perjantai 26. syyskuuta 2014

Francoise Sagan: Tervetuloa, ikävä

Francoise Sagan: Tervetuloa, ikävä, 6. painos, 2001
Alkuteos: Bonjour Tristesse, 1954
Suomentaja: Lea Karvonen
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 131
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä





Minua ajaa takaa uusi tunne, katkera ja suloinen, ja vain epäröiden annan sille kauniin, vakavan nimen ikävä. (S. 5.)

Francoise Sagan (1935 - 2004) oli minulle täysin tuntematon kirjailijanimi, kunnes luin Hannan Kirjainten virrassa -blogista mielenkiintoisen arvion Tervetuloa, ikävästä. Ihastuin sekä kirjan kuvaukseen että tarinaan kirjan kääntäjästä, Lea Karvosesta. Eräässä blogitapaamisessa ystäväni Sara P. S. Rakastan kirjoja -blogista ojensi minulle Tervetuloa, ikävän luettavaksi. Kiitän häntä lainasta!

Kirjan tehtäväksi tuli sulostuttaa arkiaamujani. Odotin bussimatkoja, joiden ajaksi siirryin Etelä-Ranskaan turkoosina hehkuvan meren rannalle. Siellä kirjan päähenkilö, 17-vuotias Cecile, viettää huoletonta kesää isänsä kanssa.

Tai onhan siellä myös Elsa, isän rakastajatar. Mutta Elsa on vähän niin kuin ulkopuolinen, sillä Cecile tietää, että näitä nuoria ja kauniita naisia tulee isän elämään uusia. Ja onhan siellä myös Cyril, poika, joka vie Cecilen purjehtimaan. Mutta vain Cecile ja isä ovat pysyviä, heillä on toisensa ja boheemi, vapaa ja hauska elämänsä, täynnä sydämellisyyttä ja iloisia juhlia.

Kesäisen paratiisin täydellisyyteen astuu Anne Larsen, Cecilen äidin ystävätär, joka tuo järjestystä elämään. Koska Cecilen äiti on kuollut ja isä vähän liiankin rakastettava, tuntee tämä älykäs ja kaunis nainen suorastaan velvollisuudekseen palauttaa luonnonlapset raiteilleen.

Kirja kuvaa hyvin nuoruuden kiihkeitä tunteita. Cecile on yhtenä hetkenä rakastettava ja vilpitön, toisena hetkenä uhmakas ja välinpitämätön. Hän tarkkailee ympärillään olevia aikuisia ja tuntee heidät paremmin kuin itsensä. Miten helposti tyttö manipuloikaan heitä ja päättää heidän kohtaloistaan! Aavistus omasta aikuisuudesta on nurkan takana, mutta millaiseksi Cecile sen kuvitteleekaan:
    Toistelin itsekseni erilaisia niukkoja ja selkeitä määritelmiä, muun muassa Oscar Wilden lausetta:
Synti on ainoa värikäs sävy mikä on jäljellä meidän nykyisessä maailmassamme.
     Tuohon lauseeseen luotin järkähtämättömästi, sitäkin lujemmin kun en ollut soveltanut sitä käytäntöön. Uskoin että minun elämäni kaavoittuisi tuon lauseen mukaan, saisi sitä henkensä, vääntyisi esiin siitä kuin vääristynyt kuva: unohdin arkipäivän hiljaisuuden, unohdin kuoleman ja elämän yleisen johdonmukaisuuden puutteen. Uneksin elämästä synnissä ja paheessa. (S. 22.)

Tämän ranskalaisemmaksi en osaa kirjaa kuvitella. On rakkauden leikkejä, intohimoa, mustasukkaisuutta, elämänjanoa, filosofiaa ja oman häilyvän tunne-elämän tarkkailua. Kaiken yllä paistaa kuuma aurinko, joka upottaa raukeaan väinpitämättömyyteen.

Nautin kirjan lukemisesta. On uskomatonta, että Sagan on kirjoittanut kirjan vain 18-vuotiaana muutamassa viikossa, niin kypsältä ja modernilta teos tuntuu. Tuli myös mieleeni Anna-Leena Härkönen, joka kirjoitti Häräntappoaseen saman ikäisenä. Molemmissa teoksissa sykkii aito nuoruus, vaikka puitteiltaan kirjat tuskin voisivat olla kauempana toisistaan.

Saganin kirja herätti ilmestyessään vuonna 1954 kohua ja paheksuntaa. Sitä pidettiin siveettömänä ja rohkeana, mutta myös kaunokirjallisesti ansiokkaana. Se herätti heti maailmanlaajuista kiinnostusta ja käännettiin suomeksikin pian, vuonna 1955. Saganin oma elämä kulki skandaalista toiseen - on kuin Cecilen synnin kaipaus olisi toteutunut kirjailijan omassa elämässä.

Teos on kestänyt hyvin aikaa, ja sitä voi suositella sekä nuorille että aikuisille. Nuoruuden kuvauksena se on sykähdyttävä ja ylellisen boheemielämän kuvauksena onnellisen huoleton. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää leikkiä - senhän oppii jokainen.


Tervetuloa, ikävä on luettu myös Lurun luvuissa ja Kirjojen lumossa. Osallistun kirjalla Anna minun lukea enemmän -blogin Vive la France -haasteeseen.

4 kommenttia:

  1. Hei, haastoin sinut runohaasteeseen täällä: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2014/09/l-niin-kuin-limerikki-blogihaaste.html

    Tulen lukemaan kirja-arviosi vähän paremmalla ajalla ja rauhassa ...

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta! Ryhdynpäs runoilemaan...

      Poista
  2. Olen varmaan lukenut tämän melkein 50 vuotta sitten, mutta saat tuon ranskalaisen - elokuvankin - tunnelman hienosti eläväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Kirja oli niin ranskalainen, että se melkein poltteli näppejä ja houkutteli viettämään iltaa punaviinilasin ja syvällisten keskustelujen äärelle. Miten lienee vaikuttanut nuoreen lukijaan?

      Poista

Kiitos kommentista!