Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta, 2018 

Alkuteos: Drömfakulteten - tillägg till sexualteorin, 2006
Suomentaja: Outi Menna
Kustantaja. Tammi
Kansi: Anna-Reeta Meilahti
Sivuja: 390
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta pakenee valmiita määritelmiä. Se on fiktiivinen taiteilijaelämäkerta Valerie Solanasista, mutta julistaa jo ensimmäisellä sivullaan: Valerie Solanasista tiedetään vähän, eikä tämä romaani ole uskollinen tiedossa oleville faktoille. Näin ollen kaikki romaanin henkilöt ovat fiktiivisiä, myös Valerie Solanas. Samoin Amerikan kartta on fiktiivinen, Georgiassahan ei oikeasti ole aavikoita. Kaikki oikeudet faktojen vääristelyyn ovat siis fiktion kirjoittajan käsissä. Kuten ne aina ovat.

Teos on yritys ja vakuutus löytää vaihtoehtoisia rakenteita perinteisen romaanin kerronnalle. Se täyttää aakkosia, se hyppelee paikasta ja ajasta toiseen, se heittäytyy näytelmän muotoon, luettelee sanoja, lähenee runoa. Kaikki käy paremmin kuin hyvin, sillä lukija pysyy kyllä perässä, jos haluaa. Ja ainakin minä halusin. Ehkä tässä oli jonkun mielestä nyt nainen lukemassa naisen kirjoittamaa naiskieltä naispäähenkilöstä. Minun mielestäni asia on yksinkertaisempi: lukija luki erinomaisen kirjan.

Unelmien tiedekunnan päähenkilö on Valerie Solanas (1936 - 1988), todellinen historiallien henkilö, joka eli skandaalinkäryisen elämän. Hän oli kuuluisa äärifeministi, Andy Warholin ampuja ja SCUM-manifestin kirjoittaja. Että mitä? Kuulostaa hölynpölyltä.

Myönnän, että en tiennyt Valerie Solanasista ennestään mitään, vaikka häntä pidetään yhtenä feministisen liikkeen keulakuvista 1960-1970-luvuilla. Syynä on ehkä se, että feministisen liikkeen keulakuvista ei ole liiemmälti historian tunneilla huudeltu. Ehkä syynä on myös se, että Solanasin elämä oli paitsi naisen elämä myös sellaista sekoilua, että hän ei historian kirjoihin kelpaa. Andy Warholin ampuminen on nimittäin tosiasia, joka melkein aiheutti pop-ikonin kuoleman.

SCUM-manifesti on puolestaan Solanasin kirjoittama julistus, jonka ideana on elämä ilman miehiä - jotta elämä ylipäätään pelastuisi, olisi kaikki miehet hävitettävä maailmasta:
Kertoja: Kerro manifestista, kerro mikä on SCUM.
Valerie: Maailmanlaajuinen väkivaltaa vastustava järjestö. Utopia, joukkoliike, naurukupla joka leviää hitaasti ympäri maailman. Olotila, asenne, tapa liikkua kaupungilla. Aina likaiset ajatukset mielessä, likaisessa mekossa, likaisin ja alhaisin aikein. 
Kertoja: Jäsenmäärä?
Valeirie: Ei tiedossa.
Kertoja: Keitä siihen kuuluu?
Valerie: Eri puolilla maailmaa asuvia ylimielisiä ja itsekkäistä naisia, jotka eivät jaksa odottaa ja toivoa miljoonien mulkkujen asennemuutosta. Universumin valtiaita kaikista kansallisuuksissa. Kaikki maailman naiset tai ainoastaan Valerie... (S. 80.)

Stridsberg kirjoittaa Valerie Solanasin elämästä likaista ja rajua, älykästä ja onnetonta, ja kaiken pohjalle hän kirjoittaa äidin rakkauden kaipuun. Kaikki kulminoituu Valerien viimeisiin hetkiin, joihin palataan uudestaan ja uudestaan. Surkea hotellihuone San Fransiscossa on paikka, jossa hän kuolee yksin keuhkokuumeeseen huhtikuussa vuonna 1988. Tarkasta kuolinpäivästä ei ole varmuutta, sillä ruumis löydettiin vasta useita päiviä kuoleman jälkeen. Kukaan ei ilmeisesti kaivannut häntä.

Kirjan kertoja kirjoittaa itsensä hotellihuoneeseen keskustelemaan Solanasin kanssa tämän viimeisinä hetkinä. Kertoja on sekä utelias että täynnä sääliä. Hän ihailee kuvauksen kohdettaan ja yrittää ymmärtää häntä. Lopulta hän haluaisi vain helpottaa kuolevan tuskia, haluaisi osoittaa kiintymystään ja huolenpitoaan, mutta Solanas lipuu hänen käsistään - kuolemaan yksin. 

Onneton lapsuus, huumeet, prostituutio, yliopisto-opinnot, tutkimustyö, taiteilijapiirit, kirjoittaminen, vankila, mielisairaala... Valerie Solanas oli täynnä ristiriitoja, ja Stridsberg tykittää hänestä tekstiä, joka ahmii elämää. Välillä uuvun toistoon ja tajunnanvirtaan, välillä kammoksun limaa ja törkyä, välillä inhoan harhailevaa ja kömpelöä dialogia. Kokonaisuus on hypnoottinen, ehkä jopa psykedeelinen - ja siinä mielessä kuvaamansa ajan henkinen. Kerronta on kuitenkin ennen kaikkea kiehtovaa. Suomentaja Outi Menna on saanut intensiivisen tekstin kukoistamaan. 

Stridsberg voitti teoksellaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2006. En tiedä, miksi suomennos ilmestyy vasta nyt, mutta toivon, että kirjasta pidettäisiin meteliä myös Suomessa. Ei siksi, että olisin ollut kirjan kauneudesta haltioissani vaan juuri siksi, etten ollut. Jos taiteen tehtävä on venyttää mieliämme ja tarjota uusia näkökulmia kieleen, ihmisiin ja yhteiskuntaan, tällaisia kirjoja tarvitaan.

Valerie Solanas ei ollut sovinnainen persoona, vaan hän halusi muuttaa maailmaa, jossa hän joutui hyväksikäytetyksi ja hylätyksi. Hänen keinonsa olivat ilman muuta epätoivoisia, mutta Stridsberg kuvaa niiden logiikan täysin ymmärrettävästi. Hän antaa Valeriensa kärsiä ja uhota, ja johdattaa lukijan yhä uudestaan hylkiöiden hotelliin. Siellä ei ole viihtyisää, mutta ravistelevaa siellä kyllä on.

Unelmien tiedekunta on luettu myös blogeissa Sivutiellä, Reader, why did I marry him, Kirjasähkökäyrä, Kosminen K, Kirjapolkuni ja Tekstiluola.