Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä, Tapaus puolittaja

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä, Tapaus puolittaja, 2. painos 2016
Kustantaja: Otava
Sivuja: 32
Mistä sain kirjan: joulupukki toi lapselle lahjaksi


Tatu ja Patu etsivinä -kirjan äärellä totean taas kerran, kuinka laadukasta on kotimainen kuvakirjatarjonta. Sen ykkösniminä keikkuvat vuodesta toiseen Aino Havukainen ja Sami Toivonen sekä tietysti legendaarinen Mauri Kunnas. Heidän ansiostaan lapsen joulupakettiin voi vuosittain kääriä takuuvarman lukuilon - eikä ole aivan vähäarvoista se työ, jota nämä kirjailijat tekevät suomalaisen lukutaidon eteen.

Uusimmassa Tatussa ja Patussa päästään ratkomaan rikosta, ja voitte vain kuvitella, kuinka suurta herkkua tällainen lastenkirja on rikoskirjallisuuteen hurahtaneelle vanhemmalle. Luin kirjaa etsien joka sivulta intertekstuaalisia yhteyksiä rikoskirjallisuusgenreen. Niitähän vilisi ihan riittämiin.

Outo etsiväkaksikko keittelee heti kirjan ensimmäisellä sivulla dekkaria kattilassa, eli kovaksikeitettyyn etsivätarinaanhan tässä päädytään. Tatu ja Patu vetävät trenssitakkiensa kaulukset pystyyn ja marssivat rikospaikalle. Tehtävä vaatii naamioitumista ja matkan varrelle osuu varjoja pimeydessä, synkkiä ajatuksia ja haastavaa aivotyötä. Kaikki on kuitenkin puettu niin hassujen sattumusten sarjaksi, ettei pelkoa tarvitse tuntea. Johtolankoina toimivat muun muassa potkumopon ääni, väriliidut ja pillimehu - ei siis mitään kovin kamalaa.

Kun syyllinen - puolittaja - saadaan kiinni, on hänen sanomansa niin vilpitön, että se uppoaa kuulijakuntaan kuin veitsi voihin. Tai no, ihan kaikkea komivuotias kuuntelija ei vielä ehkä ymmärtänyt. Sen sijaan 9-vuotias poika, joka luki kirjan itsekseen, muistuttelee vähän väliä, kuinka roskien määrä pitäisi puolittaa. Ei mennyt siis ollenkaan hukkaan kirjan kasvatuksellinen oppikaan.

Kirjan kuvat ovat Tatujen ja Patujen tuttuun tyyliin täynnä pieniä yksityiskohtia, värejä ja vauhtia. Nyt muutama aukeama oli väritetty sinisen ja harmain sävyin ja jännitys väreilee ilmassa.

Joka kerta, kun näitä lastenkirjoja lukee ääneen, löytää kuvista jotain uutta ihmeteltävää, jota ei ole vielä niillä aiemmilla kymmenillä lukukerroilla huomannut. Kuvituksen yksityiskohdat puolestaan ovat tarkkaa ajankuvaa. Katsokaapa vaikka näitä syntymäpäivätarjoiluja - mokkapaloja, jäätelöä, pikkupitsoja ja irtokarkkeja.

Tatu ja Patu etsivinä on tekstinä hauskaa ja nokkelaa. Tekijät käyttävät aikuisen riemuksi myös parodiaa hyväkseen ilman että kirjasta tulee liian vaikea pienellekään lukijalle. Isommalle lapselle tämän tason parodia toimii myös: Tapaus puolittaja oli loppuun käsitelty. Laskevan auringon hehku maalasi taivaan punaiseksi. Aistin viilenevässä illassa vienon jasmiinin tuoksun, joka oli mitä ilmeisemmin lähtöisin jasmiineista. Tätä päivää en unohtaisi koskaan. (S. 31. )

Kiittelen Tatuissa ja Patuissa erityisesti sitä, että ne houkuttelevat poikia lukemaan. Voi olla, että aikuiselle lukijalle näissä on värejä, sarjakuvallisuutta, nokkeluutta ja yksityiskohtia liikaa, mutta jos vilkas poika jaksaa kuunnella tai lukea näitä uudestaan ja uudestaan, ne ovat aarteita. Voiko lastenkirjalta enempää toivoa!


Uusin Tatu ja Patu on luettu myös Lastenkirjapinossa.