lauantai 8. helmikuuta 2014

Kornei Tšukovski: Puhelin



































Kornei Tšukovski: Puhelin, 1977
Alkuteos: Telefon, 1974
Kuvittaja: V. Andrijevitsz
Suomentaja: Natalia Baschmakoff
Kustantaja: Tammi
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä

Kornei Tšukovskin Puhelin edustaa ehtaa neuvostonostalgiaa. Kirja on ilmestynyt Neuvostoliitossa vuonna 1974 ja se on suomennettu vuonna 1977. Tarina on kerrottu runomuodossa, perinteisillä loppusoinnuilla, joten kirja istuu mainiosti viettämääni runokuukauteen. (Mistä näitä runosatuja nyt pukkaakaan!)

Ystävä toi Puhelin-kuvakirjan lainaan luettavaksi lapsilleni. Kirja on hänen lastensa suosikkikirja heidän lapsuudestaan, ja siksi siis aarre, jonka lupasin palauttaa. Olen nyt lukenut sitä hyvin varovasti, enkä ole antanut sitä omien lasteni käsiin ollenkaan. Kirja on repaleinen ja piirrelty, ja taitaapa jollakin sivulla olla kaakaoroiskeita. Sivut ovat irti kannesta ja kansikin on vähän repeytynyt. Kirjaa on luettu todella paljon. On suorastaan harrasta pidellä käsissään lasten aarretta ajalta, jolloin kuvakirjoja ei todellakaan ollut sellaisia määriä kuin nykyään.

Entäs sitten kirjan idea? Siinä on muovinen puhelimen valintataulu - sellainen rullattava, muistatteko? Numeroita voi pyöritellä, eli kirjaa voi pitää opettavaisena ja suorastaan modernin interaktiivisena. Omat kännykkäsukupolven lapseni pyörittelivätkin numeroita ihmeissään. Poika kävi juuri eskariryhmänsä kanssa Rupriikin viestintämuseossa, jossa oli nähnyt oikeita numerotaulupuhelimia, joten kirja oli hänelle ajankohtainen.




Kirjan tarina on yksinkertainen: Eläimet - elefantti, krokotiili, marakatit, janöjussit, gaselli - soittavat puhelimella. Puhelimeen vastaa aina sama mies, varastonhoitaja. Eläimet tilaavat häneltä erilaisia tavaroita tai pyytävät apua, ja varastonhoitaja tuskailee toimitusten kanssa. Hän on aivan uupunut kummallisista tilauksista ja muun muassa parkuvasta karhusta, jonka asiasta ei saa mitään selvää. Varsinaisesti kirjassa ei ole juonta ja loppukin jää auki: miten oikeastaan pelastetaan suohon uponnut virtahepo?

Kirjan kuvat ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Varastonhoitaja on kuvattu todella venäläisen näköiseksi. Jänöjusseista tulee mieleeni Nalle Luppakorva -animaatio, mutta kun yritin etsiä tietoa kuvittajasta, en sitä löytänyt. Kirjailija Tšukovski puolestaan on ilmeisesti tunnettu lastenkirjailija, jonka tytär, Lidia Tšukovskaja, oli neuvostoliittolainen toisinajattelija ja kapinallinen.


Koska kirja on painettu 1970-luvulla, paperin laatu on hauras. Kirjan sivut tuntuvat mukavan pehmeiltä, eikä kuvitus kiillä eikä häikäise. Värit ovat silti kirkkaita, ja perusvärejä on käytetty paljon. Lukukokemuksen nostalgisuuden kruunasi kirjan takakansi, jossa luki selkeästi punaisella pohjalla: PRINTED IN USSR.

Takakansi ansaitsee tulla kuvatuksi. Ensinnäkin sen teksti sinänsä on ihmeellinen - onko todellakin jotain tällaista säilynyt nykypäivään? Lisäksi kuvassa on kalossi lautasella. Kyseessä on krokotiilien ateria. Niilin krokotiilit soittavat varastomiehelle ja tilaavat lisää kalosseja:
                          - Voi kuule... ne jotka lähetit
                           siinä samassa söi meidän mumma,
                           turhan mitätön oli se summa
                            jonka viimeksi lähetit.
                           Ja vesi kielellä odotamme
                           milloin taas lounaalla mutustamme
                           makeaa kalossitusinaa
                           joissa on kosolti rusinaa.


Vaikka suomentajan runosuoni ei syki aivan Kirsi Kunnaksen tahtiin, niin varsin mukavasti tarina eteni. Lapsia naurattivat yksinkertaisimmat riimit: Ja sitten soitti janöjussi: - Lähetä, kuule, makuupussi!; Ja sitten soitti marakatti: - Lähetä punainen autonratti. Pienen toiston ja muutaman kömpelön riimittelyn voi ohittaa iloisesti, sillä sen verran eksoottinen tämä lukukokemus oli. Kiitän ystävääni lainasta! Tällaisia aarteita on syytä vaalia.



Sain Puhelin-kuvakirjalla yhden lisäpisteen Jaanan Venäjää valloittamaan -haasteeseen. Enpä olisi arvannut, millaisiin seikkailuihin Jaanan haaste minut viekään. Mitähän tässä vielä ehtii tulla vastaan ennen haasteen umpeutumista maaliskuun 1. päivänä?

11 kommenttia:

  1. Sinullahan on upeita löytöjä Venäjä-haasteeseen. :) Varmuuden vuoksi (alkoi jo itseäkin epäilyttää, muistanko päivät väärin..): tarkistin Jaanan postauksesta, että haasteen kokoelmapostaus pitäisi olla valmiina 1.3 mennessä, vaikka ne palkitut ilmoitetaan vasta 8.3. Mutta tuohonkin on aikaa reilusti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelin oli mitä mainioin kirja sekä Jaanan haasteeseen että runokuukaudelle. Löysin hyllystä runomittaisen Pushkinin Jevgeni Oneginin, mutta sitä en ehkä ehdi lukea. Jokapäiväinen elämämme ja olympialaiset takaavat Venäjä-tunnelmat...

      Poista
    2. Korjasin Venäjää valloittamaan -haasteen päättymispäiväksi 1.3.

      Poista
  2. Aivan ihana postaus! :))

    Nämä tällaiset kirjat ovat kyllä todellisia aarteita. Kiitos, että jaoit lukukokemuksesi ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta!

      Luulen, että monella on tällaisia ihmeellisiä kirjoja muistoissaan. Niitä luetaan niin paljon, että ne osataan ulkoa. Ulkoasu usein kertoo, että luettu on. :)

      Poista
  3. Voi mikä aarre, ja ihan itkettävän ihana postaus, kiitos Elina tästä! <3 Venäläiset - ja ylipäänsä itäeurooppalaiset - sadut ja piirretyt ovat olleet iso osa meidän sukupolvemme lapsuutta, niin kuin nyt vaikka esimerkiksi venäläinen Fedja-setä, tai tšekkoslovakialainen Rosvo Rudolf, ja ainakin minulla on sydämessäni ikuisesti paikka kaikelle tämänkaltaiselle kirjallisuudelle, vaikkei juuri tämä kirja olekaan tuttu.

    Esittelemässäsi kirjassa on aivan ihanat kuvat, ja nuo jänöjussin makuupussit ja marakatin autonratit hykerryttävät näin aikuistakin ihmistä. Ihana kirja, ihan mahtavaa että kirjoitit tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! <3 Rosvo Rudolf - tulipa muistoja mieleen. Venäläisiä kansansatuja on meilläkin luettu 70-luvulla, ja Fedja-sedän olen lukenut omillekin lapsilleni. Se on klassikko.

      Tätä kirjaa en minäkään muista, mutta epäilemättä ystäväni lapset osaavat tämän ulkoa. Tyyliltään tämä oli hyvin itäeurooppalainen ja 70-lukulainen. Mainio tapaus kaikessa nostalgisuudessaan.

      Poista
  4. Olisi kiinnostavaa vertailla runot suomeksi ja venäjäksi. Olipa ollut kääntäjälle kova tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa taitaisinkin venäjää! Varmasti oli haastavaa käännettävää. Eikä joka säe aivan viimeisen päälle toiminutkaan.

      Poista
    2. Tämä runo (kuten Tšukovskin runot yleensäkin) on venäläisen lastenrunouden klassikko. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta runo on kovan työn tulos: Tšukovski kirjoitti säkeistä monia variantteja ja valitsi sellaiset, jotka olivat lapsille helposti ymmärrettäviä ja hauskoja. Vaikkei osaisi venäjää, kannattaa kuunnella runo tekijän lausumana, siitä saa hyvän käsityksen runon rytmiikasta. Runosta tehtiin Neuvostoliitossa myös piirroselokuva.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta ja linkeistä! Käyn kuuntelemassa runon ja katsellen piirroselokuvan.

      Puhelin ei unohdu, sillä se tuntui melkoiselta aarteelta. Tšukovski on siis kuin venäläisten Topelius tai Kirsi Kunnas, eli muutamakin sukupolvi tuntee nämä tarinat ja lorut. Lasten lorut eivät synny itsestään ja vaativat varmasti paljon työtä, jotta olisivat mahdollisimman vaivattomia ja aidosti hauskoja. Taitolaji!

      Poista

Kiitos kommentista!