torstai 31. maaliskuuta 2016

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, 4. painos, 2010
Alkuteos: The Boy in the striped Pyjamas, 2006
Suomentaja: Laura Beck
Kustantaja: Bazar
Sivuja: 204
Mistä sain kirjan: lainasin kirjasarjalainaamosta


John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on bestseller-kirja muutaman vuoden takaa. Edelleenkin se tuntuu olevan varsin suosittu ja luettu kirja. Siitä on myös tehty elokuva, jota en ole kuitenkaan nähnyt.

Kirja on teemaltaan erittäin tärkeä. Sen voisi kiteyttää näin: elämäsi riippuu siitä, kummalle puolelle aitaa satut syntymään. Tarinassa on kaksi täsmälleen samana päivänä syntynyttä poikaa, ja aita on keskitysleirin - Aus-vitsin - aita.

Maailma olisi todellakin täydellinen paikka, jos jokainen ihminen pystyisi sisäistämään tämän yksinkertaisen asian: on täysin sattumanvaraista, syntyykö Afrikkaan, Lähi-itään tai Pohjoismaihin, eikä ihmisellä itsellään ole asiaan osaa eikä arpaa. Sen jälkeen voisi kohdata jokaisen vastaantulijan lähtökohtaisesti tasa-arvoisena ihmisenä. Ikävä kyllä aitoja rakennetaan joka päivä, sanallisia aitoja nykyään myös Suomessa.

Poika raidallisessa pyjamassa on siis tärkeä kirja. Koska tiesin etukäteen kirjan aiheen ja olin kuullut vihjauksia myös kirjan lopusta, ajattelin, että teos sopii nuorille luettavaksi. Niin kuin se sopikin. Siitä syntyi hyviä keskusteluja antisemitismistä ja rasismista ylipäätään, toisesta maailmansodasta, ihmisyydestä ja ihmisarvosta.

Enempää en sitten voikaan kirjaa kehua. En pitänyt sen kerronnasta, joka oli niin alleviivaavaa ja naiivia, että melkein puistatti. Kirjan päähenkilö Bruno joutuu muuttamaan perheensä kanssa pois rakkaasta Berliinistä, koska isä saa Hilleriltä tärkeän työn. Uuden kotitalon vieressä onkin aita, jonka takana asuvat ihmiset ovat nyt sitten varmaankin maaseudun asukkaita, jotka tekevät omia maaseudun töitään. Bruno on suloinen poika, joka uskaltaa vastustaa isäänsa, julmaa natsijohtajaa, jota kaikki muut tuntuvat pelkäävän, ja pyytää, että palattaisiin takaisin Berliinin kotiin, koska hänellä ei ole uudessa kotipaikassa ystäviä. Kaikki on hänen mielestään kurjaa uudessa kotitalossa.

Brunon marinat tietysti korostavat sitä, että aidan toisella puolella olisi paljon suurempia marinan aiheita, mutta eihän Bruno sitä tiedä. Bruno saa kotiopetusta erityisesti maantiedossa, mutta kukaan ei kerro hänelle, että hänen uusi kotinsa on Puolassa. Poika elää siis aikamoisessa ja melko epäuskottavassakin kuplassa (kuten joku oppilaista osuvasti kommentoi). Vihdoin, tosin vasta reilusti yli kirjan puolivälin, hän saa ystävän, kun hän eräällä löytäretkellään tapaa aidan toisella puolella asuvan Shmuelin. Juoni alkaa vihdoin kehittyä - ja siitä tuleekin yllättävä.

En ymmärrä, miksi Aus-vitsi oli vitsi, en ymmärrä, miksi Hilleri ei ollut Hitler ja miksi juutalaisia ei kutsuttu juutalaisiksi kuin vasta kirjan lopussa. Lisäksi ihmettelin, miksi Isä ja Äiti oli kirjoitettu isolla koko kirjan ajan.  Asioita yritettiin kummasti pehmennellä ja vähän kuin viittailla sinne sun tänne. Joku oppilaista huomsi senkin eriskummallisuuden, että Shmuel pysyi aidan toisella puolella hengissä toista vuotta, vaikka Auswitch oli tuhoamisleiri, jossa pienet pojat marssitettiin todennäköisesti heti kuolemaan. Mutta niin, Aus-vitsi nyt oli tietysti nimenä vain vihjailua sinne suuntaan. Huomasin kuitenkin, että 15-vuotiaita oppilaitani, kuten minuakin, vaivaa suomalaisen lukijan perisynti: kaikkien yksityiskohtien pitäisi olla totta tai edes uskottavia, vaikka kyseessä on kaunokirja.

Kehun kuitenkin kirjan ideaa ja yllätystä, joka lopussa odotti lukijaa (vaikka ihan viimeinen kappale olikin mielestäni täysin turha). Ne ovat kirjan kantava voima.



Kirjaa on luettu paljon kirjablogeissa. Linkitän tässä P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran arvioon, jossa on useita linkkejä muihinkin kirjablogeihin.

15 kommenttia:

  1. Minunkin makuuni tämä kirja oli liian naiivi ja alleviivaava. Oletin, että äiti ja isä kirjoitettiin isolla alkukirjaimella, koska lapsellehan ne ovat tavallaan vanhempien nimet.

    Onko muuten suomalaisessa laitoksessa pojan nimi tosiaan Shumel? Alkuperäisessä se on Shmuel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkitsin jotenkin, että Äiti ja Isä on kirjoitettu saksalaisittain ja sitten korostetaan heidän auktoriteettiaan, mutta totta on tuokin, että pienelle lapsellehan Äiti on äidin nimi.

      Tietenkin se on Shmuel, jonka luulin kirjoittavanikin, mutta olenkin kirjoittanut jotain muuta. Anteeksi huolimattomuuteni, jonka korjaan heti. Kiitos huomautuksesta!

      Poista
  2. Minäkin olen lukenut tämän joskus ympäristön paineesta. Lukihan sen. Olisiko se naiivius myös kirjailijan nuorten/lastenkirjailijuutta? En tiedä. Olen vain huomannut, että kirjailijan kirjoja näyttää lastenromaanipuolelta löytyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, tarvitseeko nuorillekaan ihan tähän sävyyn kirjoittaa. Tämä kirja ei virallisesti kai ole nuortenkirja, mutta hyvin on tosiaan sellaisen tyylinen.

      Tämä ei ollut ensimmäinen bestseller, johon olen pettynyt. Ympäristön paineet ovat tosiaan välillä kovat, kun joka puolella kehutaan ja kaikki tuntuvat lukevan jonkin tietyn kirjan ja sitten...

      Poista
  3. Minun tekisi mieleni lukea tämä ihan sen takia, kun kaikki sanovat sitä naiiviksi, mutta minulle tulee näitä tekstejä lukiessani mieleeni ironia. Toisaalta, jostain syystä kirja ei ole oikein innostanut, vaikka olen paljon holokaust-aiheisia kirjoja lukenutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäänpä pahoin, että tämä kirja ei ole ironiaa nähnytkään. Kyllä tämä on hyvin tunteikkaaksi tarkoitettukin. En ole kovin monia holokaust-aiheisia kirjoja lukenut, joten en voi paljon vertailla, mutta luulen, että vaikuttavampiakin kirjoja tuosta ihmiskunnan suuresta häpeästä on kirjoitettu.

      Poista
  4. Minäkin luin tämän oppilaiden kanssa (yhden seiskaluokan, antakaa anteeksi, mutta koko ryhmälle riittäviä kirjasarjoja ei koulussamme ole liialti ja ajattelin, että ei ole mikään sakramentti lukea sitä vasta kasilla). Meilläkin kommentoitiin Brunon naiiviutta ja ärsyynnyttiin hänestä. Jostain luin, että Raidallinen pyjama olisi faabeli ja siksi vertauskuvallinen/etäännytetty. Hillerikin selittynee joko edellämainitun tai sitten lapsinäkökulman kautta.

    Itsekään en niin ihastunut kirjaan tai Boynen tyyliin. Aihe on rankka, ja siksikin moni erikoinen ratkaisu saattaa häiritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, käyhän rtämä seiskoillekin. Ehkä jopa paremmin kuin kaseille, joille minä tämän tuuppasin käteen. Hienoa, että teillä on näinkin tuore kirjasarja tarjolla oppilaille.

      Jännä, että oppilaat kyllä huomaavat naiiviuden. Luulen, että Boynen tyyli ei tosiaankaan istu kaikille nuorillekaan. Rankoista aiheista pitää puhua niin kuin ne ovat.

      Poista
  5. Mainio arvioi ja hyviä huomioita ovat oppilaat tehneet. Muistan ihan pitäneeni teoksesta, vaikka päähenkilö tosiaan on ärsyttävän naiivi. Elokuvankin olen nähnyt ja katsonut oppilaiden kanssa. Se toimi ehkä paremmin kuin kirja, lopetus kuristaa kurkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva voisi tosiaan olla parempi kuin kirja, mutta tämä kirjankin loppu kuristi kurkkua. Se oli vaikuttavasti kuvattu. Poikien ystävyys oli kauniisti kerrottu, joten olihan tässä paljon hyvääkin.

      Poista
  6. Sattumalta minäkin luin tämän kirjan joskus vuodenvaihteen aikaan. Ehkä kirja lähti kirjastosta John Boynen vuoksi... lennot Dubliniin varattuna... mutta kirjasta kirjoitit ihan ajatuksiani: miksi hilleri ja miksi aus-vitsi? Sekin kummastutti, ettei Bruno ymmärtänyt asuvansa Puolassa. Olen iloinen, että olette oppilaiden kanssa kskustelleet ja tehneet teräviä huomioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoista syntyy yleensä hyviä keskusteluja - lukeminen tuo aina uusia ajatuksia.

      Johnn Boynea minäkin luin Irlannin reissua varten, mutten pitänyt Nooa Notkoniitystäkään erityisesti. Se on nuortenkirja, ja luin sen ääneen lapsille, mutta vähän pitkästytti. Paras irkkukirja taisi lopulta olla James Joycen Dublinilaisia. Sitä voi lämpimästi suositella, eikä se ollut ollenkaan vaikeatajuinen.

      Poista
  7. John Boyne on noussut yhdeksi mielikirjailijakseni. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut monta muuta historiaan liittyvää kirjaa. Minä koin tämän niin, että kertoja on lapsi ja sen takia kirja tuntuu aikuisesta naivilta ja lapselliselta. John Boyne on huippukirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että Boynea luetaan. Minä kuitenkin taidan nyt jättää Boynen lukemisen tähän.

      Poista
  8. Luin tuon kirjan joskus yläasteikäisenä. Silloin pidin siitä, ainakin muistaakseni. Loppu oli mielestäni järkyttävä, mutta koskettava ja opettavainen : kohtalon tapahtumat eivät mene oman statuksen tai aseman mukaan, saati ole "reiluja", kohtalo ei tunne sellaista käsitettä ollenkaan. (Minäkin, kouluni menestyksekkäästi suorittanut nuori, jolla olisi kaikki elämä edessä, sairastuin vakavasti ja sitä ei mikään "saavutus" tai yhteiskunnallinen asemani estänyt..No eteenpäin kuitenkin mennään, sanoi mummo lumessa...)

    Lukemiseni on jäänyt sattuneista syistä viime aikoina aika vähiin. Osaisitko suositella jotain hyviä kirjoja, joista nuorena aikuisena saattaisin pitää? :) Minua kiinnostavat esim. psyykkisiä sairauksia, kuolemaa tai peräti itsemurhaa käsittelevät kirjat, mutta myös eri kulttuureista kertovat kirjat ovat hyviä. Muitakin aiheita käsitteleviä hyviä kirjoja saa toki ehdottaa :). Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!