perjantai 31. tammikuuta 2020

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen


Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen, 10. painos, 2007 (ilmestynyt suomeksi 1961)
Alkuteos: To Kill a Mockingbird, 1960
Suomentaja: Maija Westerlund
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Jenni Noponen
Sivuja: 411
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Meidän maailmassamme on jotakin, mikä saa ihmiset menettämään malttinsa - he eivät kykenisi olemaan oikeudenmukaisia vaikka yrittäisivät. Milloin on kyseessä valkoisen miehen sana mustan miehen sanaa vastaan, meidän tuomioistuimissamme voittaa aina valkoinen mies. Ne ovat rumia asioita, mutta ne ovat elämän tosiasioista. (S. 321.)

Kun tällainen sitaatti löytyy vuonna 1960 ilmestyneestä teoksesta, toivoisi, että voisi sanoa sen kuvaavan menneisyyttä. Sen sijaan on pakko kysyä, onko oikeastaan mikään maailmassa muuttunut. Ovatko ihmiset pystyneet parantamaan maailmaa ja tekemään siitä tasa-arvoisemman paikan?

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on amerikkalainen klassikko, joka voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961. Useampikin ystäväni on kehunut kirjaa yhdeksi parhaimmista ikinä lukemistaan kirjoista, ja sellainen siitä tuli minullekin monesta syystä. Ensinnäkin se on yksi parhaista lapsuuden kuvauksista, joita olen lukenut, mutta se on myös vahva kannanotto tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta. Siinä esiintyy myös yksi maailmankirjallisuuden suurista sankareista, josta tekee suuren se, että hänessä ei ole mitään sankarin elkeitä.

Teoksen tapahtumapaikkana on Maycomb-niminen pikkukaupunki Alabamassa 1930-luvulla. Kirjan päähenkilö on Scout, oikealta nimeltään Jean Louise Finch. Hän on 8-vuotias rasavilli tyttö, joka kasvaa ilman äitiä ja osallistuu veljensä mukana poikamaisiin leikkeihin. Sisarusten kanssa seikkailee Dill, joka saapuu kesäisin naapuriin tätinsä luokse asumaan. Kesät ovat hauskaa aikaa, vapaata mielikuvituksen ja leikin juhlaa, ja lukijalle tulee ikävä aikoja, jolloin ruutu ei hallinnut lasten elämää.

Scoutilla on viisas isä, joka yrittää kasvattaa lapsiaan, Scoutia ja 13-vuotiasta Jemiä, eli Jeremyä, parhaansa mukaan. Eikä se ole ollenkaan vähän. Perheen taloutta puolestaan hoitaa mustaihoinen Calpurnia, jonka huolenpito on taattua, ehkä vähän kiukkuistakin, mutta varmasti rakastavaa. Voisi sanoa, että Scoutin lapsuus on onnellista aikaa. Se kuitenkin loppuu aikanaan.

Scout on kirjan päähenkilö, mutta lähes yhtä ison huomion saa siis hänen viisas isänsä, Atticus Finch. Atticus tuntuu kirjan alussa etäiseltä ja kiireiseltä isältä, joka tekee pitkiä työpäiviä asianajajana. Lapsetkaan eivät kutsu häntä isäksi, vaan Atticukseksi. Vähitellen mielikuva etäisestä isästä alkaa muuttua, ja Atticuksen persoona alkaa paljastua lukijalle. Hän on kasvattaja, joka uskoo lapsuuden ainutlaatuisuuteen ja lasten viisauteen. Scoutin ja isän lukuhetket ovat läheisyyden hetkiä, jollaisia jokainen lapsi ansaitsisi.

Maycombin asukkaat puolestaan muodostavat monimutkaisen sosiaalisen verkoston. Yhteisön arvot, maltillinen suvaitsevaisuus ja järjetön kiihkoilu, asettuvat vastakkain. Mustia halveksitaan ja heihin suhtaudutaan vihamielisesti ja alentuvasti. Koska Scout ja Jem on kasvatettu ajattelemaan omilla aivoillaan, he osaavat kyseenalaistaa maycombilaisen maailmanjärjestyksen.

Lasten ehtymätön mielikuvitus poimii naapurustosta kaikki seikkailun ainekset, mutta heidän maailmansa alkaa vähitelleen laventua oman kadun varresta kylää kohti. Scout ja Jem kasvavat kirjan tapahtumien edetessä: he oppivat toimimaan yhteisössä, heidän mielikuvituksellinen lapsuuden maailmansa alkaa säröillä ja yhteisön konfliktit astuvat heidänkin elämäänsä. Lapsuuden kuvauksena teos on vertaansa vailla aitoudessaan. Suomentaja Maija Westerlund on onnistunut vangitsemaan myös suomennokseen vilpittömän ja persoonallisen lapsen näkökulman.

Odotin kirjan olevan hyvinkin juonellinen teos, mutta juoni ei ole kirjassa ollenkaan pääasia. Pääasiaksi nousee lapsuuden ja yhteisön kuvaus ja lopulta pohdinta oikeasta ja väärästä. Atticus on saanut työtehtäväkseen puolustaa valkoisen tytön häpäisemisestä syytettyä mustaa perheenisää. Pikkukylässä mustalla miehellä ei kuitenkaan ole ihmisoikeuksia, joten viha on valloillaan, eikä ketään kiinnosta totuus. Atticus uskoo perustuslakiin ja ihmisten tasa-arvoisuuten lain edessä, ja vaikka häntä halveksitaan mustan miehen puolustamisesta, hän haluaa puolustaa oikeutta.

Atticuksella on oma ystäväjoukkonsa, joka ymmärtää oikeudenkäynnin epäreilun asetelman, jossa mustan miehen kohtalo on ennalta selvä. Hänen arvostuksensa tässä pienessä piirissä on vankka. Tapahtumien edetessä Atticuksen jalo ja viisas persoona nousee suuruuteen, jollaisen kuvaaminen on epäilemättä yksi romaanitaiteen keskeisistä tehtävistä. Kirjallisuuden (yksi) tehtävä on tarjota ihmisille esikuvia, jotka onnistuvat monimutkaisessa maailmassa toimimaan periaatteidensa ja hyvyyden puolesta. Kirjallisuudessa tarvitsee sankareita, ja sellainen Atticus juuri on: Juuri tällaisina hetkinä minä ajattelin, että minun isäni, joka vihasi aseita ja joka ei ollut koskaan ollut missään sodassa, oli uljain mies joka koskaan on elänyt (s. 148).




Harper Leen klassikkoteoksella osallistun Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, joka järjestetään jo 10. kertaa. Tänä vuonna emäntänä on Taikakirjaimet-blogi, ja sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa, mitkä blogit ovat tällä kertaa innostuneet osallistumaan haasteeseen. Luettua elämää on ollut klassikkohaasteessa mukana joka kerta.

Aikaisemmin olen lukenut haasteeseen nämä klassikot:

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
2. Voltaire: Candide
3. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplats
4. Gabriel Carcia Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
5. Henry James: Naisen muotokuva
6. Maria Jotuni: Huojuva talo
7. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
8. Evelyn Waugh: Mennyt maailma
9. Margaret Mitchell: Tuulen viemää

Jos klassikoista pitäisi valita suosikkinsa, tehtävä olisi mahdoton. Jokainen näistä klassikoista on asiosta klassikko.

Kirja on arvioitu myös näissä blogeissa: Nannan kirjakimara, Kirjan pauloissa, Kulttuuri kukoistaa, Yöpöydän kirjat ja Jokken kirjanurkka. Osallistun teoksella myös Mitä luimme kerran -blogin Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteeseen.

19 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiehtovalta tarinalta, en ole lukenut. Katsoin vastikään amerikkalaisesta rotusorrosta kertovan elokuvan Siinä afroamerikkalainen klassinen pianisti oli esiintymismatkalla etelävaltioissa, mutta ei saanut käyttää vessaa eikä syödä ravintolassa, vaikka oli illan tähti. Käsittämättömiä aikoja, eikä tasa-arvo liene vieläkään saavutettu kuten sanot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo historialliset ajat kuulostavat aivan pöyristyttäviltä Ehkä täytyy vain toivoa, että kaikki raja-aidat ihmisten väliltä katoaisivat vähitellen.

      Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, koska siinä on myös aimo annos toivoa.

      Poista
  2. Minä luin tämän toiseen klassikkohaasteeseen, ja vieläkin muistan, miten vaikuttunut olin. Hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttava teos tämä on joka sivullaan. Lapsuuden kuvauksena tämä on niin hieno, ja sitten vielä tuo Atticus. Uskomattoman hieno persoona.

      Poista
  3. Minäkään en ole tätä lukenut, mutta lukulistalla tämä kyllä on. Tajusin tämän kirjan olemassaolon vasta muutama vuosi sitten, ja olen ollut hieman hämmästynyt, miten olenkin voinut tämän niin sivuuttaa aiemmin. Sen verran vaikuttava kirja on selvästikin kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin meni aikaa kirjan suuruuden tajuamiseen. Kuvittelin kirjan ihan nykykirjaksi, kunnes jostain sattui silmiini teoksen historialliset puitteet ja Harper Leen elämäkerta. Ainutlaatuinen kirja monella tapaa - moniulotteinen.

      Poista
  4. Yks mun lemppari kirjoista <3 Tämä on edelleen kirkkaana mielessä vaikka lukemisesta on jo vuosia aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karismaattiset päähenkilöt - Scout ja Atticus - eivät unohdu koskaan. <3 Lopun oikeudenkäynti on myös yllättävän jännittävää luettavaa. Sitten vanha nainen naapurissa, joka luetutti Jemillä romaaneja. Sekin oli huikea tarina.

      Poista
  5. Tämä on yksi parhaimmista kirjoista mitä olen lukenut. Bongasin kirjan joskus ystävän kirjahyllystä ja uppouduin tarinan vietäväksi. Olen lukenut myös kirjailijan toisen kirjan, joka ei kyllä vedä vertoja tälle kirjalle.
    Loistava klassikkokirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, hyvä tietää, ettei odota nyt aivan liikoja toiselta kirjalta. Ajattelin kyllä lukea senkin jossain vaiheessa.

      Onhan tämä tosi vaikuttava kirja. Monta kiehtovaa asiaa on loksahtanut tässä aivan kohdalleen.

      Poista
  6. Voi näitä piteneviä "pitäisi lukea"
    -listoja! Kiitos taas kirjavinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eikö ole aika hurjaa, että listat vain pitenevät, eikä lukutahti yhtään nopeudu iän myötä. Luulisi, että klassikkolistat pysyisivät suhteellisen muuttumattomina, mutta olen löytänyt tämänkin haasteen myötä jo kaksi kirjaa, joista en tiennyt ennestään mitään, ja nyt nekin ovat lukulistallani. Huoh.

      Poista
  7. Pitäisi todellakin lukea tämä kirja. Olen vähän pelännyt tätä, sillä tätä luetaan yhdysvaltalaisissa kouluissa, ja kokemukseni on, että lähes kaikki koulujen lukulistoilla olevat kirjat ovat jollain tavalla epämiellyttäviä kirjoja. Kuvailit kirjaa kuitenkin toisin. Olisi mielenkiintoista viimein lukea tämä erittäin kuuluisa klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi! Minä olen rakastanut kaikkia koulussa luetettavia kirjoja, mutta nuoruudessani vaihtoehtoja oli aika vähän ylipäätään (nuortenkirjoja tai esim. fantasiaa ei juuri ollut tarjolla, koulukirjastoissa oli "vain" klassikoita hyllyissä). Olin antiikin aikoina vaihtiksena Amerikassa ja enkun tunneilla luettiin Hemingwayta ja Edgar Allan Poeta, mutta vain novelleja, kokonaisteoksia opettaja ei edes yrittänyt luettaa nuorilla... Epäilen, kykeneekö keskiverto amerikkalaisnuori lukemaan tätä kirjaa high schoolissa. Kesken jäisi monelta suomalaisnuoreltakin. Suosittelen kirjaa - se on hiottua, loistokasta proosaa kannesta kanteen.

      Poista
  8. Luin tämän ensimmäisen kerran jo lapsena, kun sain kirjan lahjaksi. Hieno klassikko! Myös tästä tehty elokuva on hyvä, Atticuksena Gregory Peck.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa tuntua, että olen ehkä nähnyt elokuvankin, koska olen nähnyt melkein kaikki Gregory Peck -elokuvat, tietysti, kuten kaikki sukupolveni edustajat...

      Tämä on kyllä hieno klassikko. Mitähän muuten tapahtuu lukutaidolle, jos miettii, että pystyit lukemaan tämän jo lapsena? Suurin osa nykynuorista ei pystyisi - liikaa sivuja, liian hajanainen rakenne, liian vaikea sanasto, liikaa aukkoja.

      Poista
    2. Minulla ei ole lähipiirissä nuoria, joten en tiedä tuosta nykynuorten lukutaidosta. Sinulla taitaa olla enemmän kokemusta. Eivät kaikki olisi ennenkään pystyneet, eivät ainakaan silloin tuntemani pojat.

      Poista
  9. Kirjoitat tästä niin hienosti! Lapsen näkökulma on tavoitettu mestarillisesti, ja onhan Atticus suoraselkäinen sankari, kuten sanot. Itse luin tämän johonkin aikaisempaan klassikkohaasteeseen, ja kirja jätti vahvan vaikutelman, joka ei ole pyyhkiytynyt pois. Minullekin tämä on yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja, joka sitä paitsi avasi myös nykyuutisia Yhdysvaltojen rotukahinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kauniista sanoista! <3

      Olen ollut aika laiska bloggaaja, kosa menetin viimeisimmässä kodin huonejaossa työhuoneeni. Sittenkun kirjoitan, muistan aina kuinka kivaa tämä on. Hienoja kirjoja on ihana kehua ja muistella kirjoittamalla.

      Kuin surmaisi satakielen on moniulotteinen lapsuudenkuvaus ja vakva kannanotto tasa-arvon puolesta.

      Poista

Kiitos kommentista!