Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin, 2018

Alkuteos: Gun Love, 2018

Suomentaja: Terhi Kuusisto

Kustantaja: Like

Sivuja: 278

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Loistavia amerikkalaisia romaaneja on pilvin pimein, ja niitä tuntuu nousevan esiin koko ajan. Jennifer Clementin Rakkaudesta aseisiin liittyy jonon jatkoksi pystypäin. Sujuva teksti ja riipaiseva tarina saavat lukijan pauloihinsa. 

Rakkaudesta aseisiin nousi otsikoihin ajankohtaisena, amerikkalaisen vapauden kritiikkinä pari vuotta sitten. Nimensä mukaisesti sen aiheena ovat aseet, joita ilman ei ole olemassa todellista vapautta - jos amerikkalaista eetosta  on uskominen.

Pearl on 14-vuotias tyttö, jolla on ihana (teini)äiti ja säännöllinen elämäntapa. Asiat ovat siis kutakuinkin kunnossa. Ainut vain, että äiti ja Pearl asuvat autossa kaatopaikan liepeillä Floridassa. He nukkuvat autossa, he syövät autossa ja kaikki heidän omaisuutensa on autossa. Arjen taustaäänenä soi aseiden pauke, kun punaniskat käyvät ampumassa alligaattoreita läheisellä suolla. 

Alueella asustaa muitakin syrjäytyneitä. Pearlin äiti käy sentään siivoamassa sotaveteraanisairaalassa, ja jonkinlaisia töitä tuntuu löytyvän silloin tällöin myös naapureille. Tosin töiden laillisuus on vähän arveluttavaa, sillä asuntovaunusta käsin käyty asekauppa ei kuulostaa ihan lailliselta bisnekseltä edes amerikkalaisessa vapaudessa. Myös uskonnon varjolla saa tehokkaasti huijattua ihmisiä, ja sotaveteraaneillakin näyttää olevan järjellisestä puuhasta pulaa: Sairaala on paikka taivaan ja maan välissä, äiti sanoo. Miten sellaisen paikan voisi selittää? Siellä iso mies itkee menetettyä kättä kuin pikkulapsi. Siellä miehet ovat paperinukkeja, jotka revitään silpuksi. He tietävät, etteivät voi suojella ketään, ja mitä hyödyttää olla mies, jos ei voi suojella ketään? (S. 57.) 

Amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmat marssitetaan lukijan eteen liukuhihnalta. Samaan aikaan Pearlin ja äidin elämä jatkuu varsin tasapainoisena. Pearl leikkii lapsuutensa leikkejä, kuten lapset tekevät, ja käy säännöllisesti kouluakin. Äiti kertoo tarinoita, laulaa laulujaan ja huolehtii tyttärensä perustarpeista, kuten pitääkin: Äiti oli niin hyvä, että oli liian hyvä. Joidenkin mielestä sellainen hyvyys kuuluu lukkojen taa.  - - Harmi vain, että kullanmurut vetävät puoleensa läpimätiä tyyppejä ja läpimädät erottava kullanmurut kaikkien muiden joukosta  - magneettisesti. (S. 92.)

Kun asuinympäristön henkinen ahtaus ja materiaalinen ahneus kohtaavat, seuraukset ovat tuhoisat. Mitä selviytymiskeinoja ihmisellä noissa olosuhteissa on? Missä on heidän toivonsa, missä on heidän osansa? Vastaus on yksinkertainen: aseissa.

Pop-tähti Selena, joka joutui poikaystävänsä ampumaksi vuonna 1995 vain 24-vuotiaana, nousee kirjassa legendaksi, jota palvotaan ja jonka haudalla käydään itkemässä. Todellisuuden ja fiktion sekoittaminen toimii kirjassa kuin sähköisku. Kun asekaupan tekijät palvovat ammuttua pop-tähteä, on paradoksi täydellinen: väkivallan ja vapauden pyhä liitto on totta eikä sille näy loppua. Se on joillekin ainut vaihtoehto, kohtalo, elämän tarkoitus ja tietysti - ennemmin tai myöhemmin - kuolema.

Clementin kertojanlahjoista ei ole epäilystä. Hän ei selittele asioita puhki. Tapahtumien vauhdikas etenemeinen  ja toteavat, lyhyet virkkeet vievät tarinaa eteenpäin turhia vatvomatta. Suomentaja Terhi Kuusisto on saanut suomennoksen lentämään, enkä muista milloin olisin lukenut yhtä sujuvaa tekstiä. Sivut kääntyivät nopeaan tahtiin. 

Eikä tarina petä lukijaa. Se on hurja loppuun asti ja vielä sen ylikin.

Tänään ratkaistaan Yhdysvaltojen neljän seuraavan vuoden suunta. Rakkaudesta aseisiin kertoo niistä olosuhteista ja arvoista, joista Trumpin kannatus kasvaa. Vaikka nämä arvot tänään ohitettaisiin, ne jäävät elämään. 

Jennifer Clementin teos on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Kirja hyllyssä,  Eniten minua kiinnostaa tie, Reader, why did I marry him ja Kulttuuri kukoistaa.