perjantai 9. toukokuuta 2014

Alexandra Salmela ja Martina Matlovičová: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia

Alexandra Salmela: Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia, 2013
Kuvittaja: Martina Matlovičová
Kustantaja: Teos
Kansi: Janka Balik
Sivuja: 93
Mistä sain kirjan: oma ostos






Sulo ei ollut kovin suosittu lapsi. Hänelle ei annettu pääroolia kevätnäytelmässä. Hän ei voittanut yhtään kilpailua. Ja mikä kamalinta: hän ei ollut aina reipas ja hyväntuulinen. Vanhempia se hiersi, sillä he itse olivat täydellisiä.
   Eräänä päivänä Sulo kieltäytyi hymyilemästä vieraille ja esittämästä heille Lempi-äidin säveltämää kappaletta Olen paras. Sen sijaan Sulo piiloutui sängyn alle. 
  Vanhemmat vetivät hänet hienoon autoonsa ja ajoivat Täydellisyystehtaaseen.
  "Viallinen kappale vaihtoon", Valio-isä nosti Sulon tiskille.
  Virkailija kurtisti silmäkulmiaan: 
  "Lapsen takuuaika on umpeutunut. Viekää se lasten keskuskorjaamoon." (S. 52 - 53.)

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia on slovakialaissyntyisen tamperelaiskirjailijan, Alexandra Salmelan, ja slovakialaisen kuvittajan, Martina Matlovičován, yhteistyönä syntynyt satukokoelma. Salmelan sadut ja Matlovičován kuvitus muodostavatkin vallan mainion paketin. Kirja on jämäkkä ja värikäs kokonaisuus, jossa ei ole mitään turhaa söpöilyä, vaan mukavaa vauhtia alusta loppuun. Teos sisältää 21 lyhyehköä satua, joista riittää luettavaa useaksi illaksi. Kuvitus vilisee yksityiskohtia ja hulluttelua, joten tylsiä hetkiä ei tarvitse pelätä.

Satujen nimet kertovat paljon: Kirahviäiti, Magneettinen ritari, Päätön isi, Apinaprinsessa, Merirosvomimmi, Löllöhirviö, Avaruusseilaajat... Ihan perinteisistä saduista ei ole kyse: Prinsessa ei suostu vastaanottamaan kosijoita, hajamielinen isi hukkaa lopulta päänsä, Löllöhirviö joutuu kiusatuksi, Sulo ei suostu korjattavaksi. Kaikenlaisia satuhahmoja riittää, esimerkiksi hirviöitä, jättiläisiä ja merenneitoja, mutta heidätkin heitetään yllättäviin paikkoihin, kuten merenneito pesuvatiin. Satujen lapsilla riittää tekemistä ja seikkailua, sillä aikuiset toimivat tosiaankin hölmösti, eikä heistä ole oikein mihinkään. He eivät pidä lupauksiaan tai ovat muuten vain ihan pihalla, työn uuvuttamia tai liian kunnianhimoisia. Vai mitä mieltä olette isästä, joka hiihdättää lastaan kesälläkin?

Lapsiyleisöäni viehättikin juuri satujen tuoreen tuntuinen anarkia. Vaikka absurdit käänteet vievät milloin avaruuteen, milloin autiolle saarelle, satujen loput ovat onnellisia, kuten saduissa pitääkin olla. Lasten mielestä lukemista olisi pitänyt jatkaa ja jatkaa, vaikka kello näytti ties mitä. "Lue vielä seuraava", manguttiin.

Itse olisin kaivannut pientä armonantoa aikuisille, sillä eivät kai kaikki aikuiset ole näin avuttomia. Lähes joka sadussa lapset selviytyvät parhaiten itsekseen ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Mutta siinäpä onkin kirjan juju. Lasten mielikuvitus ja kekseliäisyys saavat satukokoelmassa ansaitsemansa arvon. Lapsilla on jalat maassa vaikka avaruudessa, he pysyvät toimintakykyisinä tilanteessa kuin tilanteessa ja heistä tulee helposti sankareita. Esimerkiksi sadussa Uupumuksen puu lapset pelastavat pikku äitinsä lamaannuttavan puun alta. Lopussa kaikki on taas hyvin, kun lapset saavat nukkua turvallisesti pikku äidin ja ison äidin välissä. Niin, perheessähän voi olla kaksi äitiä, ja mikseivät vaikkapa dinodonosaurus ja piranhosaurus voisi asua yhteisessä kodissa. Ystävyyttä on niin monenlaista, ja puskapissillekin on lopulta kiva saada seuraa.


Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia oli tänä vuonna ehdokkaana Tulenkantajat-palkinnon saajaksi. Olin seuraamassa ehdokkaiden paneelikeskustelua Vihtorin kirjaston kirjamessuilla ja ihailin Alexandra Salmelan kielitaitoa. Hän kertoi kirjoittaneensa Kirahviäiti-satuja sekä suomeksi että slovakiaksi, eräänlaisen kielisuodattimen läpi, ja hioneensa niitä molemmilla kielillä. Lopputulos on jotenkin kutkuttavaa ja särmikästä suomea. Kieltä on käytetty oivaltavasti ja kekseliäästi - luovasti. Kielisuodatin on tuottanut muun muassa tällaisia sanoja: kultaliini, prinsessointi, kuivamaalainen, hovihuvit; ja tällaisia nimiä: Kri, Pomppuliina, Iii ja Rororo.

Matlovičován kuvitus on puolestaan kerrassaan hyväntuulista ja tarinoita myötäilevää. Tekijöiden yhteistyö on selvästi ollut hauskaa. Kirjassa on myötäsyntyisenä kansainvälistä tunnelmaa: suomen kielen, slovakialaisen ajattelun ja kuvien raikasta sekoittumista ja universaalia lasten kunnioittamista.

Satu Norsuäidin paluu päättää kirjan ja jättää aikuislukijan miettimään, mitähän tälle tylsälle nenälleen voisi tehdä: Norsuäiti oli kadonnut. Laurin kotiin muutti tylsä äiti, joka teki ainoastaan tylsiä asioita. Hulluttelu oli lakkautettu, savannilla leikkiminen kielletty ja kärsässä keinuminen lopetettu, sillä tylsällä äidillä oli vain tavallinen tylsä nenä. (S. 88.)


Kirjaa on luettu ja siihen on ihastuttu myös blogeissa Värikäs päivä, Mari A:n kirjablogi, Lukuneuvoja ja Opuscolo.

12 kommenttia:

  1. Tämä on ollut pitkään lukulistallani, mutta en ole saanut kirjaa vielä käsiini. Kun vauva vähän kasvaa, kuuluu tämä kirja must-listalleni ehdottomasti, postauksesi perusteella kirja vaikuttaa todella hyvältä. Alkuun valitsemasi sitaatti saa miettimään vanhemmuutta, hyvä valinta.
    Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosiaan! Mutta kirja vaatii myös anarkian sietokykyä. Opuscolo oli huomannut, että tarinoihin oli jäänyt lasten kertomien satujen tuntu, eli yllätykselliset juonenkäänteet. Vanhemmuuden pohdintaan tässä riittää aineksia.

      Poista
  2. Minäkin olen odotellut tätä kohdalleni kirjastosta muttemme ole vielä törmänneet. Kiva kun vilautit kuvitustakin, näyttää mielenkiintoiselle ja hyvälle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä voi suositella. Kuvitus oli mehukasta, slaavilaistakin ja sadut mainioita. Satujen nimet houkuttelivat aloittamaan aina uuden heti edellisen perään.

      Poista
  3. Meillä tykättiin kirjasta! Täytyy kyllä myöntää, että äiti ehkä eniten ;)

    VastaaPoista
  4. Meillä taas minä olin aluksi eniten ihmeissäni, mutta viimeistään Sulon korjaaminen sai minut lämpenemään monelllakin tapaa... Nyt kun luin teoksen toiseen kertaan, olin suorastaan riemuissani. Oivaltavia satuja.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa kivan anarkistiselta, sellaisiahan lasten omatkin jutut ovat. Minä pidin valtavasti Salmelan romaanista "27 eli kuolema tekee taiteilijan" ja etsin silloin käsiini myös hänen pitkän novellinsa, joka oli julkaistu maahanmuuttajien antologiassa ja palkittu parhaana.

    Esittelysi vaikuttaa minuun niin, että tämä kirja taitaa mennä nyt lahjasuunnittelulistalle, taidankin piipahtaa heti adlibrikseen tutkailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjakirjaksi tämä on mainio. Muutamat sadut ovat aikuisille hyvin opettavaisia, joten vanhemmillekin tekee hyvää lukea näitä. Minua on kovasti kiinnostanut tuo 27 eli kuolema tekee taiteilijan, mutta toistaiseksi se on mennyt ohi. Kiitos suosituksista!

      Poista
  6. Meilläkin kesti vähän aikaa innostua, etenkin minulla. Jotkin saduista taas olivat aivan ihania, niin oivaltavia. Annoimme kirjan lahjaksi, mutta se ei ole päästänyt minua otteestaan, joten se täytyy varmasti käydä lainaamassa uudestaan ja ottaa selvää, miksi se jäi mieleen elämään. Ehkä se oli jokin, mikä puhutteli aikuisuutta ja vanhemmuutta. Kuvitus oli riemukas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi juuri samoin, eli minä lämpenin hitaimmin. Nimenomaan tuo vanhemmuuden tuulettaminen teki hyvää. Satumaisia opetuksia! Pidin myös kirjan kuvituksesta. Se istuu hyvin suomalaisten kuvittajien railakkaan tyyliin tottuneen silmään.

      Poista
  7. Tämä tekisi mieli lukea, vaikkei lapsia olekaan! :)

    kiitos mukavasta bloggauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Kaisa Reetta, kun jaksat kannustaa! <3

      Kirja sopii kyllä aikuislukijallekin, sillä se ei ole mikään perinteinen söpöilysatukirja.

      Poista

Kiitos kommentista!