Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918, 2018

Kustantaja: Arktinen banaani

Kansi: Tiitu Takalo

Sivuja: 110

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Kirjabloggaajat esittelevät tällä viikolla naisten kirjoittamaa kirjallisuutta naistenviikon kunniaksi. Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogista voi löytää listan kaikista tämän vuoden haasteeseen osallistuvista blogeista. 

Naistenviikolla, Reetan päivänä 20.7, voi tarttua kaksi vuotta sitten ilmestyneeseen Sisaret 1918 -sarjakuvateoksesta, jonka on toimittanut Reetta Laitinen. Kirjan tekijöiden joukossa on toinenkin Reetta, nimittäin Reetta Niemensivu. Onnea molemmille päivänsankareille!

Reettojen lisäksi voi juhlia useampiakin naisia, sillä Sisaret 1918 on täysin naisten tekemä teos. Se sisältää 10 sarjakuvanovellia, joiden kirjoittajina ja piirtäjinä ovat seuraavat sarjakuvataiteilijat: Reetta Niemensivu, Tiitu Takalo, Elina Ovaskainen, Annukka Leppänen, Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Ainur Elmgren, Aino Sutinen, Hannele Richert ja Warda Ahmed. 

Kuva Mari Ahokoivun sarjakuvasta Helena. 

Sarjakuvanovellien aiheena on Suomen sisällissota vuodelta 1918.  Novellit perustuvat todellisiin kokemuksiin, joita naiset ovat kertoneet sisällissodasta. Reetta Laitinen on keränny tarinat Kansan Arkistosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, ja sarjakuvataiteilijat ovat tulkinneet ne kukin omalla tyylillään. Tarinat on nimetty päähenkilöidensä nimen mukaan: Toini, Ida, Maija, Martta, Helena, Mandi, Hulda, Emmi, Katri ja Ida. 

Sotahan on perinteisesti ollut miesten aluetta, miesten urotekojen historiaa, mutta tämän teoksen kautta on tuotu nimenomaan naisten sotakokemuksia esiin. Esikuvana voisi olla Svetlana Aleksijevitsin teos Sodalla ei ole naisen kasvoja, jossa naisten vaietut ja ohitetut sotakokemukset on kirjattu ylös. Sisaret 1918 on merkittävä teos monella tapaa, sillä se ilmestyi vuonna 2018, jolloin sisällissodasta oli kulunut 100 vuotta. Teos toi omalta osaltaan sodan monia vaikutuksia esiin, ja se voitti vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandian. 

Aikaisemmin sisällissodan naisista punaisten puolelta on kirjoittanut Anneli Kanto teoksessaan Veriruusut, josta dramatisoitiin myös esityksiä suomalaisiin teattereihin vuonna 2018. Itse näin sekä Tampereen teatterin hienon Tytöt 1918 -esityksen sekä Tampereen Teatterikesässä myös Kom-teatterin Veriruusut. Molemmat koskettivat syvästi. 

Sisaret 1918 on myös vaikuttava kokonaisuus. Kokoelman jokainen novelli on omantyylisensä, ja päähenkilöt ovat erilaisia. Joissain tarinoissa päähenkilö on vasta pieni tyttö (Toini, Ida) ja erään tarinan päähenkilö on jo aikuinen nainen ja äiti (Hulda), mutta suurin osa tarinoista kertoo nuorista tytöistä, jotka joutuivat sotaan kuka mistäkin syystä ja joutuivat näkemään ja kokemaan kaikenlaisia raakuuksia. Pahimpia raakuuksia ei kuitenkaan kirjassa ole, sillä Reetta Laitinen kertoo esipuheessaan, ettei halunnut luoda kirjasta pelkkää kauhukuvastoa, vaan tuoda henkilöt esiin. Sitä paitsi, niitä kauheimpia tarinoita, eli sodassa tai vankileireillä kuolleiden tarinoita, meille ei ole kukaan ollut itse kertomassa.  

Suurin osa Sisaret 1918 -kokoelman tarinoista on punaisten puolelta, mutta mukana on myös valkoisen puolen muistoja, kuten heti ensimmäisessä sarjakuvassa nimeltään Toini. Reetta Niemensivun sankaritar on pieni, 7-vuotias Toini, joka pelkää punaisten terroria ja joutuu lähtemään perheensä kanssa pakoon kodistaan. Niemensivu tuo lasten näkökulman hienosti esiin kuvituksessaan. Myös kirjan viimeinen tarina, Warda Ahmedin piirtämä Ida, on kerrottu lapsen näkökulmasta. Idan tarinassa sota on ohi, mutta sen jälkiä näkyy leikkipaikoilla. Molemmissa tyttölasten muistoissa näkyy hienosti se, miten sota on lasten leikeissä läsnä. 

Kuva Reetta Niemensivun sarjakuvasta Toini. 

Emmi Niemisen Mandi jäi myös mieleeni hillittynä, vakaasti kerrottuna tarinana. Siinä kerrotaan Mandin vankileirikokemuksista. Jo aloitus on sydäntäsärkevä: Olen kummallinen luonne. En saa selvää itsestäni. Olen tätä kirjoittaissani täyttänyt kaksikymmentä ikävuottani. Ja jo nähnyt yhtätoista, joista ei kaikissa olosuhteissa tuskin koskaan tule tietämään. Olen liian aikaisin vanhentunut. (S. 58.)

Ainur Elmgrenin Huldassa tunnistin puolestaan Korkeajännitys-sarjakuvien tyyliä (sen verran olen korkkareita joskus selaillut). Saksan verikoirat vyöryvät punaisten mielikuviin ja valkoiset voittajat nöyryyttävät hävinneitä. Herkkyyttä tarinaan tulee, kun Hulda ikävöi Raumalle jääneitä viittä poikaansa. 

Kokonaisuutena Sisaret 1918 on monipuolinen ja vaikuttava teos. Sen värimaailma on puna-musta-valkoinen ja kuvasto kauttaaltaan selkeää ja paneutunutta. Kuvattuja henkilöitä kunnioitetaan. Jokaista tarinaa edeltää pieni tietopaketti ajan oloista ja sodan etenemisestä. Kun tieto yhdistyy henkilökohtaisiin kokemuksiin ja kansaa raastavaan kahtiajakoisuuteen ja väkivallan pelkoon, on tuloksena koskettavaa historia- ja henkilökuvausta. Pienet ihmiset historian mullistuksissa saavat oman äänen. Heitä ei unohdeta. 

Teos on luettu myös kirjablogeissa: Kirjailuja, Lumiomena, Reader, why did I marry him ja Nörttitytöt.