perjantai 12. kesäkuuta 2015

Agatha Christie: Viisi pientä possua

Agatha Christie: Viisi pientä possua, 8. painos, 2009
Alkuteos: Five Little Pigs, 1943
Suomentaja: Anna-Liisa Laine
Kustantaja: WSOY
Kansi: ?
Sivuja: 225
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Dekkariviikko on ollut niin innostava kokemus, että alkuperäinen suunnitelmani osallistua viikkoon vain yhdellä dekkarilla vesittyi saman tien. Blogeista lukemani dekkariarviot ovat houkutelleet lukemaan lisää dekkareita, ja kesälukemiseksi varaamani murhatarina ei yhtäkkiä riittänytkään. Kun luin Agatha Christien Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus -pienoisromaanin, joka oli paketoitu houkuttelevasti esipuheineen kaikkineen, jouduin marssimaan lomapaikkakuntani kirjastoon ja lainaamaan lisää Christietä. Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus sijoittui Christien kesäkartanon, Greenway Housen, maisemiin. Niinpä halusin lukea kirjan Kuolleen miehen huvimaja, joka on pidennetty versio lukemastani teoksesta.

Kuolleen miehen huvimajaa ei kirjastosta löytynyt, mutta löytyi Viisi pientä possua, jonka murhan tapahtumapaikkana on Greenway Housen patteripuutarha. Kyseessä on puutarhatasanne, jonka muureilla on pienoistykkejä - siitä nimitys. Koska tiesin, että Agatha Christien oman kesäkartanon mailla oli juuri tällainen puutarha, lukemiseen tuli mukava lisävire.

Viisi pientä possua on tietenkin perinteinen arvoitusdekkari. Sen päähenkilönä on belgialaisetsivä Hercule Poirot, joka omahyväiseen tyyliinsä ottaa haasteellisen murhamysteerin hoitaakseen. - Voitte olla aivan varma, että minä olen kaikkein paras, Hercule Poirot vakuuttaa asiakkaalleen (s. 8). Selvitettävä murha on tapahtunut jo 16 vuotta aiemmin, ja murhasta tuomittu henkilökin on jo kuollut, mutta nämä pienet yksityiskohdat eivät ole Poirot'lle ongelma. Poirot ei olisi Poirot, ellei hän paneutuisi asiaan perusteellisesti - ja lopulta saisi totuutta selville.

Viisi pientä possua -nimi tulee englantilaisesta lastenlorusta Five Little Pigs, joka on suomalaisille tuttu Kirsi Kunnaksen suomentamana sormiloruna: Tämä pieni possu lähti ostamaan ruokaa, tämä pieni possu huusi perunoita tuokaa... Vuonna 1971 suomennetussa Christien dekkarissa loru on hiukan erilainen kuin Kunnaksen versio, mutta lorun periaate toimii koko arvoituksen pohjana. Poirot'n päässä nimittäin soi tämä hokema, koska murhamysteeriin liittyvät henkilöt sopivat luonteiltaan runon viideksi possuksi.

Dekkarin rakenne on melko kaavamainen. Alussa Poirot'n puheille tulee nuori nainen, joka on menossa naimisiin ja haluaa selvittää 16 vuotta aikaisemmat tapahtumat. Hänen äitinsä, Caroline Crale, tuomitiin silloin hänen isänsä, taiteilija Amyas Cralen murhasta. Murha oli suuri skandaali, ja motiivina pidettiin mustasukkaisuutta, Amyas Crale kun oli tunnettu naisseikkailuistaan. Caroline Crale on kuitenkin kirjoittanut tyttärelleen juuri ennen kuolemaansa ja vakuuttanut, että hän ei myrkyttänyt miestään. Tytär uskoo äitiään, vaikka kaikki todisteet puhuvat äidin syyllisyyden puolesta.

Poirot käy haastattelemassa oikeudenkäyntiin osallistuneet virkamiehet, jotka ovat vakuuttuneita Caroline Cranen syyllisyydestä. Sitten hän käy varsinaisen arvoituksen kimppuun, eli tapaa kaikki "viisi pientä possua": liikemies Philip Blaken; tämän veljen, kartanonherra Merredith Blaken; julkean viettelijättären, Elsa Greerin; viktoriaanisen feministi-kotiopettajattaren, neiti Williamsin ja syytetyn rujon sisaren, tutkija Angela Warrenin. Nämä "possut" edustavat brittiyhteiskunnan eri luokkia, ja yhteentörmäyksistä syntyy melkoista draamaa. Stereotyypeistäkin voisi puhua, mutta Christie hoitaa henkilökuvauksen varmalla tyylillään: Hän oli sentyyppinen ihminen joka aiheuttaa suunnattomasti tarpeetonta vaivaa ja unohtaa sanoa kiitos (s. 179).

Kaiken ohessa käydään myös keskustelua modernista taiteesta. - Taide, poliisipäällikkö sanoi halveksivasti. - Kaikki ne puheet taiteesta. Minä en ole koskaan ymmärtänyt taidetta enkä koskaan ymmärräkään. Teidän olisi pitänyt nähdä se taulu, jota Crake maalasi. Kaikki oli toispuolista. Tyttö oli sen näköinen kuin hänellä olisi ollut hammassärkyä ja muurit olivat aivan vinot. Vastenmielisen näköinen koko juttu. En saanut sitä mielestäni pitkään aikaan. Näin siitä jopa unta. Ja mikä vielä pahempaa, se vaikutti minun näkööni - minä aloin nähdä kaikkialla väärin piirrettyjä muureja ja kiviaitoja. Niin, ja naisia myös. (S. 51.)

Kaiken kaikkiaan Viisi pientä possua osoittautui päteväksi dekkariksi: Se viihdytti, siinä oli vakaviakin pohdintoja moraalista ja rakkaudesta, ja lisäksi siinä oli sopivasti huumoria mukana. Se oli taattua Christie-laatua.

Osallistun kirjalla sekä Dekkariviikkoon että Hurjan hassun lukijan Agatha Christie -haasteeseen. Kirjailijan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 125 vuotta, joten juhlaan on syytä. Luulenpa myös, että tulen lukemaan useammankin Christien dekkarin tänä vuonna. Kirja on luettu myös Tässä kaupungissa tuulee aina -blogissa.

13 kommenttia:

  1. Luin tämän keväällä, mutta bloggaukseni olen ohjelmoinut myöhemmäksi. Pidän tätä yhtenä parhaimmista Christien Poirot-tarinoista ja jännitys säilyy loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kovasti, miten hyvältä tämän lukeminen tuntui. Kerronnassa mikään ei tökkinyt, vaikka rakenne oli turhankin selkeä ja kaavamainen. Yllätys tosiaan säilyi, kuten Christiellä yleensäkin.

      Poista
  2. Oi että nämä dekkarijutut alkavat syyhyttää sormia... Olen joskus ahminut Christietä urakalla, mutta siitä on aikaa. Nyt olisi kiva uudistaa kokemuksia, nämä tuntuvat aina vaan kiehtovilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, Arja! Tekisi mieli koota pelkkiä dekkareita kesäluettavaksi. Kuinkas tässä näin kävikään!

      Onneksi on tuo Jassun haaste, johon voi lukea Christietä oikein urakalla. Tätäkin kirjaa suosittelen uusintalukuun!

      Poista
  3. En varmaankaan ole tätä lukenut, mutta näin tv-version viime tai toissakesänä. Tarina oli hyvä, ja näyttelijät hyvin valittu, jäin aivan koukkuun. Ja totta, tällä viikolla on tullut semmoinen määrä dekkarivinkkejä, että kesällä tullee luettua dekkareita vaikka olin ajatellut niitä vasta syksylle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tässähän lähtee mopo käsistä! Onneksi dekkarit todellakin sopivat kesään.

      Minäkään en ollut tätä aiemmin lukenut, mutta tv-sarjan osan olen nähnyt. Aavistelin ratkaisun, vaikka en osaa tarkasti muistanutkaan.

      Poista
  4. Tätä en ole lukenut, vaan minullekin on tuttu tv-elokuvana. Christien kirjojen viehätys on ihan omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christie on todellakin taiturien taituri. Hänen dekkareitaan lukee vallan ilokseen uudelleenkin, eivätkä hänen kirjoistaan tehdyt tv-sarjatkaan huonoja ole. Tässäkin oli taustalla hyvä idea ja melkoinen juonenkehittely ja psykologiaa. Brittiläinen miljöö tuo oman viehätyksensä näihin klassikoihin.

      Poista
  5. Voi että, tämäkin täytyy kyllä lukea (samoin kuin Kuolleen miehen huvimaja)! Kumpikin on tuttu tv-filmatisoinneista, mutta Christie-dekkareiden lukemisen nautintoa ei vähennä yhtään edes se, että tarina olisi tuttu ennestään, tai että kirjan olisi lukenut jo joskus. Lisäksi ainakin minä olen hyvä unohtamaan murhaajia, joten kirjat olisivat varmasti täynnä yllätyksiä joka tapauksessa. :D

    Tuo ennenjulkaisematon pienoisromaani palautti mieleen vanhan Christie-rakkauden, ja nyt tekisi mieli lukea vain Christie-dekkareita koko ajan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen into tässä syttyi, sillä kyseessä on silkka lukemisen ilo. David Suchet -elämäkertakin alkoi kiinnostaa.

      Viisi pientä possua oli vallan mainio psykologiaan perustuva ihmissuhdepyörittely. Christie on taitava tunnelman luoja ja henkilökuvaaja.

      Minulla on sama taito unohtaa syylliset. Poirot-elokuvia olen katsellut myös äärettömän väsyneenä, joten moni juonenkäänne on hiukan hämärän peitossa...

      Poista
  6. Luin nuorena paljon Christietä ja odottaessani kupustani katsoimme paljon kirjoista tehtyja filmatisointeja. Tätä en muista lukeneeni tai katsoneeni, ja nyt kyllä tekee kovasti mieli mennä tutkimaan, josko tämä löytyisi kirjastostamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Viittä pientä possua. Jokke tuossa kommentissaan on varmasti oikeassa siinä, että tämä on parhaita Poirot-tarinoita. Idän pikajunahan on tunnetuin Poirot-juttu ja se on kyllä hyvä sekin.

      Minullakin Poirot-elokuvat liittyvät odotusaikoihin ja lasten nukkumaanmenoaikojen jälkeisiin vapaisiin hetkiin, jolloin on itse aivan rättiväsynyt, mutta onnellinen siitä, että saa pienen oman hetken.

      Poista
  7. David Suchet on ainoa oikea Poirot,aivan kuin Jeremy Brett oikea Holmes.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!