Zadie Smith: Swing Time

Zadie Smith: Swing time, 2017
Alkuteos: Swing Time, 2016
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Kustantaja: WSOY
Kansi: ?
Sivuja: 463
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Työn tärkeys, siitä isä piti kiinni yhtä lujasti kuin äiti käsityksestään, että kulttuuri ja ihonväri olivat kaikkein tärkeimmät määritteet. Meikäläiset, meikäläiset. (S. 318.)

Zadie Smithin Swing time on hotkaistava kirja. Vaikka se ei aiheiltaan ole helppo, se ei missään vaiheessa heittäydy liian vaikeaksi tai ylivoimaisen syvälliseksi. Oikeastaan hämmästelen sen melko pinnalliseksikin jäävää tuntua. Toisaalta siinä on paljon puhetta ystävyydestä, ruskeiden tyttöjen identiteetistä, etnisestä alkuperästä, vanhemmuudesta, naiseudesta ja jopa maailmanlaajuisesta epätasa-arvosta kehitysmaiden ja länsimaiden välillä, mutta silti kaikki pysyttelee jotenkin etäisenä. Tämä ei kuitenkaan ole moite kirjaa kohtaan. Se nimittäin herättelee pohtimaan monenlaisia globaaleja kysymyksiä jyräämättä lukijaa moraalisen taakan alle.

Eniten minua kirjassa kosketti ja kiinnosti tyttöjen välisen ystävyyden kuvaus, joka saa koko kirjan lentoon heti ensisivuilta. Alku vetää vertoja Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan, Loistavan ystäväni, lapsuuskuvaukselle. Kirjan päähenkilön (joka jää nimettömäksi) ja Traceyn  ystävyydessä on maagista tunnelmaa alusta lähtien: Paikalla oli monta muutakin tyttöä, mutta ilmiselvistä syistä me huomasimme toisemme, yhtäläisyydet ja erot, kuten tytöillä on tapana. Ihomme ruskea vivahde oli juuri sama - ikään kuin meidät molemmat olisi leikattu yhdestä kullanruskeasta kangaspalasta -, ja pisamamme olivat keskittyneet samoihin paikkoihin, ja olimme yhtä pitkiä. (S. 17.)

Siinä missä Ferranten ystävättäret pysyttelevät Italiassa ja kohtaavat kansalliset yhteiskunnalliset muutokset, kärsivät naisten tukahduttavasta yhteiskunnallisesta asemasta ja perheyhteisöjen määräävästä vallasta, Smithin ystävättäret yrittävät kamppailla ulos ihonväriinsä ja köyhään asuinalueeseensa liitetyistä rajoituksista. Toinen onnistuu ja toinen ei - vai onnistuuko lopulta kumpikaan? Kuten Ferranten kirjassa, myös Smithin kirjassa kantava teema on ihmisen onnen etsintä: pystyykö nainen ylittämään hänelle asetetut rajat ja löytämään onnen elämässään?

Swing time johdattaa lukijan Lontoosta New Yorkin kautta Länsi-Afrikkaan pieneen kylään perustamaan tyttöjen koulua ja tekemään hyvää. Matkalla tavattujen ihmisten kautta etsitään myös itseä. Pop-ikoni Aimee edustaa länsimaista itsekkyyttä ja pinnallisuutta, todelliset ihmiset tuntuvat löytyvän Afrikasta. Tanssin kautta päästään ajoittain osaksi jotain kaunista ja yhteistä sekä ystävien että kansojen välillä. Smith onnistuu kiinnittämään lukijan huomion hienoihin hetkiin, joihin ujuttaa välillä myös mustaa huumoria ja ironisia havaintoja. Tähtikultin työläs ja rahaa nielevä ylläpito on kuvattu suorastaan herkullisesti.

Smithin kirjaa on pakko verrata myös viime vuonna ilmestyneeseen Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriöön. Molemmissa kirjoissa käsitellään vahvoja yhteiskunnallisia teemoja ja lukijaa ravistellaan hereille. Molemmat romaanit ovat myös lukunautintoja, koska ne ovat taiteellisesti kunnianhimoisia ja kypsiä teoksia. Smithin teos on kuitenkin helppolukuisempi eikä pääse koskettamaan henkilöillään aivan yhtä viiltävästi kuin Royn elämän kolhimat hahmot.

Swing time on toinen romaani, jonka olen Zadie Smithiltä lukenut. Valkoiset hampaat vuodelta 2002 jäi mieleeni vaikeana lukukokemuksena, mutta silti pidin siitä niin paljon, että jätin sen kirjahyllyyni - se pitäisi varmaankin lukea uudestaan. Swing time onnistui kuitenkin tulemaan minua kertaheitolla lähemmäksi. Irmeli Ruuska on tehnyt vakuuttavaa käännöstyötä, ja kirjaa piti välillä suorastaan ahmia. Lopussa sivut lähes lensivät, kun ajalliset juonet lähestyivät toisiaan ja lopulta selvisi, mihin kamaluuteen päähenkilö oli syyllistynyt.

Paljastan vielä lopuksi, että Smithin kirjassa on minulle eräs sankari ylitse muiden. Se on päähenkilön äiti, juuriltaan jamaikalainen nainen, joka sivistää itseään määrätietoisesti ja sanoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia sekä tyttärelleen että yhteisölleen ja lopulta koko brittiyhteiskunnalle. Hän kasvattaa tyttärensä katsomaan ympärilleen ja näkemään - ja tytärhän oppii näkemään. Vaikka äiti ei ole virheetön, eikä kaikin ajoin kovin rakastettavakaan, hänen tarinansa on (kaikenvärisille) naisille voimaannuttava ja esimerkillinen.



Swing time on luettu myös blogeissa Kirjaluotsi, Lumiomena, Kirjapolkuni, Reader, why did I marry him, Kirsin book club ja Mari A:n kirjablogi. Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen kirja sopii kohtiin 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa ja 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.