Helmikuussa lukuharrastukseni loppui neljännen lapsemme syntymään. Perheeseemme syntyi potra poika 15.2.2013. Vielä sairaalassa luin erästä kirjaa puoliväliin, mutta sitten siirryin synnytyssaliin ja sen jälkeen luettua elämää ei juuri ole ollutkaan - onpahan vauvantuoksuista ja onnellista tosielämää senkin edestä.
Sairaalasta kotiutumisen jälkeen olen lukenut lapsille ääneen iltasatuja. Ja arvatkaa vain kuinka monta Tammen kultaista kirjaa tai muuta kuvakirjaa ovat vanhemmat lapset lukeneet vauvalle, joka vaivoin jaksaa pitää silmiään auki! Elämä on tuntunutkin sadulta.
Helmikuu jää silti mieleeni myös hyvistä kirjoista. Sain luettua Facebookin haasteen "Koen 13 uutta kotimaista kirjailijaa" loppuun, viimeisenä kirjana Marja-Leena Mikkolan Anni Manninen -satuklassikon, jota luin koko helmikuun iltasatuna lapsille. Siinä oli taikuutta ja luonnonsuojelua yhdistetty hyvin 70-lukumaiseen tyyliin.
Vaikka luin helmikuussa aika vähän, luin kuitenkin monipuolisesti, sillä luin pitkästä aikaa myös runoja: Satu Vallin Ohijuoksija-kokoelman. Se jäi mieleeni vaativana, mutta puhuttelevana "musiikkina". Lisäksi luin vaikuttavan ja tasapainoisen novellikokoelman, Janica Branderin Lihakuun, josta pidin paljon. Molemmat olivat löytöjä tämän vuoden kirja-alennusmyynneistä.
Suurin lukuelämykseni oli Joni Skiftesvikin Tuulenpesä. Se jäi mieleeni intensiivisen tunnelmansa takia. Äidin ja pojan selviytymistarina oli pakahduttavaa luettavaa. Toinen helmikuun helmistä oli Jari Järvelän Mistä on mustat tytöt tehty?, joka oli puolestaan rönsyilevä ja tarinoita vilisevä teos. Se oli täysin erilainen kuin Tuulenpesä, vaikka eräänlaisia selviytymistarinoita ovatkin molemmat. Nämä löytyivät omasta kirjahyllystäni ja sain niillä haastetta eteenpäin.
Kolmas kotimainen romaani, jonka luin, oli Johan Bargunin Syyspurjehdus, joka jäi mieleeni kirkkaasta ja ytimekkäästä kerronnastaan, jossa henkilökuvaus oli erityisen taitavaa. Silti en ihastunut siihen aivan yhtä paljon kuin Skiftesvikin tai Järvelän teoksiin, vaikka hyvä kirja tämäkin oli.
Luin helmikuussa vain yhden ulkomaisen kirjan, Siri Hustvedtin Amerikalaisen elegian ja se oli kuukauden pettymys. Odotin kirjalta syvällistä aikalaisanalyysia, mutta siinä oli ihan liikaa amerikkalaista terapiaa minun makuuni. Taidan jatkaa "Koen 13 uutta kirjailijaa vuonna 2013" -haastetta itsekseni niin kauan, että saan kaikki kirjahyllyni kotimaiset aarteet luettua. Näyttää siltä, että kotimainen kirjallisuus puhuttelee minua nyt kaikista eniten.
Tai niin... Nythän luen lähinnä pienen pojan vauvailmeitä ja suuria salaisuuksia, joita häneen on piilotettu.
Kuukauden kuvaani kätkeytyy runo: Vauva sai kuvassa olevat tossut kuvataiteilija Liisa Ahlforsilta. Ne ovat olleet osa hänen teostaan Tuhattuhatta. Teos pohjautui hänen omaan vauva-aikaansa ja runoon, jonka hänen äitinsä on kirjoittanut hänen vauvakuvansa viereen. Runo on Aale Tynnin:
Tuhattuhatta salaisuutta
tämä kätkee otsaluu,
tuhattuhatta tekoa uutta
tähän käteen piiloutuu.
Oi, lapseni, hahmoos hentoon
kävi henki ja nukkuu nyt.
Mitä teet, kun lähtevät lentoon
nuo voimat kätketyt – ?
Lämpimät onnittelut ja ihania vauvapäiviä <3
VastaaPoistaKiitos paljon! Kyllä nämä ovatkin ihania päiviä!
PoistaLämpimät onnittelut! Ihana kuulla. Aikuisten kaunokirjallisuus jaksaa odottaa ja satujen maailma on ihana. Vauvan sylittely ja läheisyys on parasta mitä on. <3
VastaaPoistaNäin on! Kiitos onnitteluista!
PoistaIhana uutinen, onnea! Ja suloinen runo. :)
VastaaPoistaKiitos! Runo on oikeasti vielä pidempi ja niin liikuttavan suloinen!
PoistaHellin käsin kantakaa,
VastaaPoistasuukko aamuin antakaa,
syliin usein sulkekaa,
yhdessä näin kulkekaa.
Onnittelut vauvan syntymän johdosta :)
Voi, kiitos! Ihanat ohjeet vauvan ja vanhempien elämään!
VastaaPoistaOnnea onnellisille! Sniif! Ja taas kerran:
VastaaPoistaMe isäsi kanssa seisottiin
Käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
”No nyt se on elämässä.”
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ”Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.”
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.”
Sinä olit se ihme tietysti
Vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
”Sill´ olit ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
”Sen varpaat on puolukan raakileet.” kehto
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”,
me puhuttiin toisillemme.
(Kaarina Helakisa)
Kiitos onnitteluista ja runosta! Runo on liikuttavan ihana, piti aivan itkeä.
PoistaKaarina Helakisaa luettiin meillä eilen illalla, joten postaus on tulossa hänen lastenkirjastaan. Aika hauska sattuma!
Suurensuuret onnittelut! Hienoja runoja niin postauksessa kuin kommenteissakin. :)
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Pieni elämänalku tuntuu suurelta runoudelta!
PoistaLämpimästi onnea koko perheelle uudesta tulokkaasta! <3
VastaaPoistaKiitos paljon! Olemme onnellisia!
VastaaPoistaLöysin blogisi viisi minuuttia sitten :) Suuret onnittelut uudesta perheenjäsenestä! Nyt menen lueskelemaan vanhoja tekstejäsi.
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Minäkin kävin juuri blogissasi, taisi mennä ristiin! Olen kyllä käynyt aiemminkin, mutta nyt kirjauduin lukijaksi. Luin Äitikortti-postauksesi ja aion lukea kirjan.
VastaaPoista