perjantai 17. marraskuuta 2023

Helmet 2023 -haaste valmistui


 Vuoden 2023 Helmet-lukuhaaste on valmis tällä päivämäärällä, eli 17.11.2023. Taisin tehdä oman ennätykseni, sillä jonain vuonna haaste venyi seuraavan vuoden puolelle, ja viime vuonna luin joululomalla viimeisen kirjan loppuun. Joka vuosi olen kuitenkin ollut mukana haasteessa, eli onhan näitä kertynyt vuosilta 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022, yhteensä 400 kirjaa. Aika ihanaa, vai mitä!

Tämän vuoden haaste näytti vaikeammalta kuin mitä se sitten lopulta oli. Aloitin haasteen vähän takaperoisesti viimeisestä kohdasta 50, eli kirjaston henkilökunnan vinkkaamalla kirjalla. Vuoden ensimmäinen haastekirja oli Tomi Kontion Isäni on hipsteri, jonka luin kuopukselle ääneen joululomalla vuoden alussa ja joka vei sydämen mennessään. Se oli täyden viiden tähden kirja, ja hieno aloitus tälle lukuvuodelle.  

Haasteen viimeinen kirja oli John Steinbeckin Torstai on toivoa täynnä, joka melkein ällötti välillä, mutta kiri itsensä ihan mukiinmeneväksi lukukokemuksesi. Olen oikeasti Steinbeck-fani, sillä Steinbeck on kirjailija, jonka ansiosta varmastikin hain kirjallisuutta lukemaan. Ja tässä nyt ollaan: äikän opena ja kirjaintoilijana.  

1. Kirjassa on kartta: Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä - Setä Surkeus

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta: Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

3. Kirjan nimessä on kasvi: Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna: Annie Ernaux: Vuodet

5. Kirjassa ollaan maan alla: Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate (natsiupseeriston pussihousut ja nahkasaappaat): Benjamin Carter Hett: Demokratian kuolema - Kuinka Hitler nousi valtaan

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta: Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (St Looe, Iso-Britannia): Agatha Christie: Vaarallinen talo

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä (transnaiset): Torrey Peters: Detransition, Baby

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja: Marjane Satrapi: Pistoja

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi: Tiina Lehikoinen: Punelma

12. Kirjan nimi liittyy veteen: Jonna Björnstjerna: Kertomuksia merkillisestä kaniperheestä - Syväjärven salaisuus

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs: Taru Viinikainen: Tiltu ja Lettu, Leikkimökin asukas

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta: Mayli de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

15. Kirjan nimessä on ja-sana: Juha Seppälä: Oikku ja vapaus

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa: Ia Genberg: Yksityiskohdat

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja: Minna Salami: Aistien viisaus

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä): Isabel Allende: Henkien talo

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Viipuri): Anna Kortelainen: Siemen

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla: Emma Puikkonen: Matkamusiikkia

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta: Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon: Juha Seppälä: Suomen historia

23. Kirja on iso: Laura Ruohonen ja Erika Kallasmaa: Merimonsterit

24. Kirja kertoo urheilijasta: Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi: John Steinbeck: 
Torstai on toivoa täynnä

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä: Édouard Louis: Väkivallan historia

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin: Petra Rautiainen: Meren muisti

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä: William Shakespeare: Juhannusyön uni

29. Kirjassa on minä-kertoja: Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Arvid Lydecken -ehdokas vuonna 2023): Mikko Kalajoki ja Jani Ikonen: Almus, Tännetuloa terve

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas: Samuli Paulaharju (kuvittaneet Lauri Pitkänen, Jouko Alapartanen, ym.): Tunturien yöpuolta: vanhoja tarinoita 

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (eläintensuojelu, mummous): Eeva Kilpi: Animalia 

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun: Satu Leisko: Unohtunut maa

34. Kirja kertoo Ukrainasta: Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua: Liisa Huhta: Uupuneet nuoret pärjääjät

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan: Kalle Päätalo: Huonemiehen poika

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole: Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan: Hélène Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta (Facebookista ystävältä): Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä

40. Kirjassa hylätään jotain: Olli Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla: Édouard Louis: Ei enää Eddy

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa: Sofia Chanfreau ja Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa: Maria Turtschaninoff: Suomaa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä (omaelämäkerrat): Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan (kohta 19: kirjassa on paikka, jossa olen käynyt): Jaana Lehtiö: Kalliolla kukkulalla kuolema

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika: Robert Seethaler: Kokonainen elämä

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön: Anita Brookner: Päivät Pariisissa ja Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023: Minna Rytisalo: Jenny Hill

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (Matti Karjalainen): Tomi Kontio: Isäni on hipsteri

Tämä haaste otti valmistuakseen 80 kirjaa. Olen kerännyt kirjoista Excell-taulukkoa ja sen myötä yritän kerätä vuoden lopussa koko vuoden tilastot yhteen. 

Parhaita haastekirjoja olivat Tomi Kontion Isäni on hipsteri, Sofia Chanfreaun ja Amanda Chanfreaun Kirahvin sydän on tavattoman suuri, Kalle Päätalon Huonemiehen poika, Maria Turtschaninoffin Suomaa, Eeva Kilven Animalia, Petra Rautiaisen Meren muisti, Ia Genbergin Yksityiskohdat, Mayle di Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät, Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie ja Tiina Lehikoisen Punelma

Kuten tavallista, haaste toi mukanaan yllättäviä lukunautintoja, eli kirjoja, joihin en olisi ikinä ilman haastetta tarttunut. Haasteen Facebook-sivujen kirjavinkit ovat kultaa. 

Jään taas malttamattoman odottamaan ensi vuoden haastetta. Sitä ennen luetaan lukupiirikirjoja ja aloitetaan jokin klassikko tammikuun klassikkohaastetta varten. 

Hyvää lukuvuoden loppua itse kullekin! 


9 kommenttia:

  1. Onnittelut! Ja nyt pitää ottaa tuo vinkki kirjasta, joka kertoo tulevaisuudesta niin että siinä on toivoa. Se näyttää olevan lajia fantasia... Valitettavasti. Vaikea kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on mielestäni enemmän historiallinen. Ja kuitenkin lopussa on valoisa ajatus tulevaisuudesta. Se oli minulle henkilökohtaisesti vaikuttava kirja, juuri lopun takia.

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Kiva, että kirjoitit listasi blogiin.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! Mulla puuttuu vielä kaksi kohtaa... kuunneltua.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Onnea :) Olen lukenut listaltasi 11 kirjaa ja monta sillä on hyvää kirjavinkkiä, minkä voisin lukea. t. Mai/Kirjasähkökäyräblogi

    VastaaPoista
  5. Viestisi oli erottuva selkeästi ja syvällisesti. Kiitos jakamisesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!