perjantai 27. lokakuuta 2017

Kirjamessutärpit lauantaille (sekä aikuisille että lapsille)


Helsingin kirjamessujen lauantaipäivän ohjelma 28.10. on on niin täynnä kaikkea mielenkiintoista, että kirjojen ystävää vaivaa runsaudenpula. Kun mukaan lähtee kuitenkin koko perhe (mies ja neljä lasta ja yksi lainalapsikin) ja nuorimmainen on vasta 4-vuotias, niin ohjelman toteuttamisessa on omat haasteensa. 

Huomasin, että muutamat mielenkiintoiset jutut menevät päällekkäin, mutta ainahan voi haaveilla, että pystyy ilmiintymään useassa paikassa yhtä aikaa. Tällainen olisi siis unelmien päiväohjelma lauantaina kirjamessuilla:



11.30 - 12.30 Aleksis Kivi

Suomalaisen runon ääni 

Suomalaisista klassikkorunoista keskustelevat Anna Kortelaisen johdolla Jenni Haukio, Anja Salokannel ja Vilja-Tuulia Huotarinen. Keskustelu olisi päivän ehdoton kohokohta minulle, sillä vuosi on ollut runojen lukemisen vuosi ja jatkuu sellaisena edelleen.



12 - 13.00 Kullervo 

Parnasson kirjallisuuskeskustelu

Keskustelun aiheena on Kirjallisuus nyt! Seurasin eilen messuilla, kuinka Jukka Petäjä haastatteli  Miki Liukkosta ja Jaakko Yli-Juonikasta kirjallisuuden uudesta suunnasta ja ihmettelin, missä ovat naiset. Parnasoon keskusteluun on huolittu heitäkin: nyt ääneen pääsevät kustantaja Anna-Riikka Carlson, tietokirjailija Ville Hänninen ja kirjailija Heidi Köngäs. 



12.30 - 13.00 Aino

Yhdessä virkkeessä kokonainen elämä

Aiheesta keskustelevat Pertti Lassila ja Johan Bargum, lauseen mestarit.



13.00 - 13.30 Kirjakahvila

Imagen kansalliskirjailijat: Kirjallisuus ja yhteiskunnallinen tehtävä

"Pitääkö kirjallisuudella olla yhteiskunnallinen tehtävä?" kysytään keskustelussa. Oma vastaukseni on selvä: PITÄÄ. Haluaisin silti tietää, mitä mieltä muut ovat. Image-lehti on mennyt valitsemaan uusia kansalliskirjailijoita, ja sekin tietysti kiinnostaa.



13.00 - 13.30 Minna Canth

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti

Marjo Niemen teos sai Aamulehdessä niin kiittävät arvostelut, että uteliaisuuteni heräsi. 




13.30 - 14.00 Minna Canth

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Härkösen uutuus kiinnostaa, ja sanavalmista kirjailijaa on aina ilo kuunnella.




14.00 - 14.30 Aino

Runous nyt

Miten runous kommentoi nykyaikaa ja miten runoilija löytää oman äänensä? Aiheista keskustelevat Kaisa Ijäs, Matti Kangaskoski, Tomi Kontio ja Eino Santanen. 


Vinkkaamieni keskustelujen lisäksi Mika Waltari -lavalla pyörii koko päivän Dekkarilauantai, jossa joka puolen tunnin välein nähdään tunnettuja dekkaristeja keskustelemassa erilaisista genreen liittyvistä aiheista, mm. ostikoilla "Luurankoja kaapissa" tai "Siistejä surmia".



Samaan aikaan toisaalla suosittelen omille lapsilleni näitä:


11.00 Akateemisen osasto tai 13.00 - 13.30 Magia

Jaana Kapari-Jatta: Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto

Kouluikäiset lapseni (12-vuotiaat kaksostytöt ja 10-vuotias poika) ovat armottomia Harry Potter -faneja. Tämä sopisi heille.



11.30 - 12.00 Tarina

Hannu Hirvonen ja Virpi Pena: Hui hai hajamieli!

Lorukokoleman esittely voisi vangita kuopuksen huomion edes hetkeksi.



14 - 14.30 Tarina

Kakkiaisdisko

Kuopus viedään tanssimaan Kikattavan Kakkiaisen kanssa!



15.00 - 15.30 Tarina

Ammuu! kaikille

Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! esiintyy ja jos kuopus vaan jaksaa, niin saa jatkaa joraamista.



Viime vuonna isommat lapset saivat aikansa kulumaan siten, että heille ostettiin luvatut uutuuskirjat, Aku Ankan -taskukirjoja ja metrilakut. Sen jälkeen he rojahtivat lasten alueen säkkituoleille lukemaan eikä heillä ollut kiire mihinkään. Tänä vuonna lasten alueelle on tuotu uusi, lyömätön vetonaula, nimittäin Harry Potterista tuttu kaksikerroksinan lontoolaisbussi. Siellä saa kuulemma kuunnella äänikirjoja. Mahtavaa!

Tiukasta ja mielenkiintoisesta ohjelmasta huolimatta tunnustan realiteetit, eli olen onnellinen, jos pääsen edes jotain keskustelua seuraamaan hetkeksi ja kuopus pysyisi tallessa. Kaikki sopivat välit käytän kirjalavojen penkomiseen ja löytöjen tekemiseen. Tässä vielä kuva divariosastolta eilen - eikö tämä näytä paratiisilta!




























Nähdään messuilla!

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti nähdään! Listallani on pari samaa ohjelmanumeroa. Ainakaan Lassilaa ja Bargumia ei voi missata, siinä vasta parivaljakko. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kunpa tapaisimme! Messupäivät ovat yhtä juhlaa ja huomiselle on runouttakin tarjolla aika mukavasti. ❤

      Poista
  2. Minäkin yritän päästä Lassilla ja Bargumia kuuntelemaan! Ja lapsen kanssa on mentävä kakkiaisdiskoon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten ohjelmisto kuulostaa mainiolta!

      Olisipa mahtavaa tavata livenä! Toivottavasti suunnitelmani toteutuu ja pääsen paikalle!

      Poista
  3. Hei ihana Elina ja pelastus! Olin totaalisesti missannut tuon Pertti Lassilan messulehdestä, mutta sun ansiosta en sittenkään!! Kiitos! Olen Lassila-fani mutten koskaan herraa edes nähnyt, ja nyt sitten hän ja hänen lauseensa tuolla! Sinne siis! Myös Parnasson keskustelu kiinnostaa, sen olin unohtanut merkkaa ylös muistilistaan! Tsemppiä sulle muksujen kera; mä otan osaksi päivää mukaan vain yhden 8-vuotiaan - ja sen istutan Potter-bussiin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos mahdollistin Lassilan ja sinun kohtaamisen! ;) Lassila on minunkin suosikkini.

      Ehdin jo mainostaa Potter-bussia jälkikasvulleni, niin kivalta se eilen näytti. Nuorin viedään kyllä ihan lastenhoitohuoneeseenkin osaksi aikaa.

      Parnasson keskustelu on todennäköisesti antoisa. Aina on kiinnostavaa pohtia kirjallisuuden mahdollisuuksia.

      Poista
  4. Runo- ja Parnassokeskustelut olisi ihana kuunnella kokonaan mutta minulla taitaa loppua aika kesken. Potterbussi on kyllä hauska mutta äänikirja huutaa sisällä niin että en itse viihtyisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitten lopulta itse käynyt sisällä Potter-bussissa, mutta kuvan kyllä räpsäytin. Hienon näköinen se oli ja väkeä tuntui riittävän.

      Enkä koskaan ehtinyt kuin muutamaan suunniteltuun keskusteluun. Niistä lisää seuraavassa päivityksessä...

      Poista

Kiitos kommentista!