauttamisesta! Sain juuri tänään kirjastosta viestin, että varaamani kakkososa on saapunut minulle. Maltan tuskin odottaa!

      Poista
    3. Mahtavaa! Nyt minulla on enää 100 sivua jäljellä kakkososaa ja onhan sekin hyvä. Ei malttaisi käsistään laskea.

      Poista
  3. Sullapa on ollut tosi mahtavaa tämän kirjan kanssa. Nyt kun olen lukenut kolme ensimmäistä osaa, niin arvaas mitä? Tämä eka ei ole vielä mitään. Itse en tästä edes niin innostunut, mutta toinen osa ah ja kolmas osa ah ah ah. Neljättä pihtaan.

    Tuo on ihanaa, kun kirja tulee omaan elämään niin kuin sulla tuo hääjuttu. Siihen pääsee silloin ihan erityisellä tavalla sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ylitti kaikki odotukseni, jotka yritin etukäteen pitää maltillisina kaiken hypetyksen keskellä. Kirja vei mennessään heti alusta lähtien, koska siinä oli niin paljon kiinnostavia piirteitä: tyttöjen ystävyys, eteläitalialainen kulttuuri ja Italian olot toisen maailmansodan jälkeen, naisen asema.

      Nyt odotan jatko-osilta jotain vielä enemmän. Mahtavaa!

      Leena Lumille tuossa jo tilitin Italia-rakkauttani - olen jopa opiskellut pari vuotta italiaa kansalaisopistossa. Ne italialaiset häät olivat melkoinen spektaakkeli: syöminen kesti kuusi tuntia, ruokalajeja oli varmaan ainakin 18 ja oli koko kylä vieraina... Sellaista pientä juhlahumua.

      Poista

Kiitos kommentista!