Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha, 2017
Alkuteos: The Assassination of Margaret Thatcher, 2014
Suomentaja: Kaisa Sivenius
Kansi: Jenni Saari
Kustantaja: Teos
Sivuja: 178
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Hilary Mantelin novellikokoelma Margaret Thatcherin salamurha edustaa sellaista laatukirjallisuutta, että lukijana tunnen itseni hemmotelluksi. Jokainen kokoelman 11 novellista on ristiriitoja ja vaihtuvia tunnelmia täynnä, ja niissä on yllätyksiä, jotka pitävät lukijan vireänä. On turha etsiä hyvää ja pahaa, minkäänlaista mustavalkoista maailmaa näistä novelleista. Sen sijaan on pakko pidätellä hengitystään useampaan otteeseen.

Esimerkiksi novellit Rytmihäiriö ja Talviloma suorastaan kylmäävät lukijaa. Niissä on kuvattu melko lyhyt, mutta sitäkin merkittävämpi ajanjakso päähenkilöiden elämässä. Kumpikaan novelli ei kuitenkaan kerro vain merkittävästä hetkestä, vaan paljastaa päähenkilöiden ihmissuhteista sellaisia piirteitä, joista he eivät ehkä ole itse tietoisiakaan. Novelleissa Harley Street tai Anteeksi, että häiritsen kerrotaan puolestaan pitemmistä ajanjaksoista, mutta niissä asiat jäävät silti kesken. Mitä oikein tapahtui? Tapahtuiko kaikki niin kuin minäkertoja kuvaa? Unenomaiset, epäselvät tilanteet jäävät leijumaan ilmaan, eikä kertojaan voi välttämättä ihan luottaa. Terminus-novellin alku haastaa lukijan: Tammikuun 9. päivän pimeänä räntäsadeaamuna, pian yhdentoista jälkeen, näin kuolleen isäni Clapman Junctionin asemalta kohti Waterloon asemaa lähtevässä junassa (s. 119).

Kovin luotettavalta ei tunnu myöskään kirjailija-päähenkilö novellissa Mistä tunnen teidät? Hän on lupautunut esiintymään pikkukaupungin kirjallisuusseuraan: Pälpätin esitykseni asiallisesti läpi, heitin sekaan kaskun tai kaksi ja lisäsin keitokseen pari täysin tuulesta temmattua paikallista viittausta (s. 95). Majapaikan apulaistyttö saa kirjailijan toimimaan kummallisesti ja hän miettii: Taksin madellessa asemalle vievää tietä sarkasmi alkoi kuitenkin päästä voitolle, faute de mieux, paremman puutteessa, ja ajattelin no juu, tottahan A. S. Byatt olisi hoitanut tilanteen paremmin. En tosin heti keksi kuinka. (S. 100.) Ironiaa, sarkasmia, tilannekomiikkaa - Mantel hallitsee nämä kaikki huumorin lajit.

Parhaimmillaan Mantelin novelleissa on Raymond Carverin perinnettä, tavallisen oloisia ihmisiä, joille tapahtuu jotain mieltä mullistavaa tai outoa, jonka jälkeen maailma näyttää erilaiselta. Mantelin oma ääni on kuitenkin hyvin vahva ja varma. Hänellä on kyky johdattaa lukija tilanteisiin, joissa tämä ei välttämättä haluaisi olla todistajana ollenkaan. Esimerkiksi lasten julmuus paljastuu novellissa Pilkku, jossa vakoillaan kehitysvammaista ihmistä ja pidetään häntä nähtävyytenä. Kielikoulussa tavataan maahanmuttajanainen, jonka tarina paljastuu vaivihkaa ja voisi olla kenen tahansa maahanmuuttajanaisen tarina, kaikkien heidän, jotka ovat "lähteneet kotimaastaan", "ottaneet työpaikan vastaan" tai ylipäätään "suostuneet syntymään". 

Kokoelman viimeisin novelli, niminovelli Margaret Thatcherin salamurha: 6.4.1983, johdattaa ovelasti keskelle historiallisia tapahtumia, joita ei koskaan tapahtunut: Olin laittamassa Perrier-pullojani jääkaappiin, kun ovikello soi. Mielessäni oli käynyt, että vaikka emme sitä sillä hetkellä tienneet, niin kerran vielä muistelisimme lämmöllä aikaa, jolloin pääministeri Thatcher kävi täällä: uusia ystävyyksiä solmittiin kadulla, rupateltiin yhteisestä asiasta, jaettiin sama putkimies. Ovipuhelin rätisi tavalliseen tapaansa, kuin joku olisi tuikannut linjan tuleen: - Tulkaa vain ylös, Duggan, sanoin. Häntä sieti teititellä. (S. 158 - 159.) Ovelle ei kuitenkaan ilmesty tuttu ja arvostettu putkimies Duggan, vaan tuntematon mieshenkilö, joka alkaa valmistella minäkertojan asunnossa Margaret Thatcherin ampumista. Selvää on, että tätä aikaa ei muisteltaisi lämmöllä, ja minäkertojan elämä saa aivan uuden suunnan. Keskustelu, jonka salamurhaaja ja asunnon emäntä käyvät keskenään, on kaikkine sävyineen niin taidokkaasti kerrottu, että olen valmis julistamaan Hilary Mantelin yhdeksi lempikirjailijakseni.

Suomentaja Kaisa Sivenius ansaitsee kiitokset ja kumarrukset, sillä teksti on selkeää ja silti täynnä vivahteita. Lukija saa heittäytyä nautiskelemaan tekstistä täysin siemauksin, mutta varoitan, että lukeminen ei suju pelkästään hilpeissä tunnelmissa. Siinäpä onkin näiden novellien voima ja loistokkuus.




Osallistun novellikokoelmalla Nipvetin Novellihaaste 2:een ja peukutan kahta novellia:


 
Peukutan Hilary Mantelin novellia Kielikoulu siinä kuvatun päähenkilön, Marcellan, ansiosta. Marcellaan kautta äänensä saavat kaikki maailman maahanmuttajanaiset. Ääni ei ole iso, mutta sitä pitää kuunnella.



Peukutan Hilary Mantelin novellia Anteeksi, että häiritsen sen tapahtumapaikan ansiosta. Novelli sijoittuu Saudi-Arabian Jeddaan vuonna 1983. Päähenkilön päiväkirjamerkinnät ja muistelmat luovat paikkaan unenomaisen ja ahdistavan tunnelman. Naisten elämä Jeddassa on eristäytynyttä, ja päähenkilö kärsii epämääräisestä sairaudesta, joka vain korostaa kummallisia kokemuksia.


Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha on luettu myös blogeissa Kirjasähkökäyrä, Mummo matkalla,  Opus eka, Tuijata.Kulttuuripohdintoja ja Lukuisa. Nipvet peukuttaa Anteeksi, että häiritsen -novellista hahmoa, sen epävarmaa päähenkilöä, joka on kuvattu tarkasti. HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteeseen tämä sopii esimerkiksi kohtaan 35. Kirjan nimessä on erisnimi.