2 x Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla ja Käärmeen kirous

Elly Griffihts: Jyrkänteen reunalla, 2018 ja Käärmeen kirous, 2018
Alkuteokset: The House at Sea's End 2011; A Room Full of Bones 2012
Suomentja: Anna Lönnroth
Kustantaja: Tammi
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 346; 329
Mistä sain kirjat: lainasin kirjastosta




Arkeologi Ruth Galloway jatkaa elämäänsä Elly Griffithsin mainiossa dekkarisarjassa. Näissä jatko-osissa Jyrkänteen reunalla ja Käärmeen kirous Ruthilla on jo pieni tytär, Kate, joka tuo Ruthin elämään omat haasteensa, koska yksinhuoltajuus ei ole uranaiselle aivan yksinkertainen asia.

Jyrkänteen reunalla alkaa siitä, että arkeologiryhmä löytää meren rannalta luurankoja. Ruth kutsutaan paikalle, ja pian selviää, että luut ovat melko uusia. Mistä oikein on kyse?

Löytöpaikan yläpuolella, korkealla jyrkänteellä seisoo talo, jonka omistajien täytyy olla perillä tapahtumista, mutta talo tuntuu kätkevän salasuutensa visusti, eikä menneisyys pääse päivänvaloon. Paikalle saapuva saksalaistutkija sekoittaa pakkaa lisää, ja tutkimus alkaa käydä hengenvaaralliseksi. Kyläilemään saapuu myös Ruthin nuoruudenystävä Tatjana, jonka kanssa hän on ollut selvittämässä  entisen Jugoslavian hajoamissodan joukkohautojen julmuuksia.

Jyrkänteen partaalla jäi kokonaisuutena melko köykäiseksi dekkariksi, koska sen juoni laveni turhankin moneen suuntaan. Moni tärkeä teema jää kirjassa keskeneräiseksi, ja moni juonenkäänne kuitataan melko huolettomasti.

Käärmeen kirous puolestaan sijoittuu lordi Smithin omistamalle ratsutilalle. Lordin haltuun on päätynyt myös kokoelma Australian aboriginaalien luita. Tapahtuu murha, ja taas tarvitaan Ruthin palveluksia.

Käärmeen kirous oli juonellisesti vankempaa tekoa kuin Jyrkänteen partaalla. Se sisälsi hyvän juonen lisäksi myös paljon uutta tietoa sekä ratsutilan arjesta että aboriginaalien kulttuurista. Elly Griffiths on osannut punoa juonen mainiosti eteneväksi kokonaisuudeksi, jossa Ruthin ja Nelsonin rinnalle nousevat yhä vahvemmin myös sarjan sivuhenkilöt. Esimerkiksi sarjan "yleishihhuli", druidi  Cathbad saa yhä enemmän tilaa, ja se on pelkästään hyvä asia. Hänen kauttaan sarjaan tulee lisää omaperäistä väriä.

Erityisesti minua kiinnostaa Griffithsin kirjoissa Ruthin arki: Kuinka Ruth selviää äitinä ja kuinka hän painiskelee huonon omantunnon kanssa yrittäessään sovittaa äidin ja tutkijan roolia arkeensa? Jyrkänteen reunalla -kirjassa Ruthin ystävä Tatjana latelee hänelle suorat sanat siitä, kuinka huono äiti hän on. Ruthilla ei kuitenkaan ole arjessaan paljon vaihtoehtoja. Tietysti pientä kutinaa aiheuttaa myös Ruthin ja Nelsonin suhteen kehittyminen. Käärmeen kirous -kirjan loppu nosti jopa kyyneleet silmiini. Rakkaus ei ole helppo laji.

Anna Lönnroth tekee tasaisen varmaa työtä sarjan suomentajana, ja kirjat ovat helppolukuisia. Viihdyn näiden Ruth Galloway -dekkarien parissa paremmin kuin olen pitkään aikaan viihtynyt mitään dekkaria lukiessani.




Jyrkänteen reunalla on luettu ainakin näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Yöpöydän kirjat ja Kirjasähkökäyrä, Oksan hyllyltä, Kirjakaapin kummitus  ja Kirja hyllyssä. Kuittaan kirjalla Helmetin lukuhaasteen kohdan 18, Kirja liittyy Isoon-Britanniaan. Käärmeen kirous on luettu ainakin näissä blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja Kirja hyllyssä. Kuittaan kirjalla Helmetin lukuhaasteen kohdan 20. Kirja käsittelee minulle entuudestaan vierasta kulttuuria (aboriginaalit).