maanantai 22. toukokuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät, 2017
Kustantaja: Otava
Kansi: Timo Numminen
Sivuja: 287
Mistä sain kirjan: voitin arpajaisista (Kiitos, Omppu!)



Eikä hän päättänyt, mitä alkaisi tehdä. Herra päätti. Se saattoi olla mitä vain, ja mitä se oli, se olisi kaunista. (S. 272.)

Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät on niin vahva ja ehjä esikoisteos, että lukija voi rauhassa heittäytyä nauttimaan tarinasta ja kauniista kielestä, jotka ovat keskenään tasapainossa. Tällä tarkoitan sitä, että kumpikaan ei lyö yli, vaan sekä tarina että kieli täydentävät toisiaan. Lukukokemuksesta tulee luja.

Kirjan päähenkilönä on Elsa, jonka kasvua noin 15-vuotiaasta kainuulaisesta seurakuntanuoresta itsenäiseksi nuoreksi naiseksi seurataan koko kirjan ajan. Erikoista Elsan tarinassa on se, että hän ei jää ihan tavalliseksi seurakuntanuoreksi, vaan lähtee ystävänsä houkuttelemana käymään helluntailaisten kokouksessa ja tulee uskoon.

Kirjan tapahtumia seurataan vuorotellen kahdessa aikatasossa ja kahdessa maassa. Kaikki alkaa Bogotasta, herkästä tilanteesta, jossa Manuel piirtää minäkertojan iholle kuvia. Eksoottiset nimet Manuel ja Paola sekä La Macarena heittävät lukijan Kolumbiaan. Sitten palataan Kainuuseen ja Elsan elämän mullistavaan iltaan. Saadaan tietää, mistä kaikki alkoi. Kolumbiaa ja Kainuuta yhdistää usko.

Usko ei kuitenkaan ole ahdistavaa: Helluntailaisuus on suurta iloa. Rukous on näyttävää ja autuasta, kädet nostetaan kattoon ja annetaan kielten virrata. Kielillä puhminen tulee lahjana Herralta, ja sitä lahjaa odotetaan ja kun se saadaan, se on koko seurakunnan ilo.

Kirjan luettuani ymmärrän aivan täysin, miksi nuoret ovat otollisia käännynnäisiä juuri helluntailaisuuteen. Poissa on körttiläinen totisuus ja lestadiolainen ahtaus - helluntailaisuudeessa kaikki on pelkkää iloa. Varsinkin, jos se kielillä puhuminen sitten tapahtuu. (En tosin tiedä, eikä kirjakaan kerro, miten käy, jos sitä taitoa ei tulekaan.)

Uskon vahvuus hämmentää ja huvittaakin lukijaa, mutta toisaalta usko on läsnä kaikessa, mitä ihmisen arkeen ja elämään kuuluu. Helluntailaisuus ei olekaan mitään ylevää, vaan loppujen lopuksi aika käytännöllistä uskoa. Voi rukoilla itselleen poikaystävää, voi rukoilla herätystä Kainuuseen ja kokoontua ruokavälitunnilla salaa opon huoneeseen rukoilemaan herätystä koko koululle - laskupinonsakin voi rukoilla kohtuulliseksi:
- Hengen täyteyttä pitää janota. Jumala itse herättää sen janon.
- Semmoisen janon että, Arvo sanoi ja heilutti laskupinoa kädessään. - Nyt on rouvakulta rukoiltu näitten puolesta, ja upouudella kielellä. Sitten vain odotellaan minkä Herra ottaa hoitaakseen ja itse maksetaan loput. (S. 57.)

On selvää, että tällaisella uskolla on joka puolella maailmaa tarvetta. Bogotassa helluntailaisuus voi pelastaa kadulta tai sodalta, koska se lupaa vapaan elämän turvallisessa yhteisössä.

Törmälehdon tapa kuvata ihmisiä ja ympäristöä on vakuuttavaa. Henkilöt voi nähdä edessään ja heillä on jokaisella oma persoonansa: Elsan ystävät Talvi ja Mira ovat vastustamattomia tapauksia ja tyttöjen ystävyys on nuorten iloa tulvillaan; Elsan perhe on sekoitus isovanhempien körttiläisyyttä ja äidin vapaamielisyyttä, joista syntyy turvallinen lapsuus; Bogotan ihmiset ovat ristiriitaisia, värikkäitä ja sodan traumatisoimia. Kainuun hiljaisuus, metsät ja Oulunjärvi sekä Kolumbian äänekkyys, vuoret ja pelottava viidakko ovat miljöinä niin kaukana toisistaan kuin olla ja voi, mutta Elsalla on koti molemmissa.

Vaikka vuoret järkkyisivät on nuoren, vahvan naisen kasvutarina. Se on monella tapaa tuttu ja monella tapaa myös uusi. Törmälehdon kerronta on kiinnostavaa, tarkkaa ja oivaltavaa. Elsa pysyy lukijalle läheisenä. Hän on älykäs ja tunteva nuori nainen, hukassa ja tallessa yhtä aikaa, niin kuin jokainen nuori on. Oma tiensä on kuljettava meistä jokaisen.



Vaikka vuoret järkkyisivät on herättänyt huomiota kirjablogeissa: Kirja hyllyssä, Sallan lukupäiväkirjaKannesta kanteen, Reader, why did I marry him, Kirjakaapin kummitusKirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa, Kirja vieköön!, Hannan kirjokansiKirsin Book Club, Amman lukuhetki, Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, Ainakin 52 kirjaa, Luetut, lukemattomat, Kirjojen keskellä, Hyllytontun höpinöitä, LumiomenaLukupinoTuijata.Kulttuuripohdintoja ja Kirsin kirjanurkka. Kuittaan kirjalla HelMetin lukuhaasteen kohdan 44. kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

10 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän hiljattain ja pidin kovasti, vaikka Bogotan tapahtumat tuntuivat hieman etäisiltä verrattuna Kainuu-osuuksiin. Olen kanssasi samaa mieltä, että tällainen uskontokunta vetoaa nuoriin juuri sen elävyyden takia. Minä itseasiassa kävin yhdeksäsluokkalaisena vuoden verran helluntaiseurakunnan kokouksissa uskovaisen ystäväni kanssa. Ihan kirjan kaltainen ei se yhteisö ainakaan ollut, ja siellä nimenomaan ei saanut rukoilla tuollaisia maallisia asioita (tai ainakaan ei laksuja pois itseltä tai poikaystävää). Muistaakseni meikkaamiseen, maalliseen musiikkiin jne. suhtauduttiin aika kielteisesti. Siksi se alkoikin lopulta tuntua aika ahdasmieliseltä. Mutta toiminnassa oli paljon nuoria mukana, ryhmähenki oli hyvä ja kaikki otettiin kavereiksi. Sekin siinä varmaan vetosi moniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattellinkin, että kovin iloista ja vapaata oli tämän kainuulaisen helluntaiseurakunnan elämä - mutta voihan seurakunnissa olla eroja. Juuri tuo iloisuus ja vapaus, käytännöllinen usko oli minusta viehättävää ja hauskaakin. Ei tarvinnut sielua puristaa mykkyrään voidakseen elää uskossa.

      Bogota jäi eksoottiseksi ja kiehtovaksi. Pidin kuitenkin siitä, kuinka Elsa oli sopeutunut sinne ja osasi toimia siellä omassa yhteisössään. Kaiken kaikkiaan kirja oli silmiä avaava.

      Poista
  2. Minustakin oli kiehtovaa, kuinka Elsa oli niin kotonaan molemmissa yhteisöissä. En tiedä paljonkaan helluntaiseurakunnasta, enkä siksi toisekseen myöskään Kolumbiasta, joten tämäkin kirja tosiaan avarsi taas hiukan maailmankuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmankuva tosiaankin avartui monella tavalla. Lukeminen on kyllä paras harrastus!

      PS. Löysin arviosi ja linkitin senkin tuohon listaan. Yritin etsiä kaikki postaukset, mutta niitä on näköjään aivan hirmuisesti. Hyvä, että hyvä kirja saa näkyyyttä. :)

      Poista
  3. Tykkäsin siitä, että tarina kulki kahdessa aikatasossa. Se toi paljon lisää tarinaan, kontrastia ja muuta. Minunkin on helppo ymmärtää, että tuo tietynlainen hurmoksellisuus vetaa varsinkin nuoria puoleensa. Hieno arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden aikatason tarinankuljetus on melko usein hyvä juttu, mutta tässä aivan erityisen hieno. Lisäksi kertojanäkökulman vaihtaminenkin toimi: minäkertoja Bogotassa ja hänkertoja Kainussa, kun Elsa oli nuorempi.

      Nuorena on erityisen herkkä kaikenlaiselle elämykselliselle. Myöhemmin riittää tasaisempikin elämä. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Meinasi napsuttelukäsi aivan väsyä, kun linkittelin. ;)

      Poista
  5. Olipa kiva lukea arviotasi! Vaikka kainuulainen helluntailaisuus ei Elsalle ollutkaan ahdistava ympäristö, päinvastoin, minulle jäi hyvin vahvana mieleen se miten Elsa itse rakensi sääntöjä ja vaatimuksia itselleen ja siitä tuli hieman ahdistava olo.

    Kainuun ja Bogotan vastakkaisuus on todellakin toimiva. Kieli hurmaa ja on osin tuttuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluu varmaan nuoruuteen sekin, että kun etsii sopivaa tapaa olla, täytyy tehdä rajojakin.

      Kainuuseen kuului vahva ystävyys ja Bogotassa oli vahvaa eroottista latausta, tärkeitä miehiä. Kyllä, toimiva vastakkaisuus.

      Jännää, miten tuttu kieli tulee läpi. Kieleen kasvetaan.

      Poista

Kiitos kommentista!