Helsingin kirjamessuilla 30.10.2016

Terveiseni Helsingin kirjamessuilta tulevat yli viikon myöhässä, mutta täytyy kai ajatella positiivisesti, että ne ehtivät nyt kuitenkin tänne blogiin asti ennen seuraavia messuja, joita jo tietysti odotetaan.

Taas kerran mukana oli koko perhe, jolle on jo vakiintunut tiettyjä messurituaaleja. Niihin kuuluvat metrilakut, uudet kirjat ja uudet Aku Ankan taskukirjat, joita taas myytiin 2 euron kappalehintaan.

Lasten kirjahankinnat toteutettiin heti. Toiveina olivat uusin Soturikissat-sarjan kirja 11-vuotiaille tytöille sekä uusin Tatu ja Patu, joka käärittiin 3-vuotiaan kuopuksen joulupakettiin. Kolmasluokkalainen poika sai myös kirjan, joka piilotettiin saman tien joulupukkia varten. Hän ei tainnut Aku Ankoiltaan edes huomata, että oikeitakin kirjoja olisi ollut tarjolla.

Kiittelen messujärjestäjiä isosta lasten alueesta, jonne on ripoteltu säkkituoleja, joilla lasten kelpaa lukea ja mutustella herkkujaan. Koululaisten aika kuluu mukavasti näinkin.

(Tällaisia lukunurkkauksia voisi ehkä suunnitella aikuisillekin. Ehkäpä punaviinitarjoilu siihen oheen sopisi vallan mainiosti.)

Sillä välin, kun isommat lapset lukivat ja kuopus oli puolentoista tunnin ilmaisessa lastenhoidossa, tapasin Kirja hyllyssä -blogin Kaisan ja erään toisenkin hyvän ystäväni, joiden kanssa ehdin kierrellä divareita.

En tiedä teistä, mutta minulle tulee näistä divarien Keltaisten kirjojen rivistöistä hirvittävän hyvä ja turvallinen mieli. Että maailmassa on vielä paljon hyvää luettavaa!

Jotain symbolikkaa kai on siinäkin, että juuri näiden Keltaisten kirjojen keskellä melkein törmäsin presidentti Sauli Niinistöön, joka myös kierteli divareita aivan muina miehinä. Varsinkin tänä päivänä, kun Yhdysvallat on äänestänyt Donald Trumpin uudeksi presidentikseen, ajattelen lämmöllä sivistynyttä ja tavallisen oloista presidenttiämme.

Koska taas kerran mukana oli koko perhe, mikään ei mennyt aivan kuten olin suunnitellut. Tänä vuonna olin sentään ymmärtänyt rajata ohjelmahaaveeni minimiin, eli haaveilin - mielestäni realistisesti - pääseväni seuraamaan kolmea kirjalijahaastattelua. Niistä yksi toteutui.

Olin etukäteen kuullut paljon hyvää Pirkko Saision uutuudesta Mies, ja hänen asiansa. Olin myös aivan varma, että Saision kirja olisi Finlandia-ehdokkaana, mutta eipä se sitten ollutkaan. Joka tapauksessa Saisiota oli ilo kuunnella Helsingin Sanomien tähtihetkessä. Hän on valovoimainen ja rauhallinen esiintyjä, jonka viisas karisma säteilee kuulijoille takariviin asti.

Saisio kertoi uuden kirjansa teemasta, syyllisyydestä, hyvin kiinnostavasti. Häntä oli ruvennut kiehtomaan ajatus siitä, että lain mukaan mitään tapahtunutta rikosta ei tarvitse tunnustaa, jos sitä ei pystytyä todistamaan. Kirjalija kertoi, että häntä oli alkanut vaivata ajatus siitä, miten käy ihmisen, joka ei tunnusta tekoaan eikä saa siitä koskaan rangaistusta. Miten hän elää asian kanssa? Miten hän elää syyllisyytensä kanssa?

Luulenpa, että kirja on hyvä, koska kirjalija kertoi kollegansa Kari Hotakaisen todenneen siitä, että se on "hävytön" kirja. Sellaisen kirjan haluan lukea.

Ryntäsin heti haastattelun jälkeen ostamaan kirjaa, mutta sehän olikin loppuunmyyty sekä Suomalaisessa että Akateemisessa. Jäin siis nuolemaan näppejäni, mutta ajattelin, että nyt on todellakin jotain odotettavaa joulupukilta.

Messuilla syttyi taas melkoinen kipinä bloggaamiseen. Se on nimittäin jäänyt tänä syksynä aivan arjen jalkoihin, vaikka kirjoja olenkin lukenut entiseen tahtiin. Olen aloittanut kahden vuoden opiskelu-urakan, johon kuuluu aika monta esseetä ja muuta mukavaa puuhaa, ja ainakin näin alussa kaikki ylimääräinen, ja oikeastaan aivan olematon, energiani on kulunut opintojen puurtamiseen.

Mutta täällä ollaan. Uskallan ehkä jopa luvata lähipäivinä Finlandia-ehdokas Peter Sandströmin Laudaturista jonkinlaista arviota. Eikähän se hullumpi kirja olekaan, tai oikeastaan on nimenomaan vähän hullu kirja.

Ensi vuonna taas messuillaan, eikös vaan!

Kiitän Helsingin kirjamessuja Blogger-passistani ja pääsylipuista!