Tove Janssonin juhlavuoden humua

Opuscolon Valkoinen kirahvi haastoi vuosi sitten lukemaan Tove Janssonin kirjoja taiteilijan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Haasteen otsikkona oli mukavasti Janssonin kirjakiusaus. Samaan aikaan myös Les!Lue!-blogin Reetta kutsui lukemaan Janssonin tuotantoa. Ilmoittauduin innolla mukaan molempiin hankkeisiin, sillä ainoa kokonainen Janssonin kirja, jonka muistan lukeneeni aiemmin oli Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kuvakirja. Nyt oli korkea, ja tietysti myös mitä sopivin, aika paikata yleissivistystäni ja ruveta lukemaan kansainvälisesti tunnetuimman suomalaiskirjailijan teoksia. Ja näin juhlintani eteni:

1. Aloitin Janssonin juhlimisen hiukan varaslähdöllä ja luin jo viime vuoden puolella Tuula Karjalaisen kirjoittaman elämäkerran Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta. Kirja osoittautui selkeäksi kokonaisuudeksi ja loistavaksi inspiroijaksi. Askelsin Tove-matkalleni reppu täynnä tietoa ja odotusta.

2. Kevään mittaan luin lapsille kaikki Tove Janssonin kuvakirjat ääneen. Nehän ovat klassikkoja jokikinen: Kuinkas sitten kävikään?, Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Vaarallinen matka. Ihailin niiden lennokkuutta, kauniita kuvia ja modernia meininkiä. Ne ovat loistavia.

3.  Aloitin keväällä myös muumiromaanien ääneenluku-urakan. Ja aloitin tietysti kirjojen ilmestymisjärjestyksessä.

Ensimmäinen romaani, Muumit ja suuri tuhotulva, oli vielä varsin hajanainen tarina, mutta Muumipeikko ja pyrstötähti tuntui jäntevämmältä. Taikurin hatusta tuli heti suosikkini. Sinä on iloa ja pientä jännitystä sekä vetävä taustatarina. Muumipapan urotyöt ei ollut mielestäni aivan yhtä ehjä kokonaisuus, vaikka onkin hauska. Kaikissa romaaneissa viehättävät Janssonin hienot piirrokset. Kuvia voisi katsella loputtomiin. Nyt on kesken Vaarallinen juhannus, joka tuntuu kovin jännittävältä ja Taikatalvi, jota kuunnellaan autossa äänikirjana.

Lapsena en innostunut muumiromaaneista yhtään. Pidin niitä synkkinä ja vähän tylsinäkin. Nyt olen lämmennyt niillekin, ja voin tunnustaa, että Vaarallinen juhannus ja Taikatalvi ovat nyt siinä vaiheessa, että haluaisin venyttää niiden lukemista, jotta muumitarinat eivät loppuisi ikinä.

4. Janssonin kirjoittamat aikuisten kirjat, Kesäkirja, Kuvanveistäjän tytär ja Reilua peliä, yllättivät modernisuudellaan. Kesäkirja osui suoraan sieluuni. Siitä tuli ehdoton Tove-suosikkini, joka päihittää jopa tähän mennessä lukemani muumikirjat ja nosti Janssonin listoillani suomalaisten modernistien ykköseksi. Kuvanveistäjän tytär vahvisti syntynyttä mielikuvaa. Reilua peliä ei ollut yhtä kirkas lukukokemus kuin nuo kaksi mestariteosta, mutta tovemainen lämmin ja terävä huumori siinäkin kukoisti.

5. Jossain välissä luin myös valokuvakirjan Outo vieras Muumitalossa, jonka tarina on Tove Janssonin kertoma ja kuvat ovat Toven veljen, Lars Janssonin ottamia. Kuvat on otettu Tuulikki Pietilän, Veikko Eistolan ja Tove Jansson rakentamasta Muumitalo-kuvaelmasta, joka on nykyisin nähtävillä Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa.


Lukemisen ohella koko perhe juhli Janssonia monella tapaa. Juhlavuoden kunniaksi vein lapset sekä Ateneumiin Tove Jansson -juhlanäyttelyyn että Tampereen taidemuseon Muumilaaksoon.

Lisäksi lasten koulun kevätjuhla oli rakennettu Janssonin tuotannon ympärille. Koulussa oli kevään mittaan piirretty muumihahmoja, luettu muumikirjoja ja nikkaroitu muumitaloja ja Merenhuiskeita. Juhlaan oli koottu muumiaiheinen näyttely: seinät olivat täynnä lasten omaa taidetta, vitriineihin oli kerätty oppilailta muumimukeja, lakanoita ym. muumituotteita sekä tietysti kirjoja ja niiden käännöksiä. (Tämän jutun kuvituksena on omien lasteni muumipiirroksia, joita koulussa oli tehty.)

Lisäksi luin vielä Muumit Rivieralla -sarjakuva-albumin, jonka anarkia nauratti kovastikin. (Bloggaus ei ehtinyt tähän haasteeseen ja tarkoitus oli mennä katsomaan lasten kanssa myös Muumit Rivieralla -elokuva, mutta taidamme odottaa sen ilmestymistä dvd:nä.) Muumi-sarjakuvia aion lukea lisääkin.

Juhlavuosi oli huikea. Kiitän Valkoista kirahvia ja Reettaa haasteista, joita ilman en olisi varmaan tässä mittakaavassa ryhtynyt Janssonin tuotantoon tutustumaan. Lapsiperheen arkeen haasteet solahtivat mukavasti, ja luulenpa, että lastenkin Jansson-tietämys kasvoi melkoisesti. Nyt on vielä muutama muumiromaani lukematta ja aikuisten novellikokoelmia lukulistalla.

Luettua Jansson-elämää kertyi 13 kirjan verran. Muumikirjakammoni hävisi ja Janssonista tuli yksi lempikirjailijoistani. Mikä vuosi - mikä taiteilija!