lauantai 27. syyskuuta 2014

Limerikeillä kohti lokakuuta

Sain Limerikki-haasteen sekä Kaisa Reetalta että Suketukselta. Kiitän molempia haastajiani!

Haaste on alun perin lähtöisin Opuscolosta ja osallistumisaikaa oli syyskuun loppuun.


Koska olen lähdössä Ikaalisiin, on paikkakunta pyörinyt mielessä:


Eräs mies Ikaalisten Kovelahdesta
joi sahtia tuopista kahdesta.
Hän kylpylässä tanssi
oli suosikkinsa valssi.
Tänään kärsii särystä suuresta.



Toisesta limerikistä tulikin sitten hyvin omakohtainen:


Yksi tyttö oli kotoisin Nivalasta
ja toivoi saavansa monta lasta.
Hän makaronit keitti
ja lapset sänkyihinsä peitti.
Nyt haaveilee vapaaillasta.



Nyt kun luin tarkat osallistumisohjeet, niin huomasin, että niiden mukaan piti kirjoittaa jostain kaupungista. Runosuoneni ampaisi kuitenkin vähän eri urille, eli kirjoitinkin ihmisitä kaupungeissa... Esikuvinani olivat Ilpo Tiihosen ja Kirsin Kunnaksen limerikit.

Koska syyskuu vetelee viimeisiään, en haasta enää ketään limerikkien tekoon. Mutta olihan näiden rustaileminen niin kivaa, että suosittelen touhua syysiltojen iloksi!


12 kommenttia:

  1. Aivan oikein ymmärsit ohjeet: paikka pitää olla mainittuna ja yleensä se esiintyy ensisäkeessä.
    Hienoja ovat! Kiva, kun osallistuit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta ideasta, Valkoinen kirahvi! Oli kiva osallistua.

      Poista
  2. Hyvät limerikit! Hauskaa reissua Ikaalisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Suketus! Reissu oli hauska, eikä tullut särkyjä...

      Poista
  3. Hienot limerikkirunot!

    Mukavaa kun ehdit osallistua.

    Hyvää matkaa Ikaalisiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta! Matkakin sujui oikein mukavasti!

      Poista
  4. Kivoja limerkkirunoja :) Pohjoisen tyttöjä olet sinäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai!

      Nivala ei vielä hirmuisen pohjoisessa ole, mutta kyllä tunnen olevani keskipohjalainen.

      Poista
  5. Anneli Kanto luki tänään Sampolan kirjastossa lastenlimerikkejä. Hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin lukea niitä. Opuscolon haaste taisi olla juuri niiden innoittama.

      Poista
  6. Ihania runoja. Erityisesti mieltäni lämmittää tuo Nivala. :) Mummoni äiti oli sieltä kotoisin (mutta muutti sitten avioiduttuaan Kälviälle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on vahvat keskipohjalaisjuuret! Meidän suku on alun perin Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta, Nivala on sopivasti keskellä.

      Poista

Kiitos kommentista!