maanantai 20. heinäkuuta 2015

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna, yhteisniteen 2. painos, 2015 (sisältää teokset Kuninkaan Anna, 1982 ja Kökarin Anna, 1984)
Alkuteokset: Kungens Anna ja Ingens Anna
Kustantaja: Gummerus
Suomentaja: Kaija Kauppi (uudistanut Juhani Lindholm)
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 598
Mistä sain kirjan: oma ostos


Hyvää naistenviikkoa ja hyvää nimipäivää Maarit, Reetta ja Marketta!

Kirjablogeissa naistenviikkoa juhlistetaan bloggaamalla naisten kirjoittamia kirjoja tai naisista kirjoitettuja kirjoja. Mukana olevat blogit voi käydä kurkkaamassa Tuijata-blogista. Luettua elämää -blogi on mukana viikossa ainakin tällä yhdellä teoksella, joka on sekä naiskirjailijan kirjoittama että kertoo erään naisen elämäntarinan.

Ulla-Lena Lundberg oli minulle täysin tuntematon kirjailija ennen Finlandia-voittoaan vuonna 2012. Hänen voittajateoksensa Jää oli koskettava ja hallittu kokonaisuus, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ihailin kirjailijan taitoa kuvata arki kauniiksi. Työnteko, luonto ja teeskentelemätön ihmiskuvaus yhdistyvät Jäässä taiturimaisesti.

Kaikki Lundbergin kerronnan vahvuudet ovat olleet olemassa jo 1980-luvulla Kuninkaan Annassa ja Kökarin Annassa, jotka on julkaistu yhteisniteenä nimellä Kuninkaan Anna. Voin heti kertoa, että kirjasta tuli kesäni vaikuttavin lukukokemus, ja toivon, että Anna ei jätä minua ikinä.

Kokonaisteos kertoo Anna Petterssonin, eli Kuninkaan Annan elämäntarinan alusta loppuun.  Kuninkaan Anna -nimi tulee Annan kotitorpan nimestä, sillä kökarilaisen huumorin mukaisesti saaren pienintä torppaa kutsutaan Kuninkaaksi. Yhteisniteen ensimmäinen osa tempaisi minut mukaansa heti ensimmäiseltä sivultaan, enkä malttanut laskea kirjaa käsistäni kuin muutamaksi yön tunniksi. Eläydyin Annan lapsuuteen ja nuoruuteen sekä suureen rakkauteen, mutta lieneekö tuo ihme, sillä kirja on paitsi juonellisesti koukuttava myös kerronnaltaan voimallinen: Mikään hän ei ollut ja mitään hänellä ei ollut, mutta kaikki oli hänelle suotu: kukaan ei katsonut häntä nenäänsä pitkin (s. 8); Anna oli neljän vuoden ikäinen, kun hän ymmärsi asioiden todellisen laidan: ilo ja hohde tulevat meistä itsestämme ja niistä jotka muodostavat meidän maailmamme. Maailma on olemassa vain meidän aisteissamme, niiden ulkopuolella me liikumme viuhuvassa pimeydessä, vihlovassa kylmyydessä. (S. 15.)

Kirjan toinen osa, Kökarin Anna, ei ole tarinankaareltaan yhtä vetävä kuin Kuninkaan Anna. Se on myös kestoltaan pidempi, koska siinä kerrotaan Annan tie ensin opettajaseminaariin ja sitten kansakoulunopettajaksi Paraisille ja Itäiselle Uudellemaalle. Lopulta Anna palaa eläkepäivikseen Kökarille, ja lukija pääsee todistamaan saariston elämäntapojen muutoksen.

Annan tarina etenee kronologisesti alusta loppuun eikä siis rakenteessaan tarjoa yllätyksiä. Yllätykset ovat jossain aivan muualla, ja minulle ne olivat siinä intensiivisessä kerronnassa, jolla Annan vilpitön elämäntarina kietoutui historiaan ja miljööseen. Annan elämän ohella seurataan Kökarin, Ahvenanmaan ja Suomen historiaa 1910-luvulta 1980-luvulle saakka. 

Vertaan kirjaa irlantilaisen J. M. Syngen Aransaaret-kirjaan, jossa kerrotaan karujen saarten yhteisön elämästä. Synge eli saarilla jonkin aikaa ja kirjasi kansan tapoja hyvin elävästi muistiin. Kökarin perinteinen saaristolaiselämä nähdään Kuninkaan Annassa myös kuvataiteilijan, ministerin, etnologin ja kansanedustajan silmin.

Kuninkaan Annasta muodostuu   kunnianosoitus naisille, pala saaristolaisnaisten historiaa. Perinteisessä kalastajayhteisössä naisetkin kalastivat, koska koko perhe tienasi sillä elantonsa. Siinä missä miehet lisäksi metsästivät ja rakensivat, naiset hoitivat karjan ja lapset. Lundbergin tapa kuvata naisten arkea käy suoraan sieluuni. Kun Lundberg kuvaa lehmänomistajan työtä, muistelen mummujani ja ajattelen maanviljelijä-siskoani: Naisihminen, jolla on lehmä, elää aivan toisenlaista elämää kuin lehmätön nainen. Lehmän takia hänen täytyy kömpiä jalkeille aamuisin, kiskaista vaatteet niskaansa, haukata voileipää, kerätä maitoastiat ja raahustaa ulos säällä kuin säällä. Lehmän viereen hän sitten käy polvilleen lypsämään, kun joka paikkaa särkee niin ettei enää jaksa istua kyykyssä. (S. 436.)

Annan sukupolven naisilla oli jo vaihtoehtoja. Annakin jättää Kökarin ja seuraa ensin rakkautta Tukholmaan ja myöhemmin kouluttautuu opettajaksi. Silti elämä on kuten naisten elämät sukupolvesta toiseen: on rakkautta, on työtä ja on vastuu lähimmistä ihmisistä. Annan tarina kertoo naisten sinnikkyydestä, viisaudesta ja valosta, jolla elämää kannetaan ja suojellaan.

Jos jotain tästä kirjasta pitäisi moittia, niin ehkä pieni tiivistäminen olisi tehnyt hyvää varsinkin Kökarin Annassa. Annan viisaus alleviivataan ehkä turhan moneen kertaan, sillä lukija on sen jo havainnut - ainakin jos on ystävystynyt Annan kanssa. Sillä niin minulle kävi: suhtaudun Annaan kuin ystävään, jota opin ymmärtämään ja rakastamaan. Itkin hänen surujaan, kuljin hänen kanssaan tutuilla kallioilla ja ehkäpä vähän viisastuinkin hänen seurassaan.


Kuninkaan Anna on luettu ainakin näissä blogeissa: Täällä toisen tähden alla (sekä Kuninkaan Anna että Kökarin Anna), Mustikkakummun Anna, Ilselä, Sinisen linnan kirjasto, Kirjavuori ja Kirjakaapin kummitus.  Tartuin kirjaan alun perin siksi, että keräsin meriaiheisia romaaneja Bengtskärin matkaa varten. Parempaa ulkosaariston matkaopasta ei varmaan olekaan.

20 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Lainasin juuri tänään Lundbergin Jään kirjastosta. Vihdoin ja viimein. Olen odottanut kauan, että tulee tilaisuus lukea se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää on hieno kirja, mutta niin olivat nämä Anna-kirjatkin. Näissä on jo vahva näkemys ja varma kirjailijan ote. Kolahtivat suoraan sieluun.

      Poista
  2. Molemmat Anna-teokset ovat vahvaa ja sydämellä kirjoitettua kuvausta ihmisen elämänvoimasta. Ainaisena vastuksena luonnonvoimat ja elämän arvaamattomuus. Aukeaa vankka näkymä, että kaiken keskellä voi selvitä. Anna eli luonnonlapsen tavoin hetkessä, eikä vilpittömyydessään välttämättä osannut epäillä asioiden kääntyvän muuksi kuin näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Elämänvoima" on hyvä sana kuvaamaan näitä teoksia. Annan elämäntarina on rakkaudella kirjoitettu ja voisin kuvitella, että taustalla on oikea (kirjailijalle rakas) henkilö. Myös rakkaus saaristoon, sen historiaan, elämänmuotoon ja ihmisiin välittyy. Luonto on vahvasti osa Annan persoonaa. Liikutuin muun muassa siitä, kuinka vanheneva Anna tarkkaili luontoa yhä suuremmalla kiinnostuksella.

      Vilpitön Anna olisi ihana ystävä, kerrassaan valloittava ja vaatimattomuudessaan kaunis ihminen.

      Poista
  3. Oi, Kuninkaan Anna on ihana kirja. Ja samaa mieltä, että Kökarin Anna ei ihan samalla tavalla vaikuttanut, vaikka mielenkiintoinen olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin arviosi ja minulle kävi kuten sinullekin, eli Kuninkaan Anna oli sellainen koukuttaja, page turner, että oksat pois. Kökarin Annaa luin hitaammin ja nautin kulttuurihistoriasta. Kirjaa voi suositella aivan kaikille.

      Poista
  4. Ihana kirjoitus Annasta. En ole sitä vielä lukenut, mutta katsellut kyllä kirjakaupassa, sillä Jää teki minuunkin suuren vaikutuksen. Viimeksi ostin pokkarialesta Lundbergin Marsipaanisotilaan ja odotan sen lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Kirja vasta ihana onkin, vaikka ei todellakaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

      Marsipaanisotilas tuossa odottaisi minunkin hyllyssäni. Sen nappaan luettavaksi varmaan pikapuoliin.

      Poista
  5. Kuninkaan Annasta pidin, mutta Kökarin Annaan ei ole tullut tartuttua. Ehkä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Kökarin Annaa, jotta saat Annan tarinan päätökseen. Ensimmäinen osa loppui niin hienosti, että pidin parin päivän tauon ennen kuin jatkoin yhteisniteen loppuun, mutta sormia syyhytti - eikä suotta.

      Poista
  6. Houkutteleva postaus! Jäähän ihastuin kovasti, ja olen lukenut Lundbergilta myös Marsipaanisotilaan. Siitäkin pidin. Tämä pitää laittaa luettavien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että ihastut Annan tarinaan! Minulla on vielä Marsipaanisotilas lukematta, mutta se odottaa jo hyllyssä...

      Poista
  7. Kuninkaan ja Kökarin Annan luen vielä jonain päivänä ja arviosi vain vahvistaa halua tarttua niihin. Jää oli minullekin huikean hieno lukukokemus ja myös Marsipaanisotilaasta pidin kovasti. Teosten ihmiset ovat jääneet vahvasti sydämeen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, tämäkin ihminen tekee vaikutuksen! Minulle tuli pienoinen lukujumi, Anna pyöri niin elävänä mielessäni. Kuninkaan Annan jälkeen ei kelvannut kuin itse kuningas, eli aloitin Pohjolan leijonaa... :)

      Poista
  8. Jo pelkästään Jään ansiosta Lundbergiin tekee mieli palata, ja nyt tämän Anna-arviosi perusteella paluu taitaa olla väistämätön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan Lundbergia hyvin paljon historian ja työn kuvaajana sekä tietysti ihmissielun luotaajana. Hän osaa kuvata ihmiset niin läheisiksi, että sattuu.

      Jää on mestariteos, mutta hieno oli tämäkin.

      Poista
  9. Lundbergiltä olen lukenut muistaaseni vain Marsipaanisotilaan, johon tykäsrtyin kovasti. Pitäisi ottaa tästä hienosta kirjailijasta parempaa selkoa. Kiitos ihanasta jutusta :)

    P.S. Minulla on sinulle haaste blogissani (nimikkeellä 3 kirjaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta! ❤

      Kipin kapin lukemaan lisää Lundbergia! Tästä pitäisit varmasti.

      Poista
  10. Luin tämän pari vuosikymmentä sitten. Juttusi vahvistaa asian: Annan tarina pitää lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan tarinan voisin minäkin kuvitella lukevani uudestaan. Eläydyin hänen tarinaansa niin, että piti vähän aikaa henkäillä sen jälkeen, eikä oikein mikään muu kirja ottanut tulta alleen.

      Poista

Kiitos kommentista!