Marco Vichi: Komisario Bordelli

Marco Vichi: Komisario Bordelli, 2016
Alkuteos: Il commissario Bordelli, 2002
Suomentaja: Enneli Poli
Kustantaja: Aviador
Kansi: Matti Vuohelainen
Sivuja: 238
Mistä sain kirjan: oma ostos



Botta oli ryhtynyt kuvailemaan Euroopan eri vankiloiden ominaisuuksia, eroja espanjalaisten ja turkkilaisten vanginvartijoiden välillä, se oli kuin antropologian oppitunti, rikastuttava tietoisku. Tämä varas ei ollut kuka tahansa tavallinen mies. Keskustelun loputtua komisario vei hänet kotiin, ja he söivät yhdessä naudanpötsiä ja sipulia juoden surkealaatuista viiniä, jota Botta kaatoi sisäänsä kannuittain. (S. 85.)

Marco Vichin Komisario Bordelli on leppoisaa luettavaa. Sen päähenkilö on 53-vuotias toisen maailmansodan veteraani, joka haaveilee löytävänsä elämänsä naisen ja muistelee välillä sotakokemuksiaan. Hänen avara sydämensä ymmärtää rikollisia, ja hänen toimintapansa ovat humaaneja. Yksi kirjan kohokohtia onkin illalliset, joiden gourmet-kokkina häärää entinen vankilakundi Botta ja vieraina ovat kaikki ne yksinäisiltä tuntuvat ihmiset, joihin Bordelli on tapausta selvittäessään törmänyt.

Komisario Bordelli on ilmeisesti Euroopassa kohtuullisen tunnettu hahmo, sillä hänen seikkailujaan on ilmestynyt jo kahdeksan osan verran. Törmäsin häneen viime vuonna Annikin runofestiviaaleilla Aviador-kustantamon pöydässä ja ihastuin kirjan takakansitekstiin: Komisario Bordelli johdattaa lukijat 1960-luvun Firenzeen, kulttuurihistoriallisten monumenttien keskelle. Kauneuden keskellä sattuu kauheuksia, joita tämä Marco Vichin luoma lämpimän hersyvä ja tinkimättömän oikeudentuntoinen, komisario Maigretiin ja jopa yksityisetsivä Marloween verrattu hahmo kirja kirjalta ratkoo.  

Marlowe on yksi dekkarikirjallisuuden suosikkihahmoistani, ja kun hänen kyyniseen hahmoonsa yhdistetään sanat Firenze ja 1960-luku, en voinut vastustaa kiusausta. Kokemus ei ollut huono ollenkaan, mutta komisario Bordelli ei kyllä ole lainkaan kyyninen tapaus, vaan pikemminkin haaveileva romantikko, joka seuraa sydämensä ääntä. Viehättävä tyyppi, vaikka polttaakin savukkeita ketjussa.

Tässä sarjan ensimmäisessä osassa Firenzessä on hirvittävä helle ja asukkaat ovat paenneet rannikolle. Kaupunki on lähes tyhjä, mutta komisario Bordelli kieriskelee hikisissä lakanoissaan, kuuntelee hyttysten ininää ja unelmoi suuresta rakkaudesta. Sitten komisarion puhelin soi keskellä yötä ja hänen on ryhdyttävä selvittämään rikkaan leskirouvan kuolemaa.

Kun komisarion kuplavolkkari kiipeää Via della Piazzolaa kohti vanhan rouvan barokkihuvilaa, niin on pakko vähän googlettaa. Firenzestä tosiaan löytyy Via della Piazzuola ja sen varresta aika komea huvila, johon mielessäni murhan sijoitin. Kaiken kaikkiaan Marco Vichi on onnistunut vangitsemaan Komisario Bordellin sivuille aimo annoksen italialaista elämänmenoa ja sielunmaisemaa, jonka jaoin parin päivän ajan. (Jälkitautina poden matkakuumetta.)

Dekkari ei ollut mikään tajunnanräjäyttäjä, eikä ollenkaan sellainen juonivetoinen jännäri, joista nautin aivan erityisesti (ks. edellinen postaus). Komisario Bordelli oli kuitenkin mukavaa luettavaa ja kesäkirjaksi vallan hyvä valinta. Siinä on mukavasti huumoria ja pientä noir-henkeä. Erityisesti kiitän kirjan kaunista kantta sekä pehmeäkantisen painoksen keveyttä mutta silti isoa kokoa.

Komisario Bordelli on luettu ainakin näissä blogeissa: Oksan hyllyltä, Kirja vieköön, Ullan luetut kirjat, Mummo matkalla ja Lukutoukan kulttuuriblogi. Tämän hurmaavan komisarion seikkailuja on suomennettu jo toisenkin osan verran.

Osallistun kirjalla sekä Kirjablogien dekkariviikko -tapahtumaan että HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteeseen kuittamalla siitä kohdan 14. (valitsin kirjan takakansitekstin perusteella).