Jo Nesbø: Veritimantit

Jo Nesbø: Veritimantit, 2010
Alkuteos: Marekors, 2003
Suomentaja: Outi Menna
Kustantaja: Johnny Kniga
Kansi: ?
Sivuja: 582
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Kirjablogien dekkariviikko on täällä taas, ja urakoin viikkoa varten peräti viisi dekkaria - kuudes on vielä kesken - joten blogattavaa riittää. Urakointi on ehkä kuitenkin väärä sana, sillä viimeisten työviikkojen ja ensimmäisen lomaviikon aikana en ole muuta jaksanut kuin lukea kaikki liikenevät hetket. Lukemisen on lisäksi pitänyt olla sellaista, joka takuuvarmasti vie ajatukset pois töistä (sekä leipätyöstä että kotitöistä). Dekkarithan sopivat totaaliseen aivojen nollaukseen, jossa päämääränä on häipyä (henkisesti) paikalta jälkiä jättämättä.

Jo Nesbøn Harry Hole -dekkarit toimivat minulle niin, etten paljon pysty todellista maailmaa havainnoimaan sen  jälkeen, kun kirjan kannet avaan. Sivut kääntyilevät tiuhaan, vaikka lukutahtini ei yleensä ole kauhean nopea. Tällainen paksu, koukuttava dekkari tarkoittaa myös lyheneviä yöunia, ja lopputuloksena taitaakin olla entistä väsyneempi arjesta selviytyjä. Ja jotta arkea jaksaisi väsyneenä, tarvitsee lisää arjesta pakoa, eli lisää lukemista ja sitten taas väsyy... Kyseessä on kierre, ehkä jopa dekkariaddiktio.

Addiktiosta kärsii myös Jo Nesbøn luoma karismaattinen poliisi Harry Hole. Hänen addiktionsa on kuitenkin paljon vaarallisempaa sorttia kuin minun viaton yölukemiseni. Suoraan sanottuna olen Harrysta huolissani. Viime vuoden dekkariviikolla kirjoitin Harrylle kirjeen. Edelleenkin toivoisin, että hän saisi elämänsä järjestykseen, mutta oikeastaan hän vaan sotkee kuvioitaan kirja kirjalta enemmän, enkä ole ollenkaan varma, kestänkö seurata hänen sekoiluaan yhtään enempää. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan.

Toisaalta Harryn yksityiselämän koukerot, hänen maaniset pakkomielteensä ja päihdeongelmansa eivät sinänsä haittaa, sillä kaikista jännittävintä on kuitenkin hänen työnsä. Veritimanteissa Hole pääsee sarjamurhaajan jäljille. Vaikka luulisi, että tällaisia dekkareita on kirjoitettu maailma täyteen, niin Nesbø osaa tähänkin dekkariinsa jotain hyvin norjalaista ja kuitenkin myös kansainvälistä. Nyt seikkaillaan Oslon lisäksi Prahassa, ja piipahdetaan myös toisen maailmansodan ajassa, jolloin Saksa miehitti Norjaa. (Tästä aiheestahan Nesbo on kirjoittanut loistavan dekkarin Punarinta, joka on yksi Harry Hole -sarjan suosikkejani.)

Juonenkehittelijänä Nesbø on sikamaisen taitava. Hän pudottelee johtolankoja sinne ja tänne ja antaa lukijan kärsiä lähes sietämätöntä jännitystä. Lukija kokee maailman välillä syyllisen silmiin - tai niin hän ainakin luulee - ja välillä uhrin silmiin, mutta sitten vaihdetaan taas Holen näkökulmaan. Voiko alkoholistiin kuitenkaan luottaa, vaikka kuinka haluaisi? Tilanteet jäävät kesken. Törkeän koukuttavasti.

Juonenkehittelyn ohessa Nesbø heittelee lukijalle kaikenlaista yleistietoa. En ollut aiemmin kuullutkaan veritimanteista, joita tuotetaan sota-alueilla, esimerkiksi Sierra Leonessa 1990-luvulla, ja joilla rahoitetaan sotatoimia. Veritimantteja ei haluta julkisille markkinoille, mutta niitä salakuljetetaan ja myydään muita timantteja edullisemmin. Nesbø lataa niihin sellaiset kauhuelementit, että aina kun kirjassa vilahtaa pentagrammin muotoon hiottu punainen timantti, lukija osaa ruveta pelkäämään.

Varsinaisen sarjamurhaajan jäljittämisen ohessa Harry Hole yrittää selvittää poliisivoimien sisäistä rikollisuutta ja tuntuu, ettei hän voi luottaa kehenkään. Kirjan viimeiset sata sivua ovatkin lähes sietämätöntä luettavaa, jossa jännittävät juonet punoutuvat yhteen. Pidin myös siitä, miten Pygmalion-näytelmä kietoutui juoneen, sillä innostun aina kaikesta intertekstuaalisuudesta.

Veritimanteissa on paljon aineksia, mutta Nesbø pitää kaikki langat hienosti käsissään ja lukija saa heittäytyä Oslon kaduille Harry Holen tuttuun, vaikkakin epävakaaseen seuraan. Antaa mennä vaan!

Veritimantit on luettu myös blogeissa Kuutar lukee ja Rakkaudesta kirjoihin. 

Kirjablogien dekkariviikkoa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi, jossa on lueteltu kaikki dekkariviikkoon osallistuvat blogit. Tänään on meneillään myös tempaus, jossa tasatunnein julkaistaan uusi dekkaripostaus. Siihen en uskaltanut ilmoittautua, koska luulin olevani lomareissulla. Saan kuitenkin aloitettua oman dekkariviikkoni tällä Nesbøn komealla jännärillä.