Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät, 2003 (Novellit-kokoelmateoksessa, 2010)Kustantaja: Otava
Kansi: Maija Vallinoja
Sivuja: 104
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Sinäkin yönä hän heräsi äkkiä ja heti aivan valveilla ollen, ja kelloon katsomattakin hän tiesi, että oli yön pimein hetki, se hetki vuorokaudesta, jolloin kuolema hengitti hänen omaa hengitystään (s. 611).
Raija Siekkinen (1953 - 2004) on novellitaiteilija, jonka tuotantoon en ole tutustunut aiemmin. Nyt hänen viimeiseksi jäänyt kokoelmansa Kalliisti ostetut päivät valikoitui lukupiirikirjaksi. Tartuin siihen melkoisin odotuksin, sillä Raija Siekkisen yhteyteen liittyy sellainen vaatimaton määritelmä kuin huippunovellisti.
Kalliisti ostetut päivät lunasti lupauksensa, ja oikeastaan vielä enemmänkin. En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa suomalaisessa kirjallisuudessa - olenko missään? Siekkisen tyyli on täysin omanlaisensa, hänen rytminsä on hengityksen rytmiä, ajattelemisen rytmiä. Novellit ovat niin kirkkaita ja surullisia, että niitä ei pysty ahmimaan, vaan ne vaativat tilaa ympärilleen. Jokaiseen tekstiin sukeltaa kuin pinnan alle ja tuntee pidättävänsä hengitystä. Novellin loputtua jää kellumaan surumieliseen tunnelmaan, joka näyttää ympäristön ja elämän hyvin hauraana.
Kaikissa kokoelman 10 novellissa on päähenkilönä nainen, jonka elämässä on ollut mies. Tai miehiä - väärä ja oikea. Lisäksi on usein talo, joka tuntuu myös hengittävän. Nainen elää nykyhetkeä ja muistoja. Hän aistii ja havainnoi ympäristöään tarkasti, eikä voi estää muistojen vääjäämättömyyttä, sitä, miten ne johdattavat kohti luopumista. Sillä luopumista näissä novelleissa on paljon ja yksinäisyys on niiden polttoaine. Jokainen kohtaaminen, havainto tai muisto, vaikka onnellinenkin, tuntuu vain korostavan yksinäisyyttä.
Päähenkilö on joka novellissa eri niminen, mutta suurin piirtein samanikäinen. Hänestä kerrotaan kaikkitietävän kertojan näkökulmasta, yksikön kolmannessa persoonassa. Lukijalla on sellainen olo, että yhtä hyvin nainen voisi joka novellissa olla samanniminen - että hän on sama. Nainen voisi olla myös minäkertoja, ehkäpä Raija Siekkinen itse, niin intensiivisiä ja koetun tuntuisia hetket ovat. Mutta jokin etäisyys tai rytmi katoaisi, jos kertoja kertoisi tarinoita minän näkökulmasta. Ja oikeastihan näissä ei ole tarinoita, ei juonellisia huippuja tai selkeitä lopetuksia. Nämä novellit ovat jonkun naisen elämän hetkiä, muistoja, aavistuksia.
Novelleista on vaikea valita parasta, niin tasalaatuisia ne kaikki ovat. Omiksi suosikeiksini nousivat Vene, Talo joka oli ja kokoelman viimeinen novelli, Hänen elämänsä parhaat vuodet. Tosin viimeinen novelli on niin intensiivinen masennuksen kuvaus, että se suorastaan puistattaa: Kuitenkaan hän ei tehnyt mitään: hän katseli vaatekasaa. Nyt sen sekasortoisuus tuntui kertovan hänestä kaiken. Kuka hän oli, millainen, oliko hän elänyt aivan väärän elämän, harhaisen kuvitelman vain? - - Hän katseli ympärilleen asunnossa. Milloin oli ajatus luopumisesta, lähtemisestä, syntynyt, vähitellenkö, vai jonkin tapahtuman seurauksensa, milloin se oli uponnut alitajuntaan kuin siemen maahan ja siellä alkanut hänen tietämättään kasvaa ja vasta pitkän ajan kuluttua noussut pintaan? (S. 638.)
Lukupiirikirjana Siekkisen novellikokoelma toimi loistavasti. Keskustelu liikkui syvissä vesissä. Lisäksi novellit toimivat kuten Dostojevskin Rikos ja rangaistus aikoinaan: naiset pitivät kovasti, mutta miehet eivät kokeneet kirjaa omakseen. Ehkä näissä oli enemmän naisten ajattelun rytmiä, sillä eräs miesjäsen totesi, ettei saanut ajatuksesta kiinni, eikä päässyt sisälle tekstiin. Naispuolinen lukupiiriläinen puolestaan totesi, että haluaisi osata kirjoittaa, kuten Siekkinen kirjoittaa.
Siekkisestä ei tullut lempikirjailijaani, mutta olen onnellinen, että omistan teoksen, jossa ovat kaikki hänen novellinsa. Kun on oikea aika, voin lukea novellin - vain yhden kerrallaan - ja upota sen mukana aistimaan merkittävät hetket. Yksi novelli riittää, sillä Siekkisen estetiikka on raskasta estetiikkaa. Siinä kaikella on merkitys ja paino - tai tarkemmin: paino on kaikessa siinä, johon nainen kääntää katseensa tai muistonsa. Silti kerronta on kirkasta, niin kirkasta, että se soi.
Kun etsin Siekkisen teosten arvoita, en löytänyt kuin yhden blogiarvion. Se oli P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran teksti Siekkisen Se tapahtui täällä -romaanista. Saran arviosta saa myös aavistuksen Siekkiselle ominaisesta melankoliasta.
Siekkinen on niitä kirjailijoita, joiden tuotantoon pitäisi tutustua. On jotenkin surullista, miten niin arvostettu kirjailija on niin vähän luettu ja tunnettu. Ilman Joel Haahtelan Katoamispistettä olisi koko Siekkinen mennyt minulta ehkä ohi, edes kirjallisuuden opinnoissa 1990-luvulla häntä ei nostettu esiin (jos oikein muistan, niin sentään Laitisen Suomen kirjallisuuden historiassa oli maininta?). Ilahduinkin, että teillä on ollut Siekkistä lukupiirissä - ja nyt koetan muistaa lainata hänen jonkun teoksensa vaikka jo seuraavalla kirjastoreissulla.
VastaaPoistaJoku tiesi kertoa, että Siekkisen tyyli vain kirkastuu kokoelma kokoelmalta, joten luin ilmeisesti hiotuimman timantin. Suosittelen.
PoistaMinulla on Haahtelan Katoamispiste hyllyssä, mutta halusin lukea Siekkistä ennen sen lukemista. Onneksi ystäväni valitsi Siekkistä lukupiirikirjaksi. Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon on ainut lukemani Haahtelan teos ja se on tunnelmaltaan lähellä Siekkisen tyyliä, mutta paljon kevyempi.
Olen hiljalleen alkanut viehättyä enemmän ja enemmän novelleista. Tässä tuli hienon kuuloinen vinkki. :)
VastaaPoistaLuulenpa, että pitäisit tästä. Eläytyvälle lukijalle käy niin, että tunnelma ja rytmi kieputtavat mukaansa.
PoistaMinäkin nykyään suorastaan suosin novelleja. Työmatkalla ehtii lukea yhden ja sitten onkin ihan tarinan tai tunnelman lumoissa valmiina töihin.
Mikähän siinä on, että Siekkinen ei ole koskaan oikein osunut kohdalle? Olen jostakin jo saanut vaikutelman, että hän kirjoittaa todella hienosti, ja saman vaikutelman antaa myös tämä sinun kaunis kirjoituksesi. Minäkään en tosiaan muista aiemmin lukeneeni Siekkistä, mutta juuri nyt minua sattumoisin odottaa yksi hiljattain kirjastosta lainaamani kokoelma - ajattelin lukea tuon kaimanikin mainitseman Katoamispisteen, mutta sitten tuli tunne, että haluan ensin lukea jotakin Siekkiseltä.
VastaaPoistaSamoin minäkin ajattelin Katoamispisteestä, eli en halunnut tarttua siihen ilman Siekkis-kokemusta.
PoistaJään odottamaan mielipidettäsi Siekkisen kokoelmasta. Jännittävää. Lukupiirissäkään kaikki (miehet) eivät pitäneet tästä, mutta itse vaikutuin kovasti.
Luin tämän arviosi heti herättyäni tähän päivään, ja olet kirjoittanut niin hyvin ja kauniisti, että jotenkin teki aivan kipeää lukea. ♥ Olen niin hurjan onnellinen, että olet lukenut Siekkistä, ja että lukukokemuksesi on ollut näin hieno ja antoisa. Samalla olen edelleenkin vähän pöyristynyt siitä, etteivät ihmiset lue ja muista Siekkistä, joka on ollut aivan huikea kirjoittaja. Sen tiedän, että hän on yksi Reader-Ompun suurimmista kotimaisista suosikeista. ♥ :)
VastaaPoistaKuule Elina, otetaanpas meille nyt yksi kirjallinen projekti lisää: aletaanpa lukea ja rummuttaa Siekkistä nyt niin, että hänet löydettäisiin uudelleen! Pakahduttavan hienosta arviostasi innostuneena aion lukea seuraavan Siekkiseni heti ensi viikolla, ettei asia pääse unohtumaan!
Ja kiitos linkityksestä, sinä ihana! Kaunista alkavaa viikkoa, ja pianhan me jo nähdäänkin! ♥
Olen Siekkisen lukemisen kannalla. <3 Tähän kokoelmaan jäi vielä aika monta novellia luettavaksi. Jospa nyt aloittaisin ihan tuotannon alusta...
PoistaSiekkisen teksteistä nousee paljon ajatuksia, eikä niitä voi mitenkään ohittaa kevyesti. Toisaalta ymmärrän, että kaikille nämä eivät sovi, sillä ne ovat raskaiata ja täynnä merkityksiä. Tiedän myös, että on oltava oikea hetki näiden lukemiseen, sillä nämä vaativat tilaa.
Huomenna näemmekin, näissä merkeissä... <3
Minuun on pitänyt pidemmän aika tarttua Siekkiseen. Se liikkuu surkeasti antikvariaateissa. Haluaisin omaksi hänen tuotantoa, uskon pitäväni siitä. Postauksesi on hieno.
VastaaPoistaKiitos, Ulla! Luulen, että Siekkinen on sinunkin kirjailijasi.
PoistaTampereen Lukulaarista löytyi Siekkistä, joten kyllä jotain liikkuukin. Oman kokoelmani ostin varmaankin Hulluilta päiviltä joskus muinoin, maksoi 3,90.
Voi Elina, en ihan tarkasti uskaltanut edes lukea, kun mulle Siekkinen on jotain elämää suurempaa. Samasta syystä en oikein uskalla lukea hänen teoksiaankaan enää, kun pelkään, että jos en kokisikaan enää sitä samaa kuin nuorempana. Luin hänen siskonsa romaanin ja jo siitä lähti paha Siekkis-vaihe päälle.
VastaaPoistaVarovaisellakin lukemisella voin kyllä todeta, että tekstisi on valtavan hieno ja poraat siinä syvälle. Kiitos! Luen sanatarkasti joskus kun olen rohkeammalla tuulella.
Kiitos kommentista, Omppu! Kyllä tämän uskaltaa lukea ja varmasti uskaltaa Siekkistäkin lukea uudelleen. Hänen luomaansa tunnelmaa ei voi unohtaa, ja luulenpa, että se tavoittaa vielä paremmin, mitä enemmän ikää on. Elämän hauraus ja kauneus on yhä todellisempaa, mitä vanhemmaksi elää.
PoistaNovelli Hänen elämänsä parhaat vuodet on hengästyttävän painava. Samalla se menee niin sisuksiin, että yksinäisyys ja suru suorastaan murskaavat lukijan. Taitavaa kirjoittamista.
Tutustuin Siekkiseen vuosia, vuosia sitten, ja hän on jäänyt mieleeni vahvasti. Kerrassaan upea kirjailija, jonka tyyli on aivan omanlaisensa. Nyt taas mietin, miksen ole palannut Siekkisen pariin pitkiin aikoihin. Olisi suorastaan pakko.
VastaaPoistaMinulle tämä Siekkisen kokoelma oli ensimmäinen kosketukseni kirjailijan tuotantoon. Ihmettelen, miten olen hänet pystynyt ohittamaan. Toisaalta on hienoa lukea jotain näin piilossa ollutta helmeä: kaikenlaisia yllätyksiä on kirjallinen kenttä täynnä. Toivottavasti ihmiset muistavat Siekkisen!
PoistaLuin myös tämän joitakin vuosia sitten ja vakuutuin samasta: Siekkinen on omassa ylhäisessä yksinäisyydessään loistokas suomalainen novellisti. Samalla raskas masennus huokuu tekstistä voimallisena, niin että tieto hänen kuolemastaan oman käden kautta on koko ajan mielessä, kuin pala kurkussa.
VastaaPoistaSiekkisen tyyli on tosiaan aivan omanlaisensa. Melankolian, masennuksen ja yksinäisyyden kuvaajana hän on mestari. Tieto kirjailijan kuolemasta vain syventää lukukokemusta, tuo havainnot iholle asti.
PoistaTuohon Leenan kommenttiin vielä lisää sen verran, että HS:ssa tunnettiin syyllisyyttä Siekkisen kuoleman jälkeen, kun hänen upean kirjansa arvostelu oli unohtunut ja samaan aikaan oli tehty juttuja monesta kevyemmästä teoksesta. Arvostelu tehtiin sitten heti kuoleman jälkeen. Eihän se tietenkään mikään syy ollut itsemurhaan, että arvostelu viivästyi, mutta näinkin voi käydä.
VastaaPoistaKyllähän Siekkinen sai paljon palkintoja. Yksi hänen novellikokoelmistaan oli peräti Finlandia-palkintoehdokkaana. Hänen kirjansa eivät ehkä nousseet koskaan suureen yleisön suosioon juuri niiden melankolisuuden vuoksi, mutta palkintolautakunnissa niiden arvo nähtiin.
Olen samaa mieltä kanssasi, tyylitaituri. Minä olen lukenut Siekkiseltä romaanin Häiriö maisemassa, mutta en muistaakseni novelleja.
Siekkinen kirjoitti tosiaan romaanejakin, joten täytyy etsiä jokin niistä käsiinsä. Jollain tavalla novellit ovat niin kokonaisia ja hengästyttäviä, että en tiedä, toimiiko sama tyyli romaaneissa - jaksaako niitä lukea? Haluan koettaa.
PoistaHS:n syyllisyydentunnot ovat aivan aiheellisia edelleenkin - enkä tarkoita sitä, että arvostelun "unohtaminen" ajaisi kirjailijoita epätoivoisiin tekoihin. Mutta: Kuinkahan paljon laatukirjallisuutta jää arvioimatta, koska kirjoitetaan suuria henkilöjuttuja kirjailijoista, eikä julkaista kunnollisia kritiikkejä juuri yhtään?
Sait minut toden teolla kiinnostumaan, sillä kirjoitat niin hienosti Siekkisen novelleista. Minähän kuulun myös niihin, jotka koko ajan vaan toteavat, että PITÄISI lukea Siekkistä. Jospa seuraavalla kirjastoreissulla saisin lopultakin jonkin novellitaiturin kirjan lainattua....
VastaaPoistaOlen muuten aikoja sitten jonkin hänen novellikokoelmansa lukenut, mutta se oli ennen kuin kunnolla löysin novellit. Nyt varmaan osaisin paremmin arvostaa myös Siekkisen tyyliä ja kerrontaa.
Kiitokset sanoistasi, Anna! Siekkinen inspiroi monella tapaa, vaikka onkin surujen kirjoittaja. Toisaalta hänen havaintonsa ovat kauniita ja haikeita. Jotain sielua koskettavaa niissä on. Jäänpä odottamaan Siekkis-arviotasi... Toivottavasti tartut nyt hänen kirjoihinsa uudestaan...
PoistaHei kiva, että uudet ihmiset löytävät Siekkisen. :) Itse tutustuin kirjailijan novellikokoelmaan Metallin maku viime vuonna, ja se oli kirkkaasti yksi vuoden parhaimmista lukemistani kirjoista. Siekkisen novelleista on omanlaistansa melankoliaa, eroja ja lähtemistä, ehdottomasti.
VastaaPoistaSiekkinen on taitava. Hän on aivan omaäänisensä kirjailija, todella vaikuttava tunnelman luoja.
PoistaTarkistanpa, onko tuo Metallin maku kokoelmassani. Taidankin lukea sen seuraavaksi, kunhan toivun tästä vahvasta kokemuksesta.