lauantai 9. kesäkuuta 2018

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Hanya Yanagihara: Pieni elämä, 2017
Alkuteos: A Little Life, 2015
Suomentaja: Arto Schroderus
Kustantaja: Tammi
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 937
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä (Kiitos lainasta, N!)


Hanya Yanagiharan Pieni elämä voitti viime vuonna Blogistanian Globalia -äänestyksen, eli kirjabloggaajat äänestivät sen viime vuoden parhaaksi käännöskirjaksi. Vähän aikaa sitten se palkittiin myös Jari Helleman -palkinnolla. Palkintoraati kehui suomentaja Arto Schroderusta muun muassa tasalaatuisesta työstä ja sujuvasta puhekielen suomentamisesta. Shcroderus on kiitokset ansainnut.

Pieni elämä pääsi yllättämään minut lukijana monella tavalla. Se koukutti aivan vastustamattomasti heti ensisivuiltaan. Tällaisen tiiliskiven onkin syytä tehdä niin, sillä muuten sen lukeminen olisi vallan epätoivoista taaplaamista. Vähän väliä havahduin siihen, että parisataa sivua oli hurahtanut ja kellokin rientänyt muutaman tunnin eteenpäin. En vain voinut lopettaa lukemista.

Ihastuin heti kirjan alussa varauksetta kirjan päähenkilöihin, neljään ystävykseen: Judeen, Willemiin, JB:hin ja Malcolmiin. Janosin tietää heistä kaikista lisää. Yanagihara on luonut heistä mielenkiintoisia persoonia, ja heidän ystävyytensä kuvaus on aitoa, reilua ja rakastavaa. Pieni elämä on ystävyyden ylistystä ja muistuttaa siinä mielessä Alexander Dumas'n Kolmea muskettisoturia.

Aika pian alkoi käydä selväksi, että tarinan keskiöön nousee traumaattisen lapsuuden kokenut Jude. Hänen lapsuutensa kauheudet paljastuvat pala palalta, eikä lukija voi kuin kärsiä lapsen mukana. Juden lapsuuteen palataan pienissä osissa takaumina ja vuorotellen takaumien kanssa seurataan ystävysten nykyistä elämää, ja varsinkin Juden yritystä rakentaa luottamusta ympäröivään rakkauteen. Kertojanäkökulmat vaihtelevat sujuvasti, niin että kirjan kerronta pysyy kiinnostavana.

Menneisyys on ahdistavaa, mutta mykyhetkeen on puolestaan kasattu paljon iloa ja toivoa, jota Jude pysähtyy vähän väliä hämmästelemään. Moneen kertaan korostuu ero menneen pahuuden ja nykyisen hyvyyden välillä. Silti menneisyys kurkottaa myös nykyhetkeen, jossa pahenevat kivut ja synkät hetket tuovat oman varjonsa sekä ystävyyteen että rakkauteen. Voiko ihminen koskaan päästä irti kokemastaan pahasta?

Vaikka olin aivan koukussa lukemaani, en voinut olla myös ärsyyntymättä. Jotkin elementit toistuivat kirjassa häiritsevästi uudestaan ja uudestaan - vähempikin alleviivaaminen olisi riittänyt. Paha oli todella pahaa ja hyvä taas aivan älyttömän hyvää. Tunsin lukevani hyvin kirjoitettua aikuisten satua, jossa myös sadun tyyliin toistettiin asiat moneen kertaan. Lisäksi hyvät tyypit olivat koko ajan niin pahoillaan kaikesta, mikä ei ollut heidän syytään, että heistä alkoi tulla lähes pyhimyksiä.

Sadun elementtejä oli myös siinä, kuinka näistä opiskelijanuorukaisista kasvoi menestyjiä, jokaisesta heistä. Kirja onnistui siis olemaan myös amerikkalaisen unelman kuvaus. New Yorkin taidepiirit olivat heille avoimina, ja jokainen kulki vääjäämättömästi kohti menestyjän kohtaloaan. Välillä piipahdettiin hengittelemässä eurooppalaisia vaikutteita ja tuntui, kuin tämäkin manner olisi olemassa vain heitä varten.

Ärsyyntymisestäni huolimatta ja kirjan epäuskottavuudesta välittämättä olen suositellut kirjaa jo vaikka kuinka monelle ystävälleni kesälukemiseksi. On nimittäin aivan varmaa, että tämä kirja vie mennessään. Voisin myös kuvitella lukevani kirjan uudestaan, sillä niin paljon rakastin noita ystävyksiä. Liikutuin heidän elämästään ja yhteydestään. Kaikki sadun hyvät ihmiset tekivät minunkin elämästäni hyvää, ja koska tiiliskiven lukeminen vei kuitenkin viikon verran, ehdin kiintyä heihin kaikkiin sydänjuuriani myöten.



HelMetin vuoden 2018 lukuhaasteessa kirja sopii minulla kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä (se ei kyllä ole kirjan pääasia). Kirja on luettu useissa blogeissa. Linkitän tässä vain muutamaan blogiin, joista löytyy lisää linkkejä: Rakkaudesta kirjoihin, LukuisaKirjanurkkausKulttuuri kukoistaa, Kirjaluotsi, Lumiomena, Kirja vieköön!  ja Kirsin kirjanurkka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!