Lukupiirien loukussa

Olen onnellisesti kolmen lukupiirin loukussa. Kirjavalintojani siis ohjataan myös ulkopuolelta. Toisaalta näin olen lukenut kirjoja, joihin en koskaan olisi oma-aloitteisesti tarttunut. Lukupiirit ovat saaneet minut myös oivaltamaan, kuinka sosiaalinen harrastus lukeminen voi olla. Esittelen tässä lyhyesti lukupiirien toimintaperiaatteet ja päivitän tänne aina kulloisetkin lukupiiriläksyt.

1) Vanhojen ystävien kesken

Ensimmäisen lukupiirin idea syntyi ystäväpiirissä, joka vietti yhteistä aikaa mielestäni liian harvoin. Lukupiirin myötä porukka (seitsemän henkeä) kokoontuu joka toinen kuukausi keskustelemaan luetusta kirjasta ja lisäksi tietysti kaikesta muusta.

Lukupiirin periaate on se, että jokainen jäsen vuorollaan ehdottaa luettavaksi jotain kirjaa. Valitun kirjan pitää olla sellainen, jota kukaan jäsen ei ole vielä lukenut. (Tämä onkin aika vaikea sääntö, sillä tässä piirissä on eräs himolukija, joka on lukenut jo lähes kaikki hyvät kirjat.) Toinen tärkeä sääntö on, että kirjoista ei saa vaihtaa mielipiteitä etukäteen, eivät aviopuolisot keskenään eivätkä muutkaan piiriläiset tavatessaan.

Lukupiiri kokoontuu vuorotellen jokaisen jäsenen kotona, jolloin kirjan valinnut henkilö emännöi tai isännöi iltaa, ja hän myös aloittaa keskustelun luetusta kirjasta. Hyvän ruuan ja juoman ääressä jokainen vuorollaan kommentoi kirjaa, ja lopputulos on yleensä ollut sellainen, että teokset ovat parantuneet keskustelun myötä. Joku on hoksannut jotain, joka toiselta on mennyt ohi, tai mielikuvat avartuvat entisestään.

Tämän lukupiirin kirjavalinnat ovat olleet haastavia, keskustelut avartavia ja uusi kirjavalinta on aina odotettu yllätys. Se paljastetaan yleensä jälkiruokakahvien aikana, jolloin myös päätetään seuraava kokoontumisaika.

Lisään tähän loppuun listan tähän mennessä lukemistamme kirjoista:

1. Olavi Paavolainen: Synkkä yksinpuhelu
2. Ian McEwan: Lauantai
3. Orhan Pamuk: Lumi
4. Tom Hodgkinson: Joutilaisuuden ylistys
5. Riikka Pulkkinen: Raja
6. Susanna Alakoski: Sikalat
7. Hannu Väisänen: Toiset kengät
8. Doris Lessing: Ruoho laulaa
9. Sofi Oksanen: Puhdistus
10. Riku Korhonen: Lääkäriromaani
11. Sunzi: Sodankäynnin taito
12. Riku Korhonen: Hyvästi tytöt
13. Niina Hakalahti: Uimataito
14. Gao Xingjian: Vaarin onkivapa
15. Raymond Carver: Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta
16. Kauko Röyhkä: Kesä kannaksella
17. Hanif Kureishi: Esikaupunkien buddha
18. Dan Brown: Kadonnut symboli
19. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
20. Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo
21. Pihkala & Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni
22. Wislawa Szymborska: Hetki
23. Jarkko Tontti: Koti, uskonto, isänmaa
24. Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
25. Timo Vihavainen: Länsimaiden tuho
26. Riku Immonen: HD-miehen seikkailut, kadonneen rispektin metsästys
27. Stephen Fry: Virtahepo
28. Haruki Murakami: Norwegian Wood
29. Arto Salminen: Varasto
30. Kathryn Stockett: Piiat
31. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
32. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
33. Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki
34. Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
35. Jose Saramago:Elefantin matka
36. Sergei Dovlatov: Matkalaukku
37. Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta saaresta
38. Chris Cleave: Little Been tarina 
39. Jari Tervo: Esikoinen 
40. Alice Munro: Kerjäläistyttö 
41. James Joyce: Dublinilaisia 
42. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys 
43. Anni Kytömäki: Kultarinta 
44. Keijo Korhonen: Poika 
45. Daniela Krien: Vielä joskus me kerromme kaiken 
46. Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006 
47. Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 
48. Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät 
49. Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi 
50. Joni Skiftesvik: Isäni, sankari
51. John Williams: Stoner
52. Laura Lindstedt: Oneiron 
53. Jari Litmanen: Litmanen 10 
54. Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli 
55. Svetlana Aleksijevits: Tsernobylistä nousee rukous 
56. Juri Tynjanov: Aliluutnantti Taas 
57. Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz 
58. J. D. Salinger: Franny & Zooey 
59. Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen 
60. Seita Vuorela: Lumi

Tämä lukupiiri vietti juuri 10-vuotissyntymäpäiviä!

2) Työpaikan lukupiiri


Tämä lukupiiri perustettiin työssä jaksamisen tueksi. Raskas työ vaatii keveät harrastukset, joten lukupiirin periaatteeksi muotoutuikin ajatus, että kirjat eivät saa olla liian raskaita luettavia.

Lukupiirin kutsuu luokseen joku työkavereista. Tapaamisissa keskustellaan kirjasta tai kirjoista, syödään ja juodaan hyvin. Tunnelma on leppoisa.

Lukupiiri on osaltaan auttanut työssäjaksamista ja lisännyt yhteishenkeä. Osallistuminen ei ole sitovaa, jäseniä on paikalla vaihteleva määrä (n. 15 henkeä) ja kirjoista keskustellaan hyvinkin värikkäästi, sillä niistä ollaan hyvin eri mieltä.

Kesälukemistona viime kesänä tässä lukupiirissä olivat Ann Cleevesin Komisario Perez -kirjat, Michael Monroen elämäkerta, Turkka Hautalan Kansalliskirja ja Wolfgang Herndorfin Ladaromaani.

3) Teemana maa ja matka sinne 


Meitä on joukko hyviä ystäviä, jotka olemme tavanneet kesäleiriohjaajina 1990-luvun alussa. Saimme eräässä tapaamisessamme idean, että olisi kiva matkustella yhdessä kesäleirihengessä. Aika usein puheemme kiertyvät myös kaikenlaiseen kulttuurijorinaan, ja mm. hyviin kirjoihin. Niinpä päätimme yhdistää nämä kolme ihanaa asiaa: ystävät, matkustamisen ja kirjat.

Valitsemme vuosittain teemamaan, jonne suunnittelemme matkan ja koko vuoden ajan yritämme lukea kyseisen maan kirjallisuutta niin paljon, kuin vain ehdimme.

Tähän mennessä kohdemaita ovat olleet Ruotsi ja Viro (koska osalla meistä on pieniä lapsia, mitään mammuttimatkoja ei ole vielä suosittu).

Ruotsalainen kirjallisuusvuosi oli hieno ja sen huipensi Tukholman-matka (jonne en päässyt mukaan). Ruotsalaisuus sytytti minut kuitenkin aivan täysin. Sieltä löytyi niin paljon ja niin hyvää luettavaa, että vieläkin hymyilyttää, mm. Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia, Jan Guilloun Temppeliherra-Arnista kertovat kirjat sekä Torgny Lindgrenin Kimalaisen mettä -kirja, näin muutamia mainitakseni. Lisäksi luin lapsille Astrid Lindgren -klassikoita aivan hurmiossa.

Virolainen teemavuosi oli haasteellisempi, sillä virolaiset kirjailijat, joita tiellemme osui (mm. Viivi Luik ja Ene Mihkelson) osoittautuivat hyvin filosofisiksi ja ehkä tylsiksikin luettaviksi. Jokainen sai luettua vain muutaman opuksen tästä maasta. Sen sijaan matkamme Tallinnaan ja Tarttoon oli hvyin avartava. Tarton puistoissa "patsastelivat" Viron historian kaikki mahdolliset kirjailijat ja kulttuuripersoonat. Lisäksi Tarton KGB:n vankisellit olivat järkyttävä johdatus veljeskansan lähihistoriaan. Ja samalla myös Sofi Oksasen uusimman kirjan lukemiseen.

Viron-reissulla valitsimme myös uuden kohdemaan ja se on nyt Skotlanti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!