Alkuteos: A Manual for Cleaning Women, 2015
Suomentaja: Kristiina Drews
Kustantaja: Aula &Co
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 287
Mistä sain kirjan: oma ostos
Lucia Berlinin (1936 - 2004) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on ilman muuta viime vuoden käännöskirjatapaus. Se sisältää 25 novellia, jotka on koottu kirjailijan 1970 - 1990-luvuilla kirjoittamista novelleista. Suomennokseen on lisätty myös alkusanat, johdanto ja lyhyt elämäkerta Lucia Berlinistä. Ne valottavat hyvin Berlinin erityislaatuista kirjailijauraa ja värikästä elämää, joista ei Suomessa ennen tätä julkaisua tiedetty juuri mitään. Yhdysvalloissa hänen uransa koki renessanssin, kun hänen novellinsa koottiin uudeksi kokoelmaksi vuonna 2015. Tapausta alettiin odottaa suomeksi, ja odotuksen lopputulos on lukijalle silkkaa karkkia. Kristiina Drewsin taitava suomennos viimeistelee herkkupalan.
Monet teoksen novelleista paljastuvat joiltain osin omaelämäkerrallisiksi, kun niitä vertaa Berlinin elämän tapahtumiin. Tosin kirjailija pukee kaiken niin loistokkaaseen fiktioon, että on lopulta aivan sama, mistä tarinat ovat peräisin. Lydia Davis kertookin novellikokoelman alkusanoissa, että Berlinin mielestä kaiken kertomisen ydin oli hyvässä tarinassa. Siksi tarinoissa on aina jotain liioiteltua ja yllättävää, jotain joka oikoo mutkia suoraksi ja nousee tavanomaisen yläpuolelle. Jotkin tarinat heittäytyvät jopa groteskiin menoon, kuten juoposta hammaslääkäri-isoisästä kertova Tohtori H. A. Moynihan, laittomalle meksikolaiselle aborttiklinikalle sijoittuva Tiikerinpuremia tai hoitovietin hurmoksesta kertova Oma jockeyni. Jos novellit eivät ole groteskeja, niin ne ovat vähintäänkin ilkikurisia, kuten esimerkiksi novellit Suru ja Hyvät ystävät. Berlinin huumori on välillä räkäistä naurua ja välillä vinoa hymyä.
Berlinin ihmiset on kuvattu persooniksi ennen kaikkea tekojensa kautta, ja he ajautuvat kummallisiin tilanteisiin sattumalta. Kirjailija ei ikinä sorru maalailemaan maisemaa tai henkilöitä sivutolkulla, mutta kun hän ihmisen kuvaa, se on sitten siinä: Bella oli luultavasti koko läntisen Texasin kaunein nainen, hän oli voittanut ainakin miljoona kauneuskilpailua. Pitkät, platinanvaaleat hiukset ja kellanruskeat silmät. Ja hänen hymynsä - tai oikeastaan hänen naurunsa, käheä, syvältä kumpuava nauru - se ilmaisi vilpitöntä iloa ja samalla salaa ilkkui kaikessa ilossa piilevää murhetta. (S. 116.)
Berlinin päähenkilönä on aina nainen: katolista koulua käyvä protestanttityttö, pienen Ben- nimisen vauvan äiti, useamman pojan äiti, eronnut nainen, yksinhuoltaja, ensiapupoliklinikan vastaanottovirkailija, siivooja, sisko... Novelleista rakentuu naisen koko elämänkaari tytöstä aina viisikymppiseksi naiseksi, joka osaa nauttia täysin siemauksin eteensä osuvista romansseista. Novellikokoelman lopussa aihepiirit rauhoittuvat, kun nainen vanhenee ja katkaisuhoidotkin ovat taakse jäänyttä elämää. Herkullisia yksityiskohtia riittää toki vielä viimeisissäkin novelleissa.
Kokoelman ihastuttavin mies löytyy novellista Todo luna, todo Año. Hän on César, joka opettaa novellin päähenkilön, Eloisen, sukeltamaan ja kalastamaan eräänä kuumana kesänä Meksikossa. Novellin lopussa Césarin hahmo saa pienen särön, mutta hänen luokseen palataan vielä novellissa Suru. Silloin César saa kunnian opettaa myös päähenkilön siskon sukeltamaan. Tosin päähenkilön nimi ei ole enää Eloise vaan Dolores... Mitä ihmettä! Sama nainen, samat muistot, mutta eri nimi.
Vaikka novelleissa saattaa olla samoja henkilöitä ja samoja tapahtumia, niin että tarinat verkottuvat, kertoja tekee itsestään epäluotettavan. Tekisi mieli tulkita Eloise ja Dolores Lucia Berliniksi, mutta kertoja on ottanut ohjat käsiinsä ja muistuttaa lukijaa siitä, että kertoja päättää: Eloise voi olla Dolores tai Lucia tai sitten ei. Tärkeintä on tarina, niinhän se oli.
Kokoelman tarinat sijoittuvat Meksikoon, New Mexicoon, Texasiin ja Kaliforniaan. On kuuma ja hiekka pöllyää. Berlin kuvaa alkoholisteja, katkaisuhoitolaitoksia, pesuloita, ensiapupoliklinikan arkea, vanhenemista ja kuolemaa. Siivoojan käsikirja -novellissa annetaan käytännön ohjeita siivoojille, ja samalla syntyy poskettoman hauskaa, mutta myös koskettavaa kaunokirjallista proosaa.
Berlinin kynästä syntyy siis mitä vaan - etukäteen ei voi tietää, mihin tarina lopulta keskittyy tai mihin se päättyy. Joskus lopussa on yllätys, mutta useimmiten taas ei. Loppukaan ei ole niin tärkeä kuin tarina.
Yksi kokoelman hurjimpia tarinoita on Kaikki karkaa käsistä -novelli, joka on kertomus alkoholistiäidin viinantuskasta. Hänen yöllinen retkensä kaupungin halki viinakauppaan on puistattavaa luettavaa, mutta tarinan ikävin osa on edessä aamulla, kun äiti on saanut ryyppynsä ja on pystynyt aloittanut päivän kotityöt. Lakoninen loppu tiivistää alkoholistin perheen arjen.
En olisi haluunut Berlinin novellien ikinä loppuvan. Hän on novellistiikan mestari siinä missä Alice Munro, James Joyce tai Raymond Carver ovat. Syksyllä lukemani Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha kuuluu samaan taidokkaaseen novellitaiteeseen. Berlin on kuitenkin suurieleisempi kuin kukaan näistä muista mestareista. Hän vangitsee lukijan keskelle karheita tarinoitaan. Tähtiä ja pyhimyksiä -novellissa koulutyttö oivaltaa itsestään jotain: Sinä päivänä leikkikentällä minä tiesin, että en koskaan elämässäni kuuluisi joukkoon. En olisi ainoastaan erilainen kuin muut, minua ei ikinä hyväksyttäisi mukaan porukkaan. - - Kaikki siinä kentällä minun ympärilläni oli silkkaa symmetriaa ja oikeaa ajoitusta (s. 51). Mikään Berlinin novelleissa ei ole symmetristä eikä muutenkaan kohdallaan - mutta voi elämä, millaista proosaa siitä syntyy.
Siivoojan käsikirja äänestettiin toiseksi Blogistanian Globalia -sarjassa viime vuonna. Kirja on luettu ainakin näissä blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa, Tekstiluola, Reader, why did I marry him, Lukuisa, Mitä luimme kerran ja Pikkuseikkoja. Blogikirjoituksista minulle selvisi, että kokoelmaan on tulossa jatko-osa syksyllä, kun koko alkuperäisteos saadaan käännettyä. Berlinin lukeminen sei iis loppunutkaan tähän - maltan tuskin odottaa! Kuittaan kirjalla Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteen kohdan 25. Novellikokoelma.
En olisi haluunut Berlinin novellien ikinä loppuvan. Hän on novellistiikan mestari siinä missä Alice Munro, James Joyce tai Raymond Carver ovat. Syksyllä lukemani Hilary Mantelin Margaret Thatcherin salamurha kuuluu samaan taidokkaaseen novellitaiteeseen. Berlin on kuitenkin suurieleisempi kuin kukaan näistä muista mestareista. Hän vangitsee lukijan keskelle karheita tarinoitaan. Tähtiä ja pyhimyksiä -novellissa koulutyttö oivaltaa itsestään jotain: Sinä päivänä leikkikentällä minä tiesin, että en koskaan elämässäni kuuluisi joukkoon. En olisi ainoastaan erilainen kuin muut, minua ei ikinä hyväksyttäisi mukaan porukkaan. - - Kaikki siinä kentällä minun ympärilläni oli silkkaa symmetriaa ja oikeaa ajoitusta (s. 51). Mikään Berlinin novelleissa ei ole symmetristä eikä muutenkaan kohdallaan - mutta voi elämä, millaista proosaa siitä syntyy.
Siivoojan käsikirja äänestettiin toiseksi Blogistanian Globalia -sarjassa viime vuonna. Kirja on luettu ainakin näissä blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi, Kulttuuri kukoistaa, Tekstiluola, Reader, why did I marry him, Lukuisa, Mitä luimme kerran ja Pikkuseikkoja. Blogikirjoituksista minulle selvisi, että kokoelmaan on tulossa jatko-osa syksyllä, kun koko alkuperäisteos saadaan käännettyä. Berlinin lukeminen sei iis loppunutkaan tähän - maltan tuskin odottaa! Kuittaan kirjalla Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteen kohdan 25. Novellikokoelma.
Elina, olen tähän asti pitänyt Carveria jakamattoman novellikuninkuuden mestarina, muttaw nyt hän sai rinnalleen kuningattaren.
VastaaPoistaLucia on nainen, joka ei kaihda mitään, mutta jollakin mystisellä tavalla hän tekee kaikesta kaunista. Hän on kaunis. Tietenkin rohkealla ja rouhelalla tyylillään.
<3
Berlin ja Carver, novellistiikan kuninkaalliset! <3
PoistaMinä taas koin nämä novellit niin, että ne eivät yrittäneetkään olla kauniita, vaikka tietysti välillä niissä kauneuttakin pilkahti. (Ei kai sitä voi elämässsä täysin välttääkään.) Enemmän niissä oli kyse tarinoista, jotka oli kerrottu rumuuttakaan kaihtamatta, mutta sitäkin suuremmalla huumorilla. Juuri se, ettei näissä ollut mitään teennäistä kauneuden tavoittelua, sopi minulle erittäin hyvin.
Elina, ihanaa, että luit nämä Berlinin novellit. Häneltä ollaan suomentamassa lisää, mutta en nyt ole ihan varma, oliko se jo syksyllä, kun tämä uusi teos ilmestyy.
VastaaPoistaMahtavasti herätät kirjoituksessasi eloon nämä novellit ja henkilöt. Sitten en malta vienosti olla kuiskaamatta, että olen juuri lukenut hurjan hienoa suomalaista novellistiikkaa. Kyse on Maija Sirkjärven kokoelmasta Barbara ja muita hurrikaaneja, josta löytyy tajuttoman hienoja henkilökuvia.
Mukavaa sunnuntaita!
En vielä ehtinyt bloggaustasi Sirkjärvestä lukemaan, mutta huomasin, että olet innostunut. Minullakin on se tuossa pinossa odottamassa ja juuri kuuntelin Sivumennen-podcastin, jossa sitä kehuttiin. Odotan innolla, että pääsen sen kimppuun. Nyt tuli kuitenkin luettua Erämajan runoutta tähän väliin. Ah, kaikkea mahtavaa luettavaa sitä maailmassa onkin! <3
PoistaTykästyin tosi paljon näihin Lucia Berlinin novelleihin. On ilo lukea kirjallisuutta, joka nousee heti oman tykkäämisen ylärajoille.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita <3
Älä muuta sano! Loistavia kirjoja on ilo lukea!
PoistaIhanaa sunnuntaita Sinullekin! ❤